Eilen VPCX:ssä nopealiikkeinen puu tarttui pöksyihin kiinni ja repäisi kämmenenkokoisen palkeenkielen. Lycraa on ikävä ommella, satasen pöksyt moimoi.
Eilen myös VPCX:ssä vikkelä kivi kiilasi takavaihtajaan ja korvake vääntyi. Hi5Bikesin Okka väänsi sen äsken suoraan, mutta ei lelumiinia monesti vääntele. Tilasin pari CNC-koneistettua, jämyä varaosaa. Viisikymppiä.
Tänään duunipaikan pihaan pysäköidessä huomasin että kännifiksin viidestä rattaanpultista puuttui neljä. Kyllähän se rutisi pari päivää, olisi voinut vilkaista, semminkin kun jarruttomalla henkikulta roikkui vain tuon yhden pultin varassa. Velobiasta teräspultit tilalle ja lukitteella tutinamomenttiin. Viitisentoista.
Vittu ostan kohta auton ja ajan sillä. Ei kun minulla on jo.
maanantai 12. lokakuuta 2015
Kilpaa pikkuflunssan kanssa
Koko niin sanottu treenaukseni perustuu siihen että lepään huolella ja harjoitan vain levännyttä kroppaa. Eilen piti kuitenkin mennä melkein sairaana puolustamaan VPCX-kunniaa.
Homma juontuu reilun viikon taakse, kun ajoin lauantaina Kivikon ja sunnuntaina krossitempon. Ajattelin päälle tehdä treeniblokin kun kroppa tuntui heräilevän kesäjumituksesta. Ei tarvittu kuin yksi kolea maantiehissuttelu ja yksi pakkasaamun vetoharjoitus, niin sain treenattua vastustuskykyyn pöpönmentävän aukon. Kurkku kipeäksi ja pää täyteen räkää. Vitun idiootti.
Kun ei ole kuumetta niin ajaahan sitä. Eilen Hakuninmaan VPCX:ssä puolikuntoinen kroppa otti helposti korkeat kierrokset, ja pystyin alussa kiihdyttelemään rakoja umpeen. Pöpön takia moottorista puuttui vääntöä ja bensaa: voimakinkamissa kanitti ja loppukisassa hirtti.
Ajokäsi oli enemmän harkittu kuin vikkelä. Kivikot pystyi kruisimaan paniikitta, ja sokkoradalla osasin valita järkilinjat moneen tilanteeseen. Ajelin Aleksin perässä pitkät pätkät, ja muistui mieleen oma muutamien vuosien takainen ämpyily. Toisaalta kävi helvetisti kateeksi etten viihdy enää ajotaidon rajalla ja maksimisykkeellä. Tällä kerralla Aleksi puhkoi renkaansa kiveen, kun kuumottelin takana. Ensi kerralla nielen mutaa.
Dani ajoi karkuun ja Uska ryntäili viimeisellä kierroksella ohi. Kyllä vituttaa, kun sliksifiksi jättää, mutta olipa hauska hetken verran katsella jätkän linjoja. Kivikkokynnyksissä kävi ryske.
Yöllä ei uni tullut silmään. Yskä, pää täynnä räkää ja sydän hakkaa satasta. Näistä sen huomaa että on kohta neljä vuosikymmentä elämänketkutusta takana. Kroppa ei siedä mitä tahansa vittuilua, vaan vittuilee takaisin.
keskiviikko 7. lokakuuta 2015
Aamu
Periaatteessa kaksi kisavauhtista kierrosta Hertsikan VPCX- ja HEL CX -ratoja yhdistäen tänä aamuna.
Käytännössä:
Aamuvalo matalalta silmien läpi pimeään mieleen. Auringonliikuttama kuuranraja keskellä peltoa. Renkaan alla mudan rapsahdus, lehtien kohina, hiekan sirinä kun kurvaan pitoa pitkin. Nopeuden huomaa varjon vilinästä valoksi. Hapensirpaleita ilmasta kuin rikkoisin jäätä tuuralla.
Piirtyy rajoja: oman taidon, pyörän jäykkyyden, renkaan ja maan.
Piirtyy linjoja: lapsen leikkiin, terveenä kuolemiseen, sisältä luontoon, talvea kohti.
Käytännössä:
Aamuvalo matalalta silmien läpi pimeään mieleen. Auringonliikuttama kuuranraja keskellä peltoa. Renkaan alla mudan rapsahdus, lehtien kohina, hiekan sirinä kun kurvaan pitoa pitkin. Nopeuden huomaa varjon vilinästä valoksi. Hapensirpaleita ilmasta kuin rikkoisin jäätä tuuralla.
Piirtyy rajoja: oman taidon, pyörän jäykkyyden, renkaan ja maan.
Piirtyy linjoja: lapsen leikkiin, terveenä kuolemiseen, sisältä luontoon, talvea kohti.
lauantai 3. lokakuuta 2015
Kivikon kuningas
Tänään ajettiin VPCX-historian perinteikkäimmällä radalla, radalla joka on eniten true eli typerin ajaa krossipyörällä. Tänään ajettiin Kivikossa, ja minä voitin.
Jos etukäteen olisin saanut päättää, minkä kisan voitan, se olisi ollut tämä. Olen rikkonut Kivikossa niin paljon takavaihtajia, renkaita, kiekkoja ja itseäni, että siitä tienoosta on tullut minulle rakas hyvin kipeällä tavalla.
Paikalla oli vajaat neljäkymmentä pöhköpäätä. Startissa päästin kärkeen Sohkasen, Härgisen ja maastopyörällä tulleen silkkikulli-Blomsterin. Tai siis en päästänyt vaan menivät. Kökä rynni myös ohi, mutta ensimmäisessä alamäessä kuittasin hänet henkeni kaupalla erittäin kuumottavalla akrobatialla: vain kaksi raajaa kiinni pyörässä, vain eturengas maassa...
Rata oli luonnosmaisesti merkattu, mikä auttoi minut kärkeen ensimmäisellä kierroksella. Sitten laitoin keskittyneen automaattiohjauksen päälle ja aloin kiertää kiviä. Sohkaselle flätti. Härgiselle kaksi flättiä. Blomsterille flätti. Eskolalle ei mitään! Arpajaisissa on kiva voittaa, kun on ostanut niin paljon arpoja.
Onneksi kenellekään ei käynyt pahasti. Kivikko ja sydämenkuvia.
keskiviikko 30. syyskuuta 2015
Poltergeist
Uskolliseen Cross-Checkiin meni riivaaja, kun otin sen eläkkeeltä grinderiksi. Campan kymppi-Veloce ei enää suostunut vaihtamaan nätisti takaa. Onhan se huono gruppo ja onhan ne vanhat kahvat, mutta kyllä rautakangen pitää maahan upota kuluneenakin.
Pikkurieskalla takavaihtaja toimi nätisti, isolla ei.
Kokeilin ensin kaikki tavalliset temput, ja niitä on monta. Sitten hoksasin sen pienen vaijeriohjuriläpyskän, joka piileskelee keskiön alla. Se on muuten vittumaisen halvan ja paskan oloinen polkupyörän osa. Se oli kulunut loppuun. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.
Vaijeri tuntui kinnaavan kahvan juuresta, joten purin tankonauhan, vaihdoin kuoren, rikoin vanhan vaijerin, en löytänyt tarpeeksi pitkää uutta vaijeria kotoa, kävin Velosportissa, laitoin uuden vaijerin ja keinottelin tankonauhan takaisin. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.
Viimeisenä epätoivoisena kokeiluna siirsin kiekkoa sentin eteenpäin niissä Cross-Checkin vanhanaikaisissa takadropouteissa. Tadaa! Ihan vittuillakseen takavaihtaja alkoi toimia myös isolla rieskalla.
Ei, ketju ei ollut liian lyhyt. Siitä Velocen vaihtajapaskasta vaan puuttuu B-säätöruuvi. Tai sitten takarenkaan ja satulaputken välissä on asunut poltergeist, jolla ei ole enää elintilaa.
Pikkurieskalla takavaihtaja toimi nätisti, isolla ei.
Kokeilin ensin kaikki tavalliset temput, ja niitä on monta. Sitten hoksasin sen pienen vaijeriohjuriläpyskän, joka piileskelee keskiön alla. Se on muuten vittumaisen halvan ja paskan oloinen polkupyörän osa. Se oli kulunut loppuun. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.
Vaijeri tuntui kinnaavan kahvan juuresta, joten purin tankonauhan, vaihdoin kuoren, rikoin vanhan vaijerin, en löytänyt tarpeeksi pitkää uutta vaijeria kotoa, kävin Velosportissa, laitoin uuden vaijerin ja keinottelin tankonauhan takaisin. Pitihän se vaihtaa mutta ei se mitään auttanut.
Viimeisenä epätoivoisena kokeiluna siirsin kiekkoa sentin eteenpäin niissä Cross-Checkin vanhanaikaisissa takadropouteissa. Tadaa! Ihan vittuillakseen takavaihtaja alkoi toimia myös isolla rieskalla.
Ei, ketju ei ollut liian lyhyt. Siitä Velocen vaihtajapaskasta vaan puuttuu B-säätöruuvi. Tai sitten takarenkaan ja satulaputken välissä on asunut poltergeist, jolla ei ole enää elintilaa.
maanantai 21. syyskuuta 2015
S/M:ää kyllikseen
Valkeakosken martta-S/M kesti minulta 4 h 23 min. Tuli olo että vähemmälläkin olisi saatu höpsähtäneet järjestykseen.
Se olo tuli siksi että kisaamattoman kesän jäljiltä olen huonossa kunnossa, mikä tarkoittaa muutakin kuin hapenottokyvyn puutetta.
Kropan tottumattomuus: Käsiä piti tietoisesti lepuuttaa koska sekä ojentajalihaksiin että kämmeniin sattui. Jalat kramppailivat koska ajoasento oli vieras. Persekin valitti. Mutta hah! Selkä kesti.
Mielen tottumattomuus: Kilpaa ajaminen aiheuttaa tuskaa, ja mitä vähemmän kilpailee, sitä enemmän tuska yllättää ja haittaa.
Mitäpä noista, ajoin silti. En tosin ollut ilmoittautunut ajoissa S/M-luokkaan, mikä aiheutti tuttua SPU-perseilyä lähtökarsinassa. Ei saanut lähteä omalta paikalta vaan naisten ja nelikymppisten takaa.
Sehän tarkoittaa kamalaa rimpuilua ensimmäisessä ylämäessä ja tuskallista välikuolemaa ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Tutut selät katosivat.
Katosi myös ihan uusi, Sini Alusniemen selkä. Vuosikausiin en ole hävinnyt naisten parhaalle, mutta minkäpä teet kun mokoma on teknisesti ylivertainen ja kiipeää kuin orava mäntyyn. Tilanne hämmensi niin että kaarsin savimäessä kaseikkoon pohtimaan elämän väistämättömyyksiä.
Toisella kierroksella, parin kofeiinigeelin jälkeen, tuli taianomainen noin kymmenen minuutin hetki, kun pyörä kulki. Runttasin mäet ja luukutin polut. Ne jotka pystyin voittamaan, voitin sen kymmenen minuutin aikana.
Kolmas kierros oli vain yksinäistä taistelua vitutusta vastaan. Hoin itselleni, että smuuttius on nopeutta ja tökin takajäykkää juurakoihin. On se vitullista että vielä näillä kilsoilla pitää perseillä kisoissa ilman täysjuustopyörää.
Miesten S/M-sarjassa olisin ollut seitsemästoista. Asiallinen sijoitus, mutta johtuu lähinnä siitä, etten paskonut pyörääni, kuten parikymmentä kovaa kilpaveljeä.
Se olo tuli siksi että kisaamattoman kesän jäljiltä olen huonossa kunnossa, mikä tarkoittaa muutakin kuin hapenottokyvyn puutetta.
Kropan tottumattomuus: Käsiä piti tietoisesti lepuuttaa koska sekä ojentajalihaksiin että kämmeniin sattui. Jalat kramppailivat koska ajoasento oli vieras. Persekin valitti. Mutta hah! Selkä kesti.
Mielen tottumattomuus: Kilpaa ajaminen aiheuttaa tuskaa, ja mitä vähemmän kilpailee, sitä enemmän tuska yllättää ja haittaa.
Mitäpä noista, ajoin silti. En tosin ollut ilmoittautunut ajoissa S/M-luokkaan, mikä aiheutti tuttua SPU-perseilyä lähtökarsinassa. Ei saanut lähteä omalta paikalta vaan naisten ja nelikymppisten takaa.
Sehän tarkoittaa kamalaa rimpuilua ensimmäisessä ylämäessä ja tuskallista välikuolemaa ensimmäisen puolen tunnin jälkeen. Tutut selät katosivat.
Katosi myös ihan uusi, Sini Alusniemen selkä. Vuosikausiin en ole hävinnyt naisten parhaalle, mutta minkäpä teet kun mokoma on teknisesti ylivertainen ja kiipeää kuin orava mäntyyn. Tilanne hämmensi niin että kaarsin savimäessä kaseikkoon pohtimaan elämän väistämättömyyksiä.
Toisella kierroksella, parin kofeiinigeelin jälkeen, tuli taianomainen noin kymmenen minuutin hetki, kun pyörä kulki. Runttasin mäet ja luukutin polut. Ne jotka pystyin voittamaan, voitin sen kymmenen minuutin aikana.
Kolmas kierros oli vain yksinäistä taistelua vitutusta vastaan. Hoin itselleni, että smuuttius on nopeutta ja tökin takajäykkää juurakoihin. On se vitullista että vielä näillä kilsoilla pitää perseillä kisoissa ilman täysjuustopyörää.
Miesten S/M-sarjassa olisin ollut seitsemästoista. Asiallinen sijoitus, mutta johtuu lähinnä siitä, etten paskonut pyörääni, kuten parikymmentä kovaa kilpaveljeä.
tiistai 15. syyskuuta 2015
Miten paskoa pyöränosia
"He just breaks everything", sanoi Jimmy kun kävin ostamassa uudet XT-polkusimet ylävitosesta. Edellisistä väänsin akselin. Samaa on Eppu sanonut toisella kotimaisella ja paljon vivahteikkaammin.
Tässä kokemusperäisiä, matemaattisen tarkkoja neuvoja pyöränosien paskomiseen.
1. Aja kilpaa. Paskottujen pyöränosien määrä = kohellus x vauhti. Yhtälö tarkoittaa että kilvanajossa paskot eksponentiaalisesti enemmän osia kuin muuten.
2. Keventele ja halventele. Valitse kaksi: halpa, kestävä, kevyt. Jos valitsit kestävän, mene kohtaan yksi, niin paskominen onnistuu silti, ja vieläpä kalliisti tai raskaasti.
3. Omista monta pyörää. Paskottujen osien määrä ei kasva suhteessa kokonaisajomäärään vaan kokonaisajomäärän ja pyörämäärän tuloon. Seitsemää pyörää paskot samalla vaivalla seitsenkertaisesti!
4. Aja kaikki loppuun. Vanne hajoaa puolitoistakertaisin haittavaikutuksin, jos sen ensin sorvaa cantijarruilla seitinohueksi, ja seitinohuella vanteella ajaminen vituttaa sekä ennen hajoamista että sen jälkeen!
5. Tee hätäkorjauksia. Astalolla, puukolla tai leathermanilla korjaten pääsee skutsista kotiin toteamaan, että korjauksen hinta kaksinkertaistui.
6. Jousitus ja vaihteet. Kun lisäät näitä ominaisuuksia pyörääsi, paskoontuminen ei kasva summana vaan tulona.
Näillä pääset varmasti alkuun, kun kartutat mainettasi kovana pyöränosien paskojana. Muista toki että paskomisen vaikutukset voi maksimoida ostamalla internetistä esoteerisiä, epästandardeja pyöränosia, joille ei ole maahantuontia tai varaosia Suomessa.
Tässä kokemusperäisiä, matemaattisen tarkkoja neuvoja pyöränosien paskomiseen.
1. Aja kilpaa. Paskottujen pyöränosien määrä = kohellus x vauhti. Yhtälö tarkoittaa että kilvanajossa paskot eksponentiaalisesti enemmän osia kuin muuten.
2. Keventele ja halventele. Valitse kaksi: halpa, kestävä, kevyt. Jos valitsit kestävän, mene kohtaan yksi, niin paskominen onnistuu silti, ja vieläpä kalliisti tai raskaasti.
3. Omista monta pyörää. Paskottujen osien määrä ei kasva suhteessa kokonaisajomäärään vaan kokonaisajomäärän ja pyörämäärän tuloon. Seitsemää pyörää paskot samalla vaivalla seitsenkertaisesti!
4. Aja kaikki loppuun. Vanne hajoaa puolitoistakertaisin haittavaikutuksin, jos sen ensin sorvaa cantijarruilla seitinohueksi, ja seitinohuella vanteella ajaminen vituttaa sekä ennen hajoamista että sen jälkeen!
5. Tee hätäkorjauksia. Astalolla, puukolla tai leathermanilla korjaten pääsee skutsista kotiin toteamaan, että korjauksen hinta kaksinkertaistui.
6. Jousitus ja vaihteet. Kun lisäät näitä ominaisuuksia pyörääsi, paskoontuminen ei kasva summana vaan tulona.
Näillä pääset varmasti alkuun, kun kartutat mainettasi kovana pyöränosien paskojana. Muista toki että paskomisen vaikutukset voi maksimoida ostamalla internetistä esoteerisiä, epästandardeja pyöränosia, joille ei ole maahantuontia tai varaosia Suomessa.
maanantai 14. syyskuuta 2015
Käyttötesti: Nextie-hiilikuitukehä, 29er, 30 mm, hooked
Sain MCarbonilta leveän ja keveän kuitukehän käyttötestiin sillä ehdolla että yrittäisin hajottaa sen, tai vaihtoehtoisesti omani ja muiden kuituennakkoluulot.
FunWorksin geneerinen kiinanapa, DT Swissin Aerolite -pinnoja 32 kappaletta, Eppu-guru kasasi, kumina maastossa parituumainen Thunder Burt ja krossipyörässä Mud Wrestler.
Olen yrittänyt hajottaa sitä kehää. Täyttä kautta en ennättänyt ajaa, mutta takana on maastopyörällä ihan sopivasti kivikkojumppakisoja, 24h-sitkuttelua, XC-sedän hyppytreeniä ja nyt viimeksi krossipyörällä VPCX-rymistelyä. Olen pitänyt paineet maastossa alle 1,5 barin ja krossissa alle 2,0 barin, että saisin hakattua kehää kunnolla kiviin.
Kehä on pysynyt ehjänä ja luotisuorana. Fit & forget.
Takana minulla on kiekossa samat osat mutta kehänä DT Swiss XR331 eli saman painoista mutta kapeampaa keventelylelumiinia. On helppo vertailla. Lelumiini spöijaa niin pahasti, että pinnat eivät kestä, niitä on mennyt jo kuusi. Keulaan verrattuna perä muljuaa ajossa, osaksi takakehän löysyyden takia, osaksi takakehän kapeuden takia. Leveämpi kuitukehä edessä antaa kumille paremman muodon ja tukea mutkissa. Ja kun tulee hypystä nokilleen alas tai ryskää viivasuoraan kivikossa, kuitukehän jäykkyys on ilmeinen.
Nyt tiedän omakohtaisesti sen mitä kiiltäväpaperiset pyöräilylehdet ovat vuosia minulle kaupallisesti tiedottaneet: Kuitu on merkittävästi parempaa kuin saman painoinen lelumiini. Niin merkittävästi että sen huomaa sekä ajossa että ylläpidossa.
Lisäksi kuitukehä oli Epun mukaan asiallinen kasata. Suunnatut poraukset nippeleille ja kaikkea. Se oli myös helppo teipata tubelessiksi, ja renkaat nousevat normaalivaivalla ja pysyvät burppailematta, jopa krossissa.
Olen käännytetty. Leveät kuitukehät ovat siunaus ja tulevaisuutta. Lisäksi ne näyttävät päheiltä.
Käyttötesti päättyi niin, että tilasin MCarbonilta samanlaisen kehän taakse ihan omalla rahalla, ja sitä omaa rahaa menee helvetin paljon. Paitsi että otan hookless-mallin. Paksummat reunat ehkä kuitenkin vähentävät kuumotuksen tunnetta lompakon seutuvilla silloin, kun ryskää päin teräviä kiviä.
FunWorksin geneerinen kiinanapa, DT Swissin Aerolite -pinnoja 32 kappaletta, Eppu-guru kasasi, kumina maastossa parituumainen Thunder Burt ja krossipyörässä Mud Wrestler.
Olen yrittänyt hajottaa sitä kehää. Täyttä kautta en ennättänyt ajaa, mutta takana on maastopyörällä ihan sopivasti kivikkojumppakisoja, 24h-sitkuttelua, XC-sedän hyppytreeniä ja nyt viimeksi krossipyörällä VPCX-rymistelyä. Olen pitänyt paineet maastossa alle 1,5 barin ja krossissa alle 2,0 barin, että saisin hakattua kehää kunnolla kiviin.
Kehä on pysynyt ehjänä ja luotisuorana. Fit & forget.
Takana minulla on kiekossa samat osat mutta kehänä DT Swiss XR331 eli saman painoista mutta kapeampaa keventelylelumiinia. On helppo vertailla. Lelumiini spöijaa niin pahasti, että pinnat eivät kestä, niitä on mennyt jo kuusi. Keulaan verrattuna perä muljuaa ajossa, osaksi takakehän löysyyden takia, osaksi takakehän kapeuden takia. Leveämpi kuitukehä edessä antaa kumille paremman muodon ja tukea mutkissa. Ja kun tulee hypystä nokilleen alas tai ryskää viivasuoraan kivikossa, kuitukehän jäykkyys on ilmeinen.
Nyt tiedän omakohtaisesti sen mitä kiiltäväpaperiset pyöräilylehdet ovat vuosia minulle kaupallisesti tiedottaneet: Kuitu on merkittävästi parempaa kuin saman painoinen lelumiini. Niin merkittävästi että sen huomaa sekä ajossa että ylläpidossa.
Lisäksi kuitukehä oli Epun mukaan asiallinen kasata. Suunnatut poraukset nippeleille ja kaikkea. Se oli myös helppo teipata tubelessiksi, ja renkaat nousevat normaalivaivalla ja pysyvät burppailematta, jopa krossissa.
Olen käännytetty. Leveät kuitukehät ovat siunaus ja tulevaisuutta. Lisäksi ne näyttävät päheiltä.
Käyttötesti päättyi niin, että tilasin MCarbonilta samanlaisen kehän taakse ihan omalla rahalla, ja sitä omaa rahaa menee helvetin paljon. Paitsi että otan hookless-mallin. Paksummat reunat ehkä kuitenkin vähentävät kuumotuksen tunnetta lompakon seutuvilla silloin, kun ryskää päin teräviä kiviä.
sunnuntai 13. syyskuuta 2015
Heikoin lenkki
Kun ajaa polkimen kisassa täysillä kiveen.
Ja pannuttaa selän kautta ympäri pyörä kiinni jaloissa.
Ja lähtee jatkamaan mutta poljin venkoaa kahdeksikkoa.
Sitä miettii, mikä petti: Pickenflickin titamiinirunko? Sram Force -kuitukampi? Vai XT:n poljin?
Elämänkokemuksen perusteella veikkasin kahta ensimmäistä, mutta vastaus oli XT. Niin vitun mutkalla se oli ettei pystynyt ajamaan. Nyt en sano että olisi kaman paskonta keventelystä kiinni.
Muutenkin Laajasalon VPCX oli vaiheikas. Ensinnäkin päätin mennä sinne enkä marttakisoihin. VPCX:ssä on hauskempaa. Ei kaduta.
Puolen minuutin jälkeen jalat kertoivat happohyökkäyksellä, että eipä ole tullut kovaa ajettua. Muuten meni eka kierros mukavasti, kun kavereita lakosi edestä ja hirmukuntoinen Dani tuli vasta lopussa ohi.
Toisella kierroksella takarengas tyhjeni. Mud Wrestlerillä kilsat täyteen tai jotain. On muuten vittumaista ajaa ylämäkeen kun kiekko pyörii mutta kumi pysyy paikallaan tai siis liukuu kehällä. Onneksi kierroksen puolivälissä kumi kieputti itsensä kokonaan takajarrun puolelle pois tieltä. Mutta ei se paljas XT-vannekaan kovin hyvin pidä.
Vaihdoin kolmannelle kierrokselle Cross-Checkiin. Pit bike on sinänsä ylellisyyttä, mutta ei helvetin perkele miten kuumottava laite. Cantijarrut eivät pysäytä. Keula luiruaa omaan suuntaan jos ajaa kävyn yli. Polkiessa voima välittyy ensisijaisesti vesijohtoputken taivuttelemiseen.
Neljännelle sain Pickenflickin takaisin (paikattuna 11-kiekolla muttei se haitannut) ja helposti imin Uskan kantaan. Virhe. Fiksitekniikkajumalan linjoja ei pitäisi matkia. Kävi ne pannut. Ilmaa pihalle ja auts.
Viidennelle Cross-Check takaisin ja kuudennella turvassa maaliin. Niin kova kato kävi edellä ja takana että pit biken turvin ajoin kolmanneksi.
Väkeä oli yli kuusikymmentä, aurinko paistoi, puusauna oli halpa ja hyvä, joku oli tuonut makkaraa myyntiin ja laatukaljaa. Tämä homma alkaa edistyä.
Ja pannuttaa selän kautta ympäri pyörä kiinni jaloissa.
Ja lähtee jatkamaan mutta poljin venkoaa kahdeksikkoa.
Sitä miettii, mikä petti: Pickenflickin titamiinirunko? Sram Force -kuitukampi? Vai XT:n poljin?
Elämänkokemuksen perusteella veikkasin kahta ensimmäistä, mutta vastaus oli XT. Niin vitun mutkalla se oli ettei pystynyt ajamaan. Nyt en sano että olisi kaman paskonta keventelystä kiinni.
Muutenkin Laajasalon VPCX oli vaiheikas. Ensinnäkin päätin mennä sinne enkä marttakisoihin. VPCX:ssä on hauskempaa. Ei kaduta.
Puolen minuutin jälkeen jalat kertoivat happohyökkäyksellä, että eipä ole tullut kovaa ajettua. Muuten meni eka kierros mukavasti, kun kavereita lakosi edestä ja hirmukuntoinen Dani tuli vasta lopussa ohi.
Toisella kierroksella takarengas tyhjeni. Mud Wrestlerillä kilsat täyteen tai jotain. On muuten vittumaista ajaa ylämäkeen kun kiekko pyörii mutta kumi pysyy paikallaan tai siis liukuu kehällä. Onneksi kierroksen puolivälissä kumi kieputti itsensä kokonaan takajarrun puolelle pois tieltä. Mutta ei se paljas XT-vannekaan kovin hyvin pidä.
Vaihdoin kolmannelle kierrokselle Cross-Checkiin. Pit bike on sinänsä ylellisyyttä, mutta ei helvetin perkele miten kuumottava laite. Cantijarrut eivät pysäytä. Keula luiruaa omaan suuntaan jos ajaa kävyn yli. Polkiessa voima välittyy ensisijaisesti vesijohtoputken taivuttelemiseen.
Neljännelle sain Pickenflickin takaisin (paikattuna 11-kiekolla muttei se haitannut) ja helposti imin Uskan kantaan. Virhe. Fiksitekniikkajumalan linjoja ei pitäisi matkia. Kävi ne pannut. Ilmaa pihalle ja auts.
Viidennelle Cross-Check takaisin ja kuudennella turvassa maaliin. Niin kova kato kävi edellä ja takana että pit biken turvin ajoin kolmanneksi.
Väkeä oli yli kuusikymmentä, aurinko paistoi, puusauna oli halpa ja hyvä, joku oli tuonut makkaraa myyntiin ja laatukaljaa. Tämä homma alkaa edistyä.
torstai 10. syyskuuta 2015
Sielu takaisin
Hyi saakeli kun Pickenflick oli koko kesän ruma. Touring-kumit, eriparikiekot, eriparijuomapullotelineet, takaroiskeläppänä muovikaukalo ja edessä Raceblade. Ja perässä kärry täynnä rojua.
Jos se osaisi puhua, se syyttäisi minua häpäisystä. Tai ehkä se osaa, mutta pitää mykkäkoulua.
Aamupäivästä laitoin sen taas kuosiin. Kisakiekot alle, rymistelynappulat, tubeless, maastopakka, yleissäätö. Ai saakeli kun siitä tuli taas nätti. Se sai sielunsa takaisin.
Niin sain minäkin äsken. Kaahailin otsalampun valossa tuttuja krossibaanoja tunnin. Juuri sitä on kroppa kaivannut, ja pää vielä enemmän. Tuntui kuin kotiin olisi palannut, ja niin minä olenkin.
Jos se osaisi puhua, se syyttäisi minua häpäisystä. Tai ehkä se osaa, mutta pitää mykkäkoulua.
Aamupäivästä laitoin sen taas kuosiin. Kisakiekot alle, rymistelynappulat, tubeless, maastopakka, yleissäätö. Ai saakeli kun siitä tuli taas nätti. Se sai sielunsa takaisin.
Niin sain minäkin äsken. Kaahailin otsalampun valossa tuttuja krossibaanoja tunnin. Juuri sitä on kroppa kaivannut, ja pää vielä enemmän. Tuntui kuin kotiin olisi palannut, ja niin minä olenkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)