perjantai 17. helmikuuta 2017

Harjoitteluni periaatteet tällä hetkellä

EDIT: Tämä ankea itkuvirsi on omistettu kaikille kiireisille tai perheellisille kisakuskeille. Aki, Mikko, Risto, Erkko, kaikki. Ootte kovia!

Minulle tuntemattomasta syystä ajolieska polttaa taas kuumana persauksia. Se tarkoittaa että olen ryhtynyt harjoittelemaan. Olisi kiva noudattaa jotain fysiologisesti perusteltua ohjelmaa, mutta paskan vitut, tässä elämänvaiheessa ei pysty. Niinpä puoskaroin itseäni kauhella kompromissiohjelmalla, jonka periaatteet ovat:


1. Treenaa aina kun mahdollista

Tämä tarkoittaa, että joudun ajamaan trainerilla. Voi vittu miten olenkaan ajanut trainerilla. Tällä hetkellä hoidan poikaa neljä tai viisi päivää viikosta, ja voin ajaa traineria kun hän nukkuu - usein aamupäivästä tunnin ja joskus myöhäisiltapäivästä tunnin. Jos trainerroadin fileissä näkyy kuoppa, se tarkoittaa että poika heräsi. Jos trainerroadissa näkyy kaksi harjoitusta peräkkäin, se tarkoittaa että poika nukkui pidempään kuin luulin.

Lisäksi voin ajaa ulkona iltayhdeksän jälkeen, jos puoliso ei ole väsynyt, sekä sunnuntaiaamuisin pari tuntia. Sillä määrällä ajokädet ja keskikroppa eivät kehity, tuskin edes pysyvät yllä. Ja ne ilta-ajot klo 21-23 ovat kyllä synkkiä.

Mihinkään suunnitelmallisuuteen ei ole mahdollisuuksia. Treeni voi peruuntua koska tahansa, ja joskus voi avautua mahdollisuus.


2. Aja tehoa

Koska en ehdi ajaa peruskuntoa edes sweetspotilla, ajan kynnystä ja VO2maxia, höystettynä matalan kadenssin voimarunttauksella. Niissä minulla onkin ollut tekemistä, mutta kehitys tyssää nopeasti, kun moottori ei koskaan hyrrää rauhassa. Ei voi mitään, pudotaan taas marttakisojen toisella kierroksella.

Ajan peruskuntoa kun ehdin. Viimeksi marras-joulukuun vaihteessa Mallorcalla, seuraavan kerran maaliskuun lopulla. Yritän pitää rasva-aineenvaihdunnan toiminnassa ajamalla ilman hiilareita, mutta eipä niitä tunnissa tarvitsekaan.


3. Luonnollinen Sattumanvarainen periodisaatio

En lepää suunnitellusti. Lepään silloin kun en voi ajaa. Onneksi niitä päiviä ja kausia on vittu tarpeeksi. On töitä ja on flunssaa. Lisäksi ajolieska on tällä hetkellä sen verran kuuma, että se palaa nopeasti loppuun. Niin on ennenkin käynyt. Sitten levätään.


4. Ei tukiharjoitteita

Olisi kiva venytellä ja käydä kuntosalilla ja uida ja juosta ja hiihtää sekä tukiharjoitteluksi että huvin vuoksi, mutta pyörällä ajon kannalta on fiksumpi ajaa pyörällä. Jos poika on hereillä, voin käydä kuntosalilla, mutta se haittaa pyöräilyä, koska en osaa tehdä siellä mitään järkevää.


Näilläkin eväillä ftp on noussut ja paino laskenut. Alussa on helppoa.

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Sisäiset viennit - ei vittu

Kun ostin Bemarin, Toni sanoi että Reverb-hissitolppa ei kestä pakkasta. Kävin kokeilemassa, mahtaako miekkonen tietää mistä puhuu. Tietää se. Ajoin kotiin polvet suussa.

Minä sitä tolppaa Bemarista irti onkimaan. Mutta ei helvetti, hydrauliletkuhan kulkee hiirikuituputkien sisällä! Niin ja toisessa päässä on tolppa, toisessa liipasin, milläs irrotat! Eipä hätää, vakuutti Toni minulle ostohetkellä: Uudessa Reverbissä on Connectamajig, jolla letkun voi poikkaista ilman ilmaustarvetta, ja lisäksi Bemarin rungossa on isot luukut, joista onkia.

Tolppa lähti, Connectamajig irtosi, mutta luukut ovat pienet ja kiinni pienimmillä torxeilla mitä luupitta näkee. Putsailin ruuvinkannat huolella ja sain hiirikuituun aukot ilman vahinkoja, mutta letku ei tullut, vaikka vikittelin kuinka. Väkivallan käytöstä minua pidätteli kallis hiirikuitu, joten tiirasin keskiönalusluukusta lampulla Bemarin sisäistä kauneutta.

Näin raakaa kuitua, johon joku oli kairannut horjuvalla kädellä epämääräisen reiän, josta Connectamajigin taipumaton teräshäntä ei mahtunut taittumaan läpi. Sen olisi pitänyt tulla satulaputkea alas, mutta letku veti viistoputkea yläviistoon. Siinä kinnasi.

Menetin tästä ainoasta elämästäni pysyvästi puolisen tuntia, kun taittelin erilaisia ronkkimisvälineitä, kehittelin valaistusmetodeja, kääntelin runkoa ja ronkin puolisokkona hydrauliletkua hiirikuituputkistossa.

Ei helvetin perkele sisäisiä vientejä! Kaikkia ja ikuisesti! Tulkaa vittu itse ronkkimaan, te jotka suunnittelette näitä pyöränhäksättimiä! Pakkoko niistä on tehdä niin monimutkaisia, että letkut pitää piilottaa häksättimen sisään, jotta mainoskuvasta erottuisi polkupyörä?

Ymmärtäisin sisäiset viennit, jos se olisi kevyt ratkaisu, mutta luukut ja plugit lisäävät painoa, eivätkä edes pidä vettä.

Ymmärtäisin sisäiset viennit, jos se suojaisi letkuja, mutta eivät letkut tarvitse suojaa, ja maastopyörissä sisäisesti vedetyt letkut joutuu yleensä paljastamaan keskiön alla, mikä on arin mahdollinen vahinkopaikka.

Ymmärtäisin sisäiset viennit, jos ne olisivat harmitonta turhamaisuutta, mutta ne aiheuttavat kolinaa, heikentävät runkoa ja haittaavat merkittävästi välttämätöntä huoltoa.

No sitten sain sen letkun irti, ja Reverb lähtee Epulle huoltoon, ja Toni saa kaupalla ujuttaa sen alkukesällä takaisin, ja pulssikin on jo vähän laskenut. Ei vittu.

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Liikennetiedotus nro 2


25.1.2015 annoin liikennetiedotuksen, ja nyt annan taas.

Itäisen Helsingin alueella talvipolut ovat kunnossa.

Viime yönä satoi ohuesti märkää lunta märälle jäälle ja sitten pakasti, joten lumi tarttui jäähän. Ilman nastoja pärjää loistavasti.

Ohutlumisen talven takia kaikki polut ovat ajettavissa. Lumi ja jää tasoittavat enimmät röykyt, mutta isot tekniikkakinkamat ovat säilyneet ilonamme. Polun vieressä on ohuesti korppulunta, joka hidastaa muttei heitä tangon yli, kuten lumitalvena.

Menkää ajamaan niitä maastopyöriänne. Näitä talvia ei ole enää kauan.

Aamupäivävapaa

On rutiineja minulla nykyään. Minulla joka aina olen elänyt ja ajanut miten huvittaa.

Voin treenata kaksi viikkoa ja olla sitten viikon kipeänä. Selitys ei löydy ylitreenaamisesta vaan lapsiperheistä, jotka ovat yksiä taudin pesiä, vittu. Nyt oli nuha.

Voin (terveenä ollessa) ajaa Turbo Muinilla Trainerroadia yhden tunnin aamupäivisin, kun poika nukkuu. Joskus ehdin käydä jopa suihkussa.

Voin ajaa kerran viikossa ulkona valoisalla kolme tuntia. Aamupäivävapaata elämästä, ja hyvä niin. En tule hulluksi ja säilyy ajokäsi.

Oikein mukavia rutiineja, ja uskoisin kyllä pysyväni kohtuullisessa kunnossa.

Päivän kolmetuntista tosin piti modata. Ajelin Yetillä rauhassa, ettei keuhko sanoisi poks, ja oli hyvä kulku neljän nuhalepopäivän jälkeen. Kunnes Mellunmäen takametsissä vaihtaja päätti lopettaa toimintansa. Vika paikallistui liipasimeen eikä ollut korjattavissa metsässä.

No mitäs, voimatreeniä minä tarvitsinkin. Ajoin kotiin 32-11:llä.

Äsken avasin Sramin X9-liipasimesta kannen. Sieltä hyppäsi vain yksi jousi lattialle - ilahduttavaa. Sisällä oli viiden vuoden moskat. Saattoi päätellä että Yeti on viihtynyt katollaan suossa. Mikä vielä ilahduttavampaa, moskan alta paljastuneet liipasimen sisukset olivat jämerää tekoa. Ei kuluneita muovihampaita vaan messinkisiä vipuvarsia ja teräshampaita. Sen jousenkin sain rullailtua paikalleen. Tässä ilman moskia, niin voitte ihailla:




Mieltä lämmittää asiallisesti rakennetut työkalut. Paitsi että ei vittu lämmitä, kun tarkemmin tutkii. Palautusliipasin töykkii tuota messinkistä keinuvipua puhtaalla muovilla, ja senhän tietää mitä puhtaalle muoville käy siinä taistelussa. Se katoaa vähitellen yhdettömiin eikä jaksa enää töykkiä sitä messinkistä keinuvipua. Niinpä tämäkin insinööritaidon mestarinäyte kuuluu hehkulamppuhuijauksen piiriin.

No sain sen tekohengitettyä, mutta lähivuoden aikana luvassa lisää sinkulointia. Vittu.