Uskollinen Ambit3 Peak -urheilukelloni alkoi vajaan vuoden palveluksen jälkeen helistä. Pari päivää helistyään se hukkasi satelliitit pysyvän oloisesti. Jo nyt on kumma kun hienomekaaninen digilaite ei kestä edes maastopyörällä kaatuilua, järven pohjassa makaamista ja yleistä häröilyä.
Ilman GPS:ää reitit eivät mene talteen, ja sehän on sama kuin ei olisi urheillut ollenkaan. Viikon murehtimisen jälkeen rohkaistuin viemään vekottimen Suunnon huoltoon. Se sijaitsee kätevästi työmatkan rumemman version varrella, Amer Sportsin brändikaupassa.
Maanantaina asiakaspalvelija kertoi, että huolto on maanantaisin kiinni, mutta koska kello helisee, siinä on varmaan joku komponentti irti ja saan uuden kellon takuuseen tiistaina, kun huolto avautuu. Tiistaina sain tekstiviestin, että kello on noudettavissa. Menin paikalle ja sain pränikän kellon. Ei kysymyksiä. Paketissa oli myös uusi sykevyö, mutta sykelähetin oli vanha. Hyvä niin, se osoitti että huolto oli tehnyt jotain: testannut että lähetin sentään toimii.
Niin että aika viimeisen päälle takuutoimintaa.
En ole aivan kaikessa tyytyväinen Ambit3:een. Sykemittauksessa on välillä outoja häiriöitä, jotka saattavat liittyä joko bluetoothin sekoiluun tai kosketushäiriöihin. Strava ja Suunto ja Trainerroad kommunikoivat liian karkeasti. Ranneke menee rajussa menossa helposti rikki.
Mutta nyt tämän takuuepisodin jälkeen voin sanoa, että kaikkiaan hyvä paketti. Aivan erityisesti pidän Movescountin simppelistä mutta melko luotettavasta kuormitusanalyysistä, älypuhelinaplikaation toiminnasta, kellon kustomoinnin helppoudesta ja Movescountin reittisuunnittelusta.
Edit 6.3.: Astuin sitten uuden kelloni soljen päälle ja solki meni rikki. Vein Amer Sportsin brändikauppaan ja ne korjasivat soljen odottaessa. Yritin tarjota maksua mutta kieltäytyivät. Asia selvä, rupean merkkiuskolliseksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huolto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste huolto. Näytä kaikki tekstit
tiistai 20. helmikuuta 2018
torstai 7. joulukuuta 2017
Suomi-krossin erityiset kalustovaatimukset
Syyt sanalle "erityiset":
Pukeutumiskonstit:
- Harrastelijan pärjättävä yhdellä pyörällä yksillä kumeilla ilman mekaanikkoa.
- Yleensä märkää ja lämpötila nollan molemmin puolin.
- Smuutin puistonurmen sijasta karheikkoa ja sekalaista alustaa.
Pukeutumiskonstit:
- Ajaminen vaatisi ohuet hanskat mutta sää paksut. Niinpä lämmitellessä kunnon tumput. Ajohanskat paidan alle lämpimään. Vedetään käteen lähtöviivalla...
- Ajaminen ja juokseminen vaatisi kisakengät mutta sää goresaapikkaat. Niinpä lämmitellessä rajuin töppönen mitä kaapissa on ja kisakengät jalkaan vasta viivalla.
- Sealskinz- tai vastaavat sukat ehkäisevät amputointeja, jos lämpötila nollassa tai alle.
- Jos suihkut ja pukkarit puutteelliset, kannattaa lämmittelyyn varautua ajokelpoisella kuorella, joka pitää mudan ulkona. Kotimatkaan kannattaa varautua pesukelpoisella kuorella, joka pitää mudan sisällä.
Kalustokonstit:
- Jos haluaa selvitä yhdellä rengastuksella: eteen mutakumi, taakse sekakumi. Kääntyy ja rullaa.
- Sitä yhtä vuotuista jäätyvän mudan kisaa varten vaihdevaijerin kuoren voi vetää täyspitkänä.
- Samassa kisassa takavaihtaja ja etenkin sen rissat jäätyvät jos ovat jäätyäkseen. Ei voi mitään. TF2:n suihkuttelu tehoaa plasebona.
- Levyjarrut. Hydrauliset, koska Suomi-krossi syö paloja niin että mekaanisten kahva painuu pohjaan loppukierroksilla.
- Jos kuitenkin mekaaniset, niin suorat levyt, metallipalat, säätö lähelle äläkä jarruta.
- Narrow-wide 1 x 10/11, koska muta, ketjun pudottelu, liikkuvat osat jne. Edessä 38 tai 40, takana 32 tai 36 asti, jalkojen ja pyörän muun käytön mukaan.
- Kytkimetönkin takavaihtaja toimii narrow-wide-rattaalla krossissa. Ihme homma.
- Tietyllä kelillä tietyssä maastossa tietynlaisella radalla polkimien ja klossien yhteispeli ei vaan suju. Eggbeaterit eivät ole ratkaisu, koska laakerit ja lukitus. Muita polkimia voi jeesata TF2:lla/öljyllä ja poistamalla kengänpohjasta klossien vierestä turhia seinämiä.
- Tubeless/tuubi/sisuri-keskustelu ei mahdu tähän, mutta tubeless.
Mikä kuluu:
- Pöksyt ja satula. Hiekkainen muta hinkkaa.
- Ulkoiset keskiökupit. Kannattaisi avata joka kisan jälkeen, koska saattavat ruostua kerralla kiinni. Näitä voi tosin elvyttää ihmeen pitkälle.
- Takavaihtajan rissat. Nämäkin saattavat ruostua kerralla kiinni. Syövät mutaa ja ruohoa. Näitäkin voi elvyttää.
- Jarrupalat.
- Kengät, koska juoksentelu, klossien takominen, lika ja märkyys.
- Kiekot. Myös leveät hiilikuituiset Epun kasaamat 32-pinnaiset 29er-trailikiekot. Niinpä. Eivät pysy suorina. Krossi rasittaa kiekkoja, koska nakkikumipyörä ei jousta.
Mikä ei kulu:
- Shimanon ketjut 105 ja ylöspäin. Tummuvat rumiksi kuitenkin vaikka pesee.
- Sramin ketjut XX1 ja ylöspäin. Pysyvät nätteinä kun pesee, jopa 1050-tasosta ylöspäin.
- Shimanon spedupolkimet.
- Keinokuituiset ajopaidat, jos vetskarit huuhtelee ennen pesua.
tiistai 27. kesäkuuta 2017
Tarakat ja lokasuojat - voi helvetti
Hiki valui norona selkää pitkin persvakoon, kun asensin puolison krossariin tarakkaa ja lokasuojia. Juu asennettava ne on, jos meinaa Saariston rengastielle soittohommiin ja lainaa pyörän kaverille, jonka iho ei pidä vettä. Mutta on se vaan perseestä, meinaan tarakan ja lokasuojien asentaminen.
Ennen kuin persvako täyttyi, ennätin muotoilla muutaman maksiimin:
Ennen kuin persvako täyttyi, ennätin muotoilla muutaman maksiimin:
- Jos käsillä on renkaat, lokasuojat, tarakka ja jarrut, niistä voi käsillä olevaan polkupyörään asentaa ongelmitta yhden.
- Jos asentaa ongelmattoman objektin lisäksi muita, ongelmien määrä on objektien määrä potenssiin objektien määrä.*
- Jos pyörässä on tarakan tai lokasuojan kiinnikkeelle reikä oikealla kohdalla, se on 90 astetta väärässä kulmassa.
- Jos tarakan tai lokasuojan kiinnitysreiässä on kierteet, ne joko jumittavat tai korkkaavat.
- Jos kiinnitysreiän kierteet eivät jumita, ruuvi putoaa retkellä ja on harvinaista mallia.
- Jos kiinnitysreiän kierteet eivät korkkaa, ruuvaaminen on mahdotonta rungon, jarrun, tarakan ja lokasuojan yhdessä muodostaman esteen takia.
- Jos tarakan tai lokasuojan kiinnitysreiässä ei ole kierteitä, joko ruuvaaminen tai mutterin pitäminen paikoillaan on mahdotonta rungon, jarrun, tarakan ja lokasuojan yhdessä muodostaman esteen takia.
- Jos rungon, tarakan, lokasuojien, jarrujen ja renkaiden yhdistelmä ei rämise, se hinkkaa.
- Jos pyörän etupäässä rämisee, takapäässä hinkkaa, tai toisin päin, tai molempia.
- Jos renkaat, lokasuojat, tarakat ja jarrut sopivat ongelmitta eivätkä rämise tai hinkkaa, laukut eivät sovi ongelmitta tai rämisevät tai hinkkaavat.
* Renkaiden ja lokasuojien asentamiseksi pitää ratkoa neljä ongelmaa; renkaiden, lokasuojien ja tarakan asentamiseksi 27 ongelmaa; renkaiden, lokasuojien, tarakan ja jarrujen asentamiseksi 256 ongelmaa.
sunnuntai 12. helmikuuta 2017
Sisäiset viennit - ei vittu
Kun ostin Bemarin, Toni sanoi että Reverb-hissitolppa ei kestä pakkasta. Kävin kokeilemassa, mahtaako miekkonen tietää mistä puhuu. Tietää se. Ajoin kotiin polvet suussa.
Minä sitä tolppaa Bemarista irti onkimaan. Mutta ei helvetti, hydrauliletkuhan kulkee hiirikuituputkien sisällä! Niin ja toisessa päässä on tolppa, toisessa liipasin, milläs irrotat! Eipä hätää, vakuutti Toni minulle ostohetkellä: Uudessa Reverbissä on Connectamajig, jolla letkun voi poikkaista ilman ilmaustarvetta, ja lisäksi Bemarin rungossa on isot luukut, joista onkia.
Tolppa lähti, Connectamajig irtosi, mutta luukut ovat pienet ja kiinni pienimmillä torxeilla mitä luupitta näkee. Putsailin ruuvinkannat huolella ja sain hiirikuituun aukot ilman vahinkoja, mutta letku ei tullut, vaikka vikittelin kuinka. Väkivallan käytöstä minua pidätteli kallis hiirikuitu, joten tiirasin keskiönalusluukusta lampulla Bemarin sisäistä kauneutta.
Näin raakaa kuitua, johon joku oli kairannut horjuvalla kädellä epämääräisen reiän, josta Connectamajigin taipumaton teräshäntä ei mahtunut taittumaan läpi. Sen olisi pitänyt tulla satulaputkea alas, mutta letku veti viistoputkea yläviistoon. Siinä kinnasi.
Menetin tästä ainoasta elämästäni pysyvästi puolisen tuntia, kun taittelin erilaisia ronkkimisvälineitä, kehittelin valaistusmetodeja, kääntelin runkoa ja ronkin puolisokkona hydrauliletkua hiirikuituputkistossa.
Ei helvetin perkele sisäisiä vientejä! Kaikkia ja ikuisesti! Tulkaa vittu itse ronkkimaan, te jotka suunnittelette näitä pyöränhäksättimiä! Pakkoko niistä on tehdä niin monimutkaisia, että letkut pitää piilottaa häksättimen sisään, jotta mainoskuvasta erottuisi polkupyörä?
Ymmärtäisin sisäiset viennit, jos se olisi kevyt ratkaisu, mutta luukut ja plugit lisäävät painoa, eivätkä edes pidä vettä.
Ymmärtäisin sisäiset viennit, jos se suojaisi letkuja, mutta eivät letkut tarvitse suojaa, ja maastopyörissä sisäisesti vedetyt letkut joutuu yleensä paljastamaan keskiön alla, mikä on arin mahdollinen vahinkopaikka.
Ymmärtäisin sisäiset viennit, jos ne olisivat harmitonta turhamaisuutta, mutta ne aiheuttavat kolinaa, heikentävät runkoa ja haittaavat merkittävästi välttämätöntä huoltoa.
No sitten sain sen letkun irti, ja Reverb lähtee Epulle huoltoon, ja Toni saa kaupalla ujuttaa sen alkukesällä takaisin, ja pulssikin on jo vähän laskenut. Ei vittu.
Minä sitä tolppaa Bemarista irti onkimaan. Mutta ei helvetti, hydrauliletkuhan kulkee hiirikuituputkien sisällä! Niin ja toisessa päässä on tolppa, toisessa liipasin, milläs irrotat! Eipä hätää, vakuutti Toni minulle ostohetkellä: Uudessa Reverbissä on Connectamajig, jolla letkun voi poikkaista ilman ilmaustarvetta, ja lisäksi Bemarin rungossa on isot luukut, joista onkia.
Tolppa lähti, Connectamajig irtosi, mutta luukut ovat pienet ja kiinni pienimmillä torxeilla mitä luupitta näkee. Putsailin ruuvinkannat huolella ja sain hiirikuituun aukot ilman vahinkoja, mutta letku ei tullut, vaikka vikittelin kuinka. Väkivallan käytöstä minua pidätteli kallis hiirikuitu, joten tiirasin keskiönalusluukusta lampulla Bemarin sisäistä kauneutta.
Näin raakaa kuitua, johon joku oli kairannut horjuvalla kädellä epämääräisen reiän, josta Connectamajigin taipumaton teräshäntä ei mahtunut taittumaan läpi. Sen olisi pitänyt tulla satulaputkea alas, mutta letku veti viistoputkea yläviistoon. Siinä kinnasi.
Menetin tästä ainoasta elämästäni pysyvästi puolisen tuntia, kun taittelin erilaisia ronkkimisvälineitä, kehittelin valaistusmetodeja, kääntelin runkoa ja ronkin puolisokkona hydrauliletkua hiirikuituputkistossa.
Ei helvetin perkele sisäisiä vientejä! Kaikkia ja ikuisesti! Tulkaa vittu itse ronkkimaan, te jotka suunnittelette näitä pyöränhäksättimiä! Pakkoko niistä on tehdä niin monimutkaisia, että letkut pitää piilottaa häksättimen sisään, jotta mainoskuvasta erottuisi polkupyörä?
Ymmärtäisin sisäiset viennit, jos se olisi kevyt ratkaisu, mutta luukut ja plugit lisäävät painoa, eivätkä edes pidä vettä.
Ymmärtäisin sisäiset viennit, jos se suojaisi letkuja, mutta eivät letkut tarvitse suojaa, ja maastopyörissä sisäisesti vedetyt letkut joutuu yleensä paljastamaan keskiön alla, mikä on arin mahdollinen vahinkopaikka.
Ymmärtäisin sisäiset viennit, jos ne olisivat harmitonta turhamaisuutta, mutta ne aiheuttavat kolinaa, heikentävät runkoa ja haittaavat merkittävästi välttämätöntä huoltoa.
No sitten sain sen letkun irti, ja Reverb lähtee Epulle huoltoon, ja Toni saa kaupalla ujuttaa sen alkukesällä takaisin, ja pulssikin on jo vähän laskenut. Ei vittu.
sunnuntai 5. helmikuuta 2017
Aamupäivävapaa
On rutiineja minulla nykyään. Minulla joka aina olen elänyt ja ajanut miten huvittaa.
Voin treenata kaksi viikkoa ja olla sitten viikon kipeänä. Selitys ei löydy ylitreenaamisesta vaan lapsiperheistä, jotka ovat yksiä taudin pesiä, vittu. Nyt oli nuha.
Voin (terveenä ollessa) ajaa Turbo Muinilla Trainerroadia yhden tunnin aamupäivisin, kun poika nukkuu. Joskus ehdin käydä jopa suihkussa.
Voin ajaa kerran viikossa ulkona valoisalla kolme tuntia. Aamupäivävapaata elämästä, ja hyvä niin. En tule hulluksi ja säilyy ajokäsi.
Oikein mukavia rutiineja, ja uskoisin kyllä pysyväni kohtuullisessa kunnossa.
Päivän kolmetuntista tosin piti modata. Ajelin Yetillä rauhassa, ettei keuhko sanoisi poks, ja oli hyvä kulku neljän nuhalepopäivän jälkeen. Kunnes Mellunmäen takametsissä vaihtaja päätti lopettaa toimintansa. Vika paikallistui liipasimeen eikä ollut korjattavissa metsässä.
No mitäs, voimatreeniä minä tarvitsinkin. Ajoin kotiin 32-11:llä.
Äsken avasin Sramin X9-liipasimesta kannen. Sieltä hyppäsi vain yksi jousi lattialle - ilahduttavaa. Sisällä oli viiden vuoden moskat. Saattoi päätellä että Yeti on viihtynyt katollaan suossa. Mikä vielä ilahduttavampaa, moskan alta paljastuneet liipasimen sisukset olivat jämerää tekoa. Ei kuluneita muovihampaita vaan messinkisiä vipuvarsia ja teräshampaita. Sen jousenkin sain rullailtua paikalleen. Tässä ilman moskia, niin voitte ihailla:
Mieltä lämmittää asiallisesti rakennetut työkalut. Paitsi että ei vittu lämmitä, kun tarkemmin tutkii. Palautusliipasin töykkii tuota messinkistä keinuvipua puhtaalla muovilla, ja senhän tietää mitä puhtaalle muoville käy siinä taistelussa. Se katoaa vähitellen yhdettömiin eikä jaksa enää töykkiä sitä messinkistä keinuvipua. Niinpä tämäkin insinööritaidon mestarinäyte kuuluu hehkulamppuhuijauksen piiriin.
No sain sen tekohengitettyä, mutta lähivuoden aikana luvassa lisää sinkulointia. Vittu.
Voin treenata kaksi viikkoa ja olla sitten viikon kipeänä. Selitys ei löydy ylitreenaamisesta vaan lapsiperheistä, jotka ovat yksiä taudin pesiä, vittu. Nyt oli nuha.
Voin (terveenä ollessa) ajaa Turbo Muinilla Trainerroadia yhden tunnin aamupäivisin, kun poika nukkuu. Joskus ehdin käydä jopa suihkussa.
Voin ajaa kerran viikossa ulkona valoisalla kolme tuntia. Aamupäivävapaata elämästä, ja hyvä niin. En tule hulluksi ja säilyy ajokäsi.
Oikein mukavia rutiineja, ja uskoisin kyllä pysyväni kohtuullisessa kunnossa.
Päivän kolmetuntista tosin piti modata. Ajelin Yetillä rauhassa, ettei keuhko sanoisi poks, ja oli hyvä kulku neljän nuhalepopäivän jälkeen. Kunnes Mellunmäen takametsissä vaihtaja päätti lopettaa toimintansa. Vika paikallistui liipasimeen eikä ollut korjattavissa metsässä.
No mitäs, voimatreeniä minä tarvitsinkin. Ajoin kotiin 32-11:llä.
Äsken avasin Sramin X9-liipasimesta kannen. Sieltä hyppäsi vain yksi jousi lattialle - ilahduttavaa. Sisällä oli viiden vuoden moskat. Saattoi päätellä että Yeti on viihtynyt katollaan suossa. Mikä vielä ilahduttavampaa, moskan alta paljastuneet liipasimen sisukset olivat jämerää tekoa. Ei kuluneita muovihampaita vaan messinkisiä vipuvarsia ja teräshampaita. Sen jousenkin sain rullailtua paikalleen. Tässä ilman moskia, niin voitte ihailla:
Mieltä lämmittää asiallisesti rakennetut työkalut. Paitsi että ei vittu lämmitä, kun tarkemmin tutkii. Palautusliipasin töykkii tuota messinkistä keinuvipua puhtaalla muovilla, ja senhän tietää mitä puhtaalle muoville käy siinä taistelussa. Se katoaa vähitellen yhdettömiin eikä jaksa enää töykkiä sitä messinkistä keinuvipua. Niinpä tämäkin insinööritaidon mestarinäyte kuuluu hehkulamppuhuijauksen piiriin.
No sain sen tekohengitettyä, mutta lähivuoden aikana luvassa lisää sinkulointia. Vittu.
tiistai 13. joulukuuta 2016
Laatuaikaa lipeän seurassa
Tulipahan taas irrotettua yksi On-Onen halpa satulatolppa Pomppiksesta.
Sain sen Pomppiksen tosi halvalla, koska jumittuneen satulatolpan irrotus on vittumaisin puuha polkupyörän rakentelun lukuisista vittumaisista puuhista. Se on sekoitus metallurgiaa, kemiaa, tekniikkaa, voimankäyttöä - sekä meditaatiota sen vittumaisen tosiseikan äärellä, että ennaltaehkäisyllä kaikki olisi ollut vältettävissä.
Onneksi olen rakentelussa niin retrohenkinen, että kohtaan yleensä vain alumiinin ja teräksen epäpyhiä satulatolppaliittoja. Niihin on konstinsa. En halua edes kuvitella, miten kuitupyörien tolppajumit vituttavat.
Aluksi kokeillaan vääntää tolppaa satulasta. Sitten vaihdetaan halvempi satula ja väännetään lujempaa. Jos tolppa on jumissa, se ei tällä irtoa, koska se on jumissa. Jumi tarkoittaa, että alumiinioksidi on hitsannut tolpan ja rungon yhdeksi kappaleeksi, yleensä yli kymmenen sentin matkalta. Sellaiset hitsaussaumat eivät tuosta vaan aukea.
Tunkeutuvat öljyt eivät hitsautuneeseen alumiinioksidiin pure, mutta kun ei ollut kiire niin niitäkin kokeilin. Hyvältä ne haisee, ei vaikutusta.
On-Onen tolppa oli siitä kiva, että kun hilut purki, jäljelle jäi tötsä josta tolpan sai ruuvipenkkiin kiinni ja saattoi vääntää rungolla. Runko kestää aika paljon taipumista ilman pysyviä muodonmuutoksia. Kerran väännettiin yhtä runkoa kaksissa miehin, ja kun kuului kaamea räks, kesti pitkään aprikoida, ratkesiko runko vai irtosiko tolppa.
Tällä kertaa oli siirryttävä destruktiivisiin menetelmiin. Iskin tolppaan napakoita iskuja isolla vasaralla. Runko tietysti kädessä eikä mitään vasten, ettei runko ota kipeää. Sen jälkeen ruuvipenkissä väännettynä tolppa ihan inan verran taisi liikahtaa ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Sitten kuului räks ja tolppa meni rikki. Paskaa laatua.
Siispä liuotushommiin. Älkää kokeilko tätä kotona. Pitäkää lapset poissa alueelta. Käyttäkää suojavarusteita. Älkää jättäkö valvomatta.
Ideana on NaOH eli lipeä. NaOHin ja veden liuos ei liuota terästä, mutta liuottaa alumiinia. Sillä saa alumiinitolpan katoamaan teräspyörän sisältä. Näppärää, paitsi että NaOH liuottaa myös kaikkea orgaanista, esimerkiksi ihmistä. NaOHilla avataan viemäreitä, joten sitä saa kiteinä rautakaupasta.
Ennen kuin pääsin asiaan, otin putkenkatkaisijalla tolpanjämät pois törröttämästä, ja kun Pomppiksen rungossa on vähän ylimääräistä satulaputkea, lyhensin sitäkin reilulla sentillä.
Sitten tämänkertainen innovaatio. Satulaputken suu on kätevin sulkea kumihanskasta leikatulla sormella. Varmistin tulpan minigripillä ja jesarilla.
Runko ylösalaisin ison (teräksisen, ei sinkkisen, se katoaa...) lavuaarin päälle. Sitten (ehyet!) kumihanskat käteen, lasit silmille, lasipurkkiin pari desiä vettä, perään 2-4 kukkuraista ruokalusikallista NaOH-kiteitä, sekoitetaan. Muodostuu lämpöä ja jotain jota ei tee mieli hengittää.
Isolla injektioruiskulla tuuppasin liuosta juomapuollotelineen reiästä sen verran että tolpan jämät peittyivät. Kerrankin geometrian taidosta oli hyötyä, vaikka kyllä näppituntumallakin tekisi. Kihinä alkaa heti ja reaktio kiivastuu sitä mukaa kun lämpö nousee, ja se muuten nousee.
Vaikka lisäisi liuosta vähitellen, yleensä kärsivällisyys pettää ja jossain 10 minuutin kohdalla liuos kuohuu yli jostain, mutta ei se haittaa.
Muutaman tunnin jälkeen NaOH on tehnyt mitä jaksaa ja jäljellä on mustaa, liukasta liejua, joka ei näytä terveelliseltä. Sitä varten Viikissä on vedenpuhdistamo. Huuhdellaan runko. Toistetaan käsittely tarpeen mukaan. Minä taisin toistaa neljästi, ja viidettä kertaa ei tarvinnut, koska jämät lähtivät meisselillä vääntäen. Liuos oli päässyt sopivasti teräksen ja alumiinin väliin.
Viikkokausi meni puuhastellessa. Laatuaikaa rakkaan harrastuksen parissa. Välillä runko kävi kuumanakin, mutta tällä kertaa ei vaurioita maalipintaan, sormiin tai silmiin.
27.2. on taas kansainvälinen satulatolpanrasvauspäivä. Maltatteko odottaa siihen asti vai menettekö nyt heti, kun tiedätte tämän kaiken?
Sain sen Pomppiksen tosi halvalla, koska jumittuneen satulatolpan irrotus on vittumaisin puuha polkupyörän rakentelun lukuisista vittumaisista puuhista. Se on sekoitus metallurgiaa, kemiaa, tekniikkaa, voimankäyttöä - sekä meditaatiota sen vittumaisen tosiseikan äärellä, että ennaltaehkäisyllä kaikki olisi ollut vältettävissä.
Onneksi olen rakentelussa niin retrohenkinen, että kohtaan yleensä vain alumiinin ja teräksen epäpyhiä satulatolppaliittoja. Niihin on konstinsa. En halua edes kuvitella, miten kuitupyörien tolppajumit vituttavat.
Aluksi kokeillaan vääntää tolppaa satulasta. Sitten vaihdetaan halvempi satula ja väännetään lujempaa. Jos tolppa on jumissa, se ei tällä irtoa, koska se on jumissa. Jumi tarkoittaa, että alumiinioksidi on hitsannut tolpan ja rungon yhdeksi kappaleeksi, yleensä yli kymmenen sentin matkalta. Sellaiset hitsaussaumat eivät tuosta vaan aukea.
Tunkeutuvat öljyt eivät hitsautuneeseen alumiinioksidiin pure, mutta kun ei ollut kiire niin niitäkin kokeilin. Hyvältä ne haisee, ei vaikutusta.
On-Onen tolppa oli siitä kiva, että kun hilut purki, jäljelle jäi tötsä josta tolpan sai ruuvipenkkiin kiinni ja saattoi vääntää rungolla. Runko kestää aika paljon taipumista ilman pysyviä muodonmuutoksia. Kerran väännettiin yhtä runkoa kaksissa miehin, ja kun kuului kaamea räks, kesti pitkään aprikoida, ratkesiko runko vai irtosiko tolppa.
Tällä kertaa oli siirryttävä destruktiivisiin menetelmiin. Iskin tolppaan napakoita iskuja isolla vasaralla. Runko tietysti kädessä eikä mitään vasten, ettei runko ota kipeää. Sen jälkeen ruuvipenkissä väännettynä tolppa ihan inan verran taisi liikahtaa ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen. Sitten kuului räks ja tolppa meni rikki. Paskaa laatua.
Siispä liuotushommiin. Älkää kokeilko tätä kotona. Pitäkää lapset poissa alueelta. Käyttäkää suojavarusteita. Älkää jättäkö valvomatta.
Ideana on NaOH eli lipeä. NaOHin ja veden liuos ei liuota terästä, mutta liuottaa alumiinia. Sillä saa alumiinitolpan katoamaan teräspyörän sisältä. Näppärää, paitsi että NaOH liuottaa myös kaikkea orgaanista, esimerkiksi ihmistä. NaOHilla avataan viemäreitä, joten sitä saa kiteinä rautakaupasta.
Ennen kuin pääsin asiaan, otin putkenkatkaisijalla tolpanjämät pois törröttämästä, ja kun Pomppiksen rungossa on vähän ylimääräistä satulaputkea, lyhensin sitäkin reilulla sentillä.
Sitten tämänkertainen innovaatio. Satulaputken suu on kätevin sulkea kumihanskasta leikatulla sormella. Varmistin tulpan minigripillä ja jesarilla.
Runko ylösalaisin ison (teräksisen, ei sinkkisen, se katoaa...) lavuaarin päälle. Sitten (ehyet!) kumihanskat käteen, lasit silmille, lasipurkkiin pari desiä vettä, perään 2-4 kukkuraista ruokalusikallista NaOH-kiteitä, sekoitetaan. Muodostuu lämpöä ja jotain jota ei tee mieli hengittää.
Isolla injektioruiskulla tuuppasin liuosta juomapuollotelineen reiästä sen verran että tolpan jämät peittyivät. Kerrankin geometrian taidosta oli hyötyä, vaikka kyllä näppituntumallakin tekisi. Kihinä alkaa heti ja reaktio kiivastuu sitä mukaa kun lämpö nousee, ja se muuten nousee.
Vaikka lisäisi liuosta vähitellen, yleensä kärsivällisyys pettää ja jossain 10 minuutin kohdalla liuos kuohuu yli jostain, mutta ei se haittaa.
Muutaman tunnin jälkeen NaOH on tehnyt mitä jaksaa ja jäljellä on mustaa, liukasta liejua, joka ei näytä terveelliseltä. Sitä varten Viikissä on vedenpuhdistamo. Huuhdellaan runko. Toistetaan käsittely tarpeen mukaan. Minä taisin toistaa neljästi, ja viidettä kertaa ei tarvinnut, koska jämät lähtivät meisselillä vääntäen. Liuos oli päässyt sopivasti teräksen ja alumiinin väliin.
Viikkokausi meni puuhastellessa. Laatuaikaa rakkaan harrastuksen parissa. Välillä runko kävi kuumanakin, mutta tällä kertaa ei vaurioita maalipintaan, sormiin tai silmiin.
27.2. on taas kansainvälinen satulatolpanrasvauspäivä. Maltatteko odottaa siihen asti vai menettekö nyt heti, kun tiedätte tämän kaiken?
maanantai 12. syyskuuta 2016
Freak accident
Tässä eräänä päivänä levittelin tubeless-litkuja ullakon lattialle, pumppailin tuskanhikeä pursuten ja askartelin muutakin sisäkumittomaan elämääni liittyvää.
Muun ohessa väänsin krossikumin kuitukehälle. Kädet olivat niin litkussa, että piti käyttää peräti rengasmuovia. Mutta paikalleen napsahti, komeasti.
Nyt tarina hyppää ajassa eteenpäin muutamia päiviä ja krossilenkkejä, ja jatkuu sunnuntain VPCX-kisan koekierrokselta. Rymistelin kivikkoränniä leppoisasti ja takakumi alkoi tyhjentyä. Ajattelin että parempi nyt kuin kisassa, hissuttelin varikolle ja aloin haukansilmilläni tarkastella, mistä kohtaa litku pursusi. Kohta löytyi yllättävän helposti, ja sitten kun olin pyyhkinyt haukansilmäni puhtaaksi niihin pursunneesta litkusta...
...reunalangan ja vanteen välissä oli rengasmuovini katkennut pää.
Mitä nyt helvetin vittua?!? Siinä se muovinkappale möllötti kiilautuneena paikkaan, missä reunalanka yleensä hyväilee hookless-reunaa. Se oli olosijaansa niin tyytyväinen, että suostui liikahtamaan vain väkivalloin. Muistutti siinä suhteessa kissojamme.
Edellisenä päivänä mietinkin, milloin rengasmuovi oli katkennut, kun päätä ei näkynyt. En todellakaan arvannut etsiä kisakiekkoni sisältä.
Kaikkia todennäköisyyslakeja ilkeästi pilkkaavan tapahtumaketjun tuloksena rengasmuovin pää oli ilmeisesti jäänyt kumin sisällä hankalaan asentoon, kun kivi hyväili kumia alamäessä, joutunut poistumaan löytämästään lateksintuoksuisesta turvapaikasta ja kuin kostoksi tehnyt terävällä murtumareunalla vekin renkaaseen.
Kommenteissa alla voitte vapaasti rehvastella vielä epätodennäköisemmillä polkupyöräelämäntapahtumillanne. Veikkaan että hiljaista on.
Muun ohessa väänsin krossikumin kuitukehälle. Kädet olivat niin litkussa, että piti käyttää peräti rengasmuovia. Mutta paikalleen napsahti, komeasti.
Nyt tarina hyppää ajassa eteenpäin muutamia päiviä ja krossilenkkejä, ja jatkuu sunnuntain VPCX-kisan koekierrokselta. Rymistelin kivikkoränniä leppoisasti ja takakumi alkoi tyhjentyä. Ajattelin että parempi nyt kuin kisassa, hissuttelin varikolle ja aloin haukansilmilläni tarkastella, mistä kohtaa litku pursusi. Kohta löytyi yllättävän helposti, ja sitten kun olin pyyhkinyt haukansilmäni puhtaaksi niihin pursunneesta litkusta...
...reunalangan ja vanteen välissä oli rengasmuovini katkennut pää.
Mitä nyt helvetin vittua?!? Siinä se muovinkappale möllötti kiilautuneena paikkaan, missä reunalanka yleensä hyväilee hookless-reunaa. Se oli olosijaansa niin tyytyväinen, että suostui liikahtamaan vain väkivalloin. Muistutti siinä suhteessa kissojamme.
Edellisenä päivänä mietinkin, milloin rengasmuovi oli katkennut, kun päätä ei näkynyt. En todellakaan arvannut etsiä kisakiekkoni sisältä.
Kaikkia todennäköisyyslakeja ilkeästi pilkkaavan tapahtumaketjun tuloksena rengasmuovin pää oli ilmeisesti jäänyt kumin sisällä hankalaan asentoon, kun kivi hyväili kumia alamäessä, joutunut poistumaan löytämästään lateksintuoksuisesta turvapaikasta ja kuin kostoksi tehnyt terävällä murtumareunalla vekin renkaaseen.
Kommenteissa alla voitte vapaasti rehvastella vielä epätodennäköisemmillä polkupyöräelämäntapahtumillanne. Veikkaan että hiljaista on.
maanantai 12. lokakuuta 2015
Mitä rikoin viimeksi
Eilen VPCX:ssä nopealiikkeinen puu tarttui pöksyihin kiinni ja repäisi kämmenenkokoisen palkeenkielen. Lycraa on ikävä ommella, satasen pöksyt moimoi.
Eilen myös VPCX:ssä vikkelä kivi kiilasi takavaihtajaan ja korvake vääntyi. Hi5Bikesin Okka väänsi sen äsken suoraan, mutta ei lelumiinia monesti vääntele. Tilasin pari CNC-koneistettua, jämyä varaosaa. Viisikymppiä.
Tänään duunipaikan pihaan pysäköidessä huomasin että kännifiksin viidestä rattaanpultista puuttui neljä. Kyllähän se rutisi pari päivää, olisi voinut vilkaista, semminkin kun jarruttomalla henkikulta roikkui vain tuon yhden pultin varassa. Velobiasta teräspultit tilalle ja lukitteella tutinamomenttiin. Viitisentoista.
Vittu ostan kohta auton ja ajan sillä. Ei kun minulla on jo.
Eilen myös VPCX:ssä vikkelä kivi kiilasi takavaihtajaan ja korvake vääntyi. Hi5Bikesin Okka väänsi sen äsken suoraan, mutta ei lelumiinia monesti vääntele. Tilasin pari CNC-koneistettua, jämyä varaosaa. Viisikymppiä.
Tänään duunipaikan pihaan pysäköidessä huomasin että kännifiksin viidestä rattaanpultista puuttui neljä. Kyllähän se rutisi pari päivää, olisi voinut vilkaista, semminkin kun jarruttomalla henkikulta roikkui vain tuon yhden pultin varassa. Velobiasta teräspultit tilalle ja lukitteella tutinamomenttiin. Viitisentoista.
Vittu ostan kohta auton ja ajan sillä. Ei kun minulla on jo.
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Poltergeist
Uskolliseen Cross-Checkiin meni riivaaja, kun otin sen eläkkeeltä grinderiksi. Campan kymppi-Veloce ei enää suostunut vaihtamaan nätisti takaa. Onhan se huono gruppo ja onhan ne vanhat kahvat, mutta kyllä rautakangen pitää maahan upota kuluneenakin.
Pikkurieskalla takavaihtaja toimi nätisti, isolla ei.
Kokeilin ensin kaikki tavalliset temput, ja niitä on monta. Sitten hoksasin sen pienen vaijeriohjuriläpyskän, joka piileskelee keskiön alla. Se on muuten vittumaisen halvan ja paskan oloinen polkupyörän osa. Se oli kulunut loppuun. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.
Vaijeri tuntui kinnaavan kahvan juuresta, joten purin tankonauhan, vaihdoin kuoren, rikoin vanhan vaijerin, en löytänyt tarpeeksi pitkää uutta vaijeria kotoa, kävin Velosportissa, laitoin uuden vaijerin ja keinottelin tankonauhan takaisin. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.
Viimeisenä epätoivoisena kokeiluna siirsin kiekkoa sentin eteenpäin niissä Cross-Checkin vanhanaikaisissa takadropouteissa. Tadaa! Ihan vittuillakseen takavaihtaja alkoi toimia myös isolla rieskalla.
Ei, ketju ei ollut liian lyhyt. Siitä Velocen vaihtajapaskasta vaan puuttuu B-säätöruuvi. Tai sitten takarenkaan ja satulaputken välissä on asunut poltergeist, jolla ei ole enää elintilaa.
Pikkurieskalla takavaihtaja toimi nätisti, isolla ei.
Kokeilin ensin kaikki tavalliset temput, ja niitä on monta. Sitten hoksasin sen pienen vaijeriohjuriläpyskän, joka piileskelee keskiön alla. Se on muuten vittumaisen halvan ja paskan oloinen polkupyörän osa. Se oli kulunut loppuun. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.
Vaijeri tuntui kinnaavan kahvan juuresta, joten purin tankonauhan, vaihdoin kuoren, rikoin vanhan vaijerin, en löytänyt tarpeeksi pitkää uutta vaijeria kotoa, kävin Velosportissa, laitoin uuden vaijerin ja keinottelin tankonauhan takaisin. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.
Viimeisenä epätoivoisena kokeiluna siirsin kiekkoa sentin eteenpäin niissä Cross-Checkin vanhanaikaisissa takadropouteissa. Tadaa! Ihan vittuillakseen takavaihtaja alkoi toimia myös isolla rieskalla.
Ei, ketju ei ollut liian lyhyt. Siitä Velocen vaihtajapaskasta vaan puuttuu B-säätöruuvi. Tai sitten takarenkaan ja satulaputken välissä on asunut poltergeist, jolla ei ole enää elintilaa.
tiistai 15. syyskuuta 2015
Miten paskoa pyöränosia
"He just breaks everything", sanoi Jimmy kun kävin ostamassa uudet XT-polkusimet ylävitosesta. Edellisistä väänsin akselin. Samaa on Eppu sanonut toisella kotimaisella ja paljon vivahteikkaammin.
Tässä kokemusperäisiä, matemaattisen tarkkoja neuvoja pyöränosien paskomiseen.
1. Aja kilpaa. Paskottujen pyöränosien määrä = kohellus x vauhti. Yhtälö tarkoittaa että kilvanajossa paskot eksponentiaalisesti enemmän osia kuin muuten.
2. Keventele ja halventele. Valitse kaksi: halpa, kestävä, kevyt. Jos valitsit kestävän, mene kohtaan yksi, niin paskominen onnistuu silti, ja vieläpä kalliisti tai raskaasti.
3. Omista monta pyörää. Paskottujen osien määrä ei kasva suhteessa kokonaisajomäärään vaan kokonaisajomäärän ja pyörämäärän tuloon. Seitsemää pyörää paskot samalla vaivalla seitsenkertaisesti!
4. Aja kaikki loppuun. Vanne hajoaa puolitoistakertaisin haittavaikutuksin, jos sen ensin sorvaa cantijarruilla seitinohueksi, ja seitinohuella vanteella ajaminen vituttaa sekä ennen hajoamista että sen jälkeen!
5. Tee hätäkorjauksia. Astalolla, puukolla tai leathermanilla korjaten pääsee skutsista kotiin toteamaan, että korjauksen hinta kaksinkertaistui.
6. Jousitus ja vaihteet. Kun lisäät näitä ominaisuuksia pyörääsi, paskoontuminen ei kasva summana vaan tulona.
Näillä pääset varmasti alkuun, kun kartutat mainettasi kovana pyöränosien paskojana. Muista toki että paskomisen vaikutukset voi maksimoida ostamalla internetistä esoteerisiä, epästandardeja pyöränosia, joille ei ole maahantuontia tai varaosia Suomessa.
Tässä kokemusperäisiä, matemaattisen tarkkoja neuvoja pyöränosien paskomiseen.
1. Aja kilpaa. Paskottujen pyöränosien määrä = kohellus x vauhti. Yhtälö tarkoittaa että kilvanajossa paskot eksponentiaalisesti enemmän osia kuin muuten.
2. Keventele ja halventele. Valitse kaksi: halpa, kestävä, kevyt. Jos valitsit kestävän, mene kohtaan yksi, niin paskominen onnistuu silti, ja vieläpä kalliisti tai raskaasti.
3. Omista monta pyörää. Paskottujen osien määrä ei kasva suhteessa kokonaisajomäärään vaan kokonaisajomäärän ja pyörämäärän tuloon. Seitsemää pyörää paskot samalla vaivalla seitsenkertaisesti!
4. Aja kaikki loppuun. Vanne hajoaa puolitoistakertaisin haittavaikutuksin, jos sen ensin sorvaa cantijarruilla seitinohueksi, ja seitinohuella vanteella ajaminen vituttaa sekä ennen hajoamista että sen jälkeen!
5. Tee hätäkorjauksia. Astalolla, puukolla tai leathermanilla korjaten pääsee skutsista kotiin toteamaan, että korjauksen hinta kaksinkertaistui.
6. Jousitus ja vaihteet. Kun lisäät näitä ominaisuuksia pyörääsi, paskoontuminen ei kasva summana vaan tulona.
Näillä pääset varmasti alkuun, kun kartutat mainettasi kovana pyöränosien paskojana. Muista toki että paskomisen vaikutukset voi maksimoida ostamalla internetistä esoteerisiä, epästandardeja pyöränosia, joille ei ole maahantuontia tai varaosia Suomessa.
maanantai 11. toukokuuta 2015
Luottokamaa: Shimano XT -jarrut
Vuodesta 2012 lähtien en ole ymmärtänyt ihmisten levyjarruongelmia. Miten niin levyt hinkkaa? Miten niin fasaani huutaa sateella? Miten niin pitää ilmata? Miten niin nesteet vuotaa levylle?
Jos joskus ajaisin Alpeilla alamäkeen, puhuisin myös IceTech-jarrupalojen viileydestä, mutta en aja. Käytän EBC:n vihreitä nössöpaloja, koska niitä saa halvalla lähikaupasta. Levyinä käytän mitä milloinkin, mutta XT:n omat levyt jarruttavat hauskimmin.
Vuodesta 2012 lähtien olen ajanut Shimanon XT-jarruilla, salaiselta koodinimeltään M785.
Shimanon jarrut tiedetään hyviksi. Silti jotkut idiootit ajelevat avideilla tai formuloilla tai heiskasilla tai millä vaan. En ymmärrä.
Ajoin Shimanoilla kolme kovaa, ympärivuotista kautta. Sitten etujarru piti ilmata. Mieti sitä.
Hyviä ominaisuuksia: Teho ja modulaatio - yhden sormen jarrut. Tila - ei hinkkaa hiekkasadekelilläkään. Hiljaisuus - verrattuna muihin. Saatavuus. Varaosat. Hinta. Se että kun kerran kolmessa vuodessa ehkä ilmaat, mineraaliöljy ei tapa.
Jos joskus ajaisin Alpeilla alamäkeen, puhuisin myös IceTech-jarrupalojen viileydestä, mutta en aja. Käytän EBC:n vihreitä nössöpaloja, koska niitä saa halvalla lähikaupasta. Levyinä käytän mitä milloinkin, mutta XT:n omat levyt jarruttavat hauskimmin.
Huonoja ominaisuuksia? No paljonko gramma painaa sinun takaraivossasi? Niin ja kun on yli 10 astetta pakkasta, mineraaliöljyn tuntuma pehmenee. Tuskin havaittavasti, ja kyllä ajorukkanen siinä holotnassa haittaa enemmän.
Häämatkalle ostin puolisollekin XT-jarrut. Koska ne ovat luottokamaa.
torstai 5. helmikuuta 2015
Keulii
Eppu-setä sanoi minulle ja minä sanon teille: Muistakaa lapsikullat availla ja huoltaa niitä kalliita juustokeulojanne. Ettei käy näin.
 |
| Kuva: Hikiän Ajomies ja Fillariosa. |
Sidikeula oli viime heinäkuussa huollossa eräässä nimeltä mainitsemattomassa ylävitoskaupassa. Sen jälkeen se tuntui oudolta. Paineita piti laittaa outoihin lukemiin, välillä sukelteli, välillä ei joustanut. Mutta ajoin vaan. Kunnes alkoi tuntua liian pahalta ja vein Hikiän Ajomieheen.
Nyt pitäisi jostain pieraista uusi keula tai ainakin puolikas. Menee luultavasti läpiakselihommiksi koska nykyaika, joten kiekkojakin pitää mulkata.
Voi vitun vittu, just tähän konkurssiin en tuollaista olisi tarvinnut. Kannattiko taas ajaa vaan?
sunnuntai 16. marraskuuta 2014
Takapakkajuhlapäivä
Eturattaan vaihto on kuin panisi rahaa Hi5Bikesin tilille.
Pitää mitata ketju ettei se vaan syö uutta hiposteluratasta. Pitää vaihtaa ketju koska se on venynyt mittarista yli. Pitää testata toimiiko uusi ketju vanhalla pakalla koska mielessä itää epäilys. Pitää heittää takapakka roskiin koska ketju hyppii. Pitää varastaa puolison krossivarakiekosta väliaikainen takapakka koska kaupat ovat kiinni ja aamulla pitää mennä lenkille.
Säätämisestä huolimatta takapakan vaihtopäivä on juhlapäivä. Tulee olo että on tehnyt jotain. Vaikkei mitään kovin hyödyllistä. Hionut metallia mutaisella ketjulla.
Pitää mitata ketju ettei se vaan syö uutta hiposteluratasta. Pitää vaihtaa ketju koska se on venynyt mittarista yli. Pitää testata toimiiko uusi ketju vanhalla pakalla koska mielessä itää epäilys. Pitää heittää takapakka roskiin koska ketju hyppii. Pitää varastaa puolison krossivarakiekosta väliaikainen takapakka koska kaupat ovat kiinni ja aamulla pitää mennä lenkille.
Säätämisestä huolimatta takapakan vaihtopäivä on juhlapäivä. Tulee olo että on tehnyt jotain. Vaikkei mitään kovin hyödyllistä. Hionut metallia mutaisella ketjulla.
perjantai 11. heinäkuuta 2014
Joskus vastustaa
Itse asiassa vastustaa usein.
Eilen kävin ylävitosessa hakemassa Yetiä. Mutta ei se ollutkaan haettavissa. Se on saanut valohoitoa kolme viikkoa. Lupasivat huomiseksi.
No mitäs, kävin eilen myös Shellillä nostamassa Rocket Ronin taas kerran Pickenflickin vanteelle. Se ei pidä ilmaa, mutta jos tällä kertaa. Lähdin lenkille ja Uutelan metsissä blurppasi. Siinä kohtaa missä on eniten hyttysiä. No mitäs, rupesin laittamaan sisuria. Pumpusta katkesi männän varsi.
No mitäs, talutin kilometrin metrolle ja kilometrin kotiin.
Illalla vittuuntuneena kävin Shellillä nostamassa Pickenflickin vanteelle SlantSixin, vaikka ei se edelleenkään mahdu pyörimään. No mitäs, moukaroin titaanirunkoon lisätilaa vasaralla. Mutta ei se vieläkään mahdu.
No mitäs, tänään kävin ylävitosessa hakemassa Yetiä. Mutta ei se ollutkaan haettavissa. Valohoito on jatkunut.
No mitäs, ostin kuitenkin uuden pumpun ja uuden krossirenkaan, nimittäin Maxxis Mud Wrestler 700 x 33 60 tpi EXO TR. Noin pitkällä nimellä luulisi toimivan, semminkin kun TR tarkoittaa tubeless ready. Lähdin lenkille ja Herttoniemen metsissä burppaili sen verran että päätin pumpata lisää ilmaa. Pumppu ei pumpannut. Se vuoti.
No mitäs, talutin pari kilometriä kotiin.
Nyt kello on 19.47 ja Jimmy lupasi soittaa jos Yeti sittenkin tulee ajokuntoon. Samalla voisi yrittää vaihtaa pumppua toimivaan. Nimittäin huomenna seitsemältä lähtee juna kisoihin. No mitäs, hyvin valmistauduttu ja sillee.
Edit: Jimmy ajoi kotiin, laittoi lapset nukkumaan, otti oman kiekon takakonttiin ja ajoi tuomaan sen minulle. Sanoisin palveluksi. Pumppukin vaihdettu.
Eilen kävin ylävitosessa hakemassa Yetiä. Mutta ei se ollutkaan haettavissa. Se on saanut valohoitoa kolme viikkoa. Lupasivat huomiseksi.
No mitäs, kävin eilen myös Shellillä nostamassa Rocket Ronin taas kerran Pickenflickin vanteelle. Se ei pidä ilmaa, mutta jos tällä kertaa. Lähdin lenkille ja Uutelan metsissä blurppasi. Siinä kohtaa missä on eniten hyttysiä. No mitäs, rupesin laittamaan sisuria. Pumpusta katkesi männän varsi.
No mitäs, talutin kilometrin metrolle ja kilometrin kotiin.
Illalla vittuuntuneena kävin Shellillä nostamassa Pickenflickin vanteelle SlantSixin, vaikka ei se edelleenkään mahdu pyörimään. No mitäs, moukaroin titaanirunkoon lisätilaa vasaralla. Mutta ei se vieläkään mahdu.
No mitäs, tänään kävin ylävitosessa hakemassa Yetiä. Mutta ei se ollutkaan haettavissa. Valohoito on jatkunut.
No mitäs, ostin kuitenkin uuden pumpun ja uuden krossirenkaan, nimittäin Maxxis Mud Wrestler 700 x 33 60 tpi EXO TR. Noin pitkällä nimellä luulisi toimivan, semminkin kun TR tarkoittaa tubeless ready. Lähdin lenkille ja Herttoniemen metsissä burppaili sen verran että päätin pumpata lisää ilmaa. Pumppu ei pumpannut. Se vuoti.
No mitäs, talutin pari kilometriä kotiin.
Nyt kello on 19.47 ja Jimmy lupasi soittaa jos Yeti sittenkin tulee ajokuntoon. Samalla voisi yrittää vaihtaa pumppua toimivaan. Nimittäin huomenna seitsemältä lähtee juna kisoihin. No mitäs, hyvin valmistauduttu ja sillee.
Edit: Jimmy ajoi kotiin, laittoi lapset nukkumaan, otti oman kiekon takakonttiin ja ajoi tuomaan sen minulle. Sanoisin palveluksi. Pumppukin vaihdettu.
tiistai 13. toukokuuta 2014
Takakiekko, vol X
Eilen hain mainehikkaan takakiekon Hi5Bikesista takuuhuollosta.
Vaihdoin kumin ja pakan varaosakiekolta takaisin. Kävin huoltoasemalla
nostamassa vanteelle ja lisäsin litkut.
Laitoin lenkkikamat ja polvisuojat. Lähdin Hertsikan
kaltseille. Kymmenen minuutin jälkeen Yetin perä tuntui huteralta - klappi oli
palannut entiselleen.
Kiitos Shimano XT 29er. Vapaaratasrunko siis tosiaan on paska. Mikä surkeinta, minulla on kissa
jonka nimi on Shimano. Oikeasti. Nyt sen nimi varmaan pitää muuttaa.
 |
| Kissani nimeltä Shimano pienenä. Toimii yhä, neljän vuoden jälkeenkin, paremmin kuin virvelitehtaan tuotteet. |
Onni onnettomuudessa on, että ihan itse olen ajanut kiekon
kehän mutkalle. Kun vapaaratasrunko petti ensin, ei tarvitse murehtia
kehästä...
Koska kauppa ei ollut enää auki, kävin kotona ja otin
titaanisen varaosatelineen ajoon. Hahaa, olin salaa rassannut sen kuntoon!
Tubelessia molemmissa päissä ja kahden baarin paineet! Auvoa ja autuutta!
Röykkypoluilla rengastus sanoi lähinnä lötkötilöt ja pari kertaa klonk muttei pssiiiih.
Kiusasin tapaamaani Pivot-letkaa röllipoluilla ja rälläsin pari kisavauhtista kierrosta Herttoniemen VPCX-radalla. Astuin myös koiranpaskaan mutta ei haittaa.
Kiusasin tapaamaani Pivot-letkaa röllipoluilla ja rälläsin pari kisavauhtista kierrosta Herttoniemen VPCX-radalla. Astuin myös koiranpaskaan mutta ei haittaa.
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Huonommin kuin ennen
Nurmijärven marttakisat, kauden oikea aloitus.
 |
| Kuva: Jari Birling. |
Lähtövaatteen alla avg 99, max 101. Tasainen suoritus siihen asti.
Eka kierroksen kivikkopätkällä viikon vanha eturatas kiveen.
Välitys 38-hampaisesta 37-hampaiseksi. Ketju alkoi pudotella ja tahmailla.
Lupaan pyhästi laittaa kölin takaisin.
Sitten mahtipannut kyljelleen. Helppo paikka mutta eturengas
ei noussut vinon, liukkaan tukin yli. Letkasta tuli kannustusta kun kasailin
itseäni. Pyöräilyn tähtihetkiä.
Sitten mahti-OTB:t. Tukkidroppiin sukkasillaan, keulan
pudotus huonosti, pää edellä kaseikkoon. Letkasta tuli taas kannustusta kun
kasailin itseäni. Pyöräilyn tähtihetkiä.
Tämän jälkeen pujottelukeppinä. Liikaa painetta renkaissa
joten pyörä vikuroi, mutta kun se varaosatakakiekko ei tubelessina tuntunut
luotettavalta.
Siksi kädet hapottivat vielä enemmän kuin jalat. Helvetin
painava pyörä ja heikko mies joten polkupätkillä en jaksanut komentaa. Ihan
vitun turhaan vähän tein talvella kuntosalia.
Loppupuolella asvalttipätkällä ketju kammen ympäri
sykkyrälle. Katsoinkin että uuden eturattaan tappi näyttää ansalta. Peloton
ajoi ohi kun nyin ketjua.
Eka kierros avg 173, max 183. Toka kierros avg 166, max 176.
Onneksi ei kolmatta kierrosta.
Tähän asti kaikki sujui siis normaalisti. Tällaista
marttakisoissa on. Tosi hauskaa.
Toisaalta: Neljä kisattua vuotta olen koko ajan kehittynyt. Nyt ajoin ensimmäistä kertaa huonommin. Putosin takaisin
20 parhaan huonommalle puolelle. Tähän syviä mietteitä vanhenemisesta,
treenaamisesta ja huvittamisesta.
Valivali. Hunajaliemi toimi hyvin. Emilia oli mukana ja ajoi
ehjänä maaliin. Seurakavereiden kanssa oli kiva puhua paskaa.
Mikä tärkeintä, eikö vain, voitin muutaman kaverin joille ennen hävisin, ja ilman tekniikkamurheita. Kunnon paskentuminen on epidemia, joka ei iskenyt minuun pahimmin.
Harjoituspäiväkirja:
tänään 2 h maantiepyöräpalauttelua
Mikä tärkeintä, eikö vain, voitin muutaman kaverin joille ennen hävisin, ja ilman tekniikkamurheita. Kunnon paskentuminen on epidemia, joka ei iskenyt minuun pahimmin.
Harjoituspäiväkirja:
tänään 2 h maantiepyöräpalauttelua
torstai 8. toukokuuta 2014
Takuujuttuja
Lähikaupassa on kiva asioida. Erityisen kiva on jos tuntee naamat. Naamojen tunteminen on epäreilua, mutta entä sitten. Olen kantanut ylävitoseen paljon rahaa tai ainakin paljon liikevaihtoa. Ei ihme että palvelu pelaa.
Homma meni niin että eilen illalla laitoin purnausviestiä ylävitoseen paskasta kiekosta. Kökä, joka on jostain ilmaantunut kyseiseen kauppaan, vastasi heti aamulla että Shimano antaa uuden kiekon, jos ei muuten korjaannu, tuo tänne.
Selvä homma. Otin titaanisesta varaosatelineestä toimivan kiekon, kävin huoltoasemalla nostamassa maastokumin sille ja vein paskakiekon ylävitoseen.
Eiköhän tässä lauantaina vielä Hyvinkään mara ajeta. Tällä hetkellä ulkona sataa, joten juon viiniä ja lojun kotona harmitellen sitä tosiseikkaa, ettei huvita ajaa.
Koko eilisen päivän mietin takanavan rakennetta. Perusmaskuliininen oire tämä: Kun joku tekninen juttu kaivaa mieltä, se tosiaan kaivaa, ja syvältä.
Homma meni niin että eilen illalla laitoin purnausviestiä ylävitoseen paskasta kiekosta. Kökä, joka on jostain ilmaantunut kyseiseen kauppaan, vastasi heti aamulla että Shimano antaa uuden kiekon, jos ei muuten korjaannu, tuo tänne.
Selvä homma. Otin titaanisesta varaosatelineestä toimivan kiekon, kävin huoltoasemalla nostamassa maastokumin sille ja vein paskakiekon ylävitoseen.
Eiköhän tässä lauantaina vielä Hyvinkään mara ajeta. Tällä hetkellä ulkona sataa, joten juon viiniä ja lojun kotona harmitellen sitä tosiseikkaa, ettei huvita ajaa.
Koko eilisen päivän mietin takanavan rakennetta. Perusmaskuliininen oire tämä: Kun joku tekninen juttu kaivaa mieltä, se tosiaan kaivaa, ja syvältä.
keskiviikko 7. toukokuuta 2014
Vaikket kevennä pyörääsi, se hajoaa
Ei helvetti.
Eilen en mennyt Bianchi-cupiin vaan ajoin parisuhdemaastolenkin. Tai kruisailin, koska Yetin takakiekkoon ilmaantui klappi. Ei laakerit-pyörii-nätisti -klappi vaan perä-menee-alta-mutkassa -klappi.
Avasin navan illalla. En löytänyt akselia poikki tai muuta ilmeistä, joten uskoin että laakerikartioiden säädöllä selvitään. Perehdyin navan rakenteeseen. Säädin hyväksi, klappi säilyi. Säädin kireäksi, klappi säilyi. Sitten menin keittiöön ja avasin kaljan.
Tänään luin internettiä. Siellä kerrottiin, että klappi on Shimanon XT-napojen tyyppivika, eikä johdu laakerikartioiden vaan vapaaratasrungon löysyydestä. Kiristämisen tarvitsee 14-millisen eli vitun ison kuusiokoloavaimen ja Loctitea.
Internetissä kerrottiin myös, että jos ajaa vapaaratasrunko löysällä, laakerikartioiden lukkomutterien kierteet korkkaavat.
Siltä ne vähän tuntuivatkin. Vittu.
Ja Eppu muka väitti että XT-kiekot ovat pomminkestävät ja huolettomat ja kannattava ostos, vaikka painavat kuin kiroilemisen synti.
Takakiekkoon ilmaantui eilisellä lenkillä klapin lisäksi flättejä, mutta se oli odotettavissa, koska takakumi on paskana. Tänään hinkkasin kumista irti kolme desiä lateksimurua eli kuivuneen litkun jäänteitä, kuivasin kumin auringossa, etsin ja paikkasin neljä ilmeistä reikää ja kävin huolto-asemalla nostamassa vanteelle. Saattaa kestää vielä yhden kierroksen Kivikkoa.
Oikein mukavaa puuhastelua. Eikä ole.
Eilen en mennyt Bianchi-cupiin vaan ajoin parisuhdemaastolenkin. Tai kruisailin, koska Yetin takakiekkoon ilmaantui klappi. Ei laakerit-pyörii-nätisti -klappi vaan perä-menee-alta-mutkassa -klappi.
Avasin navan illalla. En löytänyt akselia poikki tai muuta ilmeistä, joten uskoin että laakerikartioiden säädöllä selvitään. Perehdyin navan rakenteeseen. Säädin hyväksi, klappi säilyi. Säädin kireäksi, klappi säilyi. Sitten menin keittiöön ja avasin kaljan.
Tänään luin internettiä. Siellä kerrottiin, että klappi on Shimanon XT-napojen tyyppivika, eikä johdu laakerikartioiden vaan vapaaratasrungon löysyydestä. Kiristämisen tarvitsee 14-millisen eli vitun ison kuusiokoloavaimen ja Loctitea.
Internetissä kerrottiin myös, että jos ajaa vapaaratasrunko löysällä, laakerikartioiden lukkomutterien kierteet korkkaavat.
Siltä ne vähän tuntuivatkin. Vittu.
Ja Eppu muka väitti että XT-kiekot ovat pomminkestävät ja huolettomat ja kannattava ostos, vaikka painavat kuin kiroilemisen synti.
Takakiekkoon ilmaantui eilisellä lenkillä klapin lisäksi flättejä, mutta se oli odotettavissa, koska takakumi on paskana. Tänään hinkkasin kumista irti kolme desiä lateksimurua eli kuivuneen litkun jäänteitä, kuivasin kumin auringossa, etsin ja paikkasin neljä ilmeistä reikää ja kävin huolto-asemalla nostamassa vanteelle. Saattaa kestää vielä yhden kierroksen Kivikkoa.
Oikein mukavaa puuhastelua. Eikä ole.
maanantai 5. toukokuuta 2014
Kevennä pyörääsi niin se hajoaa lisää
Eilen loppulenkistä ihmettelin, miksi huolella kevennetyn Yeti-kilpapolkupyöräni pakkouusittu voimansiirto rutisee. Tänään laitoin ketjuun öljyä ja aavistelin pahaa.
Kuinka ollakaan yksi eturattaan hammas oli vääntynyt. Tällä kertaa kammen kohdalta ja sisäänpäin. Tavallista ketterämpi kivi siis.
Väänsin hampaan pihdeillä suoraksi. Se onnistui niin hienosti kuin alumiinin vääntely onnistuu eli sydän kurkussa metallia peruuttamattomasti hapertaen.
Tutkin ketjun enkä löytänyt siitä murtumia tai vääntymiä, vaikka tiedän että niitä on.
Lupaan laittaa kölin takaisin. Mutta vasta kun olen ajanut huomisen Bianchi-cupin 100 g kevyemmällä kisakoneella, jolla olen helvetisti nopeampi, enkö?
lauantai 3. toukokuuta 2014
Kevennä pyörääsi niin se hajoaa
Tuo Yeti ei ole mikään keijukainen. Renkaat sellaiset että voi ajaa kävyn yli. Runko sellainen että voi hylätä kivikkoon. Kiekot sellaiset ettei tarvitse osata rihdata.
Tuli kisakausi joten päätin keventää. En viitsi keventää lompakolla joten kevensin työkaluilla. Irrotin keskiön tienoilta ISCG-levyn ja siihen kiinnitetyn kölin, jonka olen modannut ketjuohjurista tekemään bashringin raskasta virkaa.
Köli näytti ottaneen kivistä jo sen verran runtua, että joutikin mennä. Eiku.
Ei tarvinnut pitkään kikkailla Hallainvuoressa, kun ahnas kivensyrjä kurotteli keskiön suuntaan. Jos on isorattaalla, tuhoutuu ketju ja ratas. Jos on pikkurattaalla, tuhoutuu vain ratas. Nyt ei tuhoutunut mitään. Ilmaantui sivuääni mutta niitä riittää ennestään...
Kotona lenkin jälkeen putsailin rätillä ihanaa Sram PC-1091 -ketjua. Se on kestänyt vuoden kovaa ajoa, ei ole venynyt ollenkaan, on puhdas ja smuutti.
Rätti tarttui särmään kiinni. Ketjusta oli haljennut yksi rulla, siis se pieni munkkirinkilä joka pyörii tapin ympärillä.
Yksi ainut rulla. Sehän tarkoittaa että ylävitoseen, viisikymppiä käteistä tiskiin, uusi ketju.
Keventely kannatti taas aivan vitusti. Pyörä hajosi ja rahaa meni.
Harjoituspäiväkirja:
2 h vauhtileikittely + tekniikka, 2 x 12 min kisavauhtinen kierros Kivikossa, 2 x hyppyrimäki
Tuli kisakausi joten päätin keventää. En viitsi keventää lompakolla joten kevensin työkaluilla. Irrotin keskiön tienoilta ISCG-levyn ja siihen kiinnitetyn kölin, jonka olen modannut ketjuohjurista tekemään bashringin raskasta virkaa.
Köli näytti ottaneen kivistä jo sen verran runtua, että joutikin mennä. Eiku.
Ei tarvinnut pitkään kikkailla Hallainvuoressa, kun ahnas kivensyrjä kurotteli keskiön suuntaan. Jos on isorattaalla, tuhoutuu ketju ja ratas. Jos on pikkurattaalla, tuhoutuu vain ratas. Nyt ei tuhoutunut mitään. Ilmaantui sivuääni mutta niitä riittää ennestään...
Kotona lenkin jälkeen putsailin rätillä ihanaa Sram PC-1091 -ketjua. Se on kestänyt vuoden kovaa ajoa, ei ole venynyt ollenkaan, on puhdas ja smuutti.
Rätti tarttui särmään kiinni. Ketjusta oli haljennut yksi rulla, siis se pieni munkkirinkilä joka pyörii tapin ympärillä.
Yksi ainut rulla. Sehän tarkoittaa että ylävitoseen, viisikymppiä käteistä tiskiin, uusi ketju.
Keventely kannatti taas aivan vitusti. Pyörä hajosi ja rahaa meni.
Harjoituspäiväkirja:
2 h vauhtileikittely + tekniikka, 2 x 12 min kisavauhtinen kierros Kivikossa, 2 x hyppyrimäki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)