Kirjoitanpa nyt viimeinkin raportin MTB-siksakista kesältä 2014. Innon piukeus johtunee siitä, että jotain samantapaista on suunnitelmissa kesälle 2017…
Kesän 2014 maastopyörävaelluksella oli muutama tarkoitus. Ensinnäkin halusin ajaa itselleni uusia maastopyöräreittejä Lapissa, ja Utsjoella sellaisia vielä oli. Toiseksi halusin tiedustella kollektiivin käyttöön uutta vaelluspätkää, Sevetti-Pulmanki -reitin. Ja kolmanneksi halusin hyvään kuntoon, mikä tarkoitti että pitäisi keskittyä myös palautumiseen, eikä voisi ryynätä itseään tärviölle.
Ajankohdaksi valikoitui kesäkuun puoliväli, mikä on erittäin riskialtista. Yleensä tähän aikaan suot ovat märkiä, kahlaukset mahdottomia ja sää kylmä. Tällä kertaa kävi tuuri.
Kesän 2014 maastopyörävaelluksella oli muutama tarkoitus. Ensinnäkin halusin ajaa itselleni uusia maastopyöräreittejä Lapissa, ja Utsjoella sellaisia vielä oli. Toiseksi halusin tiedustella kollektiivin käyttöön uutta vaelluspätkää, Sevetti-Pulmanki -reitin. Ja kolmanneksi halusin hyvään kuntoon, mikä tarkoitti että pitäisi keskittyä myös palautumiseen, eikä voisi ryynätä itseään tärviölle.
Ajankohdaksi valikoitui kesäkuun puoliväli, mikä on erittäin riskialtista. Yleensä tähän aikaan suot ovat märkiä, kahlaukset mahdottomia ja sää kylmä. Tällä kertaa kävi tuuri.
Reittiä kartalla lienee kätevin seurata täällä, koska kirjoitan kätevämmin kuin piirustelen.
Matkapäivä
Isä heitti Keski-Suomesta Seinäjoelle. Yöjunaa odotellessa ehdin asemalaiturilla testaamaan uusia bikepacking-nyssäköitä. Tuntuivat toimivan. Varusteista olen kirjoittanut jo muualla.
1. päivä: Sevettijärvi - Opukasjärvi - Iisakkijärvi
Aamulla Rovaniemen rautatieasemalla perinteinen vaihto pohjoisen bussiin. Pyörä meni mukavasti kyytiin - bussit palvelevat pyöräretkeilijää paremmin kuin junat. Ivalossa vaihto Sevettijärven nuhaisempaan bussiin, jossa ennenkin olen ollut ainoa matkustaja juopottelevan, autenttisen lapinäijän lisäksi.
Sevetin baarissa söin lohikeiton, koska aamiainen oli jäänyt ohkaiseksi. Lohikeitto maistui suussa, kun sprinttasin ensimmäiseen asfalttimäkeen polunpäätä etsimään. Paitsi että sprinttasin täpinöissäni väärään suuntaan.
Varsin pian löytyi Ahvenjärven poroerotuksen tie ja vähän ennen sen loppumista oikealle pohjoiseen erkaneva mönkijäura. Olin valinnut alkuun tien, koska retkeilypolku on näillä kohdin melko kivinen. Sitä oli mönkijäurakin, mutta silti hauskaa ajettavaa. Pieniä mänetöppyröitä ja kovaa pohjaa. Mönkijäura ja merkitty kesäretkeilyreitti kulkevat alkuun lähekkäin ja samaan suuntaan, joten vaihtelin mielen mukaan, ja aluksi mieli teki teknisempää singletrackiä. Opukasjärven tuvalla pidin yksinäisen, meditatiivisen pikku paussin ja muistelin erästä opettavaista kevättalvivaellusta yli vuosikymmen sitten. Alkukesän linnut lauloivat.
Jatkoin vielä yöksi Iisakkijärvelle. Pari kalamiestä siellä asusteli, tarjosivat haukea kun itse söivät harrin. Oli muuten hyvää verrattuna etelän mutahaukiin, ja jätti olon, että voisi joskus ajella vapaputken kanssa, kunhan ensin opettelisi kalalle.
Aamulla lähdin aikaisin, koska oli luvassa pitkä päivä. Polku oli muuttunut singletrackiksi jo aikaa sitten, ja sitä oli hauska ajaa. Metsäistä, vähän kumpuilevaa mutta pääosin hyväpohjaista. Vähitellen totuin pyörän vaellusasetuksiin, lähinnä nyssäköiden painoon ja liikkeeseen. Pyörää piti komentaa eri tavalla, mutta juurakossa se meni rennommin.
Kengät sai nopeasti vakiotilaan eli koko ajan märiksi, viimeistään Huikkimajoen kahlauksessa vähän ennen autiotupaa. Huikkimajoella oli myös hiljaista, ja pidin taas meditointipaussin. Että piti olla nättiä.
Ennen Tsaarajärveä maisemaan alkoi tulla avaruutta, koska tunturimittarit ovat rouskuttaneet koivut. Polku pehmeni ja nousi tasaisesti. Eilen ehkä täysjuustosta olisi voinut olla iloa, tänään täysjoustoläskistä. Mutta Yetikin liikkui ja oli oma.
Silisjoen kahlaus oli ikävä isojen pyöreiden kivien takia, mutta vettä vain polveen. Ennen Tsaarasjärveä piti neuvotella iso suoalue, jota ei voinut kiertää. Tunkkasin siis suoraan yli. Mutta olihan niitä pieniä pitkoksettomia suojuotteja jo ollut ihan riittävästi.
Tsaarajärvellä tuntui tundralta - paikka on tuulelle altis ja karu. Energiaa riitti näin alkureissusta, joten pidin vain pikkutauon. Alkoi sataa kunnolla vettä.
Tsuomasvaaran tupaa ennen oli todella hupaisaa, teknistä polkupätkää. Sen verran alkoi väsyttää, että jouduin tunkkaamaan. Eikä se tuvan lähistön pusikko varsinaista ajonautintoa tarjonnut. Mutta tupa oli lämmin - laitoin liian myöhäisen lounaan ja odottelin sateen taukoamista.
Ei tauonnut, mutta ei yltynytkään. Lähdin jatkamaan, ja polku kävi mäkiseksi. Miutistohkkalle ei todellakaan riittänyt 28-36, eikä sen jälkeenkään rajalinjan töppyröissä. Rajalle tullessa ajoalusta kuitenkin parani huomattavasti mönkijäuran ilmaantumisen myötä.
Loppulasku Pulmankijärvelle olisi ollut huikean hieno, jos olisi ollut vähän selkeämpi ilma. Reitti oli kuitenkin onnistuneesti tiedusteltu, ja kirjoitin siitä kuvauksen erittäin kätevälle ja kauniille Utsjoki-MTB -sivulle.
Jäljellä oli parikymmentä kilometriä erittäin mäkistä asfalttia. Sade taukosi, takki kuivui, muistelin menneitä talvireissuja, söin patukoita ja olin väsynyt. Nuorgamissa ostin kaupan tyhjäksi ja otin mökin.
3. päivä: Nuorgam - Njuohkarggun reittiä etelään - Kaldoaivin reittiä etelään - Puksajärvi
Päivä valkeni aurinkoisena ja alkoi muutaman kilometrin tiesiirtymällä länteen, Njallavarrin mastotielle. Muistin taas että mastoteiden (ja tunturien) takia maastopyörävaelluspyörässä pitää olla saakelin kevyet välitykset. Todella kevyet. Uskokaa.
Korkeuskäyriä tuli silti halvalla ja mastotieltä erkaneva ura oli kovapohjainen ja maisemiltaan upea. Vardoaivin kohdalla valitsin itäisen vanhan uran, ihan mielenkiinnosta. Se erottui erittäin ohuesti, mutta tarjosi lavean näköalan Njuohkarjavrille. Järven kämppien pihassa oli isosti lunta mutta aurinko paistoi. Kelpasi syödä patukkaa.
Sitten ruman voimalinjan tienoilta alkoi epämääräisempi etappi, jonka jipot onneksi on hyvin kuvattu Utsjoki-MTB-sivulla. Njuohkarggulta Kalddoaiville ovat ilmeisesti ajelleet lähinnä saksalaiset kuormureillaan ja sitten poromiehet pärräaikaan, joten ura on katoamaisillaan, ja viimeisen nousun Pulmanki-Mieraslompolo -uralle joutuu tunkkaamaan. Mikäs siinä. Jos tälle pätkälle lähtee, kannattaa tykätä siitä että tunkkaa pyöräänsä pitkin tundraa ilman tarkkaa tietoa urasta.
Kalddoaivilla ja Kuorboaivilla meni taas kunnon baana, ja oli niin helvetin hienoa, että vaikea kuvailla. Aurinkoa, loputonta tundraa, helppoa baanaa, lumilaikkuja, alamäkeä, horisontissa Norjan lumihuiput. Ei olisi malttanut lopettaa, enkä sitten lopettanutkaan vaan hidastelin.
Laitoin teltan Puksajärvelle poroerotuksen liepeille. Siellä on yksi avoin mökki, jossa ei ole kaminaa. Oli kylmä ilta ja yö, ja kesäpussi selvästi veteli viimeisiään. Ensi reissulle kunnon makuupussi.
4. päivä: Puksajärvi - Riekkojärvien reittiä pohjoiseen - Vaisjoen kammi
Juuri sellainen aamu, että hyvä sää on väistymässä eikä viitsisi. Viitsin silti. Maasto oli rikkonaista, alavaa ja peitteistä, mutta alamäkivoittoista, ja tuppasi naurattamaan Vudnejavrilta monta kilometriä eteenpäin.
Sitten käännyin jyrkästi ylämäkeen kohti pohjoista, Riekkojärvien uralle. Ura oli melkein Vetsijoelle asti tasaista, hyväpohjaista, nopeaa ja melkein tylsää. Loppupätkän Vetsimukan mökeille joutui sentään rypemään suossa, mutta oli siitä ryvetty lantikallakin.
Vetsijoen ylitys oli vuolas muttei mahdoton. Vastarannalla alkoi pienempi ura, joka edusti taas saksalaista raideleveyttä ja historiallisuutta. Pehmeää muttei mahdotonta. Gallomaraksella käännyin pääuralta luoteeseen taas vähän paremmalle uralle, ja sitten pääsinkin nautiskelemaan Vetsijoen kahlauksesta uudestaan.
Ei kannata ottaa sadehousuja, kenkiä tai sukkia pois - ne ovat kuitenkin koko ajan märät. Ja kengänsuojista saa mukavasti pitoa niljaisilla kivillä.
Aurinko alkoi paistaa ja tuli yhtäkkiä kuuma, kun sompailin itseäni monien urien viidakossa kohti pohjoista. Suuntana oli kammi Vaisjoen ja Vetsijoen risteyskohdassa, ja ilmakuvien perusteella olin huomannut, että kilometrin voimalinjan pohjoispuolella menee ura lähes Vaisjoen rantaan asti. Niin lähes menikin, eikä jokirannan pusikkokaan mahdotonta tunkattavaa ollut.
Kammi on upea ja päivä oli ollut vain keskimittainen. Oli aikaa syödä reppua tyhjäksi ja kuljeskella kalsareissa kämpän pihamaalla. Vaisjoen kammi kalskahtaa jotenkin tarunhohtoisesti. Se on sekä kesä- että talvivaelluksilla reiteistä ja nähtävyyksistä syrjässä ja siksi vähäkäyntinen. En olisi uskonut että ajan sen pihaan joskus pyörällä.
5. päivä: Vaisjoen kammi - Utsjoki
Kylmä yö, laiska aamu, kaunis ilma. Jalat olivat tukkoiset mutta vertyivät kun pyörittelin Annevarrin ylängölle. Siellä risteilee aivan mahdottomasti isoja uria. Voi valita mieleisensä, mutta minä valitsin nopeimman. Ilma alkoi kylmetä melko tavalla.
Utsjoki on sitten paljon pienemmän oloinen paikka kuin Nuorgam. Rajakauppa Norjaan ei käy yhtä kiivaana. Nytkin paikka oli enemmän tai vähemmän kiinni. Leirintäalueelta sain sentään mökin, ja jopa kauppa avautui, vaikka väitti olevansa kiinni. Hyvä että avautui, muuten olisin joutunut joko odottamaan päivän tai hakemaan eväät Nuorgamista.
Mutta hyi saakeli miten ilma kylmenikin. Ilta-ajelulla kylänraitilla piti laittaa kuoret päälle. Vetäydyin mökkiin, söin kaikkea mahdollista ja tunsin miten kunto kasvaa ns. levätessä.
6. päivä: Utsjoelta lounaaseen - Goahppelasjavri - Erttetvarri - Linkinjeaggin/Arkomaraslattun yksityiskammi - Nuvvus - Ahkojavri - Akukammi
Tämä oli se päivä kun jo aamulla tiesin tunkkaavani kymmenen kilometriä suota, ja se päivä valkeni sateisena. Vedin kuoret päälle ja lähdin nousemaan retkeilyreittiä Roavveoaiviin. Ei olisi kannattanut, koska se retkeilyreitti oli työläs. Kivinen, pehmeä, pusikkoinen, kapea, liukas ja ylämäkeen. Alashan sitä olisi kyllä päästellyt mielikseen.
Olisi sittenkin kannattanut siirtyä Tenon vartta kaksitoista kilometriä länteen ja nousta Baddaskaidin uraa, sitä on kovin kehuttu.
Heti kun pääsin avotunturiin alkoi sataa lunta. Ihan selvää, kuivaa lunta. Se tuli kovan tuulen mukana. Turha kai sanoa, että kesä-Sideissä meinasi tulla varpaille kylmä, kun tunkkasin rinnesuota. Alamäessä otti oikein naamaan se tuisku. Mutta olihan siellä ihan ajettavia siekaleita, eikä keli varsinaisesti ahdistanut. Liikkeellä pysyin lämpimänä.
Goahppelasjavrin tuvalle viimeiset sadat metrit olivat ikävää tunkkailua, mutta tupa oli lämmin. Jäin odottamaan kelin asettumista ja juttelemaan mukavia.
Parin tunnin jälkeen kokosin itseni, otin kompassiin suunnan ja tunkkasin vastarinteen kohti Erttetvarria. Mäen päältä alkoi kelvollinen alamäkinummi, jota pystyi pyörittämään kevyellä vaihteella. Sitten suotunkkausta, nousu Erttetvarrin rinteeseen ja taas muutama kilometri pyörittelyä. Ei laisinkaan mahdotonta. Paitsi se viimeinen hyvinkin reilu kilometri Arkomaraslattun yksityiskammille. Palsasuota, metristä pajupuskaa ja mättäitä. Mutta siitä oli mentävä, koska eihän tämä muuten olisi sankarillista.
Kammilla aurinko paistoi ja sulatti kimmeltävää lunta nopeasti nuoskaksi ja pois. Maisema tunturiylängöllä idemmässä oli erittäin valkoinen, mutta täällä ei ollut lunta kuin pari senttiä.
Kovapohjainen mönkijäura houkutteli jatkamaan. Komeasti kruisailin tunturinkupeita alamäkeen Nuvvukselle - loppulasku taisi vähän jopa kuumentaa jarruja. Suosittelen tätä nousua ja tämän alueen uraverkostoa päiväretkeilyyn.
Tenonvarressa en ole ennen kunnolla käynyt, mutta nyt sitä tuli tutkittua muutama kymmenen kilometriä. Tie on kaunis, mutta matkailubisnes näin kaukana ylävirrassa kituu. Olisi tehnyt mieli kahvia mutta ei ollut kahviloita.
Kaikki loppuu aikanaan, myös asfaltti, ja minun asfalttini loppui Suvannossa Outakosken jälkeen. Lähdin kipuamaan ihan saakelin jyrkkää mönkijäuraa, ja tuli hiki. Oikeastaan uria on kaksi lomittain. Toinen, punaisella kiviin merkitty, vie hulppealle yksityismökille korkealle mäenrinteeseen. Toinen, vanhempi, jatkuu tunturiin, Ahkujavrille. Se on kivinen mutta hyväpohjainen, ja sitä on kiva ajaa, kun aurinko paistaa. Mutta Ahkujavrilla se loppuu.
Edessä oli päivän toinen tunkkaus, muutama kilometri Akukammille. Tietysti poropolut vähän auttoivat, ja käveleehän tätä väliä joku vaeltajakin joskus, mutta alun ja lopun vaivaiskoivikot kyllä ärsyttivät, sen verran oli päivää takana. Mutta Ahkojohkan uoma asettuu tunturien väliin kauniisti. Siihen kun telttansa laittaisi!
Pelkäsin kesäpussin kylmyyttä ja jatkoin uusitulle, hulppealle Akukammille yöksi. Voisi sanoa, että olin saanut kylliksi räntää ja varvikkoa ja suota, samoin kuin aurinkoa ja baanaa ja maisemaa.
7. päivä: Akukammilta Kevon reittiä etelään - Luomusjärvi - Karigasniemi
Kevon reitti Akukammilta etelään Njavgoaiville oli ehkä reissun hupaisinta polkua. Singletrackiä, kuivaa katajikkoa, loivia korkeuseroja ja kikkailua pikkusoiden yli. Njavgoaiville piti toki nousta melko tavalla, ja tuvan vesipiste on vähän etäällä. Njavgoaivilta Ruktajärvelle on sitten melkein liiankin helppoa. Mutta loppulaskua saa kaahata hymy korvissa melko turvallisesti.
Jatkoin Luomusharjun polkua ja uraa vuorotellen. Polku on hauska, ura on helppo, ja välillä ne yhdistyvät. En ollut vielä valmis luopumaan maastopyöräilyn iloista, joten Luomusjärven eteläpäästä otin vielä mönkijäuran Ailigaksen poroerotukselle. Sitten jäljellä oli kilometreittäin loppulaskua Karigasniemelle. Majoittumisen jälkeen aikaa jäi kylätalon ihmettelyyn, Muotkatunturin polun alkupään etsiskelyyn ja yleiseen fiilistelyyn Tenon rannassa - paitsi että tässä kohtaahan se on jo Inarijoki. Sää oli kylmä ja turistit vähissä, mutta palvelu Soarve Stohpussa sitäkin parempaa.
Kaikkiaan reissu onnistui yli odotusten. Kelit vaihtelivat auringosta lumisateeseen, ja hyvä niin. Urat vastasivat reittikuvauksia ja niillä oli helppo pysyä pelkän satatonnisen kartan avulla, vain Utsjoelta nousu oli pettymys. Tunkkauspätkät sujuivat kevyesti. Ruokatäydennykset Nuorgamissa ja Utsjoella pitivät repun kevyenä ja miehen ravittuna. Mökki- ja autiotupamajoitus auttoi palautumisessa merkittävästi. Reissun jälkeen pyörä kulki kovempaa kuin koskaan.
Kilometrejä tuli kenties noin neljäsataa, mutta se määrä ei kyllä kerro yhtään mitään.
Näin jälkikäteen ihmetyttää, että minua ei oikeastaan väsyttänyt kunnolla kertaakaan. Pulmankijärven tietä oli työläs ajaa, mutta vain siksi etten viitsinyt syödä, kun olisin kohta kaupalla. Akukammille viimeiset kilometrit olivat ikäviä tunkata, mutta upea kesäilta vei ajatukset muualle.
Jos suunnittelee vastaavaa reissua, kannattaa muistaa että noihin aikoihin olin elämäni kovimmassa kunnossa. Ajoin tasaisesti jopa kymppisakkiin marttakisoissa ja olin treenannut Tahkon ultramatkalle pitkillä lenkeillä. Lisäksi olin aiemminkin tehnyt useita vaativia maastopyörävaelluksia ja vaeltanut aktiivisesti parikymmentä vuotta ympäri vuoden. Osaan siis pitää itsestäni ja jaksamisestani huolta pitkällä reissulla. Pari ajopäivää lisää, niin sama reissu on mukava normiharrastajalle.
Näin jälkikäteen ihmetyttää, että minua ei oikeastaan väsyttänyt kunnolla kertaakaan. Pulmankijärven tietä oli työläs ajaa, mutta vain siksi etten viitsinyt syödä, kun olisin kohta kaupalla. Akukammille viimeiset kilometrit olivat ikäviä tunkata, mutta upea kesäilta vei ajatukset muualle.
Jos suunnittelee vastaavaa reissua, kannattaa muistaa että noihin aikoihin olin elämäni kovimmassa kunnossa. Ajoin tasaisesti jopa kymppisakkiin marttakisoissa ja olin treenannut Tahkon ultramatkalle pitkillä lenkeillä. Lisäksi olin aiemminkin tehnyt useita vaativia maastopyörävaelluksia ja vaeltanut aktiivisesti parikymmentä vuotta ympäri vuoden. Osaan siis pitää itsestäni ja jaksamisestani huolta pitkällä reissulla. Pari ajopäivää lisää, niin sama reissu on mukava normiharrastajalle.
