Suomen johtava maastopyöräilymedia Samulione inspiroi jollain tavalla jokaista suomalaista maastopyöräilijää marraskuussa 2018. Itse olen tuntenut miekkosen pitkään, mutta videot ovat silti ihan ykkösiä. Oma sähköisen median ammattilaisuuteni ei ulotu vastaavaan ilmaisuun, mutta tajuan hyvin, että intohimoinen tekijä on löytänyt itselleen luontevan ilmaisuvälineen.
Minut Samulione inspiroi ajamaan mäkiä. Ylämäkiä.
Näillä tikkujaloilla tapaan seisahtua pyöräni kanssa jyrkkiin töytäreisiin. Ei ole voimaa, ja salilta en jaksa voimaa käydä hakemassa, olen kokeillut. Mutta entäpä jos hakisi sitä voimaa niistä mäistä?! Tiukkoihin mäkiin max 30 s lajinomaisia voimavetoja, mukana tekniikkaa ja keskivartalonhallintaa, kunnon palautukset. Parempaa lääkettä tuskin on. Toisen huvi on toisen treeni.
Hertsikan ja Kivikon metsissä 30 s mäkiä riittää. Kaikki eivät ole yhtä pahoja kuin Samulionen ensimmäisessä yläpeltihaasteessa, jotkut ovat pahempia, jotkut toisella tavalla pahoja ja jotkut pahoja vasta kymmenen toiston jälkeen.
Nyt on pari sessiota takana, ja pitkästä aikaa tuntuu että kehityn maastopyöräilijänä. Ensimmäinen tunnin setti BMC:llä meni mestoja etsiessä ja lajia opetellessa. Tuli yllätyksenä, että koipia pitää oikeasti komentaa, että vääntöä löytyy, mutta sitten sitä löytyy enemmän kuin uskoisi.
Toisen setin jouduin vetämään Yetillä, koska Bemari on pamppuhuollossa. Mutta helkkari, tekniset mäet nousivat takajäykällä paremmin kuin kiikkustuolilla. En tiedä oliko kyse pikkuvaihtelusta olosuhteissa vai kehittymisestä vai geometriasta vai voiman välittymisestä, mutta tiedän että Yetillä ajoin puhtaita toistoja mäissä mitä en Bemarilla saanut nousemaan, ja pääsin ylös röykkelikön mitä Bemarilla en viitsinyt edes yrittää.
Molemmilta sessioilta palasin hymy naamalla jalat outoina. Sykemittari näytti että rankkaa oli, mutta kun sitä mittaria ei joutanut katselemaan, niin tuntui helpolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti