Lomalla

Viime viikolla puskin töitä että voisin tällä viikolla huokaista. Ajattelin äkkilähtöä Kanariffalle, mutta tili sanoi, että pitääkin mennä porukoiden mökille. Todellinen Herra C.

Kyllä mökilläkin voi harrastaa ulkoilua, vaikka on vitun kylmää, pimeää ja yksinäistä. Eli ei oikeastaan voi.

Ajoin pyörällä lumisia metsäteitä. Kävin jopa aamuhölkällä. Tein puutöitä. Parasta oli hiihtäminen.

Laduilla puski jatkuvasti fläsäreitä lapsuudesta. Tuttuja polunmutkia ja mäkiä ja korpipeltoaukeita. Mutta myös vieraita hakkuuaukeita ja uusia teitä, jotka saivat olon oudoksi. Kivelän kymppi, Mahlakota, Veikkolan taukopaikka, Harmaakorven lenkki, tarunhohtoisia nimiä, jotka nyt menivät ohi pyyhkäisten.

Jäin ihmettelemään, miksi minä jo pikkupoikana hiihdin näitä reittejä räkä poskella ja ihan yksin. Voitelusta, varusteista tai juotavasta ei ollut silloin tietoakaan, mutta kiire oli kova.

Tai oikeastaan se ei ollut kiirettä vaan levottomuutta. Pitää liikkua, edetä, käydä kauempana. Ei nautinnoksi vaan koska pitää. En vieläkään tiedä miksi, mutta se levottomuus on säilynyt. Niin kuin lapsuudet ladut. Jotka muuten nykyään vedetään aivan saakelin hyvin.

Jukojärven koulun puro. Hiihdin ohi mutta piti palata katsomaan.