 |
| Kuva: Petri Kekoni Company. Minunkin pitäisi venytellä kylkiä. |
Teos on hieno ja konsepti nerokas. Isossa tilassa viidella lavalla tapahtuu eri aikaan eri tanssi-installaatioita. Niitä voi kulkea katsomassa haluamassaan järjestyksessä. Installaatioissa on toistuvia elementtejä, jotka periaattessa antavat mahdollisuuden keskeyttää installaation katsominen hetkeksi ilman että menettää mitään. Silti katsomispaikkaa valitessa joutuu miettimään mistä pitää. Vielä enemmän joutuu miettimään tämän hetken elämysteollisuuden pirstaleisuutta, koska teoksesta saa enemmän irti jos enemmän keskittyy yhteen tai kahteen liike-installaatioon. Mitä enemmän jättää katsomatta sitä enemmän näkee.
Nyt taidekritiikki helvettiin ja takaisin vapaa-aikaan.
Tanssijoiden taidetta katsoessa tulen yleensä pakostikin miettineeksi omaa kehollisuuttani. Tanssijoille keho on työväline - siis taiteen väline. Tämä tarkoittaa että heidän treenillään tai kehollaan ei ole itseisarvoa, vain välinearvo. Ironista kyllä kehon välineellistäminen (etenkin nykytanssissa, ei aina baletissa) näyttäisi johtavan juuri sellaiseen kehoon, mitä sairas fitness-kulttuurimme pitää itseisarvoisesti tavoiteltavana.
Olen sairaan fitness-kulttuurimme kanssa samaa mieltä. Minäkin haluaisin olla notkea ja lihaksistoltani tasapainoinen sekä yhtä aikaa räjähtävä ja kestävä.
Sen sijaan olen päätynyt ajamaan pyörää. Olen kestävä mutta räjähtävyydestä ei puhettakaan. Lihaksistoni on epätasapainoinen ja kireä. Kehonhallintani on kehno paitsi pyörän päällä kivikossa. Olen kaikkea muuta kuin haluaisin.
Silti pyöräily on minulle samanlainen päämäärä kuin tanssijoille taide. Kehoni on väline, se palvelee pyöräilyä, melko huonosti mutta kuitenkin. Harmi vain että pyöräily on huono päämäärä ja itseisarvo.
On tosin hienoa ja eriskummallista, että minä, lukemisen ja viulunsoiton parissa kasvanut istumatyöläinen, pystyn ajamaan maastopyörää varsin pitkään ja melko kovaa. Hallitsen myös maastopyöräilyn muutaman teknisen erikoisalueen kelvollisesti, mikä on harjoittelun ja intohimon tulos, ja joskus antaa melkein samanlaista tyydytystä kuin taide eri muodoissaan. Kehossani on tiettyä funktionaalisuutta.
Mutta jos haluaisin eroon tästä alaselkäjumista, jos haluaisin pystyä seisomaan ja istumaan luonnollisessa asennossa, jos haluaisin olla vanhuksena kaatumatta rappusissa, minun pitäisi lopettaa pyöräily ja aloittaa astangajooga ja mennä aikuisten nykytanssikursseille ja ties mitä sellaista, mitä en osaa.
Osaan vain pyöräillä. Ja ihminen saa tyydytystä siitä mitä osaa vielä enemmän kuin oppimisesta.
Kirottu pyöräily, kun olet ottanut minut välineeksi.
Harjoituspäiväkirja:
kevyttä maastofiksailua pari tuntia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti