maanantai 2. kesäkuuta 2014

Työmatkapyörällä

Kun ripustin Ubertoa VR:n vittumaiseen henkariin from hell, joku täti kysyi määränpäätä. Sanoin että Turkuun. "Ai sinnekö pyöräilemään?"

No ei vitussa. Menen työmatkalle, mutta täti hyvä, sinun pieneen vajavaiseen mieleesi ei taida mahtua, että oikea, keskituloinen toimittaja voi ottaa pyörän mukaan ihan vaan hyödykseen.

Fillari maksaa viisi euroa suunta, ja vaikka VR:n henkarit from hell ovat paitsi helvetistä myös perseestä, fillarikyydillä säästää tuntikaupalla aikaa, pari bussilippua ja muutamia taksimatkoja.

Ajoin Turun rautatieasemalta Naantaliin puolessa tunnissa reppu selässä myötätuuleen, vaikka kelvi kiersi aivan vitunmoisia lenkuroita ohitusteiden alitse, ylitse ja sivuitse, kuten tapana on.

Ratsasin Naantalin halvat ruokapaikat vartissa. Kävellen olisin mennyt lähimpään, ja ne ovat muuten vitun kalliita ja paskoja, ainakin olutvalikoimasta päätellen. Sitten fiilistelin rannassa ja ajelin kävelyvauhtia, joka itse asiassa on juoksuvauhti, mutta tuntuu kävelyltä.

Mikä ihmisiä vaivaa, kun ne eivät kuljeta fillareita aina mukana joka paikkaan?

Uberto Naantalissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti