Kun ajaa polkimen kisassa täysillä kiveen.
Ja pannuttaa selän kautta ympäri pyörä kiinni jaloissa.
Ja lähtee jatkamaan mutta poljin venkoaa kahdeksikkoa.
Sitä miettii, mikä petti: Pickenflickin titamiinirunko? Sram Force -kuitukampi? Vai XT:n poljin?
Elämänkokemuksen perusteella veikkasin kahta ensimmäistä, mutta vastaus oli XT. Niin vitun mutkalla se oli ettei pystynyt ajamaan. Nyt en sano että olisi kaman paskonta keventelystä kiinni.
Muutenkin Laajasalon VPCX oli vaiheikas. Ensinnäkin päätin mennä sinne enkä marttakisoihin. VPCX:ssä on hauskempaa. Ei kaduta.
Puolen minuutin jälkeen jalat kertoivat happohyökkäyksellä, että eipä ole tullut kovaa ajettua. Muuten meni eka kierros mukavasti, kun kavereita lakosi edestä ja hirmukuntoinen Dani tuli vasta lopussa ohi.
Toisella kierroksella takarengas tyhjeni. Mud Wrestlerillä kilsat täyteen tai jotain. On muuten vittumaista ajaa ylämäkeen kun kiekko pyörii mutta kumi pysyy paikallaan tai siis liukuu kehällä. Onneksi kierroksen puolivälissä kumi kieputti itsensä kokonaan takajarrun puolelle pois tieltä. Mutta ei se paljas XT-vannekaan kovin hyvin pidä.
Vaihdoin kolmannelle kierrokselle Cross-Checkiin. Pit bike on sinänsä ylellisyyttä, mutta ei helvetin perkele miten kuumottava laite. Cantijarrut eivät pysäytä. Keula luiruaa omaan suuntaan jos ajaa kävyn yli. Polkiessa voima välittyy ensisijaisesti vesijohtoputken taivuttelemiseen.
Neljännelle sain Pickenflickin takaisin (paikattuna 11-kiekolla muttei se haitannut) ja helposti imin Uskan kantaan. Virhe. Fiksitekniikkajumalan linjoja ei pitäisi matkia. Kävi ne pannut. Ilmaa pihalle ja auts.
Viidennelle Cross-Check takaisin ja kuudennella turvassa maaliin. Niin kova kato kävi edellä ja takana että pit biken turvin ajoin kolmanneksi.
Väkeä oli yli kuusikymmentä, aurinko paistoi, puusauna oli halpa ja hyvä, joku oli tuonut makkaraa myyntiin ja laatukaljaa. Tämä homma alkaa edistyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti