sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Aika kallista

Kulttuurialan freelancerille maastopyöräily on kallista harrastaa. Kamarunkkailu jää pakosta niukoille. Panostan mieluummin maastopyörällä ajamiseen kuin ajokamarahojen ansaitsemiseen. Mutta vittu milläs ajat kun ei ole nastoja ja polut ovat kuperaa vesijäätä.

Nastarenkaat maksavat lähikaupassa 178 euroa pari, pärstävipillä melkein saman koska Ylävitonen ei itse niitä tuo. Aika kallista.

Mutta joskus rahalla saa muutakin kuin tavaraa. Esimerkiksi onnea. Silloin rahalla on arvo.

Kallvikinniemen edustalla luistelijoita kirittämässä.

Ajoin aurinkoisena sunnuntaiaamuna puolitoista tuntia Itä-Helsingin jäitä. Sielu lensi korkealla, pyörä kiisi kuin kiskoilla. Ei tuntunut että edellisenä päivänä ajoin 12 h lenkin. Tuntui kuin maailma olisi täynnä kauneutta ja mahdollisuuksia.

Retkiluistimilla sama olisi ollut mahdollista, mutta yritäpä retkiluistella poluilla.

Ice Spiker Pro on hyvä rengas. Painaa saman kuin trailikumi. Tiivistyy tubelessiksi heti, jopa ilman TLR-merkintää. Liteskin-kylki joustaa ja rullaa eikä talvella osu kiviin. Pito on tajuton. Kun pito loppuu, rengas ei katoa alta vaan alkaa kevyesti sladittaa, ja rapinaan tulee raapiva sävy. Juuri se ominaisuus lisää luottoa paljon.

Enää 803 jäljellä.

Mutta vitut tavarasta, vitut rahasta. Ajattelen vieläkin aurinkoa Itä-Helsingin jäillä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti