Hengissä ja pyöräilee

Ollut erilainen kevät.

Tiivis työrupeama. Esikoisen syntymä ja siihen liittyen viikkotolkulla kaiken näköistä, jota en kommentoi enempää. Ja samalla edelleen tiivis työrupeama.

Paljon jäi kilsoja ajamatta, mutta tuli ajettua myös hyvin erityisiä kilsoja. Esimerkiksi sellaisia, että kun ensimmäistä kertaa pitkään aikaan pääsi pyörän päälle, itketti ensimmäiset viisi kilsaa, ja sitten elämä jatkui. Oma aika pyörän päällä samoin kuin yhteisön kanssa jaettu aika pyörän päällä ovat tavallaan tiivistyneet merkitykseltään. Ja laajuudeltaan.

Se fiilistelystä. Toukokuussa oltiin viikko mökillä ja oli muka aikaa ajaa se ajamaton PK-kausi. Oikeasti lorvailin pitkin hiekkateitä puolitoista tuntia kerrallaan ja söin ja join kuin possu. Ikävä huomata kotivaa'alla, että kisapaino siintää kolmen kilon päässä. En minä ajatellut että aikuistuminen tarkoittaisi tällaista perseilyä.

Koska paino ei putoa liikunnalla vaan ruoalla, vietän isyyslomaa vajaakaloreilla ja ajan päälle minkä jaksan eli en kovin paljon. Uusia elämyksiä on tullut lisää. Tärinäbonkkaus 75 minuutin sweetspot-treenistä. Täydellinen kisanjälkeiskooma 90 minuutin kynnysharjoitepaketista.

Kesä kuluu, kisat eivät todellakaan ole mielessä. Mutta hengissä ja pyöräilee. Tai pyöräilee ja siksi hengissä.