perjantai 13. lokakuuta 2017

Pre-S/M-CX

Tuli sitten ilmoittauduttua cyclocrossin S/M-kisoihin. Voi perse.

Viimeksi kun osallistuin kyseiseen pippaloon, se tapahtui Oulussa, rata oli ulkoiluväylää, pyörästä oli pinna poikki ja viisi minuuttia ennen starttia korjasin tuhoutunutta takaulkokumia. Itse olin flunssanjälkeisessä tilassa ja lisäksi ajanut itseltäni jalat edellisenä päivänä. Maantiemiehiltä tuli turpiin huolella, enkä saanut ajaa edes täysiä kierroksia.

Tällä kertaa pippalo on Nokialla, ja meininki on aidosti Tampereen Pyörä-Poikien meininkiä. Ei järkevää ilmoittautumista (vaan epämääräinen sähköposti ja epämääräinen tilinumero ilman tilinomistaja-, viite- tai viestiohjeita jne.), ei järkevää tiedottamista (rengassäännöt? lähtöajat? oikeinkirjoitus? foorumit?) eikä järkevää rataa (vaan kivituhkaväyliä edestakaisin).

Sanonpa vaan, että HEL CX -kollektiivin eri tahot järjestävät cyclocrossia etevämmin. Eivät ehkä virallisten sääntöjen mukaan, mutta viestintä, radat ja henki ovat kohdallaan.

No sinne pitäisi kuitenkin mennä ajamaan, ja kun katsoin ilmoittautuneiden listaa niin tavoite on selvä. Yritän olla jäämättä viimeiseksi, ja jos saan ajaa kaikki kierrokset, se on plussaa.

Mutta näitä nyt vaan pitää käydä ajamassa. Tärkein syy on vaimo, jolla kisalieska lepattaa sen verran lämpöisenä, että mokoma liittyi sieltä kolmiurheilupuolelta SPU:n alaiseen pyöräilyseuraan ja hankki 7 vrk lisenssin ihan tätä varten. Sen lieskan takia saatan jopa laittaa vaimolle kivituhkarenkaat.

Toinen syy on, että voi perustellummin länkyttää Suomen cyclocross-skenelle tapahtuneista vääryyksistä ja myös perustellummin niitä pikkuisen korjata.

Toki on mahdollista, että tamperelaiset järjestävät oikein sympaattiset S/M-kisat: lämmintä mehua, omat hakaneulat, käristemakkaraa, möhömahatuomareita, jääkiekkopukuhuoneet ja tulokset seuraavana päivänä paperilla.

1 kommentti:

  1. Viimeisimmät tarinat kertovat että reitti kulkee niiden kivituhkaulkoilureittien vieressä nurmella. Ja nurmialueet ovat niin märkiä tällä hetkellä, että jalan pystyssä pysyminen teettää työtä. Laita nappulakumia pyörään, awink awink.

    VastaaPoista