Luottokamaa: Open Pro + 32 DT Compia

Vaihdoin kännifiksiin talvikiekot, ja tuli siinä varastoa välpätessä ihmeteltyä kiekkoja.

Kännifiksissä on pääasiallisessa käytössä kiekot, jotka Okka kasasi minulle vuonna 2007, kun aloin harrastaa polkupyöräilyä ja ostin fiksin. Mavic Open Prot, 32 DT Comp -pinnaa ja laatunavat. Niillä on ajettu fiksikatupommitusta, fiksikrossia ja työmatkaa ympäri vuoden. Laakerit vaihdettu kerran. Takakehän jarrupinta iskemätön, etukehä ei enää halua nähdä jarrua. Ei ole tarvinnut rihdata. En epäile etteikö kymmenen vuotta täyttyisi.

Sanoisin että helvetin hyvin niiltä kiekoilta.

Samalla reseptillä olen kasauttanut Epulla ehkä neljä kiekkoparia. Yhdestä on antautunut napa. Yhden kehän tuhosin kiveen ja toisen portaaseen. Pariin kiekkoon on pitänyt vaihtaa kehä jarrupinnan kulumisen takia - vapaarataskrossi ei armahda. Vaan eipä hätää, sillä uusi Open Pro löytyy helposti. Mikä tärkeintä: ei katkenneita pinnoja, jatkuvaa rihtaamista, varaosamurheita tai murtuneita nippelinreikiä.

Jos haluaa erinomaiset käyttökiekot, kannattaa valita Open Pro ja 32 DT Compia.

Silloin kun ajoin typerintä mahdollista krossia, Eppu teki minulle yhden takakiekon, jossa oli 36 DT Compia. Se kiekko kesti kaikenlaista.

Holkitettu, kevyt vanne kestävästä alumiiniseoksesta. Juuri sopivasti ohennettu pinna, joka sietää kireälle kasaamista ja joustaa eikä murru. (Ohentamaton DT Champ kestää huonommin, koska ei jousta.) Ja ennen kaikkea riittävän monta pinnaa, että rakenteesta tulee vankka ilman pistemäisiä kuormia.

Joo, eivät ole aerot tai leveät tai höyhenenkevyet, mutta pyöräilyssä on muitakin päämääriä. Kuten töihin ja kotiin ja lenkille joka päivä ilman murheita.

Käden taidot

Nyt kun treenailen vain trainerilla, minusta tulee kädetön maantieurpo. Pysyn pystyssä vain kestopäällysteellä, jos se menee suoraan ja muut noudattavat ryhmäajon lakikirjaa.

Paitsi että työmatka ja talvi vastustavat parhaansa mukaan tätä väistämätöntä kehitystä.

Loskamuhju kiemurteluttaa, sen keskellä sporakisko kutsuu etupyörää nimeltä, aurausvallit tyssäyttävät vauhdin ja kaiken alla on jää. Mutta talvikunnossapidon ongelmat ovat minulle siunauksia.

Ajan Equillarilla, fiksinä, jarruitta. Pidän vedon päällä, annan etupyörän hakea, ohjaan lantiolla, luisuttelen ilokseni. Silmien, käsien ja aivojen välillä kulkee enemmän dataa kuin valokaapeliin mahtuu, mutta tietoisuuden kautta se ei käy. Käden taidot pysyvät yllä.

Se muuten ei ole mitään vitun sankaruutta se talvipyöräily. Etenkään kun sitä on tehnyt kahdeksanvuotiaasta joka talvi.

Taiteiden & pyöräilyn yö

Laivuoren Jokke on RSO:n pianisti ja intohimoinen polkupyöräilijä, porukkalenkkien hengenluoja ja mahtuu hyvät ihmiset top viitoseen.

Ilkka Heinonen tekee kansanmusiikkitaidetta jouhikolla, gamboilla ja bassolla. Ennen hän roudasi bassoa repussa ja ajoi Helsingin kauneinta Bob Jacksonia. Nykyään hän roudaa kaikkia soittimiaan bullitilla.

Pauli Halme on kantrikitaravelho ja fingerstyle-noita ja entinen fillarilähetti. Pyöräilylippis ei ole vaihtunut stetsoniin pysyvästi.

Hannu Oskala tekee vihreää kaupunkipolitiikkaa tosimielellä ja roudaa haitariaan kuormapyörällä.

Sitten on vielä Timo Alanen, joka tulee soittamaan selloa haamupyörälle, koska viimeksi käydessään unohti.

Ja tietysti Emilia, joka on ajanut pyöräkiertuettaan vasta pari tonnia.

Taiteiden yön pyöräkiertue huomenna torstaina. Pyöräilijät soittavat monenlaista musiikkia toisille pyöräilijöille ja vähän muillekin. Kruisitaan kaupungissa yhdessä. Tulee kivaa.

Ammattipyöräillyt olo

Hyvinkin reippaat pari tonnia täynnä ammattipyöräilyä Emilia Lajunen Bike Tourin domestiquena. Kärryssä painolastina soittimia ja tilpehööriä sen verran että runko ulvoo ja kettinki venyy kuin purkka.

Lukuisat hyväntahtoiset houkat ovat kesän mittaan arvelleet, että syksyllä olen kovassa kunnossa. He eivät ymmärrä kestävyysurheilusta mitään, tai ainakaan keikkatyöstä.

1. Se on ollut duunia eikä treeniä. Joka päivä olen ajanut pyörää, soittanut, kirjoittanut, tiedottanut tai vetänyt keikan. Yleensä kaikkia niitä, kellon ympäri. Jatkuva stressitila, palautumisesta ei puhettakaan.
2. Raskaan kärryn veto on eri laji kuin maastopyöräily. Vertaa tractor pullingia ja rallia. En osaa enää ajaa polulla saati pyörittää kampia ilman lisäpainoa. Hermosto on oppinut väärille tavoille. Keskikroppa on tasapainotellut kärryä, muu kroppa pitkästynyt.
3. Peruskestävyystason yläpuoli on pölyttynyt käytön totaalisessa puutteessa, ja sillä kuitenkin pitäisi ajaa maastossa paitsi kisat myös normimäet. Kuntopohjalle voisi rakentaa, mutta en jaksa etsiä palikoita.
4. Mistä tullaan siihen että olen ajanut polkupyörää vittu kerrankin kyllikseni.
5. Painokin nousi kilotolkulla. Juhannuksen jälkeinen kolmen viikon rypistys ilman lepopäiviä jätti jälkeensä pysyvän nälän, joka jäi henkisesti päälle vaikka fyysisesti loppui. Mökillä maistui kalja ja makkara. Kotona on helpompi elää terveesti.

Miten tästä eteenpäin? Palasin juuri Helsinkiin. Kiertueesta jäljellä vielä pari etelän keikkaa ja Satakunnan pisto, muuten luvassa tiukkaa työelämää.

Ajattelin ajaa maastopyörällä tänä syksynä vain lyhyesti lujaa tai lyhyesti tekniikkaa.

Ammattipyöräily alkanut

Kuten jo maaliskuussa kerroin, tänä kesänä pyöräilen ammatikseni. Tai siis roudaan kansanmuusikkopuolisoni Emilian viuluja pyöräperäkärryssä ympäri Suomen musiikkifestivaaleja kolme tuhatta kilometriä apurahalla. Tarkoitus on myös spiikkailla vähän ja jopa soittaa viulua malliksi siitä, miten kansanmusiikkia ei soiteta.

En usko että teitä vittuakaan kiinnostaa hiilidioksidipäästötön kansanmusiikkikiertue polkupyöräillen. Mutta että saisin pyöräilijöiden klikkauksia tuonne kiertueblogin puolelle, siirrän fillarointiin liittyvät tekstinpätkät sinne. Kiusa se on pienikin kiusa molemmille lukijoilleni, hähhää.

Uusin varusteraportti koskee runkojen jäykkyyttä peräkärrynvedossa.

Eilen ajettiin Lohjalle ja takaisin. Huomenna ajetaan Kimonkylään Lapinjärvelle. Kiertueen pääsivulta löytyy linkit konsertteihin ja karttaan.

Maailma ei vittuile pyöräilijälle

Eilen illalla sain inspiraation hyydyttää nousukuntoni kisaamalla ennen kuin olen palautunut Korso-marasta. Autoilin Hyvinkäälle Bianchi-cupiin. Jee jee, hyvin hyytyi kunto siellä.

Paluumatkalla hyytyi myös auto Mazda varsin pysyvän oloisesti Myllykukon ramppiin Nurmijärvelle. Alkuun vähän vitutteli. Sitten hain Myllykukosta ruokaa ja juomaa. Sitten soitin hinauksen.

Kun hinaaja tuli, vetäisin takakontista kisapyörän voittajan elkein, leveästi hymyillen. Viekää romu pois, minä jatkan tällä, tämä toimii.

Ajelin illan pimetessä nelisenkymmentä kilometriä kotiin. Mahtava kuunmollukka silmäili pilvien lomasta. Ilma oli raikas ja tyyni. Jänikset ja peurat olivat liikkeellä, autot eivät.

Kun sokeri ehti jalkoihin, oli kevyt ajaa. Valitsin näköalareitin, en suorinta.

Maailma ei pysty vittuilemaan, jos on pyörä mukana.

Pyöräilin mökille

SAB Orivedellä. Sarvessa marjoja ja herneitä.

Koska

- Tahko-failista jäi energiaa
- halusin testata olenko rampa
- piti todistaa että pitkät matkat ei tunnu missään
- teki mieli kalalle
- ei ollut muutakaan tekemistä,

pyöräilin mökille viime torstaina. Paitsi meni se pari tuntia perjantain puolelle, koska lähdin iltapäivästä ja matkaa on osapuilleen 280 km.

Sattui myötäinen, joten ajoin isoa tietä Mäntsälään. Ostin kokiksen ja jogurtin.

Kiemurtelin lännemmäksi Oittiin, eikä ollut enää myötäinen. Ostin kokiksen ja leivän.

Löysin myötäisen ajamalla Lammille. Ostin kokiksen ja jogurtin.

Alkoi sataa, tuli ilta, liikenne väheni ja tuuli jatkui myötäisenä, joten jatkoin isoa tietä Padasjoelle. Ennen puoliyötä ostin kokiksen ja leivän.

Sade jatkui ja tuli pimeämpää, mutta hyvin näki. Jämsässä oli 24h-asema, joten ostin kokiksen ja jogurtin. Sitten jatkoin Mäntän kautta mökille, söin proteiinipatukan ja kävin nukkumaan.

Tehokasta ajoaikaa kului 9:40, eli keskinopeus, joka on itsensä kusettamista, jäi karvan alle 30 km/h. Hupaisamman tiedonjyväsen muodostaa keskisyke tunneittain: 132 / 130 / 132 / 138 / 141 / 138 / 135 / 134 / 130 / 126. Tästä voi päätellä, että PK:ta on tullut reenattua sen verran, että vauhtia voi pitää helposti pitkään; myötätuuleen tukevan lounaan jälkeen ei huvita painaa; sateella yritän ajan lujempaa tai siis haluan nopeammin mökille; aamuyöllä ei enää huvita.

Suuria totuuksia.

Järvi, vene, olut ja nuotio. Kannattaa hyötypyöräillä 280 km.

Sitten olin mökillä, ajelin maantiepyörää minkä huvitti, kalastin paljon pahoja haukia ja muutaman hyvän ahvenen ja lähdin kotiin.

Hölmö oravanpoikanen, jota yritin mökillä pelastaa.
Luonto luultavasti päätti pelastaa variksenpoikasen.

Koska en ole typerä ja yritän taas vähän niin kuin harjoitella, en ajanut kuin Orivedelle asti.