Testi-ihanuutta

Lepoviikko alla mutta kroppa käynnistetty muutamalla treenillä. Ruokailusta kolmisen tuntia. Kofeiinia sopivasti. Vintin lämpötila mukavat +5.

Trainerroadin kahdenkymmenen minuutin testin kimppuun siis! Olen istunut siellä vintillä niin saatanasti, että pitää mitata tapahtuuko mitään.

Napit korviin, rempseä soittolista ja yykaakoo hep. Lämmittely konservatiivisesti, vain viitisen prosenttia yli. Sitten asiaan. Alku sujuu nenähengitellen. Neljän minuutin kohdalla käynnistyy biisi jonka tempo on 90. Se tempo tuottaa reilut 340 hattiwattia. Soitan biisin kolme kertaa. Loppupuolella annan biisin vaihtua, kun on varaa kiihdyttää. Kadenssi nousee sataan, watit melkein neljäänsataan. Viimeiset pari minuuttia jalat keräävät happoa, mutta ei väsytä. Toisaalta ei ole kaunistakaan.

Pelkät bibsit ja +5.

Trainerroad, Turbo Muin ja Misuro B+ arpovat FTP:ksi 338 W.

Se on komea luku, mutta edelleen osaksi mielikuvituksen tuotetta, vaikka olen yrittänyt minimoida virhelähteet: hihnan kireyden, asetukset, olosuhteet.

Sattumoisin luku on sama kuin 20.10.2016, kun aloin vähitellen treenaamaan. Silloin oli hihna löysällä ja sen erotti. Silloin olin testin jälkeen romuna. Mutta joo, olisi taas kiva tietää oikeesti.

Testin jälkeen poika nukkui vielä, joten ajoin puolisen tuntia rasva-aineenvaihduntaa päälle. Sitten alkoi pyörryttää.

Mitä opin Petikossa

Nyt kun yritän hetken polkupyöräillä kunnolla, yritän myös oppia, vaikka olen vanha koira. Tänään oli Petikossa VPCX-osakilpailu, jonka voitin. Siitä en oppinut mitään. Mutta matkalla kärsiessä ja pelätessä opin, että:

• Märässä ja likaisessa mekaaniset levarit loppuvat puolessa tunnissa, kun ajaa kisaa. Pitää laittaa kovemmat palat, oikaista jarrulevyt, säätää lähemmäs ja sitten lopulta siirtyä hydraulisiin. Paitsi että vaihteissa olen valinnut Sramin, mutta jarruissa en halua valita Sramia.
• Sadekisassa pitää olla buffi päässä. Nyt ei ollut. Vedensekainen likahiki valui kypärän pehmusteista otsan kautta silmiin ja etenkin sarveiskalvon arpeen. Kirvelsi niin etten nähnyt eteeni.
• Ketju pitää vaihtaa ajoissa. Pari päivää sitten mittasin että krossarin ketju oli vaihtorajalla. En halunnut uskoa, koska se olisi jo toinen ketju tänä kesänä. Nyt kun rälläsin sillä mutakisan, upouusi soikioratas rutisi ja kului.

Siitä soikiosta. Kyllä se toimii, krossissakin. Voimaa ei saa lisää mutta sen annostelu polkuun on helpompaa. Loppujyrkässä ja muutenkin huomasin, että kadenssi ja liike pysyivät parempina ylämäissä. Kallionousussa ei sutinut. Sanoisin, että soikio on sitä parempi mitä röykkyisempi baana, huonompi kitka, jäykempi pyörä, tiukemmat mäet ja heikommat jalat.

Esko Lius otti nättejä kuvia, mutta ainoakaan ei ole radan normipolulta, eli tulee väärä kuva.

Skouttaamassa eka kaltsin päällä.

Skouttaamassa hiekkakuopalla. Kuoret tarpeen.

Paukusta kärkeen. Pari kiekkaa myöhemmin hyndälauta katosi. Tuli ns. yllätyksenä.

Pumppump. Välillä se lensi.

Hyvä kaula jo alussa.

Puunkiertoilme.

Onnesta soikeana not

Ovaalirataskiimassani tilasin krossariin soikeutta suunnilleen maailman ensimmäisestä tuotantosarjasta. Ratassoikeus on nimittäin keksintö, joka edellyttää sekä etuvaihtajasta luopumista että narrow-wide -hommia, ja siksi soikeutta ei ole juuri kippurasarvisiin pyöriin käytetty.

Paitsi tietysti Tour de Francen voittamiseen Rotorilla ja polvien tuhoamiseen Biopacella, mutta ne ovat eri asia. Rotorin tuplaratasviritykset katoavat maantiemarkkinoilta sähkövaihteiden myötä, koska servot eivät ymmärrä epätäydellistä maailmaa, ja Biopacet kadotti evoluutio.

Ensimmäisen kunnon narrow-wide-krossi-110-bcd-ovaali-rattaan teki Absoluteblack, pari viikkoa myöhemmin kuin lupasi mutta silti. Tänään se ratas tuli, ja yritin heti laittaa kiinni. Menin vitun hämilleni.

Okei, merkki kammen taakse, mutta miten päin? Kellotus muuttuu jos kääntää spideria vasten rattaan toisen puolen. Pinnistin geometrisen hahmotuskykyni äärimmilleen, katselin youtube-ohjeita, sain rattaan kiinni ja ajoin kaksi reippaan kovaa kierrosta.

Maasturissa ovaali tuntui heti kivalta, krossarissa se tuntui heti pöhköltä. Kampi lipsui jalan alta oudossa kohtaa, vapaaratas kolisi eikä ylämäkiin tullut tuuppausta. Piti tarkistaa kellotus, mutta oikein se oli.

Ehkä tämä on jotain hermotukseen liittyvää. Ennen sunnuntain VPCX:ää en ennätä ajaa, joten jalkalihakset ovat jännän äärellä.

Soikioherätys

Eka lenkki takana Absolute Blackin soikiorattaalla. Tai en minä tiedä mikä ovaali tai ellipsi se on. Tällanen:

Näyttää tosi pöljältä kammissa, vaikka piilotin sen bashin taakse.

Miltäkö tuntuu? Vaikea kuvailla, mutta tuntuu paljon ja hyvältä. Kampikierroksen kuolonkohdassa tuntuu kuin näkymätön maastopyöräilyenkeli auttaisi jalkaa pyörähtämään. Kampikierroksen runttauskohdassa tuntuu lempeän pitkältä, ei raskaalta.

Soikioratas ei luo tehopiikkiä runttauskohtaan vaan tekee runttauksesta helpommin kontrolloitavan. Jos pito tuntuu ylämäessä katoavan, voi hetkeksi hellittää ilman että heti lipsahtaa kuolonkohtaan ja pysähtyy. En jäänyt sutimaan.

Minulla oli Sipoonkorvessa 29erissä todella tyhmä välitys 32 / 11-28. Pääsin ylös samat mäet kuin 28/39 / 11-36:lla. Myös jyrkät, liukkaat töytäreet. Oletan että se johtuu soikiorattaasta eikä siitä, että Yeti on puoli kiloa aiempaa kevyempi.

Ketju putosi kerran, mutta en huomannut miksi, koska rullasin loivaa hiekkatietä alamäkeen. Keskiönseutu, takavaihtaja, pakka ja ketju olivat täynnä Sipoonkorpea, ja ehkä pyöräytin kampia takaperin. En ole huolissani, koska olosuhteet olivat äärimmäiset.

Nykyiset soikiorattaat ovat eri asia kuin muinaiset, idioottimaiset Biopace-polventuhoajat. Etuvaihtajan kanssa nykyiset soikiorattaat eivät ole kivoja ja maantiellä niiden kaikki hyödyt eivät toteudu. Mutta koska maastohommien tulevaisuus on 1 x 1/10/11, ennustan narrow-wide-soikiorattaille menestystä.

Ainuttakaan ilmaista wattia ne eivät anna. Vittu.