Erään aikakauden loppu

Vuodenvaihteessa tarkastelin laivastoni kilometrejä ja päätin myydä Cross-Checkin pois varastoa täyttämästä.

Ja kun kevät tuli, minä kiittämätön, tunteeton paska myin sen: rakkaimman, tärkeimmän, ajetuimman, sielukkaimman pyöräni. Sen jonka ostin Epulta kauan sitten ajettuna ja maalittomana runkona. Sen joka viekoitteli minut pyörän kasaamisen ja itselle sovittamisen rikkaaseen maailmaan. Sen jolla opettelin ajamaan cyclocrossia ja opin niin hyvin että voitin sillä VPCX-cupin pari kertaa. Sen jolla ajoin maantietä Teneriffalla, kotiovelta Välimerelle, 400 km marraskuussa ja kaikkea muuta typerää ja hienoa.

Huollettuna, ostajaa odottamassa. Ei kaduta, eihän?

Isompi historiikki on vuodelta 2014. Epäonnistunut monstercross -kasaus ja onnistunut sielunpalautus ovat vuodelta 2015, samoin taikamattofiilistely ja pari todistetta siitä, kun jouduin käyttämään Cross-Checkiä krossikisassa varapyöränä. Se oli liian julmaa. "Eikös me sovittu?" valitti Cross-Check, muttei kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen, että jäi ajamattomaan tilaan melko välittömästi suoran Pickenflick-vertailun jälkeen.

Elättelin toiveita jonkinlaisesta kommutoinnista, mutta levyjarruttomana ja kippurasarvisena Cross-Check ei sopinut robustiksi kärrynvetokommuutteriksi.

Niin että minä myin sen, täysin huollettuna kompliittina, hintaan 300 e. Tolpan panta (Surly) ja ohjainlaakeri (Cane Creek S2) olivat ne mitkä tulivat rungon mukana. Takanapa (Campagnolo Veloce) ja jarrulänget (Tektro CR720) olivat omasta ensikasauksesta. Ok kamaa, sanoisin. Hinta oli hyvä, samoin ostaja. Hän ajaa krossia kilpaa yhä lujempaa, mutta eri pyörällä. Cross-Checkillä hän ajaa töihin, koska ei vedä kärryä.

Niin että hyvää matkaa senkin taiwanilainen vesijohtohäkkyrä. Emme kasvaneet erilleen, rakkaus ei loppunut, mutta olit pelkkä polkupyörä, ja kaikella on aikansa, myös sielukkailla mutta ajamattomilla pyörillä. Ei ole vielä kertaakaan tullut sellaista hetkeä, että tekisi mieli lähteä ajamaan juuri Cross-Checkillä. Mutta hyvät muistot ovat entisestään vahvistuneet.

Kun Eppu kuuli, se sanoi: "Das ist kreisii! Oikeastiko joku otti vielä käyttöön?"

Vanha uskollinen

Toni & Toni -krossit Kuusijärvellä. Ison maailman meininkiä: maalikaari, bannereita, sälää jaossa. Rata aivan asiallinen niihin maastoihin - kaikkea lajinomaista hassuttelua siksak-alamäestä hiekkalaatikkoleikkeihin, ja hattiwattimestareille suoria. Minä mukana taas sillä huolellisella asenteella.

Ensimmäisen kierroksen lopulla päätän kiertää Kökän, koukkaan ratamerkin ylitse ja kumista kylki rikki. Tämä homma on vittu niin nähty. Rällään tyhjällä kumilla varikolle ja hyppään Cross-Checkin selkään. Ei helvetin perse että pitää näillä kilsoilla ajaa niin paskaa pyörää.

Paino ja lötköys joo, mutta pyörä tekee minulle kaikki vanhat vakiotemppunsa. Pudottaa ketjut. Nyökäyttää stongaa viisitoista astetta RÄKS kun ajan vastapattiin. Vikuroi mutkissa. Ja ne ah niin mukavat viilakuviorenkaat aiheuttavat ns. tilanteita.

Valitan, muttei pitäisi: vanha uskollinen Cross-Check pelasti. Yhden sijan saatoin menettää fillariin, mutta ajoin maaliin kelvollisella fiiliksellä ja voitin ne ketä piti voittaa.

Mutta kroppa on kesän jäljiltä edelleen rikki. En palaudu kisoista enkä treeneistä, en pysty kehittämään kuntoa mihinkään. Ajelen vanhoilla höyryillä.

Taikamatto

Vanhaa Surly Cross-Checkiäni on helppo pilkata. Painaa kuin syntitaakka. Jos ajaa kiveen, runko tärisee vielä kotona. Etuhaarukka notkuu niin että kääntämiseen pitää ottaa ennakko. Maalipinnasta puuttuu kymmenesosa. Jämäosista kasattu. Jarrut ovat vain hidaste, ja sitäkin painon takia.

Mutta helvetti. Challenge Grifo XS:t alla, pari baaria painetta, Vantaanjokivarren hiekkaiset ulkoiluväylät - niillä spekseillä se on maailman paras pyörä. Ajotuntuma on priimaa.

"Voinen", voisi sanoa fiiliksestä. Möykyt, sora, kuopat, kaiken sellaisen yli pyörä liukuu omia aikojaan. Se ottaa maapallon pintaan etäisen, arvokkaan asenteen.

Onneksi iltalenkille ei sattunut ylämäkiä tai röykkypolkuja, jotka paljastaisivat vesijohtoputken ja jämäosien muut ominaisuudet. Mutta muihin puuhiin on muita pyöriä, taikamattoajeluihin Cross-Check.

Challengen kumeja saa muuten Velobiasta. Kannattaa kokeilla.

Poltergeist

Uskolliseen Cross-Checkiin meni riivaaja, kun otin sen eläkkeeltä grinderiksi. Campan kymppi-Veloce ei enää suostunut vaihtamaan nätisti takaa. Onhan se huono gruppo ja onhan ne vanhat kahvat, mutta kyllä rautakangen pitää maahan upota kuluneenakin.

Pikkurieskalla takavaihtaja toimi nätisti, isolla ei.

Kokeilin ensin kaikki tavalliset temput, ja niitä on monta. Sitten hoksasin sen pienen vaijeriohjuriläpyskän, joka piileskelee keskiön alla. Se on muuten vittumaisen halvan ja paskan oloinen polkupyörän osa. Se oli kulunut loppuun. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.

Vaijeri tuntui kinnaavan kahvan juuresta, joten purin tankonauhan, vaihdoin kuoren, rikoin vanhan vaijerin, en löytänyt tarpeeksi pitkää uutta vaijeria kotoa, kävin Velosportissa, laitoin uuden vaijerin ja keinottelin tankonauhan takaisin. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.

Viimeisenä epätoivoisena kokeiluna siirsin kiekkoa sentin eteenpäin niissä Cross-Checkin vanhanaikaisissa takadropouteissa. Tadaa! Ihan vittuillakseen takavaihtaja alkoi toimia myös isolla rieskalla.

Ei, ketju ei ollut liian lyhyt. Siitä Velocen vaihtajapaskasta vaan puuttuu B-säätöruuvi. Tai sitten takarenkaan ja satulaputken välissä on asunut poltergeist, jolla ei ole enää elintilaa.

Heikoin lenkki

Kun ajaa polkimen kisassa täysillä kiveen.
Ja pannuttaa selän kautta ympäri pyörä kiinni jaloissa.
Ja lähtee jatkamaan mutta poljin venkoaa kahdeksikkoa.

Sitä miettii, mikä petti: Pickenflickin titamiinirunko? Sram Force -kuitukampi? Vai XT:n poljin?

Elämänkokemuksen perusteella veikkasin kahta ensimmäistä, mutta vastaus oli XT. Niin vitun mutkalla se oli ettei pystynyt ajamaan. Nyt en sano että olisi kaman paskonta keventelystä kiinni.

Muutenkin Laajasalon VPCX oli vaiheikas. Ensinnäkin päätin mennä sinne enkä marttakisoihin. VPCX:ssä on hauskempaa. Ei kaduta.

Puolen minuutin jälkeen jalat kertoivat happohyökkäyksellä, että eipä ole tullut kovaa ajettua. Muuten meni eka kierros mukavasti, kun kavereita lakosi edestä ja hirmukuntoinen Dani tuli vasta lopussa ohi.

Toisella kierroksella takarengas tyhjeni. Mud Wrestlerillä kilsat täyteen tai jotain. On muuten vittumaista ajaa ylämäkeen kun kiekko pyörii mutta kumi pysyy paikallaan tai siis liukuu kehällä. Onneksi kierroksen puolivälissä kumi kieputti itsensä kokonaan takajarrun puolelle pois tieltä. Mutta ei se paljas XT-vannekaan kovin hyvin pidä.

Vaihdoin kolmannelle kierrokselle Cross-Checkiin. Pit bike on sinänsä ylellisyyttä, mutta ei helvetin perkele miten kuumottava laite. Cantijarrut eivät pysäytä. Keula luiruaa omaan suuntaan jos ajaa kävyn yli. Polkiessa voima välittyy ensisijaisesti vesijohtoputken taivuttelemiseen.

Neljännelle sain Pickenflickin takaisin (paikattuna 11-kiekolla muttei se haitannut) ja helposti imin Uskan kantaan. Virhe. Fiksitekniikkajumalan linjoja ei pitäisi matkia. Kävi ne pannut. Ilmaa pihalle ja auts.

Viidennelle Cross-Check takaisin ja kuudennella turvassa maaliin. Niin kova kato kävi edellä ja takana että pit biken turvin ajoin kolmanneksi.

Väkeä oli yli kuusikymmentä, aurinko paistoi, puusauna oli halpa ja hyvä, joku oli tuonut makkaraa myyntiin ja laatukaljaa. Tämä homma alkaa edistyä.

Sielu

Kun rakentelen pyöriä, etsin kahta asiaa. Kisapyörissä etsin funktiota. Muissa pyörissä etsin sielua.

Rungot suunnitellaan tiettyyn käyttöön ja tietynlaiset osat mielessä. Kippuratankopyörä ei oikene suoratankoiseksi. Kuituhimmeliin ei ripusteta vintage-aarteita. Maastopyörään ei laiteta krossikiekkoja. Paitsi että laitoin kyllä ja löysin sielun, mutta se oli poikkeus.

Cross-Check kuoli niihin möhkökumeihin. Se kuoli myös lokasuojafiksinä. Maantiepyöränä se pysyi hengissä mutta tuntui vetäneen liian outoja aineita.

Tuolla vintillä muistin, että tanwalleilla se aloitti. Niihin se palasi, ja sielu löytyi. Tämä pyörä sanoi minulle äsken vintillä: "Kiitos."

Monstercross on todella perseestä

Olen toimeliaasti rakentanut parina iltana itselleni monstercross-polkupyörää. Joutilas Cross-Checkin runko on odottanut vintillä loppusijoituspaikkaa, samoin Kenda Slant Six Pro -kumit, jotka joskus hankin Sipoonkorpi-päissäni. Ne piti yhdistettämän.

Kyllä siitä pyörä tuli, vieläpä tosi ruma:

Toverit, Cross-Check.

Eipä siinä, onhan tossa Campaa, Thomsonii, Openproota ja mitä kaikkee. Mutta pahasti mädänneenä sekoituksena.

Jos kuva olisi tarkka, näkisit kuinka Campa-ketju vaihtuu Sramiksi.

Campagnolohan on vittuillut kompaktikampiensa kanssa laittamalla yhden pulttireiän 112 BCD:ksi, mutta vittuilin takaisin laittamalla Sramin rattaat neljällä pultilla. Samassa hengessä korvasin rakoilleen Campa-etuvaihtajan Shimanolla ja lisäsin lyhyeksi katkenneeseen Campa-ketjuun pätkän Sramia - hyvin toimii. Letkuläjästä löytynyt takajarruvaijeri oli liian lyhyt ja meni syrttyyn, mutta kyllä vaihdevaijerikin kevyttä jarruttelua kestää. Ja niin edelleen.

Harmi vaan että ne Kendan montercross-kumit tappaa pyörän ihan kokonaan ja kertakaikkisesti.

Kiihdyttäminen on raskasta. Maastossa neppailu on vielä raskaampaa. Tasaisella ei rullaa. Jos harkitsee kääntymistä, tangosta saa vääntää tosissaan, koska kumi tahmaa tiehen kiinni, mutta sitten alkaa tapahtua: Cross-Checkin hupaisa taipumus itsensä kääntämiseen korostuu vikuroinniksi, koska ohjausgeon nousu lisää wheel flopia.

Tiedän tismalleen mitä teen niillä montercross-kumeilla. Työnnän ne sinne missä aurinko ei paista, jos ne vain mitenkään mahtuvat. Jotain clearance-ongelmia tulee siinäkin varmaan, on se sellainen laji se monstercross.

Voi helvetin perse että piti sellaiset kumit jostain amerikanmaalta tilata oikein tullien kera.

Tiedän mitä teen. Laitan tohon voittamani Challenge Grifo XS:t ja ryhdyn odottamaan kesää ja kuivia hiekkateitä.

Rakkaus satuttaa.

Monstercross - mitä vittua?

John Tomac -veijarin ajoista lähtien idiootit ovat ajaneet maastopyörää droppitangolla. Sitä mukaa kun maastopyörät kehittyvät, nämä idiootit näyttävät yhä idioottimaisemmilta. Koska maastopyöräilystä on oikeilla vempeleillä tullut hauskaa, miksi vitussa siitä pitäisi tehdä ikävää?

No siksi vitussa että hauskuus on tylsää. On sellaisiakin idootteja jotka ajavat maastossa fiksillä. Tai oikeastaan ne ovat niitä samoja idiootteja, mutta kuitenkin.

Turha minulle tulla leipomaan, että droppitangolla kädet on kivassa kulmassa ja ote pysyy röykyissä. Minut on marttakisoissa voitettu läskillä mutta ei dropilla. Droppi on maastossa kiva kun haluaa lentää pää edellä louhikkoon, ja alle kaksituumaiset renkaat toimii vanteiden takomisessa.

Tästä kaikesta voi päätellä, että olen ajanut monstercrossareilla vaikka kuinka. Pari vuotta sitten voitin sellaisella kaikki VPCX-cupin kisat. Oli se vaan vittumainen pyörä, en tajua kuinka selvisin vammoitta.

Paitsi vittumainen myös vitun ruma. Midge-tangolla potenssiin 2.

Mutta. Vintillä oli ylimääräisenä Cross-Check. Fatties fit fine, sanoo Surly. Ja vintillä oli myös ylimääräisenä 47-milliset Kenda Slant Six Prot. Tästä kun laskee 1 + 1, siitähän sikiää monstercrossari maailmaa rumentamaan.

Ajattelin ajaa sillä auringonlaskuun pitkin röykkyisiä polkuja. Jos Kun se epäonnistuu, laitan normirenkaat.

Niin idiootti en ole että enää lähtisin Midgeen tai muuhun hupitankoon. Moiset jätän niille, joilla on parta, tatuointeja ja seitsemän senttiä spacereita.

Oottakaas huomiseen niin otan ehkä peräti projektikuvan.

Ulkoiluväylien ylistys

Helsinki on katsonut tarpeelliseksi palvella asukkaitaan rakentamalla ulkoiluväyliä. Ylistän tätä oivallista infrastruktuurin muotoa.

Missä on pienikin läntti metsää tai peltoa tai kulttuurimaisemaa, siellä kulkee ulkoiluväylä. Se on kovaksi tamppautunutta hyvälaatuista hiekkaa, joka ei riko renkaita. Se ei tahmaa märkänä eikä pölyä kuivana.

Ulkoiluväylät saattavat alkaa yllättävistä paikoista ja kiemurrella maaston mukaan vielä yllättävämpiin paikkoihin, mutta se ei haittaa. Tunnen alkupäät, ja loppupäät on kiva löytää. Yleensä ulkoiluväylillä ei ole järkeviä opasteita. Sama se. Ne kaikki vievät ensin syvemmälle maisemaan ja sitten maisemasta pois.

Maastopyöräilijälle ulkoiluväylät ovat parasta siirtymää. Cyclocrossaajalle ne ovat leppoista lenkkimaastoa. Maantiepyöräilijä löytää niiltä suojan tuulelta ja liikenteeltä. Ulkoiluväyliä voi ajaa kaikilla renkailla. Jos väylä muuttuu sepeliksi tai poluksi tai asvaltiksi, se tarkoittaa vaihtelua eikä U-käännöstä.

Sateella ulkoiluväylät antavat ns. flaamilaiset rusketusrajat. Paitsi jos käyttää lokasuojia niin kuin me järkevät ihmiset.

Tänään koivunoksilla oli tihkusadekristallipisaroita. En olisi päässyt ulos talosta, ellen tietäisi että ulkoiluväyliä on olemassa.

Harjoituspäiväkirja:

2 h, PK

Surly Cross-Check

Herttoniemestä ikuisuuteen! Cross-Check kestää.

Tämän rungon ja minun yhteinen historia alkoi 15.9.2007 Kangasalla. Silloin ainoa pyöräni oli sininen Tunturi Kayapo, ja sillä ajamalla voitin VPCX-osakilpailusta cyclocross-renkaat, legendaariset Tioga Bloodhoundit! Ajattelin että siinähän minulla on runkoa vaille cyclocross-pyörä ihan ilmaiseksi.

Eppu alias Tikkurilan Ajomies alias Hikiän Ajomies kuumotteli silloin joltain palstalta Gunnaria, joten Epun kevyesti sisäänajama Cross-Check oli myynnissä. Koeajoin, totesin sopivaksi ja tehtiin kaupat melkein kisapaikalla. Hinta oli halpa ja sisälsi ohjainlaakerin muttei maaleja, koska ne Eppu oli poistanut. Pyörä oli Epun myyntipuheen mukaan ruostuneen titaanin värinen.

Cross-Checkistä tuli ensimmäinen pyörä jonka kasasin itse. Aluksi vein rungon Tattikselle maalaamoon. Väriksi valitsin Helsinki-päissäni raitiovaununvihreän. Kun menin hakemaan runkoa, Elekon hitaat mutta lempeät peikot olivat päättäneet maalata sen harmaa-celesteksi. En tykännyt, mutta uusintakierros oli ilmainen.

Sitten tilailin verkkokaupoista täyden Campagnolo Veloce -sarjan, kasautin kiekot ja räävin putkiosia kasaan. Budjetti paukkui ja oppirahoja tuli maksettua epäyhteensopivien italo-stemmien ja -stongien kanssa, mutta kyllä se siitä valmistui. Opin paljon ja nopeasti polkupyörän sielunelämästä. Jo noin kolmen vuoden ajon ja kokeilun ja etsinnän jälkeen Cross-Check oli löytänyt melko lopullisen asunsa.

Cross-Check VPCX-voittajana.

Hyviä osia ovat olleet:

- FSA Omega Compact -stonga. Järkevä ajoasento krossaamiseen, kun alaotteelta pystyy päästelemään röykkyalamäkiä.

- Krossikiekoissa 36 pinnaa takana, muuten ei kestänyt.

- Maantiekiekot tiukemmalla pakalla, tämä oli monikäyttöpyörä.

- Cane Creek S2 -ohjainlaakeri. Periytyi Epulta. Fit and forget.

Huonoja osia ovat olleet:

- Campagnolo Veloce -takavaihtaja. Näitä hajosi kolme, kaikki kiinnityspultista. Mikään ei pitänyt ketjua kireällä, joten ketju putoili.

Kuluvia osia ovat olleet:

- Mavic Open Pro -kehät. Sorvautuvat joka sään ajossa vaihtoon parin vuoden välein.

- Ketjut, yhdet vuodessa.

- Pakat, kaksi pakkaa aina ajossa ja kolmen vuoden jälkeen molemmat aina vaihtoon.

- Campagnolon ulkoisten kuppien laakerit.

Normaalia VPCX-maastoa.

Yhteisten maastokilometrien myötä pyörästä kehittyi VPCX-voittajapyörä. Opin ajamaan sillä typeristä paikoista aika lujaa. Osakilpailuvoittoja tuli riittävästi, cup-voittoja pari. Mutta kehittyi siitä pyörästä muutakin.

Cross-Checkillä ajoin kaikki talvet lokasuojapyöränä. Cross-Checkillä ajoin Emilian kanssa kotiovelta Kroatiaan. Cross-Checkillä ajoin Emilian kanssa Teneriffan ja Gran Canarian mäkiä ensimmäisen kerran. Cross-Checkillä ajoin Vätternrundanin yhdeksään tuntiin. Ja lopuksi, marraskuussa 2013, ajoin Cross-Checkillä Samulin kanssa 400 km putkeen.

Cross-Check Teneriffalla.

Cross-Check lähdössä Kroatiaan.

Cross-Check Ljubljanassa.

Maastossa Cross-Check on vakaa mutta hauska. Geometrian hupaisin ominaisuus on parahultainen taipumus kääntää itseään. Runko ahmii mutkat, mutta haluaa joskus tehdä lowsidet. Röykytyksessä Cross-Check joustaa paljon, etenkin keulasta. Se tekee pyörästä maastomukavan, mutta haittaa tarkkuutta kivikossa. Mutta kuka idiootti nyt krossipyöränsä kivikkoon ajaisi? Muuten rungon löysyys haittaa lähinnä retkiajossa ja alppilaskujen jarrutuksissa. Maantieajossa droppitangolla Cross-Checkistä tulee hämmästyttävän vilkas ja eloisa, ja väljä geo auttaa mukavuuttakin.

Cross-Check toiseksi viimeisessä kisassaan,
Kivikon hiekkamäessä.

Kaikki loppuu aikanaan, niin myös Cross-Checkin elämä krossi- ja maantiepyöränä. Loppuvuonna 2013 osat olivat niin lopussa, että korjaamisessa ei enää ollut järkeä. Kiekot, kahvat, voimansiirto, renkaat, jarrut, kaikki. Mutta runko oli kuin uusi. Mikä pahan tappaisi.

Varsinainen maantiepyörä oli tullut jo hankittua. Uuden krossipyöränkin hankin. Cross-Checkille ajattelin tulevaisuutta lokasuojafiksinä.

Riisuin vaihteet, vaihdoin kammet ja voimansiirron ja lähdin ajamaan. Pyörä tuntui täysin kuolleelta. Kaupunkiajossa ajoasento oli tukala. Krossikumit painoivat, puhkeilivat ja ennen kaikkea tuntuivat sietämättömän laiskoilta. Ymmärsin että droppitankokrossarina Cross-Check kaipaa vapaaratasta ja polkua elääkseen.

Laitoin alle pistosuojatut nakkikumit ja pyörä alkoi virota. Cross-Check on aina tuntunut maantiekiekoilla eloisalta, niin nytkin. Mutta ajoasento harmitti edelleen.

Suoraa kapeaa stongaa en halunnut, koska sillä on typerä ajaa putkelta mäkiä, ja lisäksi tarvitsisin naurettavan pitkän stemmin. Ratkaisuksi löytyi laarin pohjalta nousukahvat. Nousukahvat ovat neroutta! Kaupungissa normiotteella ajoasento on valpas ja pysty, mutta pitkää matkaa voi ajaa kahvoilta, ranteet järkevässä kulmassa. Mäissä on hauskaa.

Kahvat tuntuivat kylmiltä käteen, joten kiedoin stongaan kierrätystankonauhaa fillarin edellisestä iteraatiosta. Toimii.

Cross-Check nyt.

Runko: Surly Cross-Check

Ohjainlaakeri: Cane Creek S2

Kammet: Campagnolo Chorus, 175 mm

Polkimet: 520

Kiekot: Vanha FixieInc + DT Comp + Open Pro

Eturatas: Velosolo 44t

Takarattaat: Velosolo 19t + 18t

Ketju: Skene

Kumit: Gatorskin ja Marathon Supreme

Tolppa: Syntace, kuitua!

Satula: SDG Ti-Fly, uudelleen päällystetty

Stemmi: Tunturi by Kalloy

Stonga: Ritchey Laurin laarista

Nousukahvat: Kyläsaari

Tankonauha: Lizard Skin DSP