Tykkään ajaa yksin. Silloin ei myöhästy lähtöajasta tai lähde liian aikaisin. Omilla lenkeillä harvoin pudottaa itseään vauhdista ja yhtä harvoin joutuu odottelemaan itseään. Ei tarvitse opetella muistamaan mukana olijoiden nimiä. Teknisen ongelman todennäköisyys ei moninkertaistu.
Mutta onhan se ihan vitun synkkää ajaa joka kerta yksin.
Onneksi minulla on puoliso, joka ajaa, ja ajaa vieläpä kaikkia pyöriä kaikissa säissä. Mutta aina hän ei ole paikalla, eivätkä treeni-ideat aina mene yksiin. Etenkään nyt kun puolisolla on triathloniin liittyviä pyrintöjä.
Silloin kun yksin ajaminen alkaa tuntua synkältä, menen yhteislenkille tai kutsun sellaisen itse kokoon. Ei muuten ole vaikeaa. Järjestetyt yhteislenkit näkee netistä ja niitä on joka puolella kaiken tasoisia. Vielä helpompaa on laittaa naamakirjan ryhmiin tai verkon foorumeille speksit: Aika, paikka, kesto, miten ajetaan.
Porukkaa tulee jos on tullakseen. Yleensä tulee, koska tiedän mitä eri viiteryhmät tykkää ajaa. Tai ehkä eivät tykkää, mutta tulevat, koska tietävät että Karen rossilenkeillä vastaan tulee aina pientä ilkeää, joka kehittää.
Tänään meitä oli kuusi, eikä ollut yhtään synkkää. Pickenflick kesti edelleen ja rossipolut avautuivat eteen täynnä mahdollisuuksia...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti