maanantai 27. marraskuuta 2017

Ihmiskokeen tulos: HEL CX Kontula

HEL CX se vaan petraa kuin sika juoksuaan, liekö syynä se että minä sekaannuin vain alkukauden järjestelyihin... Sunnuntaina Kontulan kelkkapuiston osakilpailussa oli loskakuorrutus, mutta väliäkö sillä, kun oli myös chippi-ajanotto, kaksikymmentä neliömetriä katettua telttaa, kahvila ja Kelin merinovillaa myytävänä.

Itselläni taustalla oli siis ihmiskoe eli pikkuisen liikaa treeniä. Ennen kisaa se vaikutti siten, että koekierrosta en viitsinyt ajaa (1). Olisi tullut loskaa perseeseen ja likaa pyörään. Testasin lähinnä että varapyörä eli vanha, raihnas Cross-Check vielä toimi. Toimihan se mutta onneksi sitä ei tarvinnut käyttää. Järkyttävän horjakalla masuunikuonalla sitä onkin tullut ajettua joskus. Mutta kun vaimo oli flunssassa, piti auton pyörätelineen paikka täyttää. Pyörällähän ei kisapaikalle ajeta, kun on keski-ikä ja kaikkee, ei vaikka matkaa olisi vain kaksi kilometriä.

Starttiin oli ilmaantunut peräti Kuiton Antti ikiaikaiselta Viron krossikiertueeltaan, ja lähtikin mokoma kuin hauki kaislikosta. Alun ylämäessä jaloista ei löytynyt tehoa (2), joten Kuitto katosi ja Visurikin meni ohi. Alamäen off-camber-mutamutka kuitenkin yllätti Visurin, joten Kuitto katosi lisää ja ajelin hetken kakkosena.

Sitten minulla alkoi keula lipsua alta, ja lipsuikin niin monta kertaa, että ohi vilisti Härginen, Maunula, Niskakangas ja melkein jopa Salonen, joka oli päätynyt kokeilemaan alkukauden taktiikkaani eli krapulassa ajoa. Jouduin keulapannujen takia tunkkaamaan kerran jopa alun hiekkanousun. Luotto Schwalben X-One Biteen on ollut kova, mutta ei ole enää. Mutahuntuisella nurtsilla se ei vaan pitänyt.

Sitten tein vastentahtoisesti tarvittavat muutokset ajotyyliin, ja pystyin ajamaan tasavauhtisesti kilpaa, mutta höntyilyyn ei riittänyt huvitusta (3). Kun ensimmäistä kertaa yritin Maunulan ohitse mäentöppyrässä, hän kunnioitti perinteitä sulkemalla oven, mutta mikäs siinä. Yritys veti minut kahdeksi sekunniksi punaiselle, mistä toipuminen kesti iän kaiken (4). Jouduin turvautumaan juoneen: Selkkauksien välttämiseksi ohitin Maunulan paikassa, jossa hänelle tarjoutui peesi, ja sitä hän ei voinut vastustaa.

Loppukisa kului kenkää polkimeen takoessa. Mudan, ruohon ja loskan muodostama päivän keitto oli sen verran paksua, että lukuisten jalkautumispätkien jälkeen piti erikseen pohtia, kuinka pystyisi jatkamaan polkemalla matkaa. Pahiten klossiongelmista kärsi Visuri, joka kyllästyi ja putosi kärjestä.

Itse ajelin tasaisesti kolmantena, mutta Kuiton vauhtiin ei ollut asiaa, ja Härginenkin oli navigoinut itsensä varjojen mailta normikuntoon ja jätti ikävän paljon rakoa. Kontulan radalla olisi saanut kerättyä sekunteja spurttaamalla jokaisesta mutkasta ja jokaiseen mäkeen, mutta spurttailu ei huvittanut (5). Tasaväkisemmässä porukassa olisi kyllä saattanut löytyä hiven lisää taakia tavallista vankempien henkisten lukkojen takaa (6).

Keskisyke jäi kaksi pykälää alle kauden krossikisojen tyyppilukeman (7). Veikkaan että ero syntyi lähinnä klosseja potkiessa. Se puuha kun nostaa vain verenpainetta, ei sykettä.

Vaikka olen ylle listannut ihmiskokeen tuloksia, oikeasti ne menevät tilastollisen vaihtelun piikkiin. Eivätkä edes siihen. Tuolta minusta aina tuntuu kun ajan kilpaa.

Ihmiskokeesta en siis oppinut mitään, kisan ajamisesta kylläkin‚ taas: Keulan pidossa on tekninen tai ajotekninen ongelma, joka pitää ratkaista. Ja uusista vihreistä kengistä pitää dremelöidä turhat seinät pois klossin vierestä, että mudalla on vähemmän tukea.

sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Ihmiskoe Kontulaa varten

To 3h 30min PK+
Pe 30 + 30min PK
La 1h 30min racestart + sweetspot
Su 3h PK
Ma 1h 50min PK + sweetspot
Ti 1h over-under
Ke 30 + 30min PK
To 1h sweetspot + threshold + vo2max
Pe 1h anaerobic + tempo
Pe 30min sprintti + PK
La 1h valmistava
Su HEL CX Kontula

Kuusijärven HEL CX antoi viitteitä että viikonloppuiset kisajalat voivat löytyä ankarallakin treeniviikolla, eikä vain levolla. Nyt kun oli taas kevyt työviikko, kokeilin kiristää ruuvia. Tuli jyystettyä aika tavalla sekä trainerilla, maasturilla että krossipyörällä, ja ulkona oli sen verran kylmä että kroppa ei ainakaan norjistunut. Mutta pakko on treenata kun ehtii, eikä kisojen saa antaa häiritä.

Olen huomannut että kovan treenijakson tai kisan jälkeen lepopäivä on omalle kisakunnolle myrkkyä. Kroppa menee palautumismoodiin ja kieltäytyy rasituksesta, että kunnolla on aikaa nousta. Tämä on oikein hyvä asia! Mutta jos haluaa kisata niin on pakko pitää kone hyrräämässä. Kyllä se jonkin aikaa jaksaa.

Ihmiskokeen valvojana toimi uskollinen Ambit3. Olen oppinut osittain luottamaan sen arpomaan palautumisaikaan, ja kisaan mennessä oli sen suhteen nollat taulussa, eli äärimmilleen en vetänyt. Raskaimpia harjoituksia olivat Ambitin mukaan pitkät peekoot, ja kroppa sanoi samaa.

Jalat tuntuivat varsin ajetuilta alkuviikosta, mutta mellastin vielä tiistaina trainerilla anakynnyksen molemmin puolin. Keskiviikon normityöpäivä eli puolittainen lepopäivä korjasi tilannetta, vaikka aamukommuutilla jalat olivat veltot.

Kisan lähestyessä hyppäsin trainerin päälle, että kuormitus pysyisi kontrolloituna ja tarkoituksenmukaisena. To ja pe treeneissä nostin tehoja, lyhensin vetoja ja alensin kuormitusta. Lauantain harjoitusta Trainerroad markkinoi "priming"-puuhana, mutta minulle se oli lähinnä koneen pitämistä käynnissä.

Loppuviikon treeneistä ihmiskokeen valvoja bongasi keskimäärin kymmenen pykälää normaalia alempia sykkeitä, eli kropassa oli joko väsymystä tai tottumusta tai molempia.

Ja kuinkas sitten kävikään?

lauantai 18. marraskuuta 2017

Ruotsissa krossi on samanlaista mutta kovempaa ja enemmän

Vaimolla oli kai huono omatunto siitä, että hän tarvitsi minut autonkuljettajaksi ja lastenhoitajaksi työmatkalleen Ruotsiin. Kun oli isänpäiväkin. Sanoi että ota pyörä mukaan.

Minä siitä ahneesti googlaamaan, ja kas! Ruotsissa ajetaan cyclocrossia peräti kahdessa cupissa. SWE Cup on UCI-pisteellinen neljän kisan rypistys, mutta CX-pokalen on vähän rennompi versio, jossa kisoja riittää. Matkaviikonlopulla olisi ollut kisaa sekä Västeråsissa että Uppsalassa, mutta vain Uppsalaan ehdittiin.

Ruotsin pyöräilyliiton kautta kisoista löytyy hyvät perustiedot, mutta ilmoittautuminen on tehty varsin kansalliseksi. Järjestelmän kautta kisaan voi ilmoittautua vain ruotsalaisella lisenssillä. Onneksi kisan järjestäjä vastasi sähköpostiin nopeasti, toivotti tervetulleeksi ja käski maksamaan joko Swishillä tai PlusGirolla. Ihan kiva, mutta molempiin pitää olla ruotsalainen pankkitili.

No järjestelyä se vain vaatii.

Paikan päällä liikuntapuistossa Uppsalan liepeillä oli muuten HEL CX -meininki, mutta enemmän väkeä ja joiltain osin retrompaa:

  • Ilmoittautuminen mutkaton mutta analoginen.
  • Pukkari karu ja suihkuissa vesi jääkylmää.
  • Laput kiinni hakaneuloilla.
  • Chippi haarukkaan mutta tulokset silti myöhässä ja analogiset.
  • Koululaiset myymässä kahvia.
  • Merkkaus hyvä mutta ihan normaalit tikut ja nauhat eikä mainosseiniä.
  • Rata lajinomainen, rytmikäs ja monipuolinen muttei nauruhauska.
  • Kuvasato laimeampaa kuin Suomessa.

Suurin ero Suomen krossiskeneen tai HEL CX:ään oli kuskien määrä ja taso. Ennen Eliten eli Herrar Senior A -sarjan starttia rullilla pörräsi aikamiesten lisäksi runsaasti kiilusilmäisiä 18-junnuja, ja jos jollain oli Dugastit, niiden mukana oli toimitettu myös paljon ajetut silopohkeet.

Eliittilähdössä starttasi reilut kolmekymmentä kisaajaa, ja minut kutsuttiin karsinaan taas viimeisenä. Hyvä niin, koska lähtöpillin jälkeen paketin keskivaiheilla oli ryysis. Muuan Birjer Birgersson jäi kasaan, sydämistyi niin että alkoi paiskoa tavaroitaan ja sai 250 kr sakot, tuloslistan kommunikean mukaan syystä "olämpligt uppträdande". Julkinen nöyryytys opettanee Birjerille käytöstapoja!

Itse tarkastelin ryysistä hännempää ja tein alkuohitukset vasta loputtoman pitkässä spiraalissa, kun jotkut eivät uskaltaneet kantata senkään vertaa kuin minä.

Sitten seurasi asiallista kilvanajoa erilaisissa pikkuporukoissa. Vaimo tosin kysyi kakkoskierroksella, onko kaikki kunnossa. Huolen ymmärtää, koska en ollut kärjessä vaan puolivälissä. Vakuutin että kaikki on kunnossa siitä huolimatta.

Periaatteessa olin teknisesti hieman etevämpi kuin ne joiden kanssa päädyin ajamaan kilpaa. Mutta käytännössä vedin ensimmäiseen hiekkalaatikkoon OTB:t ja sitten livautin keulan alta kahdesti, kun kanttasin nurtsilla liikaa. Olen kaatuiluun tyytyväinen - se kertoo että uskalsin ajaa rajalla. Muutaman kerran tuli nimittäin seivattuakin.

Loppukiritappion jälkeen tulokseksi jäi kuudestoista sija reilun kolmenkymmenen joukossa. Kärkeen eli entiseen ruotsinmestariin tuli eroa nelisen minuuttia, eli vähemmän kuin Halmeen Sasuun olisi tullut. Kimmo Kanaseen tuli eroa minuutti, eli sitä olen kuronut kiinni. Vanha kunnon Bruce Wayne oli mestoilla, koska työskentelee nykyään Shimano Nordicin tuotepäällikkönä nimenomaan Uppsalassa.

Keskisyke oli taas se sama 171, joka se on ollut kauden kaikissa krossikisoissa (!), paitsi Tapanilassa, kun mittari luuli parin minuutin ajan että minulla on takykardia. Positiivista oli että sain viimeisellä kierroksella puristettua sykettä ylös melkein alun lukemiin.

Tässä tiivistettyä tunnelmaa Ruotsi-krossin ytimestä. Oranssi paitakin vilahtaa pari kertaa:


...ja tässä koko setti niille joita Ruotsi-krossin radat kiinnostavat, mutta luokkaa alempi lähtö eli Herrar Senior B:


sunnuntai 5. marraskuuta 2017

Vaihteeksi ok jalat

Myöhäissyksyyn on lopullinen ratkaisu - cyclocross. Ei tunnu missään, että viideltä tulee pimeä, kun on HEL CX:ää ajettavaksi. Mutta jos panostaa kisaan joka viikonloppu, ei ehdi treenata, kun pitää vaan palautella. Tähän kyllästyneenä vetäisin vaihteeksi aivan kunnollisen treeniviikon, ajatuksella että jalat kisassa eivät ehkä ole tuoreet mutta ainakin tietävät mitä pitää tehdä. Tuntui toimivan.


Kuva: Matti Ouvinen. Kerran näinkin päin Visurin kanssa.

Tänään myöhäissyksyä ratkaistiin Vantaan Kuusijärvellä, jonne pyöräkauppiaat Toni & Toni ovat järjestäneet omaa Superprestigeä ennenkin. Mutta hei, nyt HEL CX & Tuomas Paunonen olivat mestoilla, eli vaihde pykälää isommalla.

Kuusijärvi on loistava kisakeskus. Saunat, ruoat ja pukuhuoneet saatavilla helposti, samoin lämmin tila ja kylmä järvi. Ja Kuusijärvelle saa päheän radan. Hiekkamutkissa piti miettiä, ajaako vai juoksee. Poluilla piti kiertää kiviä ja etsiä pitoa. Nurtsialamäessä koeteltiin henkistä kanttia ja nurtsiylämäessä juoksujalkoja. Oli siellä ulkoiluväylääkin, mutta pieninä annoksina, mutkien ja töppyröiden kera.

Tällä kertaa en ollut krapulassa ja ehdin ajamaan lämmittelykierroksen ja käymään jännäkakalla. Profit! Siksiköhän startti tuntui helpohkolta? Käppyrä kertoo, että ensimmäisen kierroksen keskisyke luuhasi kymmenen pykälää alle kisan lopullisen avgin. Ajaessa ihmettelin miten kauheasti Visuri puuskutti, kun itse nenähengittelin.

Tunkkausnousussa kunnioitin muodostumassa olevaa perinnettä ja kiilasin Aleksi Maunulaa.

Vähitellen irtauduimme Visurin kanssa muista, ja käppyräkin kertoo että pystyin ajamaan kilpaa: syke nousi kisan keskiarvoa korkeammalle ja pysyi siellä. Ei kuitenkaan tuntunut kovin pahalta. Välillä kiihdyttelin, että ennätin ennen Visuria hiekkapätkille, ja välillä Visuri kiihdytteli, että ennätti ennen minua tunkkausnousuun. Kullakin vahvuutensa.

Puolivälin tienoilla lipsautin keulan alta nurtsimäessä, ja eroa tuli parikymmentä metriä. Ajoin sen vielä kiinni. Seuraavalla kierroksella jäin tunkkausnousussa, mutta ajoin senkin kiinni. Seuraavaa pikku eroa en enää ajanutkaan kiinni, vaan jäin muutamaksi loppukierrokseksi roikkumaan löysässä kymmenen sekunnin hirressä.

Kuva: Matti Ouvinen. Paluu normaalitilaan.

Oikein hyvä ajo silti. Visurin kanssa olen kiertänyt samoja kisoja iän kaiken, mutta perässä en ole pysynyt ikinä - ja nyt pysyin puoli tuntia.

Jossiteltavaa ei jäänyt, paitsi ihan pikkuisen, kun kengän pohja hajosi ennen kisaa klossin kohdalta, ja klossi mokoma kellutteli varsin vapaana jalkapohjaa vasten, mikä vaikeutti kengän kiinnittelyä polkimeen. Ja irrottelua myös, minkä huomasin vetämällä kahdet spedulipat hiekkalaatikkoon. Vitun hiilikuitu, pitäisi varmaan tehdä kengänpohjatkin titaanista.

Mutta se jäi mietityttämään, että Visuri-parka puuskutti koko ajan mahdottomasti, ja minä hengitin tasaisesti. Ilmeisesti parempi kuski on parempi siksi, että pystyy ajamaan pidempään VO2max-puuskuttaen. Minä en pysty, vaan junnaan kynnyksellä. Avg171, max179 kertoo, että joko kone tai pää ei kestä kierroksia.

Tai sitten vauhtiani rajoittaa jokin muu tekijä kuin puuskutus. Veikkaan jalkojen voimaa. Mutta sillehän ei ehdi mitään tekemään, kun pitää ratkaista myöhäissyksy ajamalla kilpaa.