perjantai 5. kesäkuuta 2015

Ammattipyöräily alkanut

Kuten jo maaliskuussa kerroin, tänä kesänä pyöräilen ammatikseni. Tai siis roudaan kansanmuusikkopuolisoni Emilian viuluja pyöräperäkärryssä ympäri Suomen musiikkifestivaaleja kolme tuhatta kilometriä apurahalla. Tarkoitus on myös spiikkailla vähän ja jopa soittaa viulua malliksi siitä, miten kansanmusiikkia ei soiteta.

En usko että teitä vittuakaan kiinnostaa hiilidioksidipäästötön kansanmusiikkikiertue polkupyöräillen. Mutta että saisin pyöräilijöiden klikkauksia tuonne kiertueblogin puolelle, siirrän fillarointiin liittyvät tekstinpätkät sinne. Kiusa se on pienikin kiusa molemmille lukijoilleni, hähhää.

Uusin varusteraportti koskee runkojen jäykkyyttä peräkärrynvedossa.

Eilen ajettiin Lohjalle ja takaisin. Huomenna ajetaan Kimonkylään Lapinjärvelle. Kiertueen pääsivulta löytyy linkit konsertteihin ja karttaan.

keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Maailma ei vittuile pyöräilijälle

Eilen illalla sain inspiraation hyydyttää nousukuntoni kisaamalla ennen kuin olen palautunut Korso-marasta. Autoilin Hyvinkäälle Bianchi-cupiin. Jee jee, hyvin hyytyi kunto siellä.

Paluumatkalla hyytyi myös auto Mazda varsin pysyvän oloisesti Myllykukon ramppiin Nurmijärvelle. Alkuun vähän vitutteli. Sitten hain Myllykukosta ruokaa ja juomaa. Sitten soitin hinauksen.

Kun hinaaja tuli, vetäisin takakontista kisapyörän voittajan elkein, leveästi hymyillen. Viekää romu pois, minä jatkan tällä, tämä toimii.

Ajelin illan pimetessä nelisenkymmentä kilometriä kotiin. Mahtava kuunmollukka silmäili pilvien lomasta. Ilma oli raikas ja tyyni. Jänikset ja peurat olivat liikkeellä, autot eivät.

Kun sokeri ehti jalkoihin, oli kevyt ajaa. Valitsin näköalareitin, en suorinta.

Maailma ei pysty vittuilemaan, jos on pyörä mukana.