torstai 18. tammikuuta 2018

Tulikin vähän pidempi tauko

Viimeisin kisa oli sunnuntaina 7.1. Kisaa edeltävänä iltana tuli kurkkuun ennakkoaavistus flunssasta, ja kisan jälkeisenä iltana flunssa alkoi tehdä kunnolla tuloaan.

Oikein hyvä ajoitus.

Viime viikko meni kuumeessa ja toipilaana, pää täyttyi räästä. Viikonloppuna pikkukuumeilu palasi iltojeni iloksi, ja jouduin tyhjentämään räkäpäätä sumutteilla.

Eilen keskiviikkona yritin lääkäriin, mutta koska en osannut oikeita vuorosanoja, minulle vittuiltiin puhelimessa. Täksi aamuksi opettelin vuorosanat paremmin.

Tuloksena ultraäänellä varmistettu poskiontelontulehdus ja mykoplasmaepäily. Mykoplasmaepäily johtuu siitä, että työpaikalla on ollut mykoplasmaa, ja muutenkin se mellastaa PK-seudulla tavallista vilkkaampana. Vasta-ainevarmistusta oli turha tehdä tässä tilanteessa, koska sitä on vaikea tulkita eikä se juuri vaikuta hoitoon.

Sain sen verran tymäkät antibiootit, että ne (toivottavasti) tehoavat sekä poskiontelontulehdukseen että mykoplasmaan. Kokemukseni mukaan tymäkät antibiootit vetävät ainakin oman kroppani sellaiseen poikkeustilaan, ettei tarvitse ajatella treenihommia aikoihin. Mykoplasmasta ei ole kokemusta, mutta lääkäri-isäni kehotti ottamaan hyvin kevyesti, kunnes terveydentila on normaali, ja sen jälkeen varautumaan usean viikon tai kuukauden alikuntoon.

Taidan ottaa kehotuksen vakavasti. Viime kaudella yksi tuttu pyöräilijä meni pahasti lakoon sydänlihastulehduksesta...

No mitäpä tässä. Terveen miehen on mukava sairastaa harmittomia tauteja.

perjantai 12. tammikuuta 2018

Pyöräilyunioni tiedottaa cyclocrossista!

Pyöräilyunioni alkaa julkaista omaa tiedotuslehteä. Kyseinen brändityökalu piilotetaan kolme tai neljä kertaa vuodessa Pyöräily & Triathlon -lehden väliin. Ensimmäisen numeron pitäisi ilmaantua jo helmikuussa, ja lehteen on tulossa myös lajiesittely cyclocrossista, koska taottava on kun rauta on kuumaa. (En suosittele takomaan kuumaa titaania tai kuumaa alumiinia, puhumattakaan kuumasta hiilikuidusta.)

Lajiesittelyn kylkeen tulee kysymyspalsta, ja verrattomien HEL CX -sankaritöideni ansiosta pääsin vastaajaksi. Koska kyseessä oli syventävän journalismin kuningaslaji, sähköpostihaastattelu, rohkenen tässä referoida sen työn tuloksia, jotka toimittaja minulle ulkoisti.

Miksi juuri cyclocross on sinun juttusi?

Se on tasa-arvoisen toveruuden ja hauskanpidon kuorruttama yhdistelmä kaikkea mitä pyöräilyssä tarvitaan: kestävyyttä, terävyyttä, ajokättä, varmatoimista kalustoa ja pikkuisen taktiikkaa. Kisat ja niiden vaatimat treenit ovat lyhyitä, joten niille on aikaa ja kisoja voi kiertää paljon. Yksi hyvä syy on lajityypillinen vuodenaika - pimeä, märkä syksy helpompi kestää, kun näyttää sille keskisormea ajamalla kisaa joka viikonloppu hymy korvissa.

Miten ajauduit lajin pariin?

Epätyypillistä mutta hauskaa reittiä. BC Hellsinki on fillarilähettien katu-uskottava yhteenliittymä, jonka liepeille harhauduin samalla, kun he alkoivat järjestää pahamaineista VPCX-cupia, jossa cyclocross-pyörillä ajettiin pöhköissä paikoissa. Kaljanjuonnin, kavereiden, kaahauksen ja kamalan sään yhtälö oli vastustamaton. Tavallisen seurapaitapuuhastelun kautta en olisi ikinä ruvennut ajamaan kilpaa, mutta nyttemmin seurapaitapuuhastelukin tuntuu tarpeelliselta.

 Mitä muita kisoja kierrät kuin cyclocross-kisoja?

Kaikki käy kunhan se on enimmäkseen polkua. Maastopyörämaratoneja ajoin paljon pari kautta sitten ja cupin kokonaispisteissä olin joskus pelkällä ahkeruudella neljäs. Nyttemmin valikoin kisakalenterista ja tapahtumista hauskimmat mihin ehdin, mutta alamäkeen ja hissienskaan ei riitä varat, osaaminen eikä uskallus, kun kisanaamalla tulee ajettua roisisti. XCO on radoiltaan kehittynyt hauskaan suuntaan, sitä suosittelen! Jos olisi junnu, mankuisin bemaksin kisahommiin ja dirttipyörän hauskanpitoon, mutta kun en ole.

Mikä pyöräilyssä on sinulle hienoin juttu?

Järjestyksessä: Luonto, flow-tila, sosiaalisuus, kropan & mielen rajojen etsintä, kropan & mielen kehittäminen, hyödyllisyys liikkumismuotona sekä mukava käsityö kunnossapidon ja rakentelun parissa.

Kenelle sinä suosittelisit cyclocrossia?

Kisojen kannalta sille, joka kaipaa tasaveroisuutta ja hyvää, rentoa henkeä. Kisaformaatti eli tunti täysiä on sama kaikille, samoin rata. Kun vielä kisakeskukset ovat tiiviitä ja tapahtumat järjestelyiltään ajajilta-ajajille -tyyppisiä, niin sosiaalisuus on ehkä keskimääräistä helpompaa.

Lenkkeilyn ja kaluston kannalta suosittelen cyclocrossia sille, joka haluaa vapauden ajaa missä tahansa. Krossarilla ei ole ajoalustan vanki, ja ympäristö muuttuu leikkikentäksi ilman siirtymiä.

Paljonko treenaat?

Vähemmän kuin itsekään uskon. Kilometrejä tulee vuodessa alle 10 000, niistä enimmät sisällä. Rapistuva kuntopohja on tehty muinoin, nykyään väännän trainerilla mahdollisimman laadukkaita tunnin treenejä, mikä tuotti mukavan tasonnoston viime keväälle ja vähän syksyllekin.

tiistai 9. tammikuuta 2018

Voitin HEL CX -cupin!

Ihan oikeesti! Voitin!

Mitenkäs se nyt sitten menikään. Syksyllä Helsinkiin saatiin virallinen cyclocross-cup, kun harrastajat ja seurat löivät hynttyyt yhteen Tuomas Paunosen ja Raparperin orkesteroimina. Kymmenen kisaa, luvat ja systeemit kunnossa, paljon väkeä ajamassa. Kymmenestä kisasta ehdin ajaa kahdeksan, koska järjestin kisoista kaksi (tai ehkä noin 2,3), mutta tuloksiin laskettiin kahdeksan parasta. Ja se riitti!

Finaali sunnuntaina oli sarjan avauksen uusinta Tapanilassa, Hiidenkiven puistossa, kun Hietsuun tai Hertsikaan ei saatu lupia. Alun perin minulla ei ollut kisaan tavoitteita, koska olen ajellut lähinnä laiskanlyhyttä peekoota, mutta lauantai-iltana juuri ennen nukahtamista vaimo tsekkasi oman flunssansa takia kokonaispisteet ja sanoi että minä voin vielä voittaa. Oli pakko nousta tarkistamaan, ja kyllä - jos olisin vähintään neljäs eikä Visuri ilmaantuisi mestoille, niin homma olisi paketissa.

Seurasi jännityksen pieni kouraisu, mutta kisaan valmistautumista tilanne ei muuttanut. Herätys ennen seiskaa, reppu täyteen roinaa ja kahdeksaksi pyörällä Tapanilaan rataa rakentamaan. Siinä sitten yhdessä Mustosen Matin kanssa muisteltiin pimeässä miten se rata menikään ja ruvettiin pikkuporukalla iskemään keppiä routaan. Kymmeneltä oli rata valmis ja yhdeltätoista palelin täppäilemässä harrasteen ja junnujen kierroksia.

Kahdeltatoista oli naisten lähtö, joten nautiskelin lastenhoitonakista Tapanilan Erän kahvilassa räkäisen taaperon seurassa. Sitten näpyttelin Turusen autossa jälki-ilmot sisään ja omaa lämmittelyaikaa jäi peräti parikymmentä minuuttia.

Startissa jalat olivat pökkelöt, mitä kompensoin tekemällä typerää sisäkurvi-ilkeyttä kanssakisaajille lipputangonkierrossa. Minkäs sille mahtaa, jos mieli huutaa että pitää olla neljäs. Kun tilanne asettui, Kuitto lähti päälliköimään ja itse jäin Santun, Erkon, endurojumala Markun ja Danin porukkaan. Se porukka livahti karkuun ensimmäisen kierroksen lopussa, kun minulta irtosi takakiekko. Vitun external-cam-pikalinkut, palakaa helvetin tulessa!

Lähdin takaa-ajoon nelossija mielessä käryten. Sain asemia paranneltua, mutta kun yritin ohi Danista, häneltä paloi käämi. Leikkasin muta-alamäkeen oikealta sisäkurvin kautta, koska se oli parempi linja. Dani sulki oven ja minun pyöräni stonga taisi ottaa kontaktia Danin satulaan, mutta pystyssä pysyttiin. Kokemattomampia tai epävarmempia en uskaltaisi tällä tavoin haastaa. Ylämäessä Dani kuittasi ja antoi ns. palautetta, mutta taisi joutua sen verran punaiselle, että pannutti pian letkan kärjestä, sitten puhkaisi renkaansa, vihastui ja lähti kotiin.

Pari seuraavaa kierrosta ajoin Erkon ja Markun porukassa, joka rakoili kun kaatuiltiin vuorotellen - minä eniten, Erkko pahiten. Lumen huurtama jäinen maa piti muuten hyvin, mutta pari off-camber-mutkaa metsäpolulla kiillottui petollisen liukkaaksi. Onneksi keula ja perä lipsuivat alta tasapuolisesti, muuten epäilisin taas jotain ajotekniikka- tai kalusto-ongelmaa.

Neloskierroksella sain repäistyä Markkuun pienen eron. Repäisy näkyy sykekäppyrässä ja kertoo että peekoo ja löysäily on palauttanut dieseliin vähän kierroksia. Keskisykekin oli kisassa 173 eikä se iänikuinen 171, ja EPOC-käppyrä nousi jyrkemmin ja korkeammalle kuin aikoihin.

Loppukisan ajoin kakkosena ja muka varmistelin kokonaistilannetta pitämällä eron Markkuun. Paitsi että en minä osaa edes varmistella, vaan pannuttelin loppuun asti. Oli hyvä päästä maaliin.

Sitten muut lähtivät pakkasesta kotiin tai saunaan, mutta minä lähdin purkamaan rataa. Apua sain yhdeltä kisaajalta - ja kahdelta seitsemänvuotiaalta tytöltä, jotka olivat syöneet KahVelon chilipipareita ja siksi keräsivät merkkausnauhaa innolla, hymyllä ja energialla. Turusen Tuomas pakkaili kisakeskusta. Pimeän koittaessa laitoin lampun pyörään ja poljin kotiin aivan helvetin tyhjillä jaloilla.

Mutta voitin cupin! En ollut paras kuin kerran, mutta olin ahkera, tasainen, terve ja elämäni kovimmassa kunnossa. Kalustokin kesti, mitä nyt alkukaudesta vaihteet ronklasivat, räntäkisoissa jarrut loppuivat, Klaukkalassa puhkesi rengas ja finaalissa irtosi kiekko...

On joutunut treenaamaan, jännittämään, kärsimään, kaatuilemaan ja sitten pesemään eeppisiä mutamääriä pyöristä, vaatteista ja korvien takaa. On joutunut kaitsemaan taaperoa loskapellolla, kun on vaimon vuoro ajaa, ja tekemään lapsen takia melkoisia kompromisseja valmistautumisessa, että pääsee ylipäänsä ajamaan. On joutunut myös heräämään sianpieremän aikaan, takomaan tolppia routaan ja palelemaan kierroslaskennassa.

Mutta on ollut myös toveruutta, onnistumisia ja mielekästä puuhaa oman lajin kanssa.

Emilia muuten tuli naisissa toiseksi.

Erityiskiitos HEL CX:n primus motor Tuomas Paunoselle tästä harvinaisesta elämänvaiheesta.