tiistai 27. kesäkuuta 2017

Tarakat ja lokasuojat - voi helvetti

Hiki valui norona selkää pitkin persvakoon, kun asensin puolison krossariin tarakkaa ja lokasuojia. Juu asennettava ne on, jos meinaa Saariston rengastielle soittohommiin ja lainaa pyörän kaverille, jonka iho ei pidä vettä. Mutta on se vaan perseestä, meinaan tarakan ja lokasuojien asentaminen.

Ennen kuin persvako täyttyi, ennätin muotoilla muutaman maksiimin:
  1. Jos käsillä on renkaat, lokasuojat, tarakka ja jarrut, niistä voi käsillä olevaan polkupyörään asentaa ongelmitta yhden.
  2. Jos asentaa ongelmattoman objektin lisäksi muita, ongelmien määrä on objektien määrä potenssiin objektien määrä.*
  3. Jos pyörässä on tarakan tai lokasuojan kiinnikkeelle reikä oikealla kohdalla, se on 90 astetta väärässä kulmassa.
  4. Jos tarakan tai lokasuojan kiinnitysreiässä on kierteet, ne joko jumittavat tai korkkaavat.
  5. Jos kiinnitysreiän kierteet eivät jumita, ruuvi putoaa retkellä ja on harvinaista mallia.
  6. Jos kiinnitysreiän kierteet eivät korkkaa, ruuvaaminen on mahdotonta rungon, jarrun, tarakan ja lokasuojan yhdessä muodostaman esteen takia.
  7. Jos tarakan tai lokasuojan kiinnitysreiässä ei ole kierteitä, joko ruuvaaminen tai mutterin pitäminen paikoillaan on mahdotonta rungon, jarrun, tarakan ja lokasuojan yhdessä muodostaman esteen takia.
  8. Jos rungon, tarakan, lokasuojien, jarrujen ja renkaiden yhdistelmä ei rämise, se hinkkaa.
  9. Jos pyörän etupäässä rämisee, takapäässä hinkkaa, tai toisin päin, tai molempia.
  10. Jos renkaat, lokasuojat, tarakat ja jarrut sopivat ongelmitta eivätkä rämise tai hinkkaa, laukut eivät sovi ongelmitta tai rämisevät tai hinkkaavat.
* Renkaiden ja lokasuojien asentamiseksi pitää ratkoa neljä ongelmaa; renkaiden, lokasuojien ja tarakan asentamiseksi 27 ongelmaa; renkaiden, lokasuojien, tarakan ja jarrujen asentamiseksi 256 ongelmaa.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Oi ihana Äänekoski (ja Suolahti)!

Viime ajat minä ressukka olen joutunut lusimaan anoppilassa, vaan eipä hätää mitään! Suolahden ja Äänekosken viisaat kunnanisät ovat nimittäin katsoneet tarpeelliseksi huolehtia kuntalaisista tarjoamalla heille oivallisia ulkoliikuntamahdollisuuksia.

Laulavan mörön polku on viisitoista kilometriä vaihtelevaa, rytmikästä ja enimmältään hekumallista maastopyöräiltävää. Täällä umpeen metsittyneiden maastourien seudulla pitää oikein kypärää nostaa niille, jotka ovat osanneet linjata niin jatkuvan, luonnollisen ja kovapohjaisen polun niin vähillä siirtymillä. Matkan varrella on kaksi nuotiopaikkaa ja kaksi lähdettä (!!). Paikalliset käyttävät polkua varsin paljon, ja se tuntuisi paranevan vuosien saatossa.

Mörköpolun voi kaahata tunnissa, mutta enempäänkin tutkimiseen on mahdollisuuksia, kun käy katsomassa yhdyspolut ja Kaakkovuoren näköalatornin. Laulumäen ympäri kulkevaa lisälenkkiä en voi suositella, vaikka olen senkin könynnyt pari kertaa pyörän kanssa läpi. Siellä on portaita, jyrkänteitä ja jopa Bemarilla ajokelvottomia mäkiä.

Mörköpolkua olen ajanut jo vuosikaudet, mutta Äänemäen maastopyöräreitit ovat minulle tämän kesän uutuus. Sain vinkin paikalliselta maastopyöräilijältä, kun pysähdyimme haastelemaan Mörköpolun Väliharjulla.

Jyps on yhdessä Äänekosken kaupungin kanssa linjannut, aukonut ja merkannut Äänemäen ympäri melkein kaksikymmentä kilometriä ihan oikeaa maastopyöräpolkua. Sininen lenkki on smuuttia kaahailtavaa mutta aika ei tule pitkäksi: alamäissä on vauhtia ja polussa mutkia aivan riittävästi. Kaupanpäälliseksi kannattaa ajaa Pakokankaan lisälenkki - harvoin pääsee tykittämään niin hauskaa neulaspolkua loivaan alamäkeen.

Alkulämpöjen jälkeen seuraa tietysti punainen lenkki, joka on osittain sama kuin sininen, mutta höystettynä kunnon jumppapoluilla, maukkailla singletrack-nousuilla ja parilla teknisellä kikkakohdalla. Se on erittäin hupaisaa ajettavaa ja kaipaisi vain pari bermiä, että hymy yltäisi korviin asti.

Sitten on musta lenkki. Se on vielä pikkuisen kesken, vaikka vaivaa on kyllä jo nähty. On rakennettu jalkapallon kokoisista murkuloista pehmeämuotoinen mutta hupaisa kivipuutarha. On heitetty moton telamattoa tasapainoteltavaksi. On tehty kaksi vauhdikasta pikkuhyppyriä.

Mutta ennen kaikkea on linjattu umpimetsään ja hakkuuaukeille paljon uutta polkua. Sitä vain on ajettu vielä niin vähän, että pohja on pehmeä eli hidas, enkä ole varma vauhdittuuko se koskaan, sen verran röykkyistä on maasto etenkin Äänemäen huipulle noustessa. Eipä siinä, mustan reitin tarkoituksena on haastaa, ja muutamassa teknisessä mäentöytäreessä minä ja Bemari etenimme tismalleen taitojen rajalla, niin että moni paikka tuotti aitoa onnistumisen iloa, mutta monta jäi odottamaan ensi kertaa, jos vaikka selviäisi ilman jalkakosketuksia.

Jotenkin sydäntä lämmittää että tämä minun lajini, maastopyöräily, on kehittynyt, jopa Suomessa. On tehty taidolla ja intohimolla ratoja, ja ne myös löytyvät, koska on Strava-jälkiä ja lämpökarttoja - eli maastopyöräilijöitä.

Toivottavasti anopinkin sydäntä lämmittää, että aiempaa suuremmalla innolla suuntaan tänne Äänekoskelle.

Ai niin, vielä pitää mainita että Äänemäen radoilta näkyy oikein komeasti se uusi, valtava biotuotetehdas, joka jauhaa seudun metsää vauraudeksi. Onneksi se ei juuri haise.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Laajavuori XCM - voitto mutta mitä nyt?

Satuttiin olemaan viikonlopulla Keski-Suomessa vaimon kanssa ja lapsellekin löytyi sijoituspaikka, joten pakkohan se oli mennä ajamaan martta-cupin klassikko Jyväskylän Laajavuoreen. Olen ajanut sen pari kertaa ja inhoan sitä: Mennään kärrypolkuja ja latupohjia ylös ja alas ja välissä kruisitaan liian pitkään hiekkateitä ja ulkoiluväyliä. Rehellistä metsäpolkua on alle kymmenesosa.

No mitäs, kaikki ajetaan mitä eteen tulee. Oli vieläpä hyvä sää ja radan legendaariset kurakot siedettäviä.

Alussa. Imekää kuraa.

Alun loivassa siirtymänousussa jo hoksasin, että ykkösryhmän mukaan ei taaskaan ole asiaa, etenkin kun Perttu Pärssinen himmaili alkulaskuissa tukkeena, mitä lie miekkonen miettinyt. Kakkosryhmä kuitenkin tarjotteli minulle kärkipaikkaa. Ryhmä näytti suurelta ja imi rengasta halukkaasti, joten palastelin sitä nousuissa laittamalla jalat pyörimään. Syke ei millään meinannut nousta punaiselle, joten ajattelin olevani turvassa, vaikka kisasta tulisi pitkä. Vähänpä minä ymmärsin.

Mäkien tikkaaminen kuitenkin puri - kierroksen lopulla seurana oli enää Iiro Sairanen ja jojossa sitkeästi roikkuva Kalle Kauppinen. Sillä porukalla ajettiin koko kisa. Sairanen veti tasamaat, koska on kova vetämään tasamaat. Minä vedin nousut, koska vielä toisella kierroksella olin kova vetämään nousut.

Sairanen se siellä takana pinnistää.

Kolmannella kierroksella en enää ollut. Meno meillä kaikilla hiipui selviytymiseksi. Kierrosaikojen karua kertomaa: 1.02, 1.04, 1.07. Vertaa Aki Korpelan 3 x 1.06. Onneksi pystyin estämään totaalisippauksen syömällä geelit etupainotteisesti. Toiseksi viimeinen putosi hampaista polulle, ja se oli pakko pysähtyä nostamaan kun jalat kaapivat jo laarinpohjaa. Onneksi kumppanit kohteliaasti odottelivat, vai vedinkö itse alamäkeen eron kiinni, en tiedä.

Kolmannen kierroksen lopun pikku polkupätkällä Sairanen ei nauttinut olostaan, ja ennen jyrkkää ässämäkeä hän vieläpä pudotti pullon. En huomannut, joten en osannut odotella. Siitä sain pikku kaulan, vaikka en uskaltanut vetää ässämäkeä täysillä kramppien pelossa. Mutta jäljellä oli niin paljon tasamaata, että Sairanen tuli kantaan ja ryhtyi reippaana miehenä vetohommiin.

Oma moottorini leikkasi säälittävästi kiinni aivan lopun ulkoiluväyläylämäessä. Olisi pitänyt purra hammasta ja sietää enemmän kipua, mutta kovuutta puuttui taas. Kauppinenkin löytyi jojostaan rinnalle ja ohi, ja melkein hinasi minut Sairasen kantaan. Muttei ihan.

No mitäs, M40-sarjan voitto heltisi, ensimmäinen marttakisoissa. Onhan se helvetin hienoa olla siinä keskimmäisellä korokkeella, etenkin kun martta-cupit eivät ole mitään kyläkisoja.

Hetki ennen kuin Korpelan nostaman käden mukana nousi paita ja napa näkyi.

Mutta olo oli pitkään huono, ja huonommaksi muuttui kun katselin käppyröitä. Keskisyke 160 kun se vastaavissa on ollut lähemmäs 170. EPOC todella alhainen ja vieläpä laski kuin lehmän häntä ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Kyllä minä merkit tunnen. On tullut kisattua pikkuisen liikaa. Nyt on vuorossa lepoa ja kontrolloitua treeniä, painotuksena lihaskestävyys ja peruskunto. Mutta eipähän ole tarjolla kisojakaan mihin ehtisin, ennen elokuuta.

Jotain positiivista: Säädin Bemarin ennätyslöysäksi, ja se oli edelleen hyvä - lipui polut sulavasti muttei pogonnut ylämäissä. Pyörän myötä oma ajotekniikkakin on muuttunut totaalisesti - ennen runttasin mäet putkelta, nykyään tikkaan niin helvetisti penkistä, ja jalat kiittää.