Aika kallista

Kulttuurialan freelancerille maastopyöräily on kallista harrastaa. Kamarunkkailu jää pakosta niukoille. Panostan mieluummin maastopyörällä ajamiseen kuin ajokamarahojen ansaitsemiseen. Mutta vittu milläs ajat kun ei ole nastoja ja polut ovat kuperaa vesijäätä.

Nastarenkaat maksavat lähikaupassa 178 euroa pari, pärstävipillä melkein saman koska Ylävitonen ei itse niitä tuo. Aika kallista.

Mutta joskus rahalla saa muutakin kuin tavaraa. Esimerkiksi onnea. Silloin rahalla on arvo.

Kallvikinniemen edustalla luistelijoita kirittämässä.

Ajoin aurinkoisena sunnuntaiaamuna puolitoista tuntia Itä-Helsingin jäitä. Sielu lensi korkealla, pyörä kiisi kuin kiskoilla. Ei tuntunut että edellisenä päivänä ajoin 12 h lenkin. Tuntui kuin maailma olisi täynnä kauneutta ja mahdollisuuksia.

Retkiluistimilla sama olisi ollut mahdollista, mutta yritäpä retkiluistella poluilla.

Ice Spiker Pro on hyvä rengas. Painaa saman kuin trailikumi. Tiivistyy tubelessiksi heti, jopa ilman TLR-merkintää. Liteskin-kylki joustaa ja rullaa eikä talvella osu kiviin. Pito on tajuton. Kun pito loppuu, rengas ei katoa alta vaan alkaa kevyesti sladittaa, ja rapinaan tulee raapiva sävy. Juuri se ominaisuus lisää luottoa paljon.

Enää 803 jäljellä.

Mutta vitut tavarasta, vitut rahasta. Ajattelen vieläkin aurinkoa Itä-Helsingin jäillä.

Sponssi mitä hä?

Pari vuotta olen ajanut Hi5Bikesin tiimissä.

Mitäs se sellainen tarkoittaa? Olenko myynyt riippumattoman pyöräilysydämeni kapitalistille? Tavallaan, mutta pieneltä osin.

Käytännössä homma menee niin, että maastokisoissa ja muutenkin seurani on Korson Kaiku / Hi5Bikes. Liimasin justiinsa myös ison tarran kisapyörään. Medianäkyvyys taattu!

Vastineeksi saan kohtuullisen määrän alennusta. En niin paljon että Ylävitonen persnettoa tekisi. Enkä toisaalta niin paljon että suostuisin kehumaan kritiikittä heidän tuotteitaan ja osaamistaan.

Paljon tulee Ylävitosesta ostettua kun halvalla saa ja loistava polkupyöräkauppa se on, mutta esimerkiksi maastokisakumihommissa olen ostanut Schwalbea kovalla rahalla Saksan-Güntheriltä, koska Maxxikselta ei ole löytynyt ihan sopivaa.

En ole SM-tason kisaveijari vaan pyöräilyä harrastava konttorityöläinen. Kukaan tuskin ostaa Sramin X9-vaihtajaa siksi, että Eskolan Kare rällää sillä tasaisesti marttakisojen top-20:een. En ole koskaan kysynyt kaupasta sponssin motiivia, mutta oletan että se liittyy VPCX-cupin meininkiin, jota pidän yllä.

Ja koska paskon paljon pyöräkamaa, ostan uutta tilalle lähikaupasta joka tapauksessa niin paljon, että minulle pitää antaa pärstäalennusta. Parempi antaa se tarrojen kanssa.

Tämän blogin motiivit ovat toki hämärät, mutta sponssi ei niihin liity.

Lapiolle töitä

Tänään klo 9.05 olin Viikin metsissä lapioimassa polkuja auki. Umpihanki ulottui nilkkoihin. Tuuli ja satoi lunta. Mietin vakavasti että mitäköhän vittua.

No sitä, että täytyyhän Suomi-krossaajien näyttää SPU:lle ja UCI:lle, miten homma hoidetaan. Suomessa cyclocrossin viralliset SM-kisat ajetaan vellit housuissa jo lokakuussa, vaikka kansainvälinen ja oikea aika olisi nyt. Kuka sanoo ettei tammikuun alussa ole Suomessa hyvä krossata?

Varjo-SM-kisat on järjestetty nyt neljästi. Tämä neljäs oli kovin. Tein spoorit työntämällä lumilapiota pitkin polkuja. Muhjua ei kovin viitsinyt kaapia, koska alla oli peilijää. Nastat oli tietysti kielletty, koska UCI.

Melkein ajettava rata siitä tuli. Porukka oli katollaan koko ajan, ja pyörillä oli jatkuvaa kinaa kuskien kanssa suunnasta, mutta vauhtia riitti ainakin käsissä jos ei pyörissä. Eikä tullut ajajille kylmä.

Minulle meinasi tulla. Tiedustellessa ja lapioidessa pukkasi kovan hien, joka toimitsijana syväjäätyi välittömästi, niin vilakasti pohjoinen huokui. Onneksi Hi5Bikesin Kökä oli tuonut pakulla teltan ja tuulensuojan. Siellä kelpasi lehmänkelloja kilkuttaa.

Reilut kolmekymmentä täydellisen pöljää itsensävoittajaa oli kisaamassa. Kannatti. Ollaan me hulluja. Ja kovia.

Tulokset. Kuvia.

Krossi-tubeless

Päivitin titamiini-krossarin kiekot. Runkosetin mukana tulleet kiekot painoivat kuin syntitaakkani, mutta eniten häiritsi tubeless-säätö. Väittivät tubelesseiksi eikä mitään teippejä sun muita tarvittu, mutta kumit eivät nousseet vanteille, ja jos nousivat, eivät pysyneet.

Psst-psst, sanoivat paskakiekot, kun ajoin niillä juurien yli. Kaikki kumit, jopa aito-tubelessit, pihistelivät ilmaa vanteen reunasta. Kaiken huippu oli kun pikkukännissä jänöhyppäsin huonosti rotvallille ja kumi rullasi vanteelta. Runtua tuli sekä mieheen että kehään. Jälkimmäistä siloitin viilalla. Ei ole siitä kehästä enää krossi-tubelessiin.

Koska tubeless on kaikessa maastopyöräilyssä tärkeä askel kohti taivaallista auvoa, paskakiekot harmittivat. Ostin halvalla paskaa jonka luulin toimivan, ja sitten kiusasin sillä itseäni ihan liian pitkään.

Polkimineen vähän alle 9 kg rossipyörää. Metalliseksi
ja levyjarrulliseksi ihan ok, kai.

Vitutus maksoi reilut viisisataa euroa. Tilalle tuli internetin ihmemaasta jotain sellaista kuin "Fun Works N-Light Evo DT Swiss XR 331 Aerolite disc 1490g Laufradsatz 29er incl.TLR Kit" eli kevyt tubeless-kiekkosetti halpisnavoilla, keventelypinnoilla ja laatukehillä.

DT Swissille TLR-renkaat nousivat helposti ja napsahtivat uskoa luoden. Eteen laitoin Schwalbe Rocket Ronin, joka on kevyt mutta tubeless-yhteensopivuudeltaan epäluotettava. Taakse laitoin Maxxis Mud Wrestlerin, joka on painavampi mutta tubelessimpi.

Äsken kävin testaamassa ja huomasin, että krossi-tubeless on vaikea asia. Maastossakin tubeless-virityksien onnistuminen riippuu tähtien asennosta, krossissa vielä enemmän. Nyt kumit pysyivät vanteella mutta eivät kestäneet.

Rocket Ron sai lenkillä neljä viiltoa, joista litku pursusi. Reunalangan viereistä pikkuviiltoa sain huljutella pitkästi umpeen. Pumppailua kertyi enemmän kuin ajoa. Se rengas on liian rimpula minun krossiini, säästän hiekkateille.

Sen sijaan Mud Wrestler toimi kuin tauti - piti, pysyi, kesti. Seuraavalla lenkillä lasken paineet puoleentoista ja lähden Kivikkoon. Jos vielä toimii niin ylävitoseen tulee asiaa.

Pickenflick keveni pari kiloa. Pito, rullaavuus ja mukavuus lisääntyivät valtavasti. On se sen arvoista.

Joskus vastustaa

Itse asiassa vastustaa usein.

Eilen kävin ylävitosessa hakemassa Yetiä. Mutta ei se ollutkaan haettavissa. Se on saanut valohoitoa kolme viikkoa. Lupasivat huomiseksi.

No mitäs, kävin eilen myös Shellillä nostamassa Rocket Ronin taas kerran Pickenflickin vanteelle. Se ei pidä ilmaa, mutta jos tällä kertaa. Lähdin lenkille ja Uutelan metsissä blurppasi. Siinä kohtaa missä on eniten hyttysiä. No mitäs, rupesin laittamaan sisuria. Pumpusta katkesi männän varsi.

No mitäs, talutin kilometrin metrolle ja kilometrin kotiin.

Illalla vittuuntuneena kävin Shellillä nostamassa Pickenflickin vanteelle SlantSixin, vaikka ei se edelleenkään mahdu pyörimään. No mitäs, moukaroin titaanirunkoon lisätilaa vasaralla. Mutta ei se vieläkään mahdu.

No mitäs, tänään kävin ylävitosessa hakemassa Yetiä. Mutta ei se ollutkaan haettavissa. Valohoito on jatkunut.

No mitäs, ostin kuitenkin uuden pumpun ja uuden krossirenkaan, nimittäin Maxxis Mud Wrestler 700 x 33 60 tpi EXO TR. Noin pitkällä nimellä luulisi toimivan, semminkin kun TR tarkoittaa tubeless ready. Lähdin lenkille ja Herttoniemen metsissä burppaili sen verran että päätin pumpata lisää ilmaa. Pumppu ei pumpannut. Se vuoti.

No mitäs, talutin pari kilometriä kotiin.

Nyt kello on 19.47 ja Jimmy lupasi soittaa jos Yeti sittenkin tulee ajokuntoon. Samalla voisi yrittää vaihtaa pumppua toimivaan. Nimittäin huomenna seitsemältä lähtee juna kisoihin. No mitäs, hyvin valmistauduttu ja sillee.

Edit: Jimmy ajoi kotiin, laittoi lapset nukkumaan, otti oman kiekon takakonttiin ja ajoi tuomaan sen minulle. Sanoisin palveluksi. Pumppukin vaihdettu.

Takakiekko, vol X

Eilen hain mainehikkaan takakiekon Hi5Bikesista takuuhuollosta. Vaihdoin kumin ja pakan varaosakiekolta takaisin. Kävin huoltoasemalla nostamassa vanteelle ja lisäsin litkut.

Laitoin lenkkikamat ja polvisuojat. Lähdin Hertsikan kaltseille. Kymmenen minuutin jälkeen Yetin perä tuntui huteralta - klappi oli palannut entiselleen.

Kiitos Shimano XT 29er. Vapaaratasrunko siis tosiaan on paska. Mikä surkeinta, minulla on kissa jonka nimi on Shimano. Oikeasti. Nyt sen nimi varmaan pitää muuttaa.

Kissani nimeltä Shimano pienenä. Toimii yhä, neljän vuoden jälkeenkin,
paremmin kuin virvelitehtaan tuotteet.

Onni onnettomuudessa on, että ihan itse olen ajanut kiekon kehän mutkalle. Kun vapaaratasrunko petti ensin, ei tarvitse murehtia kehästä...

Koska kauppa ei ollut enää auki, kävin kotona ja otin titaanisen varaosatelineen ajoon. Hahaa, olin salaa rassannut sen kuntoon! Tubelessia molemmissa päissä ja kahden baarin paineet! Auvoa ja autuutta! Röykkypoluilla rengastus sanoi lähinnä lötkötilöt ja pari kertaa klonk muttei pssiiiih.

Kiusasin tapaamaani Pivot-letkaa röllipoluilla ja rälläsin pari kisavauhtista kierrosta Herttoniemen VPCX-radalla. Astuin myös koiranpaskaan mutta ei haittaa.

Takuujuttuja

Lähikaupassa on kiva asioida. Erityisen kiva on jos tuntee naamat. Naamojen tunteminen on epäreilua, mutta entä sitten. Olen kantanut ylävitoseen paljon rahaa tai ainakin paljon liikevaihtoa. Ei ihme että palvelu pelaa.

Homma meni niin että eilen illalla laitoin purnausviestiä ylävitoseen paskasta kiekosta. Kökä, joka on jostain ilmaantunut kyseiseen kauppaan, vastasi heti aamulla että Shimano antaa uuden kiekon, jos ei muuten korjaannu, tuo tänne.

Selvä homma. Otin titaanisesta varaosatelineestä toimivan kiekon, kävin huoltoasemalla nostamassa maastokumin sille ja vein paskakiekon ylävitoseen.

Eiköhän tässä lauantaina vielä Hyvinkään mara ajeta. Tällä hetkellä ulkona sataa, joten juon viiniä ja lojun kotona harmitellen sitä tosiseikkaa, ettei huvita ajaa.

Koko eilisen päivän mietin takanavan rakennetta. Perusmaskuliininen oire tämä: Kun joku tekninen juttu kaivaa mieltä, se tosiaan kaivaa, ja syvältä.