Ihan tavallinen kehä

Nyt olen ajanut MCarbonin Nextie-kehällä kolme kertaa eli kymmenen tuntia. Kaksi kolistelu- ja hyppelylenkkiä akselilla Hallainvuori-Kivikko ja yhden möyrintälenkin Sipoonkorvessa.

Se on kuin mikä tahansa jäykkä ja leveä AM-kehä, mutta XC-kisakehän painoinen. Se on kuin mikä tahansa kevyt XC-kisakehä, mutta jäykkä ja leveä kuin AM-kehä.

Täts it. No hienostellaan.

Jäykkyys on niin ilmeistä, että kevyt XC-setäkin huomaa, kun tulee pikkuhyndästä alas vähän nenälleen. Leveys puolestaan jeesasi Thunder Burtin muotoa ja tilavuutta, kuten aavistelin. En enää inhoa sitä kumia. Suorana on pysynyt enkä ole saanut burppaamaan, vaikka laskettelen noin baarin paineilla.

Kuvasisältönä päivän singletrack-tarjontaa.

Muutenkin kuuluu hyvää, kiitos vaan. Hyvät jalat neljättä päivää. Tänään Sipoonkorvessa tuntui että pystyi ajamaan niin lujaa ja pitkään kuin huvitti. Se tarkoittaa, että laskukunto odottaa seuraavan polun päässä. Hyvät jalat ovat perseestä.

Monstercross - mitä vittua?

John Tomac -veijarin ajoista lähtien idiootit ovat ajaneet maastopyörää droppitangolla. Sitä mukaa kun maastopyörät kehittyvät, nämä idiootit näyttävät yhä idioottimaisemmilta. Koska maastopyöräilystä on oikeilla vempeleillä tullut hauskaa, miksi vitussa siitä pitäisi tehdä ikävää?

No siksi vitussa että hauskuus on tylsää. On sellaisiakin idootteja jotka ajavat maastossa fiksillä. Tai oikeastaan ne ovat niitä samoja idiootteja, mutta kuitenkin.

Turha minulle tulla leipomaan, että droppitangolla kädet on kivassa kulmassa ja ote pysyy röykyissä. Minut on marttakisoissa voitettu läskillä mutta ei dropilla. Droppi on maastossa kiva kun haluaa lentää pää edellä louhikkoon, ja alle kaksituumaiset renkaat toimii vanteiden takomisessa.

Tästä kaikesta voi päätellä, että olen ajanut monstercrossareilla vaikka kuinka. Pari vuotta sitten voitin sellaisella kaikki VPCX-cupin kisat. Oli se vaan vittumainen pyörä, en tajua kuinka selvisin vammoitta.

Paitsi vittumainen myös vitun ruma. Midge-tangolla potenssiin 2.

Mutta. Vintillä oli ylimääräisenä Cross-Check. Fatties fit fine, sanoo Surly. Ja vintillä oli myös ylimääräisenä 47-milliset Kenda Slant Six Prot. Tästä kun laskee 1 + 1, siitähän sikiää monstercrossari maailmaa rumentamaan.

Ajattelin ajaa sillä auringonlaskuun pitkin röykkyisiä polkuja. Jos Kun se epäonnistuu, laitan normirenkaat.

Niin idiootti en ole että enää lähtisin Midgeen tai muuhun hupitankoon. Moiset jätän niille, joilla on parta, tatuointeja ja seitsemän senttiä spacereita.

Oottakaas huomiseen niin otan ehkä peräti projektikuvan.

Retkipäivä

Kantorträskin laavu.

Kaksi pulloa, termari.

Kaksi sämpylää, banaani.

Kaksi kaunista suota.

Kaksi mutaista kynnöspeltoa.

Kartta joka loppui kesken.

Muovikassillinen suppiksia.

Kettinki vierailulla pakan takana.

Seitsemän tuntia Sipoonkorpea.

Suppilovahverotarkastus

Ryytykää konttoreihinne. Nämä ovat niitä päiviä, jolloin kannattaa olla lievästi vajaatyöllistetty freelancer. Kun aamulla aurinko paistaa ja maa on kuurassa, voi päättää lähteä Sipoonkorpeen. Tuosta vaan. Sitä elämänlaatua ei pelkällä rahalla saa. Sen saa niukan rahan ja runsaan ajan yhdistelmällä.

Mysteerisaunalla tietysti. Vaihteeksi Pickenflickillä.

Sunnuntaina on SM-kisat, kurkku on vähän karhea ja jaloista puuttuu puhti, joten mitään lenkintapaista ei kannattanut ajaa. Kävin vain tekemässä suppilovahverotarkastuksen.

Se vaati kolmisen tuntia teknistä cyclocrossia. Ja kyllä, suppilovahveroita oli juuri siellä missä pitikin.

Sinistä mieskauneutta, vol 2

Raahauduin ihan peräti Sipoonkorven mysteerisaunalle asti ikuistamaan raajani. Nauttikaa:

Ei tuo käsi kipeä ole. Normaalit liikeradat, vähän hölskyy alamäissä, kuvassa näkymätön asvaltti-ihottuma paranee omia aikojaan.

Sen sijaan huumorpannujen ruhjoma selkä tekee kipeää. Kilsat täyttyy ja määräaikaishuolto tekemättä niin pikkuviat kasvaa. Vasen selkäfile kaipailee buranaa, ja jos ei se sitä saa, se kieltäytyy tekemästä korsetin virkaa.

Ajelinpa siis tänään penkistä, ja ajelen penkistä myös SM-kisat viikonloppuna. On kuulemma möykkyinen rata.

Miten löytää uutta polkua?

Keinot paremmuusjärjestyksessä.

1) Ota seuraksi sellainen jonka kanssa et ole ennen ajanut. Eri ihmisillä eri polut.

2) Aja kuten tavallisesti mutta testaa kaikki lupaavat polunpäät. Kaikki. Et tule ajamaan lainkaan tavallisesti.

3) Katso kartasta alue jolla pitäisi olla polkuja ja mene tutkimaan. Asuinalueiden liepeet, luonnonkauniit paikat, luontevat kulkureitit.

4) Katso kartasta uusi polku ja mene ajamaan se. Tämä ei yleensä toimi, koska karttoihin on merkitty niukasti hyviä ajopolkuja.

Tänään hyödynsimme parasta keinoa puolin ja toisin. Uutta kalliobaanaa Sipoonkorvesta!

Neljäs tunti

Kolme tuntia on helppo ajaa keskeytyksettä. Peruskuntosykkeillä energiaa riittää, jalkoihin ei satu, spurtteja voi ottaa, tuntuu pyöräilijältä.

Siksi pitää ajaa neljäs tunti.

Toinen tunti vasta. Tarkkana. Kuva: Jaakko Kangas.

Neljäs tunti on rajan ylitys. Neljännen tunnin aikana saattaa bonkata. Kroppa on käyttänyt lihasten varastoenergian. Uunissa palaa vain se mitä lenkin aikana on syönyt tai juonut, tai rasva. Rasva ei pala kovin kirkkaalla liekillä.

Jalkoihin alkaa sattua, kun lihassyyt ovat saaneet runtua.

Keskikroppa lyhistyy ja polkuajossa kuski uhkaa muuttua pyörän kuljettamaksi perunasäkiksi.

Tässä vaiheessa lenkkiä olen yleensä Länsimäessä matkalla kotiin, ja aina niin tilannetajuinen kosmos nostaa keskisormea - nenään leyhyy karkin ja pullan tuoksu Fazerilta. Tulee nälkä.

Neljäs tunti ei ole hauska, mutta hyvä se on. Sen ideana on kasvattaa rasvanpolttoliekkiä. Sen liekin pitää valaista niin ettei silmä tummu pitkässä kisassa. Neljäs tunti kertoo, missä muuri on, miten sitä voi siirtää ja miten sen yli voi livahtaa.

Aina kun energia loppuu ja joudun rämpimään spagettijaloilla mummisvauhtia kotiin, lohdutan itseäni, että ajoinpahan sentään neljännen tunnin, ja että väsymykseen ei kuole.

Mutta usein energia ei lopu. Esimerkiksi tänään Sipoonkorvessa Jaakon kanssa, kun aurinko paistoi ja oli lämmin ja vedin maksimisykkeet kohdassa 3:15 ja jaksoin vielä kotiinkin.

Harjoituspäiväkirja:
4:04, avg 135, max 172.

Sipoonkorpipäivä

Sipoonkorpipäivä on sellainen aurinkoinen (tai sateinen) arkipäivä, ettei mennäkään töihin vaan lähdetään Sipoonkorpeen ajamaan maastopyörää. Syödään aamiainen, laitetaan luottokamat päälle ja kannetaan fillari ulos.

Ei tarvitse erikseen suunnitella.

Sitten ajetaan Sipoonkorvessa. Tällä kertaa siellä oli hyvä. Koska siellä on aina hyvä, tarkennan. Kuivat polut olivat kuivia. Jäiset polut olivat kantavia ja röpelöisiä ja harvassa. Märät polut olivat roudassa, jopa Stormossen, vaikka meinasin pari kertaa upota polviani myöten kevätsuohon. Järvet olivat jäässä.

Lisäksi Hofgårdin lukitulla torpalla oli pari äijää isännän elkein, ja jututtamalla selvisi torpan tarina. Yksityiskäytössä mutta kansallispuiston alueella, lupa olla ainakin elokuuhun 2015. Äijät pikkupojasta juosseet niissä metsissä ja saaneet huonokuntoisen hirsitorpan käyttöoikeuden sateensuojakseen.

Kun oppii tarinat, seudusta tulee oma. Tai sitten voi tehdä ne tarinat itse, vähitellen.

Stormossen enimmäkseen kantoi. Välillä ei.

Kuukausi sitten tämä pätkä oli helpompi. Huomaa uusi vitosen stemmi.

Fiskträskin mysteerisaunalle en mennyt rantapolkua vaan jäätä.

Harjoituspäiväkirja:

4 h 30 min, avg 128

Kotipolut

Minulla on täällä Hertsikassa kotipolut. Ne alkavat 50 metriä ovelta ja vievät mikä minnekin.

Kun asuin Kalliossa minulla ei ollut kotipolkuja. Oli Keskuspuisto ja siirtymää. Se tarkoitti huonoa elämänlaatua mutta hyviä alku- ja loppulämpöjä. Vaihdan koska tahansa hyvään elämänlaatuun ja huonoon lämmittelyyn.

Yksi kotipolkuni vie näköalapaikalle josta voi katsoa lumenkaatopaikkaa ja kauriita ja siitä alas ulkoiluväylän vierustoja Kivinokkaan. Siellä on vakiolenkki jota tekee mieli ajaa usein nyt kun se ei vielä ole asuinalue.

Toinen kotipolkuni vie latupohjille ja röllimetsään ja SDP:n vanhoille sikiämisalueille ja Hertsikan VPCX-radalle. Siellä voi ajaa maastovetoja.

Kolmas kotipolku on viekas. Se vie kalliobaanojen kautta Hertsikan hopan alarinteille ja valleille ja siitä alas metsän läpi siihen pallomeriylämäkeen jonka tänään ajoin ylös ensimmäistä kertaa. Sen jälkeen lasken ulkoiluväylälle ja polkua vanhalle junaradalle, jonka reunalla ratapölkyn ylösajo onnistuu vain kuivalla.

Sitten Viikintien yli Hallainvuoren enskabaanoille, se lasketaan tekniikkatreeniksi, ja silmät vuotamaan saavan alamäen jälkeen puolittaista siirtymää Kivikkoon.

Sielläkin on VPCX-rata, mutta myös kärrypolkua ja tekniikkapolkua ja tykkipolkua ja vaikka mitä, ja sitten olen jo Pallotiellä, mistä pääsee Porvoonväylän vierustan polulle. Se vie tallottuja neulas- ja juurakkopolkuja Länsimäen koululle, ja sitten kannattaakin jo saman tien suunnata pumppaamon kautta kehälle ja kehän yli, jolloin lenkki muuttuu eeppiseksi.

Ja kun kerran olen jo kehän yli, voin ajaa Susirajalle ja siitä Stora dammenin hienoille poluille, ja sitten olen Sipoonkorvessa. Landbohon pääsee kolmea hyvää reittiä ja muutamaa huonoa.

Sitten on jo kiire äidin syntymäpäiväillalliselle Kallioon. Pitää ottaa loppu maantiesiirtymänä vastatuuleen pakkasessa, mutta ei se haittaa.

Koska minulla on kotipolut, jotka vievät mihin vain. Ja koska ajoin sen pallomeriylämäen ylös.

Harjoituspäiväkirja:
sekalenkki 2:30

Pickenflick

Titaania! Tuhlausta! Heräteostos!

No ei.

Kesällä 2013 rossikisoissa ja -lenkeillä vanha Cross-check väsyi ja melkein kuoli. Paitsi runko tietysti. Mikä pahan tappaisi. Uusintalistalle kertyi tavaraa: takavaihtajan kahva, rissat, eturattaat, pakka, ketjut, etuvaihtaja, kaksi kehää sekä toisen takakiekon vapaaratas ja laakerit.

Tuumin että olen minä sen verran jo rossia ajanut ja vanhentunut, että saan ostaa uuden pyörän.

Tavoitteena oli VPCX-kelpoinen Sipoonkorpipyörä. Siirtymät jouhevasti, hiekkatiellä mukavampi kuin maasturi, pehmeillä poluilla jämäkämpi kuin krossari. Virallisia krossikisojahan ei Suomessa ole, joten pitkänmatkan ajelu ja mukavuus ja yksinkertaisuus tähtäimessä. Ei kisakireää mutta kestävä. Kuitua, hipoterästä tai titaania. Levyjarrut, mekaaniset koska hydrauliset ovat törkeän hintaisia ja kärsivät lastentaudeista. 1 x 10 -vaihteisto, koska se riittää. Tubeless-kehät ja niille 45 mm kumit. Varjo-SM-kisojen jäämutahelvetin jälkeen myös täyspitkät vaijerivedot.

On-Onelta tuli Pickenflick. Ohentamatonta perustitaania, kohtuu hinta, perushyvät palikat, geo vähän Cross-checkiä eloisampi kulmilta mutta samanlainen muuten. Totesin että kompliitista saisi vähillä muutoksilla ajettavan. Täyspitkä vaijeriveto takavaihtajalle tulisi aiheuttamaan esteettisiä ongelmia, mutta on niistä ennenkin selvitty mutaan peittämällä.

Ne muutokset:

Sramin OEM-halpiskammet myyntiin ja tilalle kompakti-Forcet, jotka ostin Hi5Bikesin halvennuksesta itselleni synttärilahjaksi tätä uumoillen. Siitä rattaat veks ja tilalle Wolftooth. Etuvaihtaja hittoon. Taakse laajempi pakka ja Type-vaihtaja, lähikaupasta tietysti. Kumeiksi niin läskit kuin menee.

Ei se ihan putkeen mennyt. Muut palikat loksuivat kohdilleen mutta takakolmion alaputkien silta tuli läskikumin tielle. Kumit ovat toistaiseksi eri paria ja laittamatta tubelessiksi.

Ehkäpä se silta pitäisi ruuvipenkissä puristaa kasaan. Se olisi väärillä työkaluilla korjaamisen henkilökohtainen ennätys, vaikka monenlaista on tullut tehtyä. Tai sitten pitää tyytyä pienempiin kumeihin.

Runkosetti: On-One Ti Pickenflick, L

Takavaihtaja: Sram X9 Type 2, medium

Kahvat: Sram Rival

Kammet: Sram Force, 110 BCD, 170 mm

Eturatas: Wolftooth, 40t

Keskiö: Sram GXP

Pakka: Sram PG1070, 11-36t

Ketju: Sram PC1071

Jarrut: Avid BB7 Road

Tanko: Planet X Road Bar Strada Shallow Drop, 44cm

Stemmi: Planet X Superlight Team 3D Forged Stem, 100 mm

Ohjainlaakeri: FSA Orbit C-40 No.42 ACB Tapered Headset

Kiekot: Selcof WHT29 Tubeless MTB

Etukumi: Kenda Slant Six Pro 29 x 1.80 SCT

Takakumi: pending

Satula: Planet X Sportive Ultra Ti

Satulatolppa: FSA SL-K, 31.6 mm

Panta: On-One 6061T6, 34.9 mm

Polkimet: Shimano SPD XT

Polkupyörä kaunistuu etuvaihtaja poistamalla.

Edessä on tilaa 1.80 Kenda Slant Six Prolle. Takana ei.

Harjoituspäiväkirja
Työmatkat
Juoksu 2 x 15 min, sis. 5 min vedot + keskivartalo