Tänään tarjosin cyclocross-yleisölle parasta mitä oli antaa - näkymän kestävyysurheilijan valkoiseen kankkuun.
Aggressiivinen mänty haukkasi bibsistä. Siellä Hangon Tulliniemessä se mänty vieläkin mutustelee Korson Kaiun kolme vuotta vanhan edustuspöksyn aromeja.
Muutenkin oli hauskaa ajaa Hanko Open CX. Sen todistavat kuuden kierroksen tunnusluvut:
8.46 169/175: Pinnistelin Antti Kuiton takana, juoksupätkät hitaasti.
8.48 177/180: Ponnistelin Antti Kuiton takana, mutta kone lämpeni.
8.46 178/183: Ohitin Antin kierroksen puolivälissä ja vedin karkuun niin saatanasti.
8.57 176/180: Vedin niin perkeleesti karkuun etenkin juoksupätkillä, yksi kömpelöinti.
8.59 174/177: Toinen kömpelöinti ja himmailua.
8.50 174/178: Asiallisen smuutti kirikierros.
Viimeksi HEL CX Hietsussa tuli yhtä tasaisia kierroksia. Tasaisuudesta tietää että ajaa koko ajan täysii. Hakuninmaalla hiipui kun väsytti, Petikossa hiipui muuten vaan. Täällä ja Hietsussa pystyin puskemaan loppuun asti. Ehkä se kunto sieltä vielä pilkistää, kun kerran viikossa kisaa, saa työstressiä alas eikä viikolla höntyile treenien kanssa.
Hangon rata oli priimaa: persoonallinen mutta lajinomainen. Merinäköala, neulaspolkua, kangasmaastokikkailua kuoppiin ja ylös, suoraa hattiwatti-hiekkaa, mutkaista taitohiekkaa, kurvittelua hurvittelua ja lopuksi kärrypolkusuora.
Hiekat menivät pakostakin juoksuksi. Aikanaan aloin pyöräillä ettei tarvitsisi juosta, niin että miten meni omasta mielestä? Hyvin meni. Pystyn näemmä juoksemaan rajoitinta vasten, siis sykkeet tapissa, ja se on hyvä.
Mutta vitut näistä iänikuisista kisaraporteista. Mikä on olennaista? Se että kavereiden kanssa Hankoon, meri-ilmaa ja polkupyöräkisat, sauna, pizza, kavereiden kanssa takaisin, olut auki ja Youtubesta päivän Superprestige. Aah.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti