lauantai 30. elokuuta 2014

Valitse taistelusi, sulje korvasi

Tänään MTB Green Racessa sain kaikkien aikojen parhaan sijoitukseni maraton-cupissa. Lisäksi ajoin neljä tasaista kierrosta tyhmistelemättä ja eroni kärkeen oli pienempi kuin koskaan, vaikka kärjessä päälliköivät proffat Veikkanen ja Pökälä.

Voisi luulla että olen kovakin kuski, mutta paskat.

"Valitse taistelusi", sanoo Sunzi, ja minähän valitsin. Kovat maastokuskit olivat PM-kisoissa. Rata oli sellainen että kädettömät kuntoihmeet tiesivät jättää tulematta. Moni minua parempi keskeytti tai hidastui rengasrikkoon tai muuhun ongelmaan. Henri Ojalan rengastalkoot selittävät eroa kärkeen - hän olisi näyttänyt proffille kanan pissimisaukon.

Mikä hirvittävintä, enimmän aikaa jouduin kuuntelemaan, kun nelikymppiset setämiehet Aki Korpela ja Pasi Pohjasvuo tarinoivat polulla takani niitä näitä liiemmin hengästymättä. Kun itse painaa laikka punaisena, sellainen pyöräradion iltapäivälähetys syö miestä. Viimeisen kierroksen alussa annoin heidän mennä, että pääsisin kuuntelemasta.

Niin ja Pohjasvuo ajoi läskillä.

Pudotin myös geelipussin maastoon, tosin täyden ja vahingossa. Aika noloa, eikös? En löytänyt sitä seuraavalla kierroksella, ja alkoi polttoaine uhkaavasti huveta. Anoin hätäapua keskeyttäneeltä kollegalta, mutta häneltäkin olivat tahmakranaatit loppu. Vaan kas, viimeiselle kierrokselle lähtiessä tämä herrasmies veljeyden hengessä oli odottamassa ja ojensi kouraani kaksi geeliä.

Kaikesta tällaisesta jää muuten aika helvetin hyvä fiilis, kun noita maastokisoja ajaa. Siihen kun vielä lisää, että nautin polun joka kuopasta, niin tästä ei ole suunta kuin alaspäin.

perjantai 29. elokuuta 2014

Kisalieska

Jos ei huvita ajaa kisaa, ei tartte ajaa kisaa. Jotenkin on alkukesän jälkeen laiskottanut ja ollut muuta mielekästä tekemistä.

Mutta hitto, kun istuin Vierumäen XCO-radan varressa valvomassa, että muut kisaavat siivosti, lieska syttyi. Minä nyt en ainakaan kasvata toimitsijamassua. On se ajaminen niin paljon hauskempaa.

Alkukesästä tuli tehtyä ihan riittävästi peekoota, mutta kierrosten nosto ei yhtään huvittanut. Vasta elokuun alun pitkä patikkareissu jotenkin nollasi kropan väsymystilan. Teki taas mieli ajaa, ja teki mieli ajaa lujaa.

Niinpä olen keskittynyt niin kutsuttuun Saarela-treeniin: Joka toinen päivä kovaa.

Hertsikan VPCX-radan ja Viikin HEL CX-radan ylämäet alkavat olla kuopille ruovitut. No melkein.

Saa nähdä miten huomenna kulkee MTB Green Racessa. On kuulemma möykkyinen rata, ja kisa on osa treeniblokkia. Jos sen hienosti sanoo.

sunnuntai 24. elokuuta 2014

Tunkekaa geelipussit perseeseenne

Luitte oikein. Oikea paikka tyhjäksi imetylle geelipussille on XCO-kuskin persereikä. Siitä vaan käsi bibsin sisään ja sinne se sujahtaa perserasvan liukastamaan anukseen, eikä enää tahmaa taskuja, käsiä tai bibsejä. Korkeintaan pöntön reunaa aamulla.

Ehdotan persereikää tyhjän geelipussin paikaksi, koska muuten joudun poimimaan sen geelipussin radan reunasta itse, eikä geelipussin poimiminen vastaa käsitystäni maastopyöräilijöiden yhteispelistä.

Kun reipas maastopyöräharrastaja heittää geelipussin radan reunaan, sitä ei poimi äiti tai matalapalkkatyöläinen. Sen poimii toinen reipas maastopyöräharrastaja kisan jälkeen. Ja se vitun geelipussi on tahmaisuuden sirpalepommi. Jos siihen koskee, tahma leviää koko iholle, kaikkiin asusteisiin ja repun syövereihin.

Joten parempi vaan tunkea se geelipussi perseeseen.

Aluksi se saattaa tuntua hankalalta liikkeeltä kesken kisakiireiden, mutta kannattaa harjoitella leppoisilla yhteislenkeillä. Ja mitä sitä suotta häpeilemään - kun kaikki maastopyöräilijät ovat oppineet tunkemaan geelipussin anukseensa, oivallisen käytännön aloittaneita muistetaan puhtauden, käytännöllisyyden ja maastopyöräveljeyden pioneereina.

Siispä tunkekaa se geelipussi perseeseen. Älkää heittäkö sitä radalle.

Niin ja Jukka Vastaranta sai ne olympiapisteet kuten pitikin. Sitä vartenhan me siellä oltiin.

lauantai 23. elokuuta 2014

Ratatalkoot

Tänään harrastin maastopyöräilyä ajamalla henkilöautolla Korsoon, vetämällä muovinauhaa luontoon, ruuvaamalla kylttejä tolppiin ja seisoskelemalla seurakavereiden kanssa.

On meinaan huomenna Korsossa ihan UCI-kisat. Toiselta nimeltään Jukka Vastaranta olympialaisiin -kisat. Tarkoituksena Suomen pyöräilevällä nuorisolla ja keski-ikäistöllä on juonitella Vastarannalle UCI-pisteitä, mikä tänä vuonna tapahtuu sekä Korsossa että Hyvinkäällä. Ei muuten kuka tahansa keskieurooppalainen löydä Korsoon, joten hyvä on juoni.

Mutta oli siellä hienoa talkoilla. Viron ja Latvian ja Suomen parhaat jannut tsekkailemassa linjoja, ja me ratanauhan kanssa tukkimassa luovia oikoteitä. Ilmassa suurehkon urheilujuhlan tuntua.

Vaikka ajajien kesken siellä hauskaa pidetään. Röllipolun varressa kannustanee muutama sienestäjä, maalialueella surevat omaiset.

Kannattaa tulla katsomaan. Lisempää tietoa.

Jaa että miksen aja? Ei huvita.

perjantai 22. elokuuta 2014

Annetaan / Myydään halvalla

PM tai kare piste eskola ät geemail piste com, Helsingin Roihuvuori tai Pasila.


Shimano BR-M447 -levyjarrut
- etunen hyvä
- takanen saattaa vuotaa jarrusatulasta tai ainakin kaipaa ilmausta
- 160 mm peruslevyt voin katsella mukaan
- 10 e




Maantietanko Nitto Neat Mod. 104, 26.0 mm
- 40ish levee
- teipinjämää, muuten ok
- kalja



Maantietanko 3ttt, 26.0 mm
- tässä lukee sekä Colnago että Merckx, pakko olla hyvä
- 42 cm levee, klassinen taivutus
- teipinjämää, melko ok
- kalja




3 x 9 -rattaat
- varsin tuore rataskolmikko siihen sun loppun ajettuun hoboprojektiin
- 104 bcd
- pultit mukaan
- 0 e


Kaksi paria nousukahvoja
- pyöreet on painavat, ergonomiset on kevyet
- 0 e


Shimanon spd/avo-yhdistelmäpolkimet
- pyörii ja kiinnittyy kuin unelma
- tuhoutumattomat
- 0 e


torstai 21. elokuuta 2014

Porukassa

Tykkään ajaa yksin. Silloin ei myöhästy lähtöajasta tai lähde liian aikaisin. Omilla lenkeillä harvoin pudottaa itseään vauhdista ja yhtä harvoin joutuu odottelemaan itseään. Ei tarvitse opetella muistamaan mukana olijoiden nimiä. Teknisen ongelman todennäköisyys ei moninkertaistu.

Mutta onhan se ihan vitun synkkää ajaa joka kerta yksin.

Onneksi minulla on puoliso, joka ajaa, ja ajaa vieläpä kaikkia pyöriä kaikissa säissä. Mutta aina hän ei ole paikalla, eivätkä treeni-ideat aina mene yksiin. Etenkään nyt kun puolisolla on triathloniin liittyviä pyrintöjä.

Silloin kun yksin ajaminen alkaa tuntua synkältä, menen yhteislenkille tai kutsun sellaisen itse kokoon. Ei muuten ole vaikeaa. Järjestetyt yhteislenkit näkee netistä ja niitä on joka puolella kaiken tasoisia. Vielä helpompaa on laittaa naamakirjan ryhmiin tai verkon foorumeille speksit: Aika, paikka, kesto, miten ajetaan.

Porukkaa tulee jos on tullakseen. Yleensä tulee, koska tiedän mitä eri viiteryhmät tykkää ajaa. Tai ehkä eivät tykkää, mutta tulevat, koska tietävät että Karen rossilenkeillä vastaan tulee aina pientä ilkeää, joka kehittää.

Tänään meitä oli kuusi, eikä ollut yhtään synkkää. Pickenflick kesti edelleen ja rossipolut avautuivat eteen täynnä mahdollisuuksia...

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Se kesti!

Ajoin Pickenflickillä kolme kisavauhtista kierrosta Hertsikan VPCX-rataa. Satoi kaatamalla, mutta tykitin silti täysii - päätellen siitä kuinka ryskyi ja kuinka lähelle puut hyppivät.

Vastoin kaikkia odotuksia ja toisin kuin tähän asti, krossi-tubelessit kestivät. Eivät sanoneet burb eivätkä pss. Painetta edelleen se reilu kaksi baaria mitä lähtiessä laitoin.

Ylihuomenna ryskään kolme kierrosta Kivikkoa. Sen jos kestää, kestää mitä tahansa. Tai ei enää mitään.

tiistai 19. elokuuta 2014

Tubeless-gurua turpaan

Olen pitänyt itseäni itseoppineena tubeless-guruna. Lähinnä koska kukaan ei ole opettanut, paitsi internet ja sekin yleensä väärin. Ja koska tubeless-renkaat ovat elämäni ainoa asia, jossa maksimoin ns. säädön.

Mutta tubelessipa onkin ilmiö, joka riippuu tähtien asennosta ja biorytmeistä. Ilmiö löi minua taas turpaan ja muistutti että gurut eivät hallitse kaoottisia, satunnaisia ja fraktaalisia ilmiöitä.

Pickenflickin uusi ihana etukiekko oli päästänyt ilmat. Pumppailin vähän ja huomasin että se vuotaa pinnanrei'istä. No vittu tietenkin. Enpä ollut laittanut sitä tiivistysteippiä venttiilireiän yli vaan molemmin puolin. Ajan, paineen ja litkun kanssa teippi meni syttyyn.

Aloittelijan moka, helppo korjata. Vähän vessan sotkemista, vähän uutta teippiä ja nopea pistäytyminen vesisateessa Shellille. Pyörilyn juhlaa.

Ja tietysti heti seuraavana päivänä, kun ajattelin lähteä lenkille Pickenflickillä, takakiekko löi varmuudeksi turpaan samalla tavalla.

maanantai 18. elokuuta 2014

Kävelemässä

Koska tämä on olevinaan polkupyöräilyblogi, en tietenkään ollut elokuun alussa vaeltamassa Sarekissa rakkaimpani kanssa. Olin PK-leirillä.

Hyvä leiri se oli. Harvoin olen viitsinyt tehdä kevyttä peekoota, jalkojen lihaskuntoa, koordinaatiota ja lievää painonpudotusta kuudesta kymmeneen tuntia päivässä kymmenen vuorokautta putkeen.

Maisemilla ja seuralla saattoi olla vaikutusta asiaan.

Aluksi laivalla järven yli Ahkka-tunturin juurelle.
Järven säännöstelyväli yli 30 metriä, joten oudot rannat.
Paras vaelluskaveri huilaa eka päivänä.
Vaativa kahlaus Suottasjåhkån yli ja eka leiri pystyyn Nijakin juurelle.
Elokuun yötä Sarekissa. 
Ruohtesvaggi on helppokulkuinen.
Ensimmäiset kolme päivää olivat kuumia, kosteita ja ukkostavia.
Emilia Ruohtesvaggin vedenjakajan lähellä.
Toinen leiri Skarjatjåhkkån juurella.
Kolmantena päivänä noustiin Ahkavaggeen.
Tarkoitus oli mennä pitkin tätä jäätikkölaaksoa mutta pinta oli liian liukas ilman jäärautoja.
Kun kivet loppuivat, homma kävi varsin vaaralliseksi. 
Vetäydyimme kolmanteen leiriin Ahkavaggeen.
Neljäs päivä tarvottiin Rapadalenia etelään. Vaativaa, tunturipajukkoista maastoa.
Lopulta meidät pysäytti jäätikkövirta Oalgasjjågåsj, josta ei illalla mitenkään päässyt yli.
Aamulla Oalgasjjågåsjin vesimäärä oli ehkä kolmasosa iltaisesta, ja testasin että yli pääsee. 
Viimein Sarvesvaggessa. Uskomattoman kaunista ja erämaista.
Viides leiri piti laittaa jokisoralle. Telttapaikat ovat harvassa Sarvesvaggen alaosissa.
Ridanjunjesjågåsj oli viimeinen vaativa jäätikkövirta. Vettä oli onneksi erittäin vähän.
Kuudes leiri. Pidettiin lepopäivä ja käveltiin rinkkojen kanssa vain puolitoista kilometriä, nätille paikalle. 
Normaali hyvä järjestys teltan absidissa.
Hyvästi Sarvesvagge.
Jäätikköpurot ovat liejuisia. Emilia laittaa kahluutossuja jalkaan.
Kuva näyttää Niejdriehpvaggen. Sitä kautta mentiin Alggavaggeen.
Niejdriehpvaggen satulassa oli monta kilometriä kiviä. Korkeus 1150.
Seitsemäs leiri Alggavaggessa. Oli nätti päivä.
Seitsemäs leiri Alggavaggessa. Oli nätti päivä.
Kihlajaisia juhlittiin mm. nousemalla Alkavarelle. 1601 metriä.
Kuvassa Vattendelarglaciärin takana näkyvät Sarekin korkeimmat huiput.
Alggavaggen suistoa. Alkavaren pahta oli aika jyrkkä...
Kihlajaisjuhlat jatkuivat Gainajjågåsjin kanjonissa kahlauksen merkeissä.
Kahdeksas leiri Lanjekbuolldan ylärinteellä. 
Banaaninmuotoinen järvi Nasasvaggissa. Hieman tihkusateinen päivä. 
Låvdakjåhkån kahlaus oli helppo. Mukava pohja ja vähäinen virtaus. 
Guohpervaggen suunnalla pilvet ryömivät.
Yhdeksäs leiri Sierggavaggen suulla. Taustalla Nijak ja muita Sarekin huippuja.
Gisuris-tunturin muinaiset jäätikköjärviterassit. 50 metriä korkea, jyrkkä soravalli.
Viimeinen leiri Ahkka-tunturin juurella.
Käytiin tietenkin uimassa Vuojateadnossa.

Ne kilsat mitä muut ei aja

Lähdettiin Emilian kanssa tekemään kisavauhtisia kierroksia Kivikon radalle. Kyllä me tiesimme että alkaa sataa. Oli kuoritakit pöksyjen sisässä ja kaikki.

Mutta ei helvetti miten sitten satoikin.

Kun vettä kaadetaan saavista niskaan, semiteknisestä kalliotykittelystä tulee säälittävää räpistelyä. Etenkin jos on silmälasit. Sykettä on vaikea saada ylös.

Pystyimme kuitenkin perustelemaan kierrokset vanhalla konstillani. Uskottelin, että nämä ovat niitä kilsoja, mitä muut eivät aja.

En ole häävi treenaaja, mutta paskakelissä osaan ajaa. Samoin Emilia. Saa tulla aika erikoinen sääilmiö kisassa, että meitä alkaa vituttaa. Joskus siitä on hyötyä, ainakin itseluottamuksen myötä.

Enimmäkseen niistä kilsoista mitä muut ei aja on silti haittaa. Muuten muut ajaisivat nekin kilsat. Paskakeli kuluttaa pyörää ja kuskia, eikä harjoita.

lauantai 16. elokuuta 2014

Rataesittely vedettynä isolleen

Seurakaverit teki rataesittelyn suuren maailman tyyliin. Kopterit ja kaikki. Jaakko puikoissa, Noora mannekiinina. Ristokin leiskauttelee.

Itse sanon vain, että Korson Vierumäessä on hauska lenkura ajettavaksi, ja se on merkittynä ihan joka päivä.


lauantai 2. elokuuta 2014

Lähden kävelemään

Keväällä kysyin Emilialta, minne mennään lomalla vaeltamaan.

- Mennään vaikka Sarekiin.

Jotain on tehty oikein, koska siellä olimme viime kesänäkin. Silloin yhdeksän päivää, nyt suunnitelmissa kymmenen. Suunnitelmissa on myös jäätikönylitys, paritonnisten vuorien huiputuksia ja lukuisia kahlauksia.

Sarekissa ei ole merkittyjä reittejä, sääsuojia tai kännykenttää. Se on Skandinavian suurin ja villein erämaa.

Siellä on hyvä kävellä. Palaamme toivottavasti elokuun puolivälissä. Kevyttä peekoota on silloin tehtynä.

Vaikka tänään kyllä oli taas niin saakelin hieno ajaa Pickenflickillä, että malttaako tuota lähteä. No, katsoin viime vuoden kuvia ja päätin malttaa.



perjantai 1. elokuuta 2014

Urheilijan verenluovutusvinkit

Hämäsin. Tämän otsikon alle ei tullutkaan hirtehistä kuvaa lihamössöksi kaadutuista polvista. Ajattelin vain jeesustella kertomalla, että kävin tänään verenluovutuksessa. Ei mutta eikös verta tarvitse kilpakuntourheiluun?

Kyllä tarvitsee, vaan siihen minulla on vinkki.

Jos sattuu olemaan veriryhmältään AB-, voi luovuttaa plasmaa. Se uusiutuu niin nopeasti ja vaikuttaa suorituskykyyn niin vähän, että sitä voi luovuttaa kahden viikon välein, kun verenluovutuksessa varoaika on ties montako kuukautta. Plasmaakin tosin tarvitsee urheilussa, kuten hemohessut plasmanlaajentajineen opettivat, vaan siihen minulla on vinkki.

Jos AB- -veressä uiskentelee sopivia proteiineja, voi luovuttaa verihiutaleita. Nekin uusiutuvat nopeasti, mutta niitä ei lainkaan tarvitse urheilussa, paitsi jos kaatuu ja veren pitäisi hyytyä.

Veikkaan silti että joku tarvitsee hiutaleitani vielä enemmän, koska SPR:ltä soittelivat vakavankohteliaalla äänensävyllä.

Aivan sama. Iltalenkillä pyörässä oli pitkästä aikaa kevyttä lentoa. Saattoi johtua pyörästä. Saattoi johtua hyvästä mielestä, jota SPR myy ihmiskehon osien hinnalla. Mutta ainakaan hiutalevaje ei hidastanut.

Verihiutaleiden luovutus ei vaikuta hemoglobiiniin, mikä on hyvä, koska minulla se on alhainen, tällä hetkellä jopa kokoverenluovutusrajan alle.

Ja lopuksi en muuten todellakaan vittu haasta kumpaakaan lukijaa luovuttamaan verta. Se on oma asia ja aivan helvetin vapaaehtoista.