Kilpaa pikkuflunssan kanssa

Koko niin sanottu treenaukseni perustuu siihen että lepään huolella ja harjoitan vain levännyttä kroppaa. Eilen piti kuitenkin mennä melkein sairaana puolustamaan VPCX-kunniaa.

Homma juontuu reilun viikon taakse, kun ajoin lauantaina Kivikon ja sunnuntaina krossitempon. Ajattelin päälle tehdä treeniblokin kun kroppa tuntui heräilevän kesäjumituksesta. Ei tarvittu kuin yksi kolea maantiehissuttelu ja yksi pakkasaamun vetoharjoitus, niin sain treenattua vastustuskykyyn pöpönmentävän aukon. Kurkku kipeäksi ja pää täyteen räkää. Vitun idiootti.

Kun ei ole kuumetta niin ajaahan sitä. Eilen Hakuninmaan VPCX:ssä puolikuntoinen kroppa otti helposti korkeat kierrokset, ja pystyin alussa kiihdyttelemään rakoja umpeen. Pöpön takia moottorista puuttui vääntöä ja bensaa: voimakinkamissa kanitti ja loppukisassa hirtti.

Ajokäsi oli enemmän harkittu kuin vikkelä. Kivikot pystyi kruisimaan paniikitta, ja sokkoradalla osasin valita järkilinjat moneen tilanteeseen. Ajelin Aleksin perässä pitkät pätkät, ja muistui mieleen oma muutamien vuosien takainen ämpyily. Toisaalta kävi helvetisti kateeksi etten viihdy enää ajotaidon rajalla ja maksimisykkeellä. Tällä kerralla Aleksi puhkoi renkaansa kiveen, kun kuumottelin takana. Ensi kerralla nielen mutaa.

Dani ajoi karkuun ja Uska ryntäili viimeisellä kierroksella ohi. Kyllä vituttaa, kun sliksifiksi jättää, mutta olipa hauska hetken verran katsella jätkän linjoja. Kivikkokynnyksissä kävi ryske.

Yöllä ei uni tullut silmään. Yskä, pää täynnä räkää ja sydän hakkaa satasta. Näistä sen huomaa että on kohta neljä vuosikymmentä elämänketkutusta takana. Kroppa ei siedä mitä tahansa vittuilua, vaan vittuilee takaisin.