Olen hankkinut keskimääräistä laajemman pyöräilysivistyksen. Kisannut maantietä, maastoa ja cyclocrossia. Testannut brevettejä, rataa ja alamäkeä. Pyöräretkeillyt ympäri Eurooppaa, Suomea ja Lapin maastoja. Rakentanut, ostanut ja hajottanut hyvin monenlaisia pyöriä. Ajanut Kanariffat, Toscanat ja Mallorcat.
Lisäksi olen hikoillut sekä rullilla että hattiwattipyörällä. Mutta en trainerilla.
Oi traineri! Kellarin nurkassa ujellat kuin suihkukone, syöt takarenkaita ja murrat runkoja! Sinuun kiinnitettynä onneton sielu polkee tahmeasti kuin suota! Sinä herutat ihmisestä myrkyllistä hikeä, joka syövyttää hiilikuitu-unelmat! Sinä kasvatat maantieurpolle jalat mutta kuihdutat kädet, ja saat katsomaan maiseman sijasta mittariin! Oi traineri!
Sattuneesta syystä joudun lähiaikoina tehostamaan ajankäyttöäni, joten ostin lähikaupasta trainerin. Koska en halua polkea suossa, ostin kunnollisen. Sen nimi on Elite Turbo Muin Smart B+.
Se on suoravetomallia, eli traineri tulee takakiekon tilalle, mikä helpottaa käyttöä. Se painaa saakelisti, mikä tarkoittaa tukevuutta ja epämobiiliutta. Se ampuu bluetoothilla ja ANT+:lla nopeuden, kadenssin ja tehon optimistisia likiarvoja. Se vastustaa paikallaan etenemistä vispaamalla jotain paksua nestettä lämpimäksi. Se on hiljainen.
Eilen illalla vietin sen kanssa ensihetket. Naitin sen Pickenflickiin, minäpuhelimeen ja Eliten omaan treenisoftaan ja poljin tunnin. Treenisofta osoittautui kelvottomaksi, mutta muuten ilmassa oli lupauksia.
Omalla pyörällä on paras ajaa, myös sisällä. Tarkempi raportti seuraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti