Tullut hankittua kaikennäköistä viime aikoina, niin kuin se traineri. Sen kylkeen piti verkosta tilata Campa-vapaaratas ja sille pakka ettei tarvitse vaihdella ja jotain pientä että saa postit.
Sitten menin ajamaan sitä traineria, ja heti kovasti harmistuin kun älypuhelimelle ei ollut paikkaa. Mistä virtuaalivalmentaja nyt piirtää minulle wattikäyrää? Stemmin päällä on liukasta.
Menin verkkoon speksaamaan älypuhelimelle telinettä. Niitä oli saatanallisesti, ja enimmät aivan kamalia härpäkkeitä, jotka kelpasivat vain yhden valmistajan yhden vuosikerran yhden väriselle mallille.
Ei helvetin perse. Tuli mitta täyteen.
Otin palan jesaria. Puhelin pysyi sillä stemmissä just hyvin. Tulisipa mitta useammin täyteen.
perjantai 8. tammikuuta 2016
keskiviikko 6. tammikuuta 2016
Rainerin kanssa
Olen hankkinut keskimääräistä laajemman pyöräilysivistyksen. Kisannut maantietä, maastoa ja cyclocrossia. Testannut brevettejä, rataa ja alamäkeä. Pyöräretkeillyt ympäri Eurooppaa, Suomea ja Lapin maastoja. Rakentanut, ostanut ja hajottanut hyvin monenlaisia pyöriä. Ajanut Kanariffat, Toscanat ja Mallorcat.
Lisäksi olen hikoillut sekä rullilla että hattiwattipyörällä. Mutta en trainerilla.
Oi traineri! Kellarin nurkassa ujellat kuin suihkukone, syöt takarenkaita ja murrat runkoja! Sinuun kiinnitettynä onneton sielu polkee tahmeasti kuin suota! Sinä herutat ihmisestä myrkyllistä hikeä, joka syövyttää hiilikuitu-unelmat! Sinä kasvatat maantieurpolle jalat mutta kuihdutat kädet, ja saat katsomaan maiseman sijasta mittariin! Oi traineri!
Sattuneesta syystä joudun lähiaikoina tehostamaan ajankäyttöäni, joten ostin lähikaupasta trainerin. Koska en halua polkea suossa, ostin kunnollisen. Sen nimi on Elite Turbo Muin Smart B+.
Se on suoravetomallia, eli traineri tulee takakiekon tilalle, mikä helpottaa käyttöä. Se painaa saakelisti, mikä tarkoittaa tukevuutta ja epämobiiliutta. Se ampuu bluetoothilla ja ANT+:lla nopeuden, kadenssin ja tehon optimistisia likiarvoja. Se vastustaa paikallaan etenemistä vispaamalla jotain paksua nestettä lämpimäksi. Se on hiljainen.
Eilen illalla vietin sen kanssa ensihetket. Naitin sen Pickenflickiin, minäpuhelimeen ja Eliten omaan treenisoftaan ja poljin tunnin. Treenisofta osoittautui kelvottomaksi, mutta muuten ilmassa oli lupauksia.
Omalla pyörällä on paras ajaa, myös sisällä. Tarkempi raportti seuraa.
Lisäksi olen hikoillut sekä rullilla että hattiwattipyörällä. Mutta en trainerilla.
Oi traineri! Kellarin nurkassa ujellat kuin suihkukone, syöt takarenkaita ja murrat runkoja! Sinuun kiinnitettynä onneton sielu polkee tahmeasti kuin suota! Sinä herutat ihmisestä myrkyllistä hikeä, joka syövyttää hiilikuitu-unelmat! Sinä kasvatat maantieurpolle jalat mutta kuihdutat kädet, ja saat katsomaan maiseman sijasta mittariin! Oi traineri!
Sattuneesta syystä joudun lähiaikoina tehostamaan ajankäyttöäni, joten ostin lähikaupasta trainerin. Koska en halua polkea suossa, ostin kunnollisen. Sen nimi on Elite Turbo Muin Smart B+.
Se on suoravetomallia, eli traineri tulee takakiekon tilalle, mikä helpottaa käyttöä. Se painaa saakelisti, mikä tarkoittaa tukevuutta ja epämobiiliutta. Se ampuu bluetoothilla ja ANT+:lla nopeuden, kadenssin ja tehon optimistisia likiarvoja. Se vastustaa paikallaan etenemistä vispaamalla jotain paksua nestettä lämpimäksi. Se on hiljainen.
Eilen illalla vietin sen kanssa ensihetket. Naitin sen Pickenflickiin, minäpuhelimeen ja Eliten omaan treenisoftaan ja poljin tunnin. Treenisofta osoittautui kelvottomaksi, mutta muuten ilmassa oli lupauksia.
Omalla pyörällä on paras ajaa, myös sisällä. Tarkempi raportti seuraa.
perjantai 1. tammikuuta 2016
Pelkkää peekoota
En usko peekoohon. Täsmennän niille jotka eivät osaa katekismustaan: En usko peruskuntoharjoitteluun, siis pitkiin matalan sykkeen lenkkeihin.
Uskon tietysti että peekoo parantaa sydämen lyöntitilavuutta ja lihasten hapenkuljetusta ja rasvanpolttoa ja lässynlässyn. Se kaikki on tutkittu. Mutta en usko että peekoo on välttämätöntä tehokkaamman harjoittelun pohjaksi saati suomalaisissa maastopyöräkilpailuissa menestymiseksi.
Kerroon uutisen. Kestävyysurheilun harrastajiksi valikoituu tyyppejä, jotka tykkäävät viettää pitkiä aikoja lenkillä. Peekooharjoittelu on pelkkä keino oikeuttaa se mistä kestävyysurheilija tykkää. Tämä on peekoon ydin. Tämä on syy siihen, miksi sen halutaan olevan niin iso osa kestävyysurheilijan harjoittelua.
Peekoo on kiva juttu, mutta se ei ole kunnon kivijalka. Se on kunnon yksi osa. Kolmen tunnin marttakisassa pärjää muillakin kunnon osilla. Tekniikalla, tottumuksella, veekoolla, maksimeilla, voimalla, nopeudella, millä vaan.
Samoin pyöräilystä voi nauttia muillakin kunnon osilla kuin peekoolla. Nöösit ajavat vartin lujaa ja nilkuttavat kotiin väsymystään ihaillen. Enskakuskit rypistävät kaksi minuuttia alamäkeen ja spekuloivat vartin.
Vähättelen peekoota ehkä myös siksi, että minulla sitä on. Toisin kuin mitään muuta kuntoa.
Teininä kävelin huvikseni kuuden tunnin lenkkejä. Myöhäisteini-iästä yli kolmekymppiseksi tein vuodessa useita patikka- ja hiihtovaelluksia. Useimmat kestivät viikon, mutta olen järkyttänyt elimistöäni myös kolmen ja puolen viikon kävelyllä sekä kolmen viikon äärimmäisen vaativalla telttahiihtovaelluksella. Viikon maastopyörävaellukset ja ylipitkät normilenkit ovat tulleet kuvioon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Melkein koko viime kesä meni retkipyöräillessä.
Kaikki tuollainen on peekoota. Voisi sanoa että tunnen rasva-aineenvaihduntani.
Mutta jos haluaisin kehittyä, minun pitäisi tehdä kaikkea paitsi peekoota. Harmi vaan ettei huvita.
Paljon enemmän huvittaa ajella Keski-Suomen polkuja ja pikkuteitä kaikessa rauhassa, niin pitkään kuin varpaat pysyvät sulina. Välttelen tarpeetonta höntyilyä, mutta toisaalta nautin siitä, että voin nousta sekaan tiukkojakin mäkiä ja kiihdytellä vauhdikkaitakin polkupätkiä, eikä kolmen tunnin jälkeen väsytä. Se on ihan hyvä syy ajaa pelkkää peekoota.
Uskon tietysti että peekoo parantaa sydämen lyöntitilavuutta ja lihasten hapenkuljetusta ja rasvanpolttoa ja lässynlässyn. Se kaikki on tutkittu. Mutta en usko että peekoo on välttämätöntä tehokkaamman harjoittelun pohjaksi saati suomalaisissa maastopyöräkilpailuissa menestymiseksi.
Kerroon uutisen. Kestävyysurheilun harrastajiksi valikoituu tyyppejä, jotka tykkäävät viettää pitkiä aikoja lenkillä. Peekooharjoittelu on pelkkä keino oikeuttaa se mistä kestävyysurheilija tykkää. Tämä on peekoon ydin. Tämä on syy siihen, miksi sen halutaan olevan niin iso osa kestävyysurheilijan harjoittelua.
Peekoo on kiva juttu, mutta se ei ole kunnon kivijalka. Se on kunnon yksi osa. Kolmen tunnin marttakisassa pärjää muillakin kunnon osilla. Tekniikalla, tottumuksella, veekoolla, maksimeilla, voimalla, nopeudella, millä vaan.
Samoin pyöräilystä voi nauttia muillakin kunnon osilla kuin peekoolla. Nöösit ajavat vartin lujaa ja nilkuttavat kotiin väsymystään ihaillen. Enskakuskit rypistävät kaksi minuuttia alamäkeen ja spekuloivat vartin.
Vähättelen peekoota ehkä myös siksi, että minulla sitä on. Toisin kuin mitään muuta kuntoa.
Teininä kävelin huvikseni kuuden tunnin lenkkejä. Myöhäisteini-iästä yli kolmekymppiseksi tein vuodessa useita patikka- ja hiihtovaelluksia. Useimmat kestivät viikon, mutta olen järkyttänyt elimistöäni myös kolmen ja puolen viikon kävelyllä sekä kolmen viikon äärimmäisen vaativalla telttahiihtovaelluksella. Viikon maastopyörävaellukset ja ylipitkät normilenkit ovat tulleet kuvioon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Melkein koko viime kesä meni retkipyöräillessä.
Kaikki tuollainen on peekoota. Voisi sanoa että tunnen rasva-aineenvaihduntani.
Mutta jos haluaisin kehittyä, minun pitäisi tehdä kaikkea paitsi peekoota. Harmi vaan ettei huvita.
Paljon enemmän huvittaa ajella Keski-Suomen polkuja ja pikkuteitä kaikessa rauhassa, niin pitkään kuin varpaat pysyvät sulina. Välttelen tarpeetonta höntyilyä, mutta toisaalta nautin siitä, että voin nousta sekaan tiukkojakin mäkiä ja kiihdytellä vauhdikkaitakin polkupätkiä, eikä kolmen tunnin jälkeen väsytä. Se on ihan hyvä syy ajaa pelkkää peekoota.
keskiviikko 16. joulukuuta 2015
Turpiin vaan ja onnea
Palailin töistä Kalasataman metriksen liepeiltä uutta reittiä. Siellä on tehty monenmoista remppaa, ja katulamppukin oli pimeänä. Päätin oikaista pienen sorakentän yli.
Heti asvaltin päätyttyä etupää putosi puolen metrin monttuun. Minä siitä pää edellä tonttiin. Kypärään runtua, silmälasit poskelle, ilmat pihalle.
Se vasta on veikeä tunne kun tietää että eipä hätää, ilmat on vaan pihalla, ja kuitenkin pystyy vain korisemaan ja ynisemään dramaattisesti. Ohikulkijat pelästyy.
Paitsi yksi nuorehko mieshenkilö ei pelästynyt vaan kysyi että menikö ilmat pihalle, käänsi minut selinmakuulle ja nosti jalat ylös. Heti helpotti. Erittäin ässää toimintaa häneltä. Siinä juteltiin että tuli lapsuus mieleen. Silloin tonttiin tömähtely oli arkipäivää ja hän oppi hoitokonstit.
Kotona väänsin silmälasien titamiinikehykset pihdeillä suoriksi ja tarkastelin naamaa. Siihen näyttäisi tulevan lievän turpaanvedon merkit: aavistus mustaa silmän alle ja punaista poskeen.
Juuei, en syytä kaupunkia vaarallisesta paikasta. Ei fillaria kerta kaikkiaan kannata ajaa jos ei näe minne.
maanantai 14. joulukuuta 2015
Polut & musiikki
Minä olen musiikkitoimittaja, joten vapaa-aikana musiikki kiinnostaa yhtä paljon kuin putkimiestä putket.
Tai niin väitin joskus, kun ajattelin että sellainen väite tukee ammattiylpeyttä. Luulin väärin. Oikeasti tykkään musiikista kuin hullu puurosta. Silti vasta ihan viime aikoina olen ryhtynyt ajamaan pyörällä musiikkia kuunnellen.
Siihen tarvittiin muutama seikka. Ensinnäkin se, että aloin kaivata ajanvietettä kilsoille. Kavereiden kanssa aika joutuisi, mutta yhteislenkit ovat hankalia freelancerin työajoilla.
Tarvittiin myös äänentoisto. Se ratkesi parhain päin Etymotic HF-5 -kuulottimilla. Ne ovat pienet, hyvä-ääniset, uppoavat hanakasti syvälle korvakäytävään, pysyvät siellä ja blokkaavat pahan maailman äänet kokonaan pois. Ei tuulen suhinaa, pyörän nitinää eikä tööttääviä autoja. Kalliit tietysti, mutta verovähennyskelpoiset.
Sitten tarvittiin älypuhelimeen Radiot.fi ja sieltä Basso, Radio Helsinki ja YLE Radio 1. Tietysti myös Spotify, premiumina koska sekin on verovähennyskelpoinen.
Ja sitten polulle, mieluiten pimeässä.
Kun kypärävalo poraa sysipimeään kuusikorpeen pyöränmentävää reikää ja korvissa kuuluu ihan pelkkä Sibban viulukonsertto Kuusiston Pekan soittamana, tunnelma on musiikille otollinen. Myös RSO:n nykärikonsertteihin ehtii keskittyä poikkeuksellisen hyvin, ne kun tulevat vakiolenkkiaikaan, loppuviikosta klo 19-21.
Hyvää kotimaista laulaja-lauluntekijä-poppia saattaa mennä kolmekin albumillista peekoolenkillä. Hattiwattipyörän päällä tietysti jotain jumputtavampaa.
Musiikki kuljettaa aikaa, aika kuljettaa pyörää, kaikki tapahtuu itsestään ja kauniisti.
Tai niin väitin joskus, kun ajattelin että sellainen väite tukee ammattiylpeyttä. Luulin väärin. Oikeasti tykkään musiikista kuin hullu puurosta. Silti vasta ihan viime aikoina olen ryhtynyt ajamaan pyörällä musiikkia kuunnellen.
Siihen tarvittiin muutama seikka. Ensinnäkin se, että aloin kaivata ajanvietettä kilsoille. Kavereiden kanssa aika joutuisi, mutta yhteislenkit ovat hankalia freelancerin työajoilla.
Tarvittiin myös äänentoisto. Se ratkesi parhain päin Etymotic HF-5 -kuulottimilla. Ne ovat pienet, hyvä-ääniset, uppoavat hanakasti syvälle korvakäytävään, pysyvät siellä ja blokkaavat pahan maailman äänet kokonaan pois. Ei tuulen suhinaa, pyörän nitinää eikä tööttääviä autoja. Kalliit tietysti, mutta verovähennyskelpoiset.
Sitten tarvittiin älypuhelimeen Radiot.fi ja sieltä Basso, Radio Helsinki ja YLE Radio 1. Tietysti myös Spotify, premiumina koska sekin on verovähennyskelpoinen.
Ja sitten polulle, mieluiten pimeässä.
Kun kypärävalo poraa sysipimeään kuusikorpeen pyöränmentävää reikää ja korvissa kuuluu ihan pelkkä Sibban viulukonsertto Kuusiston Pekan soittamana, tunnelma on musiikille otollinen. Myös RSO:n nykärikonsertteihin ehtii keskittyä poikkeuksellisen hyvin, ne kun tulevat vakiolenkkiaikaan, loppuviikosta klo 19-21.
Hyvää kotimaista laulaja-lauluntekijä-poppia saattaa mennä kolmekin albumillista peekoolenkillä. Hattiwattipyörän päällä tietysti jotain jumputtavampaa.
Musiikki kuljettaa aikaa, aika kuljettaa pyörää, kaikki tapahtuu itsestään ja kauniisti.
lauantai 5. joulukuuta 2015
No miltä nyt tuntuu?
Pickenflick on siis valmis ja hyvä. Hipostelukiekot. Kevyet, rullaavat kumit, soikioratas ja keventelyvälitykset.
Rutikan montun HEL CX -rata oli myös valmis ja hyvä. Kovaa ja pehmeää hiekkaa, kivet pyöreitä, keventelypyörälle kivoja kantoylämäkiä, rullaava pohja, viivalla tuttuja kavereita joiden kanssa saa kilvanajoa aikaiseksi.
Lähtösuoralla oli mittaa noin kaksisataa metriä. Kiihdytyksen jälkeen lähtösuoran päässä keventelykumin kylkeen tuli puolen sentin vekki. En tiedä mistä. Olisi pitänyt juosta pari kilometriä vaihtamaan sisuri. Jätin kesken.
No miltä nyt tuntuu? Miten meni noin niin kuin omasta mielestä? Miksi et ajanut niillä kumeilla jotka kestävät kävyn yli ajamisen? Miksi olit typerä ja ahne?
Tuntuu paskalta. Olen idiootti.
Alan laittaa ruokaa huomisiin VPCX-kisoihin.
lauantai 28. marraskuuta 2015
Pickenflick on valmis
Ulkonäkösyistä stemmin voisi päivittää kokomustaan, ja myös eteen voisi vaihtaa epäkestävän mutta ah niin sippoisen Rocket Ronin, nyt kun VPCX-kisat on lusittu ja rymykiekot odottaa.
Mutta näin tämä on hyvä. Aivan helvetin hyvä. Pyörän asettuminen vaikuttaisi kestävän pari vuotta, siis siihen asti että enimmät osat on joutunut kertaalleen vaihtamaan. Onneksi putkiosat, jarrut ja runkosetti osui kerralla kohdalleen...
Runkosetti: On-One Pickenflick, L
Runkosetti: On-One Pickenflick, L
Satula: SDG Ti-Fly
Satulatolppa: FSA SL-K, 31,6
Satulatolpan kiristin: On-One, 34,9
Ohjainlaakeri: FSA Orbit C-40 No. 42
Stemmi: Planet X Superlight Team 3D Forged, 100 mm 6 astetta
Ohjaintanko: Planet X Road Strada Shallow Drop, 44 cm
Kahvat: Sram Rival, 10-speed
Kammet: Sram Force, 170 mm 110 BCD
Eturatas: Absolute Black Oval, 38t 110 BCD
Kasetti: Shimano Ultegra, 11-28
Takavaihtaja: Sram X9 Type 2, short
Ketju: Sram PC-1071
Polkimet: Shimano XT
Jarrut: Avid BB7 Road
Jarrulevyt: Sram Centerline, 160 mm
Etukiekko: MCarbon Nextie 29er 30 mm hooked + Fun Works
N-Light EVO + DT Aerolite
Takakiekko: Mcarbon Nextie 29er 30m mm hookless + Fun Works
N-Light EVO + DT Revolution
Etukumi: Vittoria Cross XL Pro, 33 mm
Takakumi: Schwalbe Rocket Ron EVO, 33 mm
Mistäs tämä alkoikaan? Oli jotain monstercross-etukumia ja paskalaatuista kiekkoa. Oijoi.
torstai 26. marraskuuta 2015
Onko väärin jos treeni ei satu?
Muutaman kerran olen marraskuisen paskasään kunniaksi käynyt tapaamassa hattiwattipyörää. Kolmisenkymmentä hattiwattia on kadoksissa, vaikka olen tähyillyt niitä anakynnykseltä varttitunnin kerrallaan.
Ei ole kivaa se. On tylsää.
Tänään jatkoin etsintöjä anakynnyksen tuolta puolen. Viiden minuutin vetoja kynnyksen tuntumasta alkaen, viiden watin portaita ylös, muutaman minuutin palautuksilla. Viisi minuuttia on hauska aika - sen jaksaa istua vaikka seipään nenässä.
Ja kas - sieltä niitä hattiwatteja alkoi löytyä. Ei kovin monta mutta muutama sentään, ja selvästi saman oloisia kuin viime talvena.
Lopetin ajoissa ja tyytyväisenä, täynnä energiaa. Olen kuullut huhua, että ei tuskan määrällä ole väliä, vaan sillä miten pitkään yhteensä ja miltä alueelta niitä hattiwatteja etsii.
Ei ole kivaa se. On tylsää.
Tänään jatkoin etsintöjä anakynnyksen tuolta puolen. Viiden minuutin vetoja kynnyksen tuntumasta alkaen, viiden watin portaita ylös, muutaman minuutin palautuksilla. Viisi minuuttia on hauska aika - sen jaksaa istua vaikka seipään nenässä.
Ja kas - sieltä niitä hattiwatteja alkoi löytyä. Ei kovin monta mutta muutama sentään, ja selvästi saman oloisia kuin viime talvena.
Lopetin ajoissa ja tyytyväisenä, täynnä energiaa. Olen kuullut huhua, että ei tuskan määrällä ole väliä, vaan sillä miten pitkään yhteensä ja miltä alueelta niitä hattiwatteja etsii.
UV-säteilyä odotellessa
Uusista hienoista ajolaseistani en pysty sanomaan mitään neljään kuukauteen. Hienous kun on fotokromaattisuudessa; ne tummenevat ja vaalenevat UV-säteilyn mukaan, ja UV-säteilyä ei näille selkosille lähiaikoina tule haitaksi asti.
Kivalta ne näyttävät tuossa toimistopöydällä:
No jotain sanon sentään, kun olen pari pimeälenkkiä ajanut.
- Laajentavat näkökenttää. Sekä sivuille että ylös ja alas. Maailman terävyydessä ei ole enää rajoja edes dropeilta ajaessa.
- Eivät vääristä. Tai siis tietysti kaareva linssi vahvuuksilla vääristää, mutta nämä niin vähän, että totuin puolessa minuutissa teknisen lamppupolun ajamiseen.
- Eivät pimennä pimeää.
- Helpot säätää. Sangat toimivat minulle sellaisenaan, nenätyynyjen vääntely ei kuumota, eivät paina korvia kypärähihnojen alla (sic!).
- Pysyvät paikoillaan. Normirillejä saa nostella lenkin mittaan, näitä ei.
- Suojaavat viimalta. Näköni tapasi hämärtyä kylmässä tuulessa, ei hämärry enää.
- Eivät toistaiseksi ole huurtuneet, kun pysähtyy tai siirtyy lämpimään.
- Tulivat luvatussa ajassa, vaikka Helsingin Katse varoitteli että Italian pojilla on fotokromaattinen materiaalipula.
Jos nyt jotain negatiivista, niin kirkas linssi paljastaa liki nelikymppisen marraskuuväsyneen miekkosen naaman sellaisenaan. Olisi nätimpi vetäytyä isojen peililasien peittoon.
tiistai 24. marraskuuta 2015
Tuoretavaraa
Nyt ne Rubyt tuli. Luukutin eilen ratapyörällä hakemaan niitä, ja silmistä valui vesi. Luukutin takaisin eikä valunut enää. Laitan pärstäkuvan kunhan kerkiän.
Tuli myös Nextie-hookless-craboniittikehä taakse. Kumi loksahti hookless-laariin lupauksia antaen. Pakaksi röyhkeästi 11-28. Pyörään kiinni. Siitä tuli niin kaunis että jäin tuijottamaan.
Mutta kun viime viikonloppu meni krossia juhliessa, en jaksa kirjoittaa enempää.
Tuli myös Nextie-hookless-craboniittikehä taakse. Kumi loksahti hookless-laariin lupauksia antaen. Pakaksi röyhkeästi 11-28. Pyörään kiinni. Siitä tuli niin kaunis että jäin tuijottamaan.
Mutta kun viime viikonloppu meni krossia juhliessa, en jaksa kirjoittaa enempää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)