sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Liikennetiedotus

Itäisen Helsingin alueella talvipolut ovat kunnossa.

Se tarkoittaa, että paineet alle baariin, smuutit kumit alle (kun ilman nastojakin pärjää) ja kaahaamaan. Ohut lumi on tarttunut jääpintaan ja paksumpi lumi ehtinyt tallautua. Kantata ei uskalla mutta juurakkoja lasettaa mielikseen.

Hymy ylsi korviin melkein kolme tuntia. Sitten se laantui kun mieleen palasi, että maastopyöräily on erikseen. Treenimielessä tasaisen tehon vedoista tai maantiekitumisesta tai krossivenkoilusta ei ole mitään vitun hyötyä. Maastopyörällä pitää jumpata, runtata ja rullata milloin mitenkin. Se rytmi katoaa jos sitä ei treenaa.

1 kommentti:

  1. Pari papukaijamerkkiä, itse en pärjäisi ilman nastoja (talvipyörä sisureilla). Reilut kolme tuntia Sipoonkorven eteläisten järvien ympäri Herttoniemestä, asenteella pääsi koko matkan hyvin eteenpäin, polut paikoitellen hienossa kunnossa, paikoitellen haastavia jää/vesirailoja. Lämpötila nousi nollan kieppeille ja liukasta oli. Yksi vuoden parhaista tekniikkalenkeistä. Nimim. Toinen lukija

    VastaaPoista