lauantai 30. tammikuuta 2016

Pilinmittailua

Melko tuoreena hattiwattimittari- ja traineriharjoittelijana eksyin succisfoorumin pariin lankaan. Ei olisi pitänyt. Keskusteluissa FTP-arvosta ja harjoitusvastuksista tiedonjyväset olivat hajallaan, ja yleissävy muistutti koomisesti pikkupoikien pilinmittailua.

"Miten mittaan FTP-arvoni koon?" "Vaikuttaako x FTP-arvon suuruuteen?" "Miten itsenäinen harjoittelu välineellä y vertautuu tositilanteeseen?" "Kylmässä wattini pienenee, pitääkö huolestua?"

Ei helvetti, eikö ne tajua miltä tuo kuulostaa?

Trainerit ovat erilaisia eikä niiden hattiwattilukuja kannata verrata. Watitkin ovat erilaisia ja niitä pitää osata käyttää. Sekä watit että trainerit ovat treenivälineitä, joilla on saman verran tekemistä polkupyöräilyn kanssa kuin runkkauksella seksin kanssa.

Paitsi tietysti jos tykkää nimenomaan ajaa trainerilla watteja. Sehän on jokaisen oma asia, ja viimeisten tutkimusten mukaan siitä ei kasva karvoja kämmeniin eikä se saa silmiä kieroon.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Käden taidot

Nyt kun treenailen vain trainerilla, minusta tulee kädetön maantieurpo. Pysyn pystyssä vain kestopäällysteellä, jos se menee suoraan ja muut noudattavat ryhmäajon lakikirjaa.

Paitsi että työmatka ja talvi vastustavat parhaansa mukaan tätä väistämätöntä kehitystä.

Loskamuhju kiemurteluttaa, sen keskellä sporakisko kutsuu etupyörää nimeltä, aurausvallit tyssäyttävät vauhdin ja kaiken alla on jää. Mutta talvikunnossapidon ongelmat ovat minulle siunauksia.

Ajan Equillarilla, fiksinä, jarruitta. Pidän vedon päällä, annan etupyörän hakea, ohjaan lantiolla, luisuttelen ilokseni. Silmien, käsien ja aivojen välillä kulkee enemmän dataa kuin valokaapeliin mahtuu, mutta tietoisuuden kautta se ei käy. Käden taidot pysyvät yllä.

Se muuten ei ole mitään vitun sankaruutta se talvipyöräily. Etenkään kun sitä on tehnyt kahdeksanvuotiaasta joka talvi.

torstai 21. tammikuuta 2016

Vettä Saharaan

Lyhyet ajokamat päälle. Taskuun pikkupyyhe, luuri ja nappikuulokkeet. Pyörän kanssa pimeän pihan yli salille. Pyörä traineriin, Trainerroadista joku kiva harjoitus, musiikki soimaan ja tunti ajoa käskyjen mukaan.

Tulee hyvä olo, yllättävän hyvä.

Olen ajellut trainerilla mitä milloinkin: sweetspotia (= roskakilsat), tresholdia (= kovaa), VO2maxia (= täysii) ja vähän jopa voimaa (= liian isolla vaihteella). Asettelin FTP:n melko varovaisesti, niin ei tule ylilyöntejä näin alkuun (FTP = kovaan ja täysiin välissä).

Tunnin kontrolloidut vedot uppoavat kroppaan kuin vesi Saharaan. Kesällä jyystetty peruskunto on vielä tallessa. Syksyn krossikisat herättelivät jumista. Töissä on kyllä poikkeuksellisen paljon tekemistä, mutta tipaton tammikuu ja fokusoitu olo jeesaavat palautumista. Alaselkä on aiemmin ollut talvisin jumissa, mutta nyt kun en ole ennättänyt ulkona palella pitkiä lenkkejä, olo on vetreä kuin pikkupojalla. Takareidet ja lonkan koukistajat eivät nekään kinnaa.

Lämpö, hiki, liike ja kontrolli, ettei mene yli.

Innolla katson, kauanko kestää.

Se varovainen FTP on muuten 295, siinä kauniissa kuvitelmassa, jonka Elite Turbo Muin ja Trainerroad yhdessä minulle maalailevat.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Eka kivi

Virheiden tekeminen ei ole tyhmää. Virheiden toistaminen on. Olen tyhmä.

Lepsu kiihdytys Hietsussa.

Rutikan krossikisassa ajoin Schwalbe Rocket Roneilla. Ne eivät ole tubeless-yhteensopivat eikä niissä ole mitään suojausta. Takakumin paperinohut kylki repeytyi ensimmäiseen kiveen, eikä siitä kumista ollut enää pyörällä ajamiseen.

Tänään Hietsun varjo-SM:ssä oli toki jäljellä etukumi. Sen paperinohut kylki repeytyi ensimmäiseen kiveen.

Kiittelin itseäni. Etenkin siksi, että olin itse harjannut kivet näkösälle höttölumen alta, että osaisin niitä varoa. Koska etukumi ei tyhjentynyt välittömästi, jatkoin kohti seuraavaa kiveä. Se iski takakumista (Mud Wrestler) ilmat pihalle.

Kruisailin hetken lussukumeilla, mutta aloin sääliä lompakkoa. Paljaalla kuitukehällä ei ole yhtä kiva ajaa kuin paljaalla alumiinilla.

Mutta vitut, en jättänyt kesken. Juoksin pyörä olalla puolitoista kilometriä varikolle. Sain Raparperilta nastakiekon eteen. Takakumi alkoi vähitellen pitää litkut kun näytin sille umpijäistä jalkapumppua. Ja ei kun kitumaan.

Marathon Winter ei pidä höttölumessa. Mutkissa ei ollut hauskaa, paisti katsojilla.

Muuten kulki juuri niin kuin kulkee jos on edellisenä päivänä ajanut 11 x 3 min 130 %:lla ftp:stä.

Sitten mentiin saunaan, tilattiin pitsat ja katsottiin striiminä Belgian-mestaruuskisat. Sanoisin että vahvasti voiton puolelle.


Eka mutkassa Kuiton Antille lantiota, kärkeen ja höntyillen kohti kiveä.
Tässä kumit jo tyhjinä.

Sukkasilleen mutkat nastakiekolla peränpitäjänä.

Vauhdin tunnetta eiku pelon.

Uudet rillit tekee vauhdikkaan naaman.

Antti varvasi, nöyränä maaliin.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Speksaus vittuun

Tullut hankittua kaikennäköistä viime aikoina, niin kuin se traineri. Sen kylkeen piti verkosta tilata Campa-vapaaratas ja sille pakka ettei tarvitse vaihdella ja jotain pientä että saa postit.

Sitten menin ajamaan sitä traineria, ja heti kovasti harmistuin kun älypuhelimelle ei ollut paikkaa. Mistä virtuaalivalmentaja nyt piirtää minulle wattikäyrää? Stemmin päällä on liukasta.

Menin verkkoon speksaamaan älypuhelimelle telinettä. Niitä oli saatanallisesti, ja enimmät aivan kamalia härpäkkeitä, jotka kelpasivat vain yhden valmistajan yhden vuosikerran yhden väriselle mallille.

Ei helvetin perse. Tuli mitta täyteen.

Otin palan jesaria. Puhelin pysyi sillä stemmissä just hyvin. Tulisipa mitta useammin täyteen.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Rainerin kanssa

Olen hankkinut keskimääräistä laajemman pyöräilysivistyksen. Kisannut maantietä, maastoa ja cyclocrossia. Testannut brevettejä, rataa ja alamäkeä. Pyöräretkeillyt ympäri Eurooppaa, Suomea ja Lapin maastoja. Rakentanut, ostanut ja hajottanut hyvin monenlaisia pyöriä. Ajanut Kanariffat, Toscanat ja Mallorcat.

Lisäksi olen hikoillut sekä rullilla että hattiwattipyörällä. Mutta en trainerilla.

Oi traineri! Kellarin nurkassa ujellat kuin suihkukone, syöt takarenkaita ja murrat runkoja! Sinuun kiinnitettynä onneton sielu polkee tahmeasti kuin suota! Sinä herutat ihmisestä myrkyllistä hikeä, joka syövyttää hiilikuitu-unelmat! Sinä kasvatat maantieurpolle jalat mutta kuihdutat kädet, ja saat katsomaan maiseman sijasta mittariin! Oi traineri!

Sattuneesta syystä joudun lähiaikoina tehostamaan ajankäyttöäni, joten ostin lähikaupasta trainerin. Koska en halua polkea suossa, ostin kunnollisen. Sen nimi on Elite Turbo Muin Smart B+.

Se on suoravetomallia, eli traineri tulee takakiekon tilalle, mikä helpottaa käyttöä. Se painaa saakelisti, mikä tarkoittaa tukevuutta ja epämobiiliutta. Se ampuu bluetoothilla ja ANT+:lla nopeuden, kadenssin ja tehon optimistisia likiarvoja. Se vastustaa paikallaan etenemistä vispaamalla jotain paksua nestettä lämpimäksi. Se on hiljainen.

Eilen illalla vietin sen kanssa ensihetket. Naitin sen Pickenflickiin, minäpuhelimeen ja Eliten omaan treenisoftaan ja poljin tunnin. Treenisofta osoittautui kelvottomaksi, mutta muuten ilmassa oli lupauksia.

Omalla pyörällä on paras ajaa, myös sisällä. Tarkempi raportti seuraa.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Pelkkää peekoota

En usko peekoohon. Täsmennän niille jotka eivät osaa katekismustaan: En usko peruskuntoharjoitteluun, siis pitkiin matalan sykkeen lenkkeihin.

Uskon tietysti että peekoo parantaa sydämen lyöntitilavuutta ja lihasten hapenkuljetusta ja rasvanpolttoa ja lässynlässyn. Se kaikki on tutkittu. Mutta en usko että peekoo on välttämätöntä tehokkaamman harjoittelun pohjaksi saati suomalaisissa maastopyöräkilpailuissa menestymiseksi.

Kerroon uutisen. Kestävyysurheilun harrastajiksi valikoituu tyyppejä, jotka tykkäävät viettää pitkiä aikoja lenkillä. Peekooharjoittelu on pelkkä keino oikeuttaa se mistä kestävyysurheilija tykkää. Tämä on peekoon ydin. Tämä on syy siihen, miksi sen halutaan olevan niin iso osa kestävyysurheilijan harjoittelua.

Peekoo on kiva juttu, mutta se ei ole kunnon kivijalka. Se on kunnon yksi osa. Kolmen tunnin marttakisassa pärjää muillakin kunnon osilla. Tekniikalla, tottumuksella, veekoolla, maksimeilla, voimalla, nopeudella, millä vaan.

Samoin pyöräilystä voi nauttia muillakin kunnon osilla kuin peekoolla. Nöösit ajavat vartin lujaa ja nilkuttavat kotiin väsymystään ihaillen. Enskakuskit rypistävät kaksi minuuttia alamäkeen ja spekuloivat vartin.

Vähättelen peekoota ehkä myös siksi, että minulla sitä on. Toisin kuin mitään muuta kuntoa.

Teininä kävelin huvikseni kuuden tunnin lenkkejä. Myöhäisteini-iästä yli kolmekymppiseksi tein vuodessa useita patikka- ja hiihtovaelluksia. Useimmat kestivät viikon, mutta olen järkyttänyt elimistöäni myös kolmen ja puolen viikon kävelyllä sekä kolmen viikon äärimmäisen vaativalla telttahiihtovaelluksella. Viikon maastopyörävaellukset ja ylipitkät normilenkit ovat tulleet kuvioon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Melkein koko viime kesä meni retkipyöräillessä.

Kaikki tuollainen on peekoota. Voisi sanoa että tunnen rasva-aineenvaihduntani.

Mutta jos haluaisin kehittyä, minun pitäisi tehdä kaikkea paitsi peekoota. Harmi vaan ettei huvita.

Paljon enemmän huvittaa ajella Keski-Suomen polkuja ja pikkuteitä kaikessa rauhassa, niin pitkään kuin varpaat pysyvät sulina. Välttelen tarpeetonta höntyilyä, mutta toisaalta nautin siitä, että voin nousta sekaan tiukkojakin mäkiä ja kiihdytellä vauhdikkaitakin polkupätkiä, eikä kolmen tunnin jälkeen väsytä. Se on ihan hyvä syy ajaa pelkkää peekoota.