tiistai 3. maaliskuuta 2015

Ammattilaiseksi!

Kulisseissa on kuhissut. Ensi kesänä ajan ammatikseni.

Talli: Emilia Lajunen Bike Tour. Rooli: domestique.

Avataanpa. Puolisoni on ammattikansanmuusikko ja pyöräilee. Ensi kesänä hän tekee hiilidioksidipäästöttömän kansanmusiikkikiertueen Suomessa. Polkupyörällä se onnistuu.

Konsepti on mennyt hyvin läpi sekä keikkajärjestäjille että apurahoittajille. Parikymmentä festaria haluaa viherpestä itseään kesän aikana, ja Koneen säätiö tukee pöhköyttä juuri ja juuri riittävästi. Ilmeisesti nuori nainen, päästöttömyys ja kansanmuusikkouden kulkurijuurille palaaminen ovat vetävä yhdistelmä vuonna 2015.

Niin ja minä olen mukana erikoismanagerina. Se tarkoittaa peräkärrynhinaajaa, roudaria, mekaanikkoa ja tiedotusorjaa. Minun pitää myös vähän puhua ja vielä vähemmän soittaa viulua.

Saattaa olla että bloggailu ja muu harrastelu kohdentuu nyt tähän ammattipyöräilyyn tallin leivissä ja sivuilla. Tai sitten ei. Lupaan tiedottaa täälläkin niin paljon, että molemmat lukijani kyllästyvät koko vitun kansanmusiikkiin ja suomalaisiin maantiemaisemiin.

Laitetaas tähän vielä ihku instagram-kuva Emilian sponssipyörästä, jonka puhuin Pelagolta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti