perjantai 19. joulukuuta 2014

Yeti kevenee, osa 3

Salsan satulatolpankiristin, 32 g
> Halpiskeventelysatulatolpankiristin, 9 g
23 g, 9 e

Pyörä keventynyt 726 g. Puuha maksanut 117 e.

Kylläpä on vitun hauskaa sitten kun tolppa lipsuu tai kun ruuvi korkkaa just ennen kisaa.

torstai 18. joulukuuta 2014

Kun sekaan ei mahdu

Olin viikon Ateenassa Emilian keikkamatkan erikoismanagerina. Se tarkoittaa lomalla.

Etukäteen ajattelin, että puhutaan 48x17:sta pyörät ja poljetaan pitkin monumentteja ja vuoria, vähän niin kuin Barcelonassa keväällä.

Paikan päällä ajattelin toisin. Ateenan liikenteen sekaan ei mahdu. Joka vitun millimetri on täynnä autoa, ja jos joku väli jää, siihen puikkaa skootteri. Myös jalkakäytävät ovat täynnä autoa. Siksi ihmiset kävelevät kaduilla. Paitsi ostoskaduilla iltaisin, kun sinnekään ei mahdu sekaan.

Sitten ne vitun saasteet. Kurkku karheana sai syljeskellä pienhiukkasmuhjua, jos eksyi väärään katukuiluun. Mitä helvettiä kesällä, kun meidän lomalla sentään satoi kaatamalla vettä ja tuuli?

Kun sekaan ei mahtunut, vaihdoimme poljeskelun rauniokuljeskeluun. Emilian ipuhelin laski joutessaan 20 km päiviä. Kävimme myös juoksemassa minun jalkani mäsäksi Filopappoun kukkulalla.

Parasta Ateenassa ovatkin kukkulat. Niin ja graffitit, molemmat maailmanluokkaa. Myös temppelikissat ja -koirat hurmasivat hyvätapaisella eleganssillaan. Laitan niistä kuvia.

maanantai 8. joulukuuta 2014

Paras pyörä kaikille alustoille ympäri vuoden

Kompromissipyörät on perseestä. Sieltä tulee myös pyöristäni rakkain ja käytetyin. Saanko esitellä, the one and only, kännipyörä aka Tunturi Equillar!



Runko on perua 2000-luvun aivan alusta, kun Tunturi sponssasi Helsingin fillariläheteille pyöriä. Katsokaa Cyclomania niin tiedätte. Möly-Paavo ajoi hetken työkseen tätä Equillaria, ja koska fiksit tulivat muotiin mutta niitä ei saanut mistään, Paavo viilasi dropouteihin ketjunkiristysvaraa.

Käyttöpyörän perä.

Syystäkin Paavo vaihtoi lähettiuskottavampaan laitteeseen. Ostin runkosetin häneltä vuonna 2007 - ja halvalla ostinkin. On ollut hauskaa koko rahalla.

Aluksi kasasin pyörän 26-slikseillä, jämäosilla ja suoralla, kapealla stongalla. Ajoasento tuntui tukalalta käsille stemmistä riippumatta ja polkimet vyöryivät matalalla. Ei hyvä. Muilla pyörillä oli hauskempi ajaa. Mutta aina silloin tällöin ropasin vintillä Equillarista kehitysversion. Neljä vuotta kului, kun neuvottelin itseni ja pyörän asetukset sopuun ysärigeometrian kanssa.

Lopulta Equillarista kehkeytyi hurmaava laite.

Oispa kesä.

Ytimenä on True Temper Platinum OX -teräs. Se on vitun hyvää terästä, ja ylikokoisena riittävän jäykkää. Vaakaputkessa on dingi mutta sou not.

Mistä päästään siihen, että teräs on aseteltu ysärigeon vaatimiin kulmiin. Vikkelä ohjaus, matala keskiö ja vielä matalampi etupää tarkoittavat hirvittävää endojumppaa fiksimaastokäytössä. Mutta ne tarkoittavat myös ratapyörämäistä kaupunkihauskuutta ja elävää krossausta. Geo on tarpeeksi pitkä raiserille, toisin kuin ratapyörät ja maantiekonversiot, joita hipsterit katuratapäissään ajavat raiserilla kyynärpäät polvissa.

Hirvittävä endokone.

Mistä päästään kiekkohommiin. Equillar on suunniteltu 26-kiekoille, ja läskiäkin kumia mahtuu. Mutta mahtuu myös maantiekiekot lokareilla tai krossikiekot ilman. 28-koko nostaa keskiötä sen verran, että ratapyörämäisyys korostuu. Akseliväli pysyy silti pitkänä, mikä tasoittaa kiikkeryyttä.

Mistä päästään ohjaamohommiin. Ysärigeot on tehty kapealle stongalle ja pitkälle stemmille, mutta sellaista en kestä. Toimintakykyinen asento kommuuttiin ja maastoiluun löytyi maltillisella stemmillä ja 620-raiserilla. Krossihommissa testasin Midgeä ilman kahvoja. Asennosta tuli pää edellä -tyyppinen, mutta pyörä kiipesi kuin koti-ikäväinen enkeli. Ajelin myös halpis-ergodropilla kahvojen kanssa, mutta ei niille yltänyt. Paras droppi on uskollinen Noodle, yläotteelta ja mutkilta.

Ei muuten todellakaan toiminut tämä viritys.

Mistä päästään pyörän käyttöön. Maastofiksikäytössä Equillar on harvoin, yleensä paskakeleillä. Silloin on hauskaa. Krossikäytössä se on useammin, ja yleensä voittoisana. Laskelmieni mukaan Equillarilla on seitsemästä krossikisasta kuusi voittoa ja yksi kakkossija. Kaudella 2012 ajoin sillä tasoituksen vuoksi VPCX:t - voitin kaikki.

VPCX-voittoon Keimolassa.

Varjo-SM:t Kaivokselassa 2012 - voittoon, tosin maastorenkailla.

Newgen-krossit 2014. Voittoon.

Kommuuttikäytössä Equillar on koko ajan, koska siinä on lokasuojat ja pistosuojatut kumit. Koko helvetin ajan. Ajatelkaa sitä. Talo täynnä toinen toistaan hienompia fillareita, mutta millä mies ajaa? Ysärimaasturilla! Ja kehtaa vielä hymyillä.

Mistä päästään ongelmiin. Juuei ne viilatut dropoutit oikein toimi. Pelivara kasvoi kun laitoin isommat rattaat, mutta monikäyttöpyörässä välityksen vaihto olisi hauskempaa kunnon dropouteilla. Jarruakin on tukala asentaa, kun cantitapit ei yllä 28-kiekoille. Olisihan siihen adaptereja, mutta menee ilmankin.

Niin ja sellainenkin kiva juttu tämän kanssa kävi, että satulatolppa juuttui. Liuotin sen pois lipeällä. Tämä pikku särö vain syvensi suhdettamme.

runko: Tunturi Equillar 199jotain, Paavon kadulla raiskaama
dropoutit: viilatut, pelivaraa 5 mm
28-kiekot: FixieInc + DT Comp + Open Pro
26-kiekot: Onyx + DT Comp + Mavic 321 tai Surly + DT Comp + Mavic 7jotain
satulatolppa: ei enää jumissa vaan Pro, 29,8 shimmattu 27,2ksi

tarra: KRNKY, peittää lommoa
raiseriohjaamo: Raceface Turbine + EA30
droppiohjaamo: Nitto UI-mikäseoli + Nitto Noodle
kammet: Campagnolo Chorus pyöränraadosta
voimansiirto: Velosolo + KMC
polkimet: 540satula: joku Selle Italia pyöränraadosta, pitäis päällystää

kumit: tarpeen mukaan kaapista

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Typerissä paikoissa ajamisesta

Olisi hupaisaa ajaa gepsin kanssa ja laittaa jäljet jakoon. Joku vielä lähtisi seuraamaan ja päätyisi typeriin paikkoihin. Tänä syksynä olen muun muassa:

  • tunkannut 200 m metsänreunapusikkoa, 500 m suota ja vielä 400 m metsäistä rinnettä ilman varmuutta määränpäästä
  • edennyt fillarilla moottoritieliittymätyömaan yli
  • lipsunut oikeasti vaarallisella jyrkänteellä, josta ei tullut VPCX-rataa
  • ylittänyt kaksi sellaista kynnöspeltoa, joiden muta tukki fillarin vittu kokonaan
  • löytänyt satakunta lupaavaa polkua, jotka päättyvät pusikkoon, suohon tai esteeseen

Typerissä paikoissa ajamiselle ei ole vaihtoehtoa. Tuttujen polkujen hinkkaaminen ei ole vaihtoehto. Uutta maastopyöräiltävää löytää vain, jos hyväksyy päätyvänsä typeriin paikkoihin.

Typerät paikat valmentavat psyykeä. Normilenkkeihini verrattuna kaikki mitä maastopyöräkilpailuissa tulee vastaan tuntuu leppoisalta kruisailulta. Myös harhaanajot ja ajokelvottomaksi vesittyneet polut.

Muutama varoitus ennen kuin lähdette valmentamaan psyykeänne typeriin paikkoihin. Ajakaa niihin yksin, paitsi jos haluatte testata parisuhteenne toimivuuden. Älkää kääntykö takaisin, koska paluujäljellä voi eksyä mutta tutkimusmatkalla ei. Suojatkaa silmänne, kun heittäydytte pusikon läpi. Kun lopulta haluatte pois, suunnatkaa kohti ison tien kohinaa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Litkut - hei oikeesti

"Tubelessina litku tukkii reiät." Paitsi ettei tuki. Joka moista väittää, kusettaa itseään tai asiakkaita.

Tubelessina litku tukkii silloin tällöin pienet reiät, kunhan ne eivät ole kyljissä. Tässä on kaksi ongelmaa: silloin tällöin ja kyljissä.

Silloin tällöin tarkoittaa, ettei voi tietää, tukkiiko. Litku voi olla kuivunut. Reikä voi olla kohdassa joka venyy ja paukkuu ajaessa eikä siksi tukkeudu. Pelkkä renkaan pumppaaminen on nopeampaa kuin sisurin laitto, mutta pelkkä renkaan pumppaaminen kaksi kertaa turhaan ja sisurin laitto sitten on hitaampaa kuin sisurin laitto heti.

Silloin tällöin tubeless on perseestä.

Kylkiin taas ei litku pääse, ellei erikseen kallistele kiekkoa. Sittenkin kylkiviillot ovat yleensä niin isoja, että litku sotkee housut. Sekin on perseestä ja sitä paitsi näyttää kuin olisi runkannut huolimattomasti.

Niinpä tubeless-kuski noin kahdessa vuodessa oppii ajamaan kylkisuojatuilla kumeilla. Ne painavat enemmän kuin normikumi kisasisurin kanssa.

Näistä tosiseikoista huolimatta ajan tubelessina. Tietenkin. Pito, rullaus, mukavuus, kestävyys. Ei kysyttävää, mutta älkää puhuko höpöjä litkusta.

Sitä paitsi tänään litku tukki pienen reiän, joka ei ollut kyljessä.

Endorfiinit

On se nyt aivan helvetin outoa millaisista asioista ihmiselle tulee hyvä olo.

Sen sijaan että menisi töistä kotiin, menee Kisikselle. Se ei ole nätti paikka. Se on kulunut, ruma liikuntahalli, jossa on yhtä paljon varkaudesta varoittavia lappuja kuin mainoksia.

Sitten syrjäisessä ilmastoimattomassa betonikopissa polkee pyörää, joka pysyy paikallaan. Voisihan siinä katsella kalterin (!) läpi telinevoimistelijatyttöjä, mutta hikisillä silmillä ei näe kuin hattiwattimittarin.

Sitten suihkuun, jonka lämpöä ei voi säätää.

Ja sitten polkee rauhassa myötätuuleen pimeää Kuliksen siltaa, eikä pimeä talvi mahda endorfiineille mitään.

Niin jotain lukuja tietty Nikille ja muille jotka väijyy mun treenejä. Helposti 15@295 ja ihan okei 15@310.

maanantai 24. marraskuuta 2014

Hattiwattipyöräilyä, osa 2

Kisikselle oli hankittu parempi hattiwattipyörä, koska se antoi paremmat lukemat. Ensin ajoin nenän kautta hengitellen 15 min @ 275W, sitten suun kautta nousevatehoisesti 15 min @ 305W.

Olisin tietenkin voinut ajaa molemmat 20 minuuttiin, mutta en halua rasittaa itseäni.

Tämän kauniin tarinan mukaan olen nostanut vartin treenitehojani 25 wattia sitten viime näkemän. Treenimetodina olen käyttänyt piereskelyä ja viininjuontia. Helpot 4,5 w/kg.

Älkää silti wattipäissänne ryhtykö piereskelemään ja juomaan viiniä. Tehkää järkevämpi johtopäätös. Hattiwattipyöriin ei voi luottaa pätkän vertaa, etenkään muiden omiin.

Ensi kerralla otan tussin mukaan ja kirjoitan Kisiksen pyörien näyttöihin olennaisen. You suck.

torstai 20. marraskuuta 2014

Jäähyväiset Ubertolle


Viimeiset pari kuukautta Uberto on lojunut vintillä runkosettinä. Nyt otin keskiön ja stongan irti ja pyyhin putket siisteiksi luovutusta varten. Sen on aika mennä.

Uberto on ensimmäinen runkosetti, johon minulla ei ennättänyt syntyä tunnesidettä. Nätti helmiäismaali, peruslaadukas teräs ja klassinen sirous tekivät siitä haluttavan, mutta siihen se jäi. Kasasin peruspalikoista, ajoin kesän kaupunkiajot ja pari lenkintapaista, huomasin pieneksi ja laitoin myyntiin. Ensin hankintahintaan, sitten oppiraha-alennuksella.

Sen verran tunteelliseksi lipesin tuossa runkosettiä hipelöidessäni, että toivon Uberton löytävän hyvän kodin tai ainakin hyvän matkan. Pyhäpyörä, ratapyörä, käyttöpyörä, rottapyörä. Ehkä muutaman vuosikymmenen päästä autotallilöytö, entisöinti ja alusta uudestaan.

Godspeed!

tiistai 18. marraskuuta 2014

Terveisiä Oulusta

Oulu, tuo Pohjois-Suomen cyclocross-kulttuurin kehto!

Sikäläinen krossikommuuni lähestyi eteläisiä sielunveljiään postipaketilla.


Mitähän sieltä paljastuu? Jännitys tiivistyy kuin krossikisojen viivalla...


"Pitäkää krossiliekki kuumana! More cowbell, Jani." Kaksi lehmänkelloa ja räädejä tarroja.

No kyllä muuten pidetään. Tällaiset jutut tekevät marraskuusta pyöräilemisen arvoisen.

More cowbell seuraavan kerran sunnuntaina 23.11. klo 14 Kallvikinniemessä HEL CX -sateenvarjon alla. Ja oululaiset, S/M-kisoissa nähdään!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Yeti kevenee, osa 2

Loppuunajettu kymppipakka, oisko Sram 1070, 11-36, 362 g
> Kelvollinen kymppipakka, Ultegra, 11-28, 246 g
116 g, 0 e

Pyörä keventynyt 703 g. Puuha maksanut 108 e eli 0,15 e/g.

Juu en ole saanut jalkavoimaa salilta, eikä se soikioratas noin paljon auta. Ei toi pakka tohon jää.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Soikioherätys

Eka lenkki takana Absolute Blackin soikiorattaalla. Tai en minä tiedä mikä ovaali tai ellipsi se on. Tällanen:


Näyttää tosi pöljältä kammissa, vaikka piilotin sen bashin taakse.

Miltäkö tuntuu? Vaikea kuvailla, mutta tuntuu paljon ja hyvältä. Kampikierroksen kuolonkohdassa tuntuu kuin näkymätön maastopyöräilyenkeli auttaisi jalkaa pyörähtämään. Kampikierroksen runttauskohdassa tuntuu lempeän pitkältä, ei raskaalta.

Soikioratas ei luo tehopiikkiä runttauskohtaan vaan tekee runttauksesta helpommin kontrolloitavan. Jos pito tuntuu ylämäessä katoavan, voi hetkeksi hellittää ilman että heti lipsahtaa kuolonkohtaan ja pysähtyy. En jäänyt sutimaan.

Minulla oli Sipoonkorvessa 29erissä todella tyhmä välitys 32 / 11-28. Pääsin ylös samat mäet kuin 28/39 / 11-36:lla. Myös jyrkät, liukkaat töytäreet. Oletan että se johtuu soikiorattaasta eikä siitä, että Yeti on puoli kiloa aiempaa kevyempi.

Ketju putosi kerran, mutta en huomannut miksi, koska rullasin loivaa hiekkatietä alamäkeen. Keskiönseutu, takavaihtaja, pakka ja ketju olivat täynnä Sipoonkorpea, ja ehkä pyöräytin kampia takaperin. En ole huolissani, koska olosuhteet olivat äärimmäiset.

Nykyiset soikiorattaat ovat eri asia kuin muinaiset, idioottimaiset Biopace-polventuhoajat. Etuvaihtajan kanssa nykyiset soikiorattaat eivät ole kivoja ja maantiellä niiden kaikki hyödyt eivät toteudu. Mutta koska maastohommien tulevaisuus on 1 x 1/10/11, ennustan narrow-wide-soikiorattaille menestystä.

Ainuttakaan ilmaista wattia ne eivät anna. Vittu.

Takapakkajuhlapäivä

Eturattaan vaihto on kuin panisi rahaa Hi5Bikesin tilille.

Pitää mitata ketju ettei se vaan syö uutta hiposteluratasta. Pitää vaihtaa ketju koska se on venynyt mittarista yli. Pitää testata toimiiko uusi ketju vanhalla pakalla koska mielessä itää epäilys. Pitää heittää takapakka roskiin koska ketju hyppii. Pitää varastaa puolison krossivarakiekosta väliaikainen takapakka koska kaupat ovat kiinni ja aamulla pitää mennä lenkille.

Säätämisestä huolimatta takapakan vaihtopäivä on juhlapäivä. Tulee olo että on tehnyt jotain. Vaikkei mitään kovin hyödyllistä. Hionut metallia mutaisella ketjulla.

lauantai 15. marraskuuta 2014

VPCX Vuosaari

Ilkka Jaakkola otti videoo joka räjäyttää leiskan:



Ouvinen otti kuvia.

Webscorer otti aikaa.

Danin rata otti henkeen.

Mukana oli 28 uutta ja vanhaa, jotka olivat sitä mieltä että ihan pöhköö ja koska seuraava. Minä voitin 2 x 3 h unilla.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Yeti kevenee, osa 1

Koska olen vanha paska eikä huvita ajaa, kevensin pyörää. Nolottaa saatanasti.

Ikäkulut pullotelineet 2 x 48 g
> Muoviset pullotelineet 2 x 34 g
28 g, 10 e

X9-kammet + 39-28-rattaat + keskiö 862 g
> Vanhat XT-kammet + 32t + 36t bash + keskiö 812 g
50 g, 50 e

Turbine-tolppa 268 g
> Masterpiece-tolppa 190 g
78 g, 48 e

X7-etuvaihtaja ja liipasin ja vaijeri hittoon
291 g, 0 e

Köli kiinnikkeineen hittoon
140 g, 0 e

Pyörä keveni 587 g. Puuha maksoi 0,18 e/g.

Tolppa, rattaansuojaus, kammet ja toimintavarmuus paranivat. Pullotelineet huononivat vähän, välitykset paljon.

Keväällä laitan pikkuiset Thunder Burtit kumeiksi ja hipostelukiekot. Siitä lähtee tärkeitä grammoja. Sitten olen valmis kiroilemaan kun keventelypaska ei kestä eikä mäkiä pääse ylös.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Hattiwattipyöräilyä

Kävin piruuttani polkemassa Kisiksen hattiwattipyörää, joka kertoi minkä piti: You suck! Löin tauluun sellaiset lukemat että ällistytti, mutta väärällä tavalla.

Näemmä jaksan äkkiseltään rimpuilla 280 hattiwatin kanssa vartin, mutta en todellakaan toista, ja sykkeet huitelee korkeammalla kuin kisoissa.

Lukema on tarkasti sysipaskan ja säälittävän rajalla. Tiedän että Korpelan Aki pystyy ajamaan 2 x 20 minuuttia kolmekymmentä wattia kovempaa, ja moni kotimaan kilpaveli tietysti vielä kovempaa.

Miten ihmeessä sitten pystyn rimpuilemaan heidän perässään? No - en pystykään. Aki jättää minut viimeistään kisan puolivälissä, muut aiemmin. Jään pitämään yksin seuraa molemmille jäljellä oleville wateilleni.

Jos tuosta lukemasta pitää jotain positiivista kaivamalla kaivaa, niin:

- Näemmä minulla on kauhea kisanaama, jolla satutan itseäni enemmän kuin on tervettä.
- Näemmä olen laiha.
- Näemmä etenen maastopyörällä melko taloudellisesti, koska on pakko.


Nyt minun pitäisi olla täynnä uljaita, kunnianhimoisia harjoittelusuunnitelmia. En ole. Olen viime vuodet harjoitellut ja kilpaillut polkupyörällä just niin kovaa kuin minua huvittaa. Eli ei kovinkaan kovaa.

torstai 6. marraskuuta 2014

Päivän paras hetki

Kiinavalo leikkaa Viikin sysipimeää. Vesiräntä kylmää naaman ja yrittää kuorien alle. Vesihiekka rutisee ketjussa. En ole syönyt viiteen tuntiin.

Silti se on päivän paras hetki. Aina.

Lähtiessä sen tarkoitus on siirtyminen, mutta kun jalat pyörivät, tarkoitus käpertyy itsensä ympärille, muuttuu omaksi tarkoituksekseen. Zen, rauha, rukous, mitä näitä oli.

Pyöräilin tänäänkin työmatkat.

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Luottokamaa: Ritchey WCS Truegrip Foam -gripit.

Lukkogripit ovat kovia ja kylmiä eli perseestä. Laita foamit.

Ritchey-niminen viiksiniekka on virkkaillut vaahtogrippejä pitkään. Malli on pysynyt samana, koska se on paras.

Käyttökokemusta kuusi vuotta. Ensin yhdellä parilla kisapyörässä neljä vuotta. Sitten toisella parilla uudessa kisapyörässä kaksi. Olisi mennyt samoillakin, mutta myin. Muutama pari perheen kommuuttipyörissä.

Asenna hiuslakalla. Ei pyöri missään olosuhteissa. Irrota vedellä. Onnistuu kun ujuttelee nippareita, valuttelee pisaroita ja pyörittää.



Mukavuus. Napakka, poistaa tärinät, ei imeydy käsihermoihin. Kulmikas muoto vähentää painetta tai jotain, ei uskoisi mutta hyvältä se tuntuu.

Pitävyys. Märkänä, mutaisena, lumisena, ihan sama.

Lämpimyys. Saa pakkaskylmän alumiinistongan tuntumaan uunituoreelta ranskanleivältä.

Keveys. Mitäpä vaahto painaa?

Kestävyys. Ajoa kestää määrättömästi. Lisäksi kestää hinkkausta karkeaan betoniin, irrottelua ja kaatuilua.

Halpa hinta. Tosi halpa.

Saatavuus. Joka kaupassa, myös lähikaupassa.

Luottokamaa. Mutta älä osta ergoversiota, se on outo.

Retkipäivä


Kantorträskin laavu.


Kaksi pulloa, termari.
Kaksi sämpylää, banaani.

Kaksi kaunista suota.
Kaksi mutaista kynnöspeltoa.
Kartta joka loppui kesken.

Muovikassillinen suppiksia.

Kettinki vierailulla pakan takana.

Seitsemän tuntia Sipoonkorpea.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Jotain muuta

Painavat jalat, raskas mieli. Työmatkat jaksaa, muuten kroppa sanoo että jotain muuta.

Niinpä juoksulenkkejä Emilian kanssa.

Niinpä taloyhtiön sali, Lady Gagaa stereoissa, kyykkyjä ja yläkroppaa.

Niinpä huomenna retkeilypäivä.

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Räks!

Kuva: Matti Ouvinen
Se tunne kun syke tapissa kisaat VPCX:n toista kierrosta, ja pyörä sanoo RÄKS. Metallisesti, terävästi ja kovaa. Ajoin kiveen limakallion päällä.

Happivajeinen checklist. Kiekko pyörii suorassa vaikka sen pitäisi olla kappaleina, huh. Eturenkaassa on ilmaa eikä missään sihise, ihme. Kuitukeula ei taitu alle vaikka jarrutan, jännä.

Suoralla huomaan, että stonga nyökähti stemmissä muutaman asteen, siitä ääni.

Kisa kisalta luotto tuohon Pickenflickiin kasvaa. Ilmeisesti hiilikuitu ei hajoa juurakossa. Ilmeisesti DT Swissin hipokehät eivät myötää. Ilmeisesti sopivalla crossi-tubeless-yhdistelmällä voi ajaa mistä vaan.

Mitä kisaan tulee, se oli kamala. Sohkanen veti startista kuin viitapiru, ei mitään jakoa mukaan. Se bunnyhoppasi puoli metriä tukin yli, laittoi joka röykkykurvissa lisää watteja ja putosi alamäet kivenä.

Itse jaksoin luukuttaa pari kierrosta, mutta lopussa olin niin nakit että törmäilin joka tukkiin ja kiveen. Köhä ei helpottanut hengittämistä, mutta kakkossija sentään. Ja ehjä pyörä.

Rispaantunut vaijeri

Muistattekos nämä pannut? Minä muistan. Enteellisesti silloin kirjoitin, että "joku olkapään vaijereista venyi maksimiinsa".

Varsinaisesti pipi tuli silloin kyynärpäähän, mutta kun buranakuuri loppui, pipin alta paljastui toinen, vittumaisempi. "Joku olkapään vaijereista" taisi venyä maksiminsa yli ja rispaantui. Normikäytössä ja levossa käsi on kiva. Kyljellään nukkuessa vähän ahdistaa. Joissakin ääriyläasennoissa ahdistaa enemmän. Ja punttisalilla ahdistaa kunnolla. Rautoja voi liikutella, mutta vain jos olkapään asentoa väijyy. Voimaa puuttuu.

Vaarallisella, täydellisen epäpätevällä maallikkodiagnosoinnilla olen päätynyt näkemykseen, että kiertäjäkalvosin on lievästi repeytynyt. Harhakäsitystäni olen tukenut olkapään kliinisillä testivideoilla, joita löytyy youtubesta joka lähtöön, toinen toistaan hassumpia.

Tiedot Luulot viittaavat siihen, että näin lievänä vaivaa ei voi tai kannata hoitaa. Osaava olkapääkirurgi voisi siistiä vaijerin rispaantuneet reunat, mutta se vaatisi vähän tuuria ja paljon kantosidettä. Toisaalta, kuten polkupyörän vaijereista tiedämme, kiertäjäkalvosin ei omia aikojaan siistiydy vaan saattaa rispaantua lisää. Sitä kannattaa seurata.

Hoitona on liikunta eli jänteen ympäristön lihasten vahvistaminen kivun rajoissa. Tämä on niitä vaivoja, joiden kanssa eletään, tai oikeastaan kuollaan. Isäni, pitkän linjan terveyskeskuslääkäri, on erittäin hyvä jättämään tällaisia vaivoja turhaan ronkkimatta. Minäkin yritän.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Syväkyykky-DOMS

Minä en harrasta urheilua "voidakseni hyvin". Niin kauniita asioita tapahtuu vain fitness-naistenlehdissä, jotka ovat kusetusta - "hyvinvoinnilla" myydään tuotteita.

Minä harrastan urheilua ollakseni "kova jätkä", mikä typerässä maailmankuvassani tarkoittaa maastopyörällä ajamista lujempaa kuin mahdollisimman moni muu.

Siksi kropassani on ongelmia, jotka haittaavat hyvinvointia. En viitsi hoitaa ongelmia kuntoon, vaan pyöräilen. Yksi ongelma on jäykät pohkeet. Aivan vitun jäykät.

Sattuneesta syystä en teini-iässä käyttänyt pohkeitani yli puoleen vuoteen. Niille kävi kuin mummolle vuodeosastolla - kutistui, jäykistyi ja sellaiseksi jäi. Pohkeistani katosi myös puolet hermoista. Mutta vittuako valitan. Jos olisin käyttänyt pyöräilyajan pohkeisiin, niillä voittaisi palkintoja näyttelyissä.

Pohkeeni eivät taivu enempää kuin normaaliseisoskelun yhdeksänkymmentä astetta. Siksi en ole tehnyt syväkyykkyä yli kahteenkymmeneen vuoteen. Luit oikein. Ei ole Eskolaa näkynyt slaavikyykyssä, ikinä.

Vaan tänään sain hyvinvointikohtauksen. Päässä kai naksahti kun kisakausi loppui. Päätin salilla syväkyykätä. Laitoin kantapäiden alle kymmenen senttiä korkoa ja kokeilin, kuinka alas voi ihminen vajota.

Tein kaksikymmentä syväkyykkyä ilman painoja.

Sitten hybriksen vallassa rakensin ylätaljasta ja käsipainoista tukihärvelin, ja yritin tehdä pistoolikyykkyjä. Sitten korjasin tavoitetta ja yritin tehdä pistoolikyykyn. KVG jos fakiirius kiinnostaa. En onnistunut.

Sitten yritin mennä penkille, mutta etureisi kramppasi niin saatanasti.

Kotirappua kiivetessä tiesin, mitä tästä seuraa. Tästä seuraa DOMS. Mitäs yritin käyttää lihasta johonkin outoon. Ylihuomenna en kävele portaita alas.

Se siitä vitun hyvinvoinnista.

maanantai 20. lokakuuta 2014

Cyclocrossin S/M-kisat

Tänä vuonna olin Suomen seitsemänneksi paras krossipyöräilijä, oikeesti. Se on saakelin hyvin keski-ikäiseltä konttorityöläiseltä, joka ei treenaa.

Mutaa. Oja. Nam.
Valmistauduin normikaavalla. Edeltävällä viikolla suunnitelmattomia roskakilsoja. Illalla saunassa nesteytys vitulleen, ja korjaukseksi pari tuhtia pale alea. Aamulla kaksi tuntia autossa jäykistellen. Kisapaikalla pyörä kontista, kurahousut jalkaan ja rataan tutustuminen kävellen, koska oli flunssainen olo, ei huvittanut ajaa, ja ajaminen oli sitä paitsi kiellettyä.

Psyykkaukseksi kevyttä kenttävittuilua lähimmäisille, kurahousut pois ja viivalle.


Täysii! Jo lähdössä.
Rata muistutti sielunmaisemaani, marraskuista Sipoonkorpea. Vuoroin hiekkatietä, vuoroin paksua mutaa pellonreunassa tai metsässä. Ei juuri korkeuseroja. Pari hiekkarantashikaania ja teknistä kikkakohtaa. Muutama este joita ei tarvinnut harkita bunnyhoppaavansa.

Lähtökiihdyttelyä Nikin perässä.
Lähdössä solahdin sumppumutkasta ekan letkan hännille ehkä kahdentenatoista. Pikkumäen jälkeen tultiin mutanousuun, joka piti tunkata. Paitsi minä kannoin, koska niin oli helppo blokata säntäilijöitä. Sitten oli mutaspooria, jossa muutama kädetön maantieurpo piti heti kiertää.

Tämä sankari tukki seuraavan polun noin viideksi sekunniksi.
Tiepätkällä ja tunkkausnousussa kädettömät maantieurpot saivat minut myöhemmillä kierroksilla kiinni pari kertaa, mutta nöyrtyivät lopulta. Maastokömpelyys haittasi ressukoita enemmän kuin maantiewatit auttoivat.

Hyviä kohtia minulle olivat:

  • Mutamäen jälkeinen mutasingletrack.
  • Hiekkashikaani, josta löysin pari sekuntia nopeamman Nys-linjan kuin kilpaveikot.
  • Pellonreunan niljakas mutapolku, jossa renkaat toimivat unelmasti.
  • Pellonreunan laaja mutahautamutka, jonka sisäkurvista löysin nopean Nys-linjan

Ainoa huono kohta minulle oli juostava mutamäki. En tykkää juosta pyöräkilpailuissa.

Kierrosten myötä napsin ensin ne kädettömät maantieurpot. Sen jälkeen rupesin napsimaan kovia jätkiä. Teemu Viholainen, check. Antti Kuitto, check. Juha Kangaskokko taisi kömpelöidä kettinkinsä kanssa, check. Simo Sohkanen oli kömpelöinyt jo alussa, ja könysi ohi. Kannustukseksi yritin vittuilla, mutta ei irronnut.


Toiseksi viimeisellä kierroksella edessä näkyi vain joku vihreä selkä, joka tumpuloi mutakoissa ja hiekkaesteellä. Kiihdytin rannalla ohi, ja se hölmistyi mutta ei nöyrtynyt. Viimeisen kierroksen alkumäessä se kiihdytti väkivaltaisesti ohi. Hattiwatteja oli. Pysyin jostain syystä iskuetäisyydellä, mutta en löytänyt selkärankaa iskeä.


Muta-sik-sak. Kilvanajoa Toni Tähden kanssa.
Lopun laajassa mutahaudassa pääsin kuin vahingossa iholle. Harmitti ja pelotti, koska tiesin että pitäisi yrittää ohi, ja sellainen sattuu. Toiseksi viimeisellä suoralla yritin, mutta se sulki oven.

Loppusuoralla rakoa oli kymmenisen metriä, ja vain maailmalle vittuillakseni minä narujalka yritin vielä kerran. En ole koskaan joutunut kirimään pyörällä, joten pöhköltähän se tuntui. En päässyt ohi, mutta huudoista päättelin että kyseessä oli Toni Tähti. Mikähän sitä vaivasi?


Narujalka nöyrtyy.
Ylitin kykyni ja kuntoni. Se on selityksen paikka.
  1. Taivaalta satoi paskaa joten rata oli mutainen. Kädettömät maantiemiehet eivät löytäneet kitkaa eivätkä linjaa.
  2. Olen ajanut krossipyörällä vittumaisissa paikoissa enemmän kuin kilpaveikot yhteensä. Vinkki: leikkikää sillä kuituhärvelillänne useammin kuin kaksi kertaa syksyssä.
  3. Rengaspaineet. Krossi muuttuu eri lajiksi kun paineet saa turvallisesti laskettua alle kahteen. Sasulla oli kuulemma neljä, saattoi pikkasen pompottaa junnun pyörä. Minulla oli ennätysalhaiset 1.2/1.5, koska radalla ei ollut teräviä kiviä, ja kitkalle oli tarve.
  4. Ihan saakelin varmatoiminen fillari. 1 x 10 narrow-widella vaihtoi kuin ajatus, paitsi paremmin. Muta ei kerääntynyt.

Huikeet järjestelyt muuten oli Tampereella. NOT. Ei mitään tiedotusta ihan pakollisen lisäksi. Kaurismäkeläinen suihkukoppi kahden kilsan päässä radasta. Hakaneulat piti tuoda itse. Juuri niin, kahdeksan vitun hakaneulaa, "normikäytäntö." Tuomaristo kielsi lehmänkellon soittamisen, koska se sekoittuu viimeisen kierroksen kelloon. Tuomaristo kielsi tuomasta omia mainoksia. Niistä varmaan olisi tullut liian ison kisan tunnelma.

Lisäksi eliitin tulokset perseellään, vaikka kuskeja alle parikymmentä. Ei puhettakaan, että käytettäisiin vaikka webscoreria tai muuta idioottivarmaa tekniikkaa. Ruutupaperia sen olla pitää, ja excel-virheitä!


Odotan ensi kauden Oulun-kisoja innolla. Siellä nimittäin tiedetään, mitä crossikulttuuri on, voisi olla ja pitää olla.

perjantai 17. lokakuuta 2014

Luottokamaa: Maxxis Mud Wrestler EXO TR, 700x33C, 60tpi

Editointia 4.10.2015: Muuten seison sanojeni takana, mutta on näissä muutama vika. Nämä kiemurtavat vanteella. Käytettyinä edelleen nousevat hyvin ja napsahtavat uraan, mutta kiemurtavat silti, ihan kuin kumin rakenne jotenkin venähtelisi ajossa. Sama vika ollut monella kaverilla joka näitä käyttää. Kuvio myös kuluu nopeasti, ja kun nappulan reuna pyöristyy, vetopito katoaa.

Joo. Ei nämä mitkään Dugastit ole. Joku notkeampi kumi varmasti rullaa paremmin, etenkin tuubi, ja joku karkeampi kumi saattaa pitää paremmin, etenkin tuubi.

Mutta myöntäkää, äidin pikku kullat. Saattaa vituttaa liimata tuubia kolme päivää, rullata se kisassa ja pannuttaa. Saattaa vituttaa ajaa tuubi riekaleiksi tietyösepeliin. Saattaa olla kallistakin.

Me kuolevaiset joudumme tekemään kompromisseja, ja nämä mutapainijat ovat parhaat kompromissirenkaat, mitä tiedän.

Ne toimivat tubelesseina. Tubelessissa on enemmän säätämistä kuin sisureissa, mutta näissä säätäminen pysyy kohtuudessa. Nousevat jalkapumpulla kun tähdet ovat kohdallaan. Napsahtavat paikalleen ja pysyvät siinä. Tiivistyvät ilman litkua, mutta olen minä sitä vähän lorauttanut. Ja tubeless on cyclocross-köyhälistön tuubi.

Ne kestävät rymistelyä. Olen pitänyt edessä 1.5 ja takana 1.8 ja ajanut paikoista mistä arkijärki kieltää. Koko ajan kolisee vanteelle, koko ajan repii kylkiä, mutta nämä kestävät. Yleensä suojatut jäykät kyljet ovat haitaksi, mutta näissä ne ovat siunaus. Kumi ei nulju mukavuuspaineilla eikä pidä ihan niin kamalaa ääntä kolistessaan vanteelle. Näistä on 120tpi-versiokin, mutta enpä taida ryhtyä. Ainakaan taakse.

Ne pitävät tarpeeksi, ja tarpeeksi monella alustalla. Ennen kaikkea ne pitävät siksi, että paineita voi pitää matalina, mutta kyllä kuviokin puree ja kumiseos tarttuu. Yllätyksiä ei satu, paitsi mukavia. Muutaman kerran mutakurveissa olen päässyt tunnustelemaan pidon rajaa, joka on hämärä. Sladittaa muttei lipeä.

Ne ovat halvat.

Ne saa lähikaupasta.

Luottokamaa siis.

Suppilovahverotarkastus

Ryytykää konttoreihinne. Nämä ovat niitä päiviä, jolloin kannattaa olla lievästi vajaatyöllistetty freelancer. Kun aamulla aurinko paistaa ja maa on kuurassa, voi päättää lähteä Sipoonkorpeen. Tuosta vaan. Sitä elämänlaatua ei pelkällä rahalla saa. Sen saa niukan rahan ja runsaan ajan yhdistelmällä.

Mysteerisaunalla tietysti. Vaihteeksi Pickenflickillä.
Sunnuntaina on SM-kisat, kurkku on vähän karhea ja jaloista puuttuu puhti, joten mitään lenkintapaista ei kannattanut ajaa. Kävin vain tekemässä suppilovahverotarkastuksen.

Se vaati kolmisen tuntia teknistä cyclocrossia. Ja kyllä, suppilovahveroita oli juuri siellä missä pitikin.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Täällä haisee off season

Ja se off season haisee:
  • turhassa kesäpyöränropauksessa likaantuneilta käsiltä
  • eltaantuneelta aurinkorasvalta, joka turhaan odottaa etelänlomaa
  • kuivuneelta mudalta renkaissa
  • juomapullolta jonka unohdin pestä ja kuivata
Yritän vielä kerran käynnistää kropan, koska viikonloppuna on krossi-SM:t. Siellä saa turpaan sekä maantie- että maastomiehiltä. Kisavauhtiset kierrokset. Ihan kohta. Olen jo lähdössä. Tuota pikaa.

torstai 9. lokakuuta 2014

Voitin taas polkupyöräilykilpailun

Urbaanipyöräilijöiden eli fiksihipsterien nuorisojaosto on ennättänyt elämänvaiheeseen, jossa ei enää vain kritisoida setien meininkiä, vaan tehdään lisäksi omaa. Niinpä sana kiiri kautta internetin, että Vanhankaupunginlahdella ajetaan helppoa krossia lyhyesti.

Minun kaltaiseni kilpasetä ei voi vastustaa tällaista haastetta. Pakko oli näpertää työmatkapyörä eli kännifiksi eli setähybridi kisakuntoon. Kasvatin takaratasta piikillä, lainasin Pickenflickistä hiposteluetukiekon ja vaihdoin taakse karkeampaa kumia, että reisieni teräksinen voima välittyisi sateen liukastamaan kesantopeltoon.

Brakeless tietty, ja raiseri, koska olinhan fiksihipsterijuurillani.

Sitten vain paikan päälle toteamaan, että tulevaisuus on turvattu. Paljon tyhmäpyöräilijöitä virne naamalla mutapellon laidalla.

Iskin paukusta kärkeen ja ajoin pari ensimmäistä kierrosta poikkeuksellisen täysii, koska puolen tunnin kokonaisrypistyksessä ei kannata pohtia tulevaisia aikoja. Lavean ratamerkinnän ansiosta mutamutkat pystyi loiventamaan fiksiyhteensopiviksi, mutta ei se rata helppo ollut. Koko ajan piti pitää veto päällä, ja enin aika kului putkelta kiihdyttäessä. Muutama matala jänöhyppyestekin piti kolistella läpi kaoottisella fiksityylillä.

Tuloksena voitto, palkintona kaksi kiloa kuraa pyörässä, hyvä mieli ja polkupyöräliike Velobian lahjoittamat Challengen hipokumit. Oikeasti voitin avo-Grifot, mutta vaihdoin kakkosen kanssa päikseen avo-Grifo XS:iin. Ne sopivat soranjauhamiseen, kun taas oikeassa krossissa käytän lähikaupan tubelesseja.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tukkeena mäissä, vol. X

Tampereen Yrityksen järjestämä marttakisafinaali on perinteinen, sillä pahalla tavalla. Jotain toimitsijamörköjä pyörii kärttyisinä ympäri kisakeskusta. Kukaan ei tiedota, ei ole koskaan tiedottanutkaan, eikä etenkään kuuluta. Muistomitalin voi ottaa jos huvittaa, ei sitä ainakaan käteen anneta vittu. Jostain syystä nämä toimitsijamöröt kuitenkin haluavat ajaa vilkku päällä etuautoa kaksisataa metriä pitkin raviradan tyhjää parkkista. Tärkeitä hemmoja.

Kuskithan sen todellisen fiiliksen tekee, ja siinä ei ole koskaan valittamista. Tampereella oli hyvä ajaa.

Paitsi että alkaa vakavasti vituttaa, kun jään joka helvetin mäentöppyrään tukkeeksi. Etenkin alussa. Tasaisella menee hyvin, alamäkeen menee hyvin, loivasti ylös menee hyvin, pitkässä nousussa menee ok. Mutta lyhyissä voimanousuissa sutii niin saatanasti, ja väkeä lappaa ohi kevyesti nenähengitellen.

Kyllä minä tiedän ettei tikkujaloiltani kannattaisi kovin paljon vaatia. Ne ovat aikanaan pahasti halvaantuneet, ja liikehermoista toimii nykyään ehkä kolmasosa. Googlaa Guillaume-Barreen polyradikuliitti jos kiinnostaa.

Mutta tällä treenillä ja kokemuksella pyörän pitäisi silti liikahtaa myös mäkeen. Ei helvetti, pitääkö tässä nöyrtyä ja ruveta keventämään pyörää? Vai nöyrtyä vielä enemmän ja tehdä voimaa?

Kisaraportti: Hetken pysyin parempieni porukoissa, ja luulin että pysyisin pidempäänkin, mutta jyrkissä mäentöppyröissä paremmilleni tuli ihmeen kiire. Minä jäin kiskomaan kolmen porukkaa. Seurakaveri Danilla oli synkkä päivä, mutta en voinut auttaa, koska yritin lasettaa karkuun porukan kolmannelta. Sinne ne sitten jäivät.

Tankkaus oli taas 5/5. High5:n kofeiinilitkua ja Maximin kofeiinigeeliä. Kyllä muuten lähtee. Sykemittarikin olisi varmaan tykännyt, jos viitsisin pitää sitä mukana.

Miten pärjätä ahkeruus-cupissa

Marttakisoissa annetaan sijoituksen perusteella pisteitä, ja niidenkin perusteella laitetaan pitkäänkitujia järjestykseen.

Kutsun sitä ahkeruus-cupiksi, koska cup-sijoitus ei "aivan" vastaa sitä, kuinka hyvä on maratonmaastopyöräilemään. Tänä vuonna marttakisoja oli yhdeksän, ja niistä laskettiin loppupisteisiin viisi parasta ja SM-kisat.

Minä taisin olla miesten yhteispisteissä eliitissä neljäs. Se on hitaalta konttorityöläiseltä niin hyvin, että paljastan salaisuuteni:
  1. Aja ne kisat mitä muut eivät aja. Eli kaukana Helsingistä ja lomakaudella. Saat paljon pisteitä.
  2. Aja muutkin kisat. Etenkin SM:t, vaikka siellä saa turpaan.
  3. Laita painavat renkaat. Ei flättejä tänäkään vuonna.
  4. Laita painavat osat. Ei muitakaan mekaanisia.
  5. Pysy pystyssä. Siihen voi vaikuttaa Yeti-jyyhkypyörällä.
  6. Ole alle 40, koska jos olet yli 40, joudut kovempaan sarjaan.
  7. Pidä taso. Kieltäydy jyrkästi viettämästä huonoja päiviä.
Ahkerasti letkassa.

torstai 2. lokakuuta 2014

Hyvät jalat ovat perseestä

Minulla ei ole koskaan huonoja jalkoja, mutta hyvät jalat minulla on noin kerran vuodessa.

Niin usein, että muistan miltä hyvät jalat tuntuvat. Mutta niin harvoin, ettei niitä maksa vaivaa kaipailla.

Kun aineisto karttuu tällä frekvenssillä, pystyn ehkä jo satavuotiaana päättelemään, mitkä tekijät vaikuttavat hyviin jalkoihin. Toistaiseksi tulkitsen ilmiön satunnaiseksi.

Hyvät jalat huomaa loivassa ylämäessä, kun pyörä liukuu painottomasti ja vauhdilla. Kaikki rasittaa vähemmän kuin pitäisi. Tuuli suhisee, matka taittuu, jalat pyörivät.

Tunne on niin juovuttava, että sitä vaalii kuin nousuhumalaa - vauhtia sen verran että vauhdista nauttii, muttei niin paljon, että alkaisi väsyttää.

Viimeksi minulla oli hyvät jalat tiistaina maastopyörälenkillä. Koska tulevana viikonloppuna on viimeinen marttakisa, mietin kuinka voisin säästää osan hyvistä jaloista sinne.

Sitten huomasin typeryyteni. Tuollainen ajattelu on häviäjän ajattelua. Jos minulla ei kisapäivänä olekaan kaipaamiani jalkoja, olen jo valmiiksi hävinnyt.

Hyvät jalat ovat perseestä. Parempi ettei niitä olisi koskaan.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Portaikossa

Kehitys ei mene tasaisesti vaan hyppii portaita. Uusi ärsyke sysää pois mukavuusalueelta, ja tapahtuu outoja. Tässä oman maastopyöräilyni kehitysportaat.
  1. Ajoin lenkkejä parempieni perässä eli Epun ja Laurin. Opin kuinka paska olen ja kuinka hyvät ajaa.
  2. Treenasin teknistä neppailua yhden kesän Keskuspuistossa. Opin ensin kaatumaan, sitten neppailemaan.
  3. Tein ensimmäiset maastopyörävaellukset. Opin rasittumaan ja jaksamaan.
  4. Hankin fiksin ja ajoin sillä. Opin että kun jalat pyörii niin pyörä liikkuu. Myös maastossa.
  5. Vaihdoin vanhasta Kayaposta tuoreempaan Scandaliin. Opin että geoilla ja keuloilla on eroja.
  6. Vaihdoin tubelessiin. Opin mitä on pito, rullaavuus ja jousto.
  7. Ajoin ensimmäiset kisat. Opin ajamaan kisaa.
  8. Vaihdoin trailikaksysäriin. Vauhti nousi, sijoitukset nousivat ja tarvittaessa nousi myös pyörä ilmaan.
  9. Ajoin täyden kauden kisaa. Opin rasittumaan ja jaksamaan vielä lisää ja eri tavalla. Löysin paikkani ja ehkä rajani.
Tänä vuonna en ole noussut uutta porrasta.

maanantai 29. syyskuuta 2014

Voitin polkupyöräilykilpailun

Jos ei aja voittaakseen, syyllistyy epäurheilijamaiseen käytökseen ja saa monta Sveitsin frangia sakkoa.

Vitut. En minä voittaakseni aja, koska olen konttorityössä raatava vanha setä, jota ei huvita harjoitella ja joka ajaa viisitoistakiloisella trailijäykkiksellä. Sitä paitsi aina on muita, nopeampia.

Eilen kuitenkin sattumalta voitin polkupyöräilykilpailun. Se oli ensimmäinen SPU:n alainen (eli kapealla tavalla virallinen) polkupyöräilykilpailu, jonka voitin. Harmi vain, että meillä konttorityöläisten sarjassa (M30) oli käynyt osallistujakato. Viivalla oli neljä kuskia, joista tiesin olevani nopein.

Paitsi mistä sitä ikinä tietää. Maaliin asti pitää kitua ilman teknisiä murheita tai pöljäilyitä. Eikä osallistujamäärään voi itse vaikuttaa.

Ajofiilistä osallistujapula ei turmellut. Hypyläiset olivat päättäneet kiusata tasamaan tallaajia kansainvälisillä nousumetreillä. Hyvinkään Sveitsin laskettelurinnettä kinnattiin ja tunkattiin ylös monelta suunnalta monessa kulmassa. Jos maailmancupin radat ovat tällaisia, niin chapeau. Minullehan ylämäki kyllä passaa niin kauan kuin välitykset riittävät. Sitten tunkataan.

Eliitin lähtöjä varten paikalla oli myös UCI:n tarkkailija, joten jännäpissa piti ennen lähtöä liritellä piilossa, ettei vaan olisi tullut monta Sveitsin frangia sakkoa. Vaikka jännäpissan liritteleminen lienee urheilijamaisinta käytöstä mitä tiedän.

Fiilistä tuli myös useasta startissa. Meitä konttorityöläisiä jahtaamaan lähti minuutin takamatkalta eliitin naiset, mutta en minä niitä iholle päästänyt.

Oma ajo sujui tasaisesti. Ensimmäiseen tekniseen ylämäkilankkuun tein kaverille typerän sumpun. Loppukierroksen passailin kohteliaasti kakkosena, mäen päällä hyppäsin pyörälle nopeammin ja sitten laskettelin alamäessä eroa ja ylämäissä lisää. Välttelin kramppeja tunkkaamalla tekniset ylämäet ja lopun 28-prosenttisen töytäreen. Imin geelit ja juomat suunnitellusti.

Kisa tuntui lähinnä liian kovalta ylämäkivetoharjoitukselta. Illalla ajeltiin puolison kanssa kevyt tyhmäpyörälenkki, ja hyvin pyöri. Mutta jotenkin silti yhdeksältä nukahdin vaatteet päällä.

torstai 25. syyskuuta 2014

Herätys!

SM-kisojen jälkeen kroppani meni nukkumaan. Maanantaina ja tiistaina yritin suostutella sitä pyöräilemään, mutta kroppa käänsi kylkeä, ähisi jotain ja jyrkästi kieltäytyi nostamasta sykettä yli aerobisen kynnyksen.

Onhan se nyt perseestä kun oma kroppa laiskana lakkoilee. Ei tässä olla Palmiaa yhtiöittämässä, vaan rääpimässä enää pari maastokisaa ja krossit päälle.

Koska kyse ei kroppani taholta ollut uupumuksesta vaan laiskanpulskeasta vittuilusta, otin krouvit keinot käyttöön. 2 x 5 x 2! Rikkinäisellä kuntopyörällä kellarissa!

Ensimmäinen kaksiminuuttinen meni aamuäreyden puolelle, mutta kyllä se siitä uskoi. Oli oikeastaan mukavaa. Ja nyt tiedän, että kun sunnuntaina vääntäydyn pitkästä aikaa XCO-kisaan, niin olemme molemmat hereillä, kroppa ja minä.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Marttakisan kootut jälkitilat


  • Auton penkkiin jää tunnin jälkeen kiinni. Ei johdu geelinjämistä vaan kropan jäykistymisestä.
  • Rapussa pitää kahden kerroksen jälkeen huilata.
  • Jalkoihin ja käsiin sattuu salakavalalla, kokonaisvaltaisella, pahalla tavalla.
  • Tekee mieli sänkyyn pitkäkseen, mutta ei voi nukkua, koska pulssi lyö yli sataa.
  • Sängyssä makaaminen kuitenkin laittaa kropan pois päältä. Pääkytkin sanoo naks. Mitään ei enää tapahdu.
  • Kaikki maistuu pahalta, etenkin kalja, mutta on kova nälkä ja jano, etenkin kaljanjano.
  • Silmissä vilisee polku jos ne sulkee.
Kerro kommenteissa omasi.

Oma taso

Maastomaratonin sadomasokismikisat juhlittiin juuri Hyvinkäällä. Selkä ei kivistänyt eikä käteen sattunut, joten keskityin itseni satuttamiseen ajamalla. Se luonnistui, koska rata oli röllipolkua.

Kuva: Jari Birling.

Kuva: Jari Birling.

Alussa juutuin hitaaseen letkaan, mutta se ei tuntunut enää hitaalta kun ajoin hakkuuaukealla harhaan ja kirin letkan kiinni. Sitten pudotin toisen pullon enkä pystynyt imemään geelejä kuivana. Ei niitä muutenkaan olisi pystynyt imemään, koska kädet olivat täynnä tankoa koko ajan. Röykkypätkillä en saanut sykkeitä ylös ja rytmi oli hakusessa, mutta se on oma vika.

Vaan ai että kun sain puolivälin jälkeen seurakaverilta kofeiinipullon käteen. Höräisin puolet ja kyytiveijariksi imin pari kofeiinigeeliä. Sallitusti piristettynä pyörä alkoi kulkea. Pari kolme kilpaveljeä jäi puremaan pölyä.

Joka ikiseen ylämäkeen pystyi iskemään sata lasissa. Jokaisen lentopolun pystyi lentämään. Loppumatkalla ei tapahtunut pahoja asioita.

Tuloksena viidestoista sija miesten yleisessä sarjassa, lisenssikuskien joukossa. Se on pykälää paremmin kuin viime vuonna. Minulla on oma taso ja yleensä pystyn pitämään sen, koska pyörä on kestävä eikä minulla ole huonoja päiviä.

Outoa sinänsä että oma taso on pysynyt, vaikka treenit ja kisat eivät alkukaudesta huvittaneet. Mitä ilmeisimmin loppukauden lepo, PK:n välttely ja kisailu ovat yhdessä tehneet tehtävänsä.

Ettei totuus unohtuisi, niin toki yksi junnu, muutama setämies ja pari lisenssitöntä ajoi myös nopeammin.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Poronpolku kutsuu

Hetkinen, minullahan on pihalla kesäauto! Vapauden symboli! Eikä vain symboli, jos on vapaapäivä.

Eilen en todellakaan valmistautunut martta-SM:iin. Lähdin retkeilemään, koska sydän pakahtui aamun kauneudesta.


Ajelin autolla Lopelle. Aamukahvikusihätä pakotti minut pysähtymään tällaiselle laiturille. Ei paha.

Räyskälän lentokenttäkahvila ei ollut auki, mutta kyläkaupasta sai evästä. Koska me vapaat autoilijat emme tietenkään ota mitään mukaan.

Sitten menin valmistelemaan VPCX:n Lopen osakilpailua. Tsekkasin mökin, joka oli hyvä, ja rälläsin pyörällä pitkin ratavaihtoehtoja, kunnes rata asettui hupaisaksi.

Koska mukana sattui olemaan Hämeen järviylängön kartta ja olin kuullut puhuttavan hyvää Poronpolusta ja Komion luonnonsuojelualueesta, autoilin Luutaharjulle. Siellähän sitä vasta ajonautintoa oli. Neulaspolkua harjanteilla, tiukkoja mäkiä ylös ja alas, pitkospuuta, tulipaikkoja. Pakko tulla uudestaan.

Ei tuollainen autopyöräily ole minun lajini. Puolentoista tunnin siirtymät fossiilisia polttaen vievät makua. Tai oikeastaan vähentävät sitä hurskauden tunnetta, joka harrastepyöräilyyn liittyy. Mutta kerran pari vuodessa...

Selkä on vähän parempi, muttei hyvä.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Sinistä mieskauneutta, vol 2

Raahauduin ihan peräti Sipoonkorven mysteerisaunalle asti ikuistamaan raajani. Nauttikaa:


Ei tuo käsi kipeä ole. Normaalit liikeradat, vähän hölskyy alamäissä, kuvassa näkymätön asvaltti-ihottuma paranee omia aikojaan.

Sen sijaan huumorpannujen ruhjoma selkä tekee kipeää. Kilsat täyttyy ja määräaikaishuolto tekemättä niin pikkuviat kasvaa. Vasen selkäfile kaipailee buranaa, ja jos ei se sitä saa, se kieltäytyy tekemästä korsetin virkaa.

Ajelinpa siis tänään penkistä, ja ajelen penkistä myös SM-kisat viikonloppuna. On kuulemma möykkyinen rata.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kitumista mäissä ja pelloilla

Eihän se käsi sitten ollutkaan kovin kipeä parin buranan jälkeen. Ajoin siis sunnuntain HEL CX:n.


Harvoin olen valmistautunut niin päin persettä. Reippaasti viiniä illalla, huonosti unta ja vajaa aamiainen. Korjaussarjaksi pullollinen elektrolyyttijuomaa tuntia ennen ja puolikas geeli viisi minuuttia ennen. En voi kyllin painottaa huolellisen nesteytyksen ja energiatankkauksen merkitystä kilpaurheilussa.

Paikalle oli raahautunut yli neljäkymmentä kuskia, joista kolme oli kovaa. Sasu Halme, Sami Tiainen ja Erkko Salonen kaipasivat ilmeisesti SM-treeniä sanan tuhmemmassa merkityksessä. Sasu suoritti junnumaiset tumpuloinnit heti alkuun ja vasta sitten jätti Samin ja Erkon nielemään pölyä. Itsen ja toisten satuttaminen meni kavereilta silti pieleen, koska kisa lopetettiin ennen aikojaan, 44 minuutin kohdalla. Erkko korjasi tilanteen ajamalla piruuttaan vielä yhden kovan kierroksen.

Itse keskityin ynnämuiden kärkisijan puolustamiseen, mikä sujui yksinäisissä merkeissä. Rata sisälsi sen verran teräviä nousuja, että sain ihan peräti jalat hapoille kahdella ensimmäisellä kierroksella. Sellaista ei käy minulle juuri koskaan, ja loppukisa meni tapahtunutta hämmästellessä.

Käsi ei juuri haitannut mutta selkä haittasi. Huumorpannujen ruhje säteilee jotain outouksia selkälihaksiin. Pannutusten jälkitiloissa oli kai tärkeintä, että Pickenflick pysyi hyppysissä. Tämä oli sen ensimmäinen kisa.

Kisan jälkeen fillarifoorumilla joku Viikin koetilan isäntämies herätteli keskustelua pellolla ajamisesta. Se oli ihan oikein. Heinäpellolle jäi monta sataa metriä kuin porotokan tallomaa uraa. Itse tykkään vetää radat valmiille baanoille. Se on hygieenisempää, kun ilman lupia ajelee, eikä hengästytä niin kuin heinikko.

perjantai 12. syyskuuta 2014

Taas katollaan

Käy itsetunnolle kun koko ajan pannuttelee typerästi.

Menin sokkoon asvaltti-ysikymppiin liian lujaa ja liikaa leikaten. Sieltä tuli bemari - hiljaa, kohteliaasti ja reunassa. Löin jarrut kiinni, mutta levyjarru yllätti pyöräilijän, lukitsi etukiekon ja siitä tonttiin.

Äkkiä ylös.

Pyysin bemarikuskilta anteeksi ja kiitin häntä hitaasta tilannenopeudesta joka esti lisävahingot. Takana ajaneesta pakusta tuli suloinen, leffajärjestäjän näköinen naishenkilö, joka veti hanskat käteen ja putsasi haavoista enimmät. Lähdin jatkamaan lenkkiä.

Sitten tuli se hetki, kun adrenaliini loppuu. Kipu paljastuu kuin verho vedettäisiin edestä. Käännyin kotiin ja suihkuun.

Pientä runtua lonkassa ja polvessa. Isompaa kyynärpäässä, sitä piti saksia ja ronkkia ja putsailla. Nyt siinä on rasvalappu ja sideharsoa. Käsi tuntuu oudolta, koska laiskanhermon tienoo turpoaa ja koska joku olkapään vaijereista venyi maksimiinsa.



Johtopäätökset. En osaa ajaa Pickenflickiä. Otan typeriä riskejä liikenteessä. Jäykkäkouristusrokotus pitää uusia ensi tilassa.

EDIT. Kävin Marian päivystyksessä kun turposi niin meheväksi. Ei murtumia, joku jänne ottanut itseensä mutta paketti kasassa, neste ei nivelen sisällä niin ei punkteerattu. Jäätä, buranaa ja liikettä kivun rajoissa.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Sinistä mieskauneutta

Muistattekos huumoripannut? Niistä alkaa olla viikko. Minä muistan. Ihailkaa.


Pystyn jo nukkumaan vasemmalla kyljellä, mutta muuten olen kipeä ja jäykkä. Tältä varmaan tuntuu mellakkapoliisin pamputtamasta punkkarista. Pahinta on etten kestä venytellä - sellaisesta setämies saa kolotuksia.

Tänään kävin taas Korsossa. Siellä pitää kuulemma järjestää krossikisat 27.9.

tiistai 9. syyskuuta 2014

VPCX Herttoniemi

Emilia putting hurt on men.

Toimitseminen on helvetin tylsää mutta järjestäminen on kivaa. Järjestän VPCX-cupia siksi, että olen sille kiitollisuudenvelassa. Se imaisi minut pyöräilyn pariin ja antoi kaupanpäällisiksi pari oppituntia School of Truelta.

Joten ei muuta kuin:

  • Pari kuukautta ennen ennen: Aja rata ja varmistu että se on hauska.
  • Kuukausi ennen: Varaa sauna. Ilmoita tapahtumasta facebookissa, yksivaihde.netissä ja fillarifoorumilla asiallisesti mutta sävykkäästi, niin että tapahtuman luonne käy ilmi.
  • Viikkoa ennen: Järjestä tutustumisajo. Hommaa kilpailunumerot ja nippusiteet.
  • Edellisenä iltana: Osta ja laita ruokaa kolmellekymmenelle. Ahdistu osallistujamäärästä. Hanki iPad-aplikaatio, jolla saa hoidettua kisaajien ilmoittautumiset, kierrosajat, loppuajat ja järjestyksen.
  • Aamulla: Merkkaa rata, se on mukavaa, rauhallista puuhaa ennen kaaosta.
  • Päivällä: Älä murehdi, mene virran mukana, tyypit pitää hauskaa ihan keskenään kun puitteet on ok, ja vaikkeivät olisikaan.

Seuraa tällaista:

VPCX 2014: Herttoniemi from tnts on Vimeo.

Jos kiinnostaa se aplikaatio, niin sen saa tuolta ja sillä saa aikaiseksi tällaisia tuloksia. Yksi henkilö yhdellä iPadilla tekee sen mihin marttakisoissa olen nähnyt tarvittavan lukemattomia tietokoneita, konttoritätejä, videokameroita ja toimitsijoita.

maanantai 8. syyskuuta 2014

Hurskastelua Luukissa

Luukin maratonilla ei tapahtunut mitään mainittavaa. Selkäruhje unohtui lähtövaatteen alla niin kuin pitikin. Alussa jäin hiekkamäkiin sutimaan koska ei ole voimaa. Keskivaiheilla Pohjasvuon Pasi kiusasi minua läskipyörällä. Lopussa pyydystin peruskestävyyskunnolla ja järkiajolla pari selkää, mutta luovutin yhden leveän selän jota oli kiva peesata. Rata oli kuiva paitsi siellä missä se oli mutainen, ja helppo paitsi siellä missä se oli tekninen.

No sellaista tapahtui, että oman seuran junnu AJ hengitteli alkusiirtymällä sen verran niskaan, että päästin hänet vetämään letkaa. Ja AJ veti, nimittäin risteyksestä ohi. Minä huomasin hetken päästä, stoppasin, jäin huhuilemaan letkaa, peruutin takaisin radalle ja olin tyytyväinen suureen hurskauteeni.

Sitä suurempi oli vitutus, kun vajaan tunnin päästä löysin harhailijat etupuoleltani. Niissä riitti hetkeksi tiputtelemista.

Harhaletka tuumasi, että harha ei oikaissut vaan hidasti. Siinä he olivat oikeassa. He eivät voittaneet aikaa, mutta minä hävisin sitä, koska palasin reitille.

Eipä sille mitään mahda. Joskus ajetaan harhaan mutta kukaan ei oio tahallaan. Merkinnästä ei voi tehdä idioottivarmaa, koska idiootit ovat hyvin kekseliäitä etenkin kisanaamalla. Loppujen lopuksi kaikki saivat ajaa kyllikseen ja pitkällä matkalla joku minuutin ero ei merkitse mitään.

torstai 4. syyskuuta 2014

Huumorpannut

Elikkäs ylpeyspannut aka krossijumalapannut alias mitä-luulet-olevas-pannut.

Naurattaisi jos voisin hytkyä.

Juuri äsken Herttoniemen VPCX-radan tutustumisajossa olin jo messevästi näyttänyt monta nopeaa linjaa. Kuusi ihailevaa opinjanoista katseli vierestä.

"Kun kierrätte tälleen oikeelta niin vältätte viistot juuret." Ajoin siis viistoon juureen, luulisin. Kaikki kävi äkkiä, kuten pahoissa pannuissa tapaa käydä.

Kaaduin koko painolla vasemman lonkan takaosalle, ja maapallo otti minut vastaan muhkuraisella juurella. Vasemman lonkan takaosassa on ajopaidan tasku ja taskussa multitool. Se jäi minun ja maapallon väliin.

Juuresta lähti 10 x 10 cm pala kuorta irti. Minusta ei lähtenyt kuin liika ylpeys, kovan karjunnan saattelemana.

Verenpaine heitti kivun mukana sen verran että meinasin ottaa lukua, mutta mitäs. Pyörän päälle ja kierros loppuun. En silti jatkanut harjoituksia vaan lähdin kotiin, koska kuulin buranan ja kylmän oluen vaativan kutsun. Vaan lumenkaatopaikan mäessä joku työmatkatempoilija vielä haastoi mäkikiriin. Nauratti mutta otin haasteen vastaan ja voitin, joten luultavasti mikään iso luu ei ole poikki.

Nyt perse ja lonkka ovat isot ja siniset. Joku hermo lienee turvotuksen takia pinteessä, koska vasemman kyljen tukilihaksia ei voi kivun takia käyttää. Sattuu saakelisti.

Ylihuomenna martta-cupin kisa, siitä tulee hauskaa. Ja juuri nyt keskimääräistä vähemmän leuhka olo.

Energiaa lisäävä harjoitus

Vastoin tervettä järkeä, parisuhdeoppaita ja kykyjäni olen salavihkaa alkanut valmentaa puolisoani. Minulle vittuillakseen hän päätti alkaa harrastaa triathlonia ja kaipasi harjoitusohjelmaa. Siitä enemmän joskus, mutta nyt kerron, että kun huolella miettii mikä olisi toiselle parasta, saattaa erehdyksessä huomata, että se toimii itsellekin.

Yleensä suomalainen harjoittelee hampaat irvessä uupumukseen asti, ja juuri niin me teimme tiistaina. Kolme kisavauhtista vartin kierrosta kymmenen minuutin palautuksilla. Keskiviikko menikin raskaita jalkoja nostellessa. Se ei ole hyvä, koska lauantailla vaanii marttacupin kisa. Jotain piti keksiä.

Keksin, että tänään ajamme kaksi (2) kierrosta helppoa HEL CX -rataa muuten hitaasti mutta ylämäet TÄYSII. Alle neljänkymmenen minuutin harjoitus sisälsi kymmenkunta 5-15 sekunnin spurttia vaihtelevin palautuksin. Sehän toimi.

Nyt ulkoilun jälkeen jalat ovat auki, kroppa hereillä, energiatasot tapissa ja aikaa jäljellä vaikka mihin. Tuntuu kuin jalat ja keuhkot olisi huuhdeltu raikkaalla syysilmalla.

tiistai 2. syyskuuta 2014

...goes VPCX!

Tarunhohtoinen cyclocross-möyrintä-cup! Eeppiset mutajuurakot, eeppisemmät jatkot! Kalja ja muta maistuvat suussa kun sanon kirjaimet ääneen.

V-P-C-X!


Mitä väliä, että minulle VPCX:n kulta-aika oli joskus 2009. Jollekin muulle se on juuri nyt. Siksi minä sitä järjestän.


Ja on se edelleen hauskaa. Jopa harjoittelu. Tänäänkin käytiin lataamassa pari kisavauhtista kierrosta Emilian kanssa.


Tässä kilpailukutsu:


VPCX Herttoniemi sunnuntaina 7.9.2014


Aikataulu:

13 rata merkattu & ilmoittautumiset & koekierrokset14 startti15.30 saunomaan ja palkinnot saunalla18 baariin: Siilinpesä!

Osoitteita & kartta:

Rata, lähtöpaikka ja maali: http://goo.gl/maps/57cLC
Ilmoittautumiset lähtöpaikalla.
Sauna, ruoka ja pyöränpesupaikka Hiihtomäentie 27 / Majavatien puoli. Oven avaus 040-5833347.
Autoille on yleensä tilaa Hiihtomäentiellä, samoin urheilupuiston ja sairaalan parkkiksella.

Ilmoittautuminen:

Osallistumismaksu 5 euroa sisältää numerolapun, saunan ja pastaruokaa kisan jälkeen. Kiva jos etukäteen kertoo naamakirjassa tulevansa, niin ruoka riittää.

"Kilpailu":

Kärki ajaa 45 minuuttia täyteen ja sen jälkeen yhden kierroksen. Kilpailijat otetaan maaliin kärjen jälkeen.
Kyseessä ei ole oikea kilpailu vaan kaveriporukan yhteislenkki. Kalusto- ja henkilövahingoissa järjestäjältä saa sympatiaa ja ehkä laastarin.
VPCX-cupin kilpailuihin saa osallistua millä tahansa polkupyörällä. Palkintoja ja cup-pisteitä saa vain, jos pyörässä on droppitanko ja jäykkä keula ja alle kahden tuuman renkaat.
VPCX-cupin pisteet jaetaan kisasta normaalisti, sijoitusten perusteella.

Rata:

Rata ei ole helppo, mutta kuitenkin varsin puistocrossia ollakseen VPCX. Latupohjaa, ulkoiluväylää, vähän polkua, muutama teknisempi kohta, pari kolme jyrkkää mäentöppyrää. Rata on märällä mutainen kuten kuuluukin.

Ruoka & juoma:

Saunalla on kisan jälkeen pastaruokaa. Laktoositonta, kasvisvaihtoehto. Olutta omakustannehintaan.

Lisätiedot:

kare piste eskola ät gmail piste com / nol nel nol-5833347 sekä yksivaihde.netin, fillarifoorumin ja facebookin keskustelut.

lauantai 30. elokuuta 2014

Valitse taistelusi, sulje korvasi

Tänään MTB Green Racessa sain kaikkien aikojen parhaan sijoitukseni maraton-cupissa. Lisäksi ajoin neljä tasaista kierrosta tyhmistelemättä ja eroni kärkeen oli pienempi kuin koskaan, vaikka kärjessä päälliköivät proffat Veikkanen ja Pökälä.

Voisi luulla että olen kovakin kuski, mutta paskat.

"Valitse taistelusi", sanoo Sunzi, ja minähän valitsin. Kovat maastokuskit olivat PM-kisoissa. Rata oli sellainen että kädettömät kuntoihmeet tiesivät jättää tulematta. Moni minua parempi keskeytti tai hidastui rengasrikkoon tai muuhun ongelmaan. Henri Ojalan rengastalkoot selittävät eroa kärkeen - hän olisi näyttänyt proffille kanan pissimisaukon.

Mikä hirvittävintä, enimmän aikaa jouduin kuuntelemaan, kun nelikymppiset setämiehet Aki Korpela ja Pasi Pohjasvuo tarinoivat polulla takani niitä näitä liiemmin hengästymättä. Kun itse painaa laikka punaisena, sellainen pyöräradion iltapäivälähetys syö miestä. Viimeisen kierroksen alussa annoin heidän mennä, että pääsisin kuuntelemasta.

Niin ja Pohjasvuo ajoi läskillä.

Pudotin myös geelipussin maastoon, tosin täyden ja vahingossa. Aika noloa, eikös? En löytänyt sitä seuraavalla kierroksella, ja alkoi polttoaine uhkaavasti huveta. Anoin hätäapua keskeyttäneeltä kollegalta, mutta häneltäkin olivat tahmakranaatit loppu. Vaan kas, viimeiselle kierrokselle lähtiessä tämä herrasmies veljeyden hengessä oli odottamassa ja ojensi kouraani kaksi geeliä.

Kaikesta tällaisesta jää muuten aika helvetin hyvä fiilis, kun noita maastokisoja ajaa. Siihen kun vielä lisää, että nautin polun joka kuopasta, niin tästä ei ole suunta kuin alaspäin.

perjantai 29. elokuuta 2014

Kisalieska

Jos ei huvita ajaa kisaa, ei tartte ajaa kisaa. Jotenkin on alkukesän jälkeen laiskottanut ja ollut muuta mielekästä tekemistä.

Mutta hitto, kun istuin Vierumäen XCO-radan varressa valvomassa, että muut kisaavat siivosti, lieska syttyi. Minä nyt en ainakaan kasvata toimitsijamassua. On se ajaminen niin paljon hauskempaa.

Alkukesästä tuli tehtyä ihan riittävästi peekoota, mutta kierrosten nosto ei yhtään huvittanut. Vasta elokuun alun pitkä patikkareissu jotenkin nollasi kropan väsymystilan. Teki taas mieli ajaa, ja teki mieli ajaa lujaa.

Niinpä olen keskittynyt niin kutsuttuun Saarela-treeniin: Joka toinen päivä kovaa.

Hertsikan VPCX-radan ja Viikin HEL CX-radan ylämäet alkavat olla kuopille ruovitut. No melkein.

Saa nähdä miten huomenna kulkee MTB Green Racessa. On kuulemma möykkyinen rata, ja kisa on osa treeniblokkia. Jos sen hienosti sanoo.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Tunkekaa geelipussit perseeseenne

Luitte oikein. Oikea paikka tyhjäksi imetylle geelipussille on XCO-kuskin persereikä. Siitä vaan käsi bibsin sisään ja sinne se sujahtaa perserasvan liukastamaan anukseen, eikä enää tahmaa taskuja, käsiä tai bibsejä. Korkeintaan pöntön reunaa aamulla.

Ehdotan persereikää tyhjän geelipussin paikaksi, koska muuten joudun poimimaan sen geelipussin radan reunasta itse, eikä geelipussin poimiminen vastaa käsitystäni maastopyöräilijöiden yhteispelistä.

Kun reipas maastopyöräharrastaja heittää geelipussin radan reunaan, sitä ei poimi äiti tai matalapalkkatyöläinen. Sen poimii toinen reipas maastopyöräharrastaja kisan jälkeen. Ja se vitun geelipussi on tahmaisuuden sirpalepommi. Jos siihen koskee, tahma leviää koko iholle, kaikkiin asusteisiin ja repun syövereihin.

Joten parempi vaan tunkea se geelipussi perseeseen.

Aluksi se saattaa tuntua hankalalta liikkeeltä kesken kisakiireiden, mutta kannattaa harjoitella leppoisilla yhteislenkeillä. Ja mitä sitä suotta häpeilemään - kun kaikki maastopyöräilijät ovat oppineet tunkemaan geelipussin anukseensa, oivallisen käytännön aloittaneita muistetaan puhtauden, käytännöllisyyden ja maastopyöräveljeyden pioneereina.

Siispä tunkekaa se geelipussi perseeseen. Älkää heittäkö sitä radalle.

Niin ja Jukka Vastaranta sai ne olympiapisteet kuten pitikin. Sitä vartenhan me siellä oltiin.

lauantai 23. elokuuta 2014

Ratatalkoot

Tänään harrastin maastopyöräilyä ajamalla henkilöautolla Korsoon, vetämällä muovinauhaa luontoon, ruuvaamalla kylttejä tolppiin ja seisoskelemalla seurakavereiden kanssa.

On meinaan huomenna Korsossa ihan UCI-kisat. Toiselta nimeltään Jukka Vastaranta olympialaisiin -kisat. Tarkoituksena Suomen pyöräilevällä nuorisolla ja keski-ikäistöllä on juonitella Vastarannalle UCI-pisteitä, mikä tänä vuonna tapahtuu sekä Korsossa että Hyvinkäällä. Ei muuten kuka tahansa keskieurooppalainen löydä Korsoon, joten hyvä on juoni.

Mutta oli siellä hienoa talkoilla. Viron ja Latvian ja Suomen parhaat jannut tsekkailemassa linjoja, ja me ratanauhan kanssa tukkimassa luovia oikoteitä. Ilmassa suurehkon urheilujuhlan tuntua.

Vaikka ajajien kesken siellä hauskaa pidetään. Röllipolun varressa kannustanee muutama sienestäjä, maalialueella surevat omaiset.

Kannattaa tulla katsomaan. Lisempää tietoa.

Jaa että miksen aja? Ei huvita.

perjantai 22. elokuuta 2014

Annetaan / Myydään halvalla

PM tai kare piste eskola ät geemail piste com, Helsingin Roihuvuori tai Pasila.


Shimano BR-M447 -levyjarrut
- etunen hyvä
- takanen saattaa vuotaa jarrusatulasta tai ainakin kaipaa ilmausta
- 160 mm peruslevyt voin katsella mukaan
- 10 e




Maantietanko Nitto Neat Mod. 104, 26.0 mm
- 40ish levee
- teipinjämää, muuten ok
- kalja



Maantietanko 3ttt, 26.0 mm
- tässä lukee sekä Colnago että Merckx, pakko olla hyvä
- 42 cm levee, klassinen taivutus
- teipinjämää, melko ok
- kalja




3 x 9 -rattaat
- varsin tuore rataskolmikko siihen sun loppun ajettuun hoboprojektiin
- 104 bcd
- pultit mukaan
- 0 e


Kaksi paria nousukahvoja
- pyöreet on painavat, ergonomiset on kevyet
- 0 e


Shimanon spd/avo-yhdistelmäpolkimet
- pyörii ja kiinnittyy kuin unelma
- tuhoutumattomat
- 0 e