Rengasjumppaa

Ikivanhat Armadillot pois maantiepyörän kiekoilta, koska kesä. Ikivanhat Armadillot maantiepyörän varakiekoille.

Yksi Ultremo varastosta maantiepyörän etukiekolle. Toinen Ultremo Uberton etukiekolta maantiepyörän takakiekolle, koska Uberto on käyttöpyörä ja maantiepyörä on lenkkipyörä.

Maxxis Refuse pois Emilian Bob Jacksonin etukiekolta, koska liukas.

23 mm Gatorskin Uberton takakiekolta etukiekolle. Maxxis Refuse Uberton takakiekolle, että saan sen kulutettua pois.

25 mm Gatorskin pois Cross-Checkin etukiekolta, koska ohut ja tyhmän näköinen. Tilalle varastosta 28 mm Gatorskin.

Cross-Checkistä poistettu 25 mm Gatorskin Emilian Bob Jacksonin etukiekolle.

Ei tässä ole mitään vitun järkeä.

Ja nyt kun katson, maantiepyörän molemmat kumit ovat tyhjinä, koska hipostelukeventelysisurit olivat ottaneet itseenä työkalupussissa. Ei jumalauta.

Työkalumaksiimi

Huoltotoimenpiteessä tarvittavien työkalujen määrä n =  x + 2y, jossa x on ne työkalut, joita uskot tarvitsevasi, ja y on työkalu, jota myös tarvitset ja jonka joudut hakemaan vintistä tai kellarista.

Samasta asiasta puhuu Stephen King kirjoitusoppaassaan On Writing. Sen aluksi Kingin isoisä menee kiristämään ruuvia mukanaan koko valtava työkalupakki.

En ole yhtä kokenut kuin Kingin isoisä enkä yhtä taitava kuin King itse. En osaa huijata työkalumaksiimia.

Tänä aamuna säädin Ortliebin uudet laukut puolison tartsille. Tilanteessa x = multitool, ensimmäinen y on pienempi torx kuin 25 ja toinen y on jakoavain. Eli n = 3.

Sitten Hetta

Yleensä työmatkoilla ei ehdi urheilla, mutta Hettaan suunnatessa kannattaa yrittää.

Änkesin musiikkitoimittamisen lomaan viisi hiihtolenkkiä. Tämän talven ensimmäiset ja viimeiset viisi hiihtolenkkiä.

Hetta ei ollut seitsemäs hiihtotaivas. Viides ehkä. Latujen monipuolisuudessa, kunnossapidossa ja näköaloissa se häviää sekä Saariselälle että Muonion mäkikeskittymälle. Lisäksi pari tuhnuista päivää ja pari kuumaa aurinkopäivää saivat suksen imemään märkään latuun kiinni.

Sitä paitsi olen tullut vanhaksi. En aloittanut ensimmäistä lenkkiä täysillä. En hyökkäillyt ylämäkiin. En mennyt iltalenkille. En laskenut mäkiä täysillä.

Tai sitten hiihto on niin kuluttavaa kokovartaloliikuntaa, että yhdistettynä työhön, matkustamiseen ja hiihtokunnon puutteeseen se vie mehut. Hiihtoleiri pitäisi tehdä ilman muita virikkeitä kuin syöminen, nukkuminen ja hiihto.

Kävin toteamassa ryytymisvaikutuksen maastolenkillä. Yleensä kauden ensimmäinen lenkki lyhyissä tuntuu hyvältä. Tänään vitutti.

Auringon kärventämää talvimaisemaa Jyppyrän takana.

Harjoituspäiväkirja:

maastopyöräily, 1,5 h

Ensin Barcelona

Barcelonan saimme pyörillä haltuun. Joimme myös viiniä ja pusuttelimme.

On sekä hienoa että noloa että Barcelona on Helsinkiin nähden ylivertainen pyöräilykaupunki. En tarkoita nähtävyyksiä, ilmastoa enkä liikennekulttuuria, jotka nekin ovat ylivertaisia. Tarkoitan infrastruktuuria.

Luulemme että latinot elävät kaoottisessa manana-kulttuurissa, jossa asioita ei harkita vaan ne tapahtuvat. Olemme väärässä. Se pätee meihin ugrilaisiin, ainakin pyöräilyssä. Barcelonan pyöräilyrakenteet ovat nerokkaita, viimeisteltyjä ja käyttäjäystävällisiä. Siinä määrin että Helsingin sietäisi hävetä. Shokkipaljastus. Katso kuvat.

Barcelonan nerokkain oivallus: Kaksisuuntainen pyörätie
yksisuuntaisen monikaistaisen ajoradan reunassa.
Mahtuu ja toimii.

Rantabulevardien autuutta. Erotettu
muusta liikenteestä palmuilla.

Turvallisuutta käytännössä. Näin se kuuluu tehdä.

Mitkä reunakivet? Barcelonassa oli
pelkkiä täydellisiä luiskia. Miksei Suomessa?

Tämä talo näkyy maiseman etualalla Gaudin puiston
kukkulalta noin miljoonalle turistille vuodessa. Oikein.

Pikkukatujen liikenne on rauhallista ja helposti
ennakoitavaa yksisuuntaisuuden takia. Myös risteykset.

Värikoodaus on Barcelonan
hipsteripyöräilijöille edelleen muotia.

Vanhan kaupungin kujilla voi ajella
hiljaksiin tai taluttaa. Kukaan ei hurjastele tai töni.

Velodromilla oli pyhäaamuna hiljaista...

...vaikka päällyste on ns. kunnossa.

Helsingin olympiavelo on nätimpi mutta
Velodrome d'Horta on noin 100 % enemmän true.

Miksi en ota kuvia nähtävyyksistä?

Mitä treenaamiseen tulee, niin lentäminen, matkailuruoka ja nähtävyyksien taivastelu veivät kunnosta rippeetkin. Kaupungin pohjoislaidan pikkukujilla ja Monjuicille noustessa tosin sain koipeni kipeäksi. 44-18:lla pitäisi ajella enemmän mäkiä.

Ei lenkkikamoja mukaan

Huomenna lähdemme puolison kanssa Barcelonaan. Otamme pyörät mutta emme lenkkikamoja.

Jos minulla on sekä pyörä että lenkkikamat, ajan vain pyörää, ja jos vain ajan pyörää, en jaksa illalla pusutella, etsiä tapaspaikkoja ja juoda viiniä. Koska pidän suuresti pusuttelusta, tapaksista ja viinistä, tämä lienee hyvä ratkaisu.

Suuren kaupungin myös ottaa parhaiten haltuun fillarilla. Nähtävyydeltä toiselle pääsee nopeammin ja helpommin kuin julkisilla. Illalla voi käydä tsekkaamassa vielä sen yhden ravintolavinkin. Ja ennen kaikkea kaupunkipyöräily ei ole pelkkää siirtymää, vaan itse asia.

En uskalla pakata Ubertoa, koska siinä ei ole jarrua. Lähden Cross-Checkillä. Mutta mitäpä pyörillä on väliä, tässä tapauksessa.

Väärin opittu reitti

Lammassaaren laiturilla.
Älä aja tänne pyörällä.

Tänään eksyilin Tapulikaupungin, Tikkurilan ja Malmin ulkoiluväylillä. Eksyily johtui siitä, että olen eksyillyt siellä aiemminkin.

Jos pyöräilijä eksyy jossain, se ei tarkoita, että hän seuraavalla kerralla löytäisi tiensä paremmin. Eksyilyreitit näyttävät seuraavalla kerralla tutuilta, joten ne vetävät puoleensa. Aivoihin on kaivertunut yksi reitti, ja sitä seurataan. Vaikka se olisi väärä.

Kylläpä on helvetin hieno laite se aivo.

Tapulikaupunki, Tikkurila ja Malmi ovat pannukakuntasaista ulkoiluväylien ja kelvien viidakkoa. Onneksi aurinko paistoi joten suunnistin sillä. Ajoin ensin aurinko vasemmalla ja sitten takaisin aurinko oikealla.

Lisäksi otin titaanipyörää haltuun teknisellä kikkailulla Pikkukosken enskabaanoilla ja kävin tsekkaamassa Lammassaaren. Se oli ennallaan, nimittäin täynnä jalankulkijoita, jotka syystäkin katsoivat lainsuojatonta pyöräilijää syyttävästi. Lupaan pyhästi tästä lähin ajaa Lammassaaressa vain paskalla säällä.

Harjoituspäiväkirja:
PK + cc-tekniikka, 2,5 h

Ulkoiluväylien ylistys

Helsinki on katsonut tarpeelliseksi palvella asukkaitaan rakentamalla ulkoiluväyliä. Ylistän tätä oivallista infrastruktuurin muotoa.

Missä on pienikin läntti metsää tai peltoa tai kulttuurimaisemaa, siellä kulkee ulkoiluväylä. Se on kovaksi tamppautunutta hyvälaatuista hiekkaa, joka ei riko renkaita. Se ei tahmaa märkänä eikä pölyä kuivana.

Ulkoiluväylät saattavat alkaa yllättävistä paikoista ja kiemurrella maaston mukaan vielä yllättävämpiin paikkoihin, mutta se ei haittaa. Tunnen alkupäät, ja loppupäät on kiva löytää. Yleensä ulkoiluväylillä ei ole järkeviä opasteita. Sama se. Ne kaikki vievät ensin syvemmälle maisemaan ja sitten maisemasta pois.

Maastopyöräilijälle ulkoiluväylät ovat parasta siirtymää. Cyclocrossaajalle ne ovat leppoista lenkkimaastoa. Maantiepyöräilijä löytää niiltä suojan tuulelta ja liikenteeltä. Ulkoiluväyliä voi ajaa kaikilla renkailla. Jos väylä muuttuu sepeliksi tai poluksi tai asvaltiksi, se tarkoittaa vaihtelua eikä U-käännöstä.

Sateella ulkoiluväylät antavat ns. flaamilaiset rusketusrajat. Paitsi jos käyttää lokasuojia niin kuin me järkevät ihmiset.

Tänään koivunoksilla oli tihkusadekristallipisaroita. En olisi päässyt ulos talosta, ellen tietäisi että ulkoiluväyliä on olemassa.

Harjoituspäiväkirja:

2 h, PK

2 x 20

Inhottavien intervalliharjoitusten sarjassa seuraa inhottavin: 2 x 20. Periaatteessa 2 x 20 kehittää kisatason maksimeita, mutta on kisaa inhottavampi, koska kisoissa on mutkia ja alamäkiä, kun taas 2 x 20 kuuluu ajaa tasaisella ja suoralla.

Minä ajan yleensä Vantaanjokivarren ulkoiluväylää. Lämpöä Vanhakaupunginkoskelle ja sieltä veto Haltialaan asti ja siitä vielä pari kilometriä länteen. Sitten vartti rullailua ja sama takaisin.

En ole ajanut 2 x 20:tä taas pariin viikkoon, koska se on niin inhottava. Mutta viikko sitten Emilia ajoi sen. Minä ajoin peesissä ja jouduin ajamaan kovaa mutten onneksi ihan täysii.

Koko ajan olin vahvasti sitä mieltä, että rakkaimpani ei pitäisi tuolla tavalla satuttaa itseään. En silti voinut pelastaa häntä itseltään.

2 x 20:n aikana ihmisraukka käy läpi ainakin seuraavat vaiheet:

Lämmittely:
1. Tyytyväisyys että uskalsi lähteä.
2. Tyytyväisyys että veto ei vielä ala.
3. Pelonsekainen päättäväisyys.

Veto:
1. Röyhkeä kiihdytys.
2. Vauhdin huomaaminen liian kovaksi.
3. Hyvän vauhdin löytyminen.
4. Ryhdistäytyminen koska muka hyvä vauhti oli vain yrityksen puutetta.
5. Kohtien 3 ja 4 toistoa.

Jäähdyttely:
1. Käsien pistelyn ja keuhkojen sattumisen ihmettely.
2. Ajamisen uskomaton helppous.
3. Ajamisen uskomaton vaikeus, kun ei meinaa jaksaa kotimäkeä ylös.

Harjoituspäiväkirja:
Reilut 3 h maastofiksailua, välillä teknistä ja reipasta

Töissä...

...viihdytin itseäni muistelemalla MTB-seikkailuja 2011 ja 2012. Hyviä reissuja, seurana Emilia ja iso lössi tamperelaisia maastopyöräurpoja.

Puutonta avotunturia, vähän koivikkoa, vielä vähemmän suota mutta loputtomasti hauskaa mönkijäuraa. Ainakin sata joenylitystä, joista jokainen tehtiin kengät jalassa eka päivän jälkeen.

Lounastaukoja auringossa, tuulessa, sateessa. Mutta aina hyvät kahvit ja selällään makoilua.

Illalla puolijoukkueteltassa paljon ruokaa, jokeen pesulle ja raikkaat unet teltassa.

Huumorin määrä vakio säästä ja olosuhteista riippumatta. Vaikka takana olisi jo kaksitoista tuntia ryynäämistä.

Jos kiinnostaa, niin tuolla ne taas virittelee tämän kesän reissua, ja tuollakin. Videomateriaalia on paljon tuolla.

Minä en ole mikään helvetin outdoor-kuvaaja, mutta koska kiinnostuitte niin tässä jotain.

Tie Hobittilaan, klassinen kuvausmesta ennen Pöyrisjokea.

Pöyrisjoen ylityksessä on tunnelmaa muttei syvyyttä.

Ajettiin tuo ura. Muun muassa.

Vuori nimeltä Vuorji tunnetaan runkojen hautausmaana.

Yhtä suloista kuin miltä näyttää.

Kevon lähellä, reissun lopulla.

Kun teen vetotreenejä räkä poskella, joskus tulee mieleen, että eiköhän olisi sittenkin mukavampaa vain kruisailla pitkin tuntureita kavereiden kanssa.

Harjoituspäiväkirja:
pyramidivedot titamiinipyörällä, bliss

Heikkouksilla vai vahvuuksilla?

Heikkouteni maastopyöräilijänä:
- lyhyet voimanousut
- kirikyky tasamaalla
- kaikki mikä tapahtuu kovassa vauhdissa

Vahvuuteni maastopyöräilijänä:
- kestävyys kahden ja puolen tunnin jälkeen
- pitkät nousut
- hidasvauhtinen teknisyys

Kilpailun voi voittaa vain vahvuuksillaan. Heikkouksillaan sen voi hävitä.

Koska en voita maastopyöräkilpailuja enkä tule voittamaan, vahvuuksistani ei ole hyötyä. Minun olisi siis syytä harjoittaa vain heikkouksiani, että häviäisin vähemmän.

Enpä taida viitsiä. Se vaatisi heikkouksieni kohtaamista, ja sellainen on ahdistavaa. Mukavampi ajella pitkää siivua, kikkailla Hallainvuoressa fiksillä ja hinkuttaa hiekkatienousuja.

Niin kilpailuhenkinen minä olen.

Harjoituspäiväkirja:
pienessä kurkkukivussa sentään tunti maastofiksuttelua