keskiviikko 19. elokuuta 2015

Stressinpoistolenkki: kallista ja raskasta

Stressaa. Siis maastopyöräilemään! Yetikin oli kisa-asusteissaan valmiina.

Ensimmäisessä kivikossa takakiekko sanoi sekä räks että sih. Pinna poikki ja pinnanjämä sisäkautta tubeless-teipistä läpi. Siitä kuului jännä kurlaus eikä litku tukkinut. Talutin kilometrin kotiin ja kyllästyin lopullisesti DT Swiss XR331-kehään, joka ei pysy suorana ja katkoo pinnoja ja notkuu kisa-ajossa niin että tuntuu vajaapaineiselta.

Keväästä asti minulla on ollut etukiekkona Mutiskarbonin kuitukehä blogikorruptiotestissä. Testitulokset ovat sellaiset, että laitoin tunkkauksen jälkeen hetimiten sähköpostia korruptoijalleni että ostanpa rahalla toisen samanlaisen. Kuitu on helvetin kallista mutta perusteltavissa.

Tämän lompakkokirpaisun jälkeen makkarankuoret olivat edelleen päällä mutta maastopyörä vistotti ja krossipyörällä olen ajanut ns. kyllikseni, joten lähdinpä sitten maantiepyörälenkille. Idässä alkoi temposikoja vilistä kuin teollisuussikalassa. Kuitukiekkojen suhinaa ja tempohaalareiden kusenhajua seuraamalla jouduin Pepen tempon lähtöpaikalle. Vieläkö mahtuu mukaan? Joo, nimi listaan ja minuutin päästä lähtö.

Kiduin sitten kymppitempon. Sillä valmistautumisella tuntui raskaalta ja aikaa meni niin saatanasti, mutta samalla meni se stressikin.

Taiteiden & pyöräilyn yö

Laivuoren Jokke on RSO:n pianisti ja intohimoinen polkupyöräilijä, porukkalenkkien hengenluoja ja mahtuu hyvät ihmiset top viitoseen.

Ilkka Heinonen tekee kansanmusiikkitaidetta jouhikolla, gamboilla ja bassolla. Ennen hän roudasi bassoa repussa ja ajoi Helsingin kauneinta Bob Jacksonia. Nykyään hän roudaa kaikkia soittimiaan bullitilla.

Pauli Halme on kantrikitaravelho ja fingerstyle-noita ja entinen fillarilähetti. Pyöräilylippis ei ole vaihtunut stetsoniin pysyvästi.

Hannu Oskala tekee vihreää kaupunkipolitiikkaa tosimielellä ja roudaa haitariaan kuormapyörällä.

Sitten on vielä Timo Alanen, joka tulee soittamaan selloa haamupyörälle, koska viimeksi käydessään unohti.

Ja tietysti Emilia, joka on ajanut pyöräkiertuettaan vasta pari tonnia.

Taiteiden yön pyöräkiertue huomenna torstaina. Pyöräilijät soittavat monenlaista musiikkia toisille pyöräilijöille ja vähän muillekin. Kruisitaan kaupungissa yhdessä. Tulee kivaa.

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Paha olo

Toissa vuonna ajoin Merida MTB Finlandiassa lievästi kosteissa olosuhteissa yhdeksänneksi aikaan 3:23 häviten voittajalle 25 minuuttia.

Tänään ajoin Merida MTB Finlandiassa kuivissa olosuhteissa yhdeksänneksi aikaan 3:26 häviten voittajalle 22:36.

Luulisi että voisi olla tyytyväinen, mutta tuntui niin helvetin pahalta ettei voi, vaan vituttaa. Treenamattomuus, kisarutiinin puute, viime viikon stressi, huonot unet ja kehno ravitsemus tuntuivat enemmän kuin näkyivät.

Alussa olin tukkeena jyrkissä töytäreissä ihan kuin ennenkin, ei siinä mitään. Loivemmasti nousi hyvin ja poluilla meni ok, mutta 32-36 ei riittänyt edes lyhyisiin nyppylöihin. Ensimmäisen kierroksen loppunousuissa hätiköin suotta porukan keulille, ja toisella kierroksella kohosi seinä vastaan. Jalat kramppasivat, kyynärvarretkin kramppasivat ja oli paha olo, sellainen jota Korpelan Aki sanoo epäterveeksi. Siinä olossa ei voi ajaa rajoitinta vastaan.

Kisan viimeisen kolmasosan ajan inhosin maastopyöräkilpailuja koko sydämestäni. Halusin vain lopettaa. Vielä enemmän inhosin urheilujuomaa, jota oli pakko juoda, ja geeliä, jonka tuhrin käsilleni niin että piti ajaa ilman toista tahmahanskaa. Ihan vaan vittuillakseni pidin sentään yhden lahtelaisen takanani, mistä seurasi noin kymmenen minuutin luvunotto maalivaatteen alla. Ylös ei päässyt kun mustui.

Samasta olosta nautin viimeksi Tahkon 180 km jälkeen pari vuotta sitten. On se nyt helvetti kun normimaratonista tulee samanlainen.

Mitäpä tästä seuraa? Sen tiedän että terävään treenaamiseen ei tällä hetkellä riitä motivaatio. Täytyy ajaa kisoja mitä ennättää (no ei vittu ennätä), palautua niistä hyvin ja etsiä ajamisen iloa krossihommista.

tiistai 11. elokuuta 2015

Ammattipyöräillyt olo

Hyvinkin reippaat pari tonnia täynnä ammattipyöräilyä Emilia Lajunen Bike Tourin domestiquena. Kärryssä painolastina soittimia ja tilpehööriä sen verran että runko ulvoo ja kettinki venyy kuin purkka.

Lukuisat hyväntahtoiset houkat ovat kesän mittaan arvelleet, että syksyllä olen kovassa kunnossa. He eivät ymmärrä kestävyysurheilusta mitään, tai ainakaan keikkatyöstä.


  1. Se on ollut duunia eikä treeniä. Joka päivä olen ajanut pyörää, soittanut, kirjoittanut, tiedottanut tai vetänyt keikan. Yleensä kaikkia niitä, kellon ympäri. Jatkuva stressitila, palautumisesta ei puhettakaan.
  2. Raskaan kärryn veto on eri laji kuin maastopyöräily. Vertaa tractor pullingia ja rallia. En osaa enää ajaa polulla saati pyörittää kampia ilman lisäpainoa. Hermosto on oppinut väärille tavoille. Keskikroppa on tasapainotellut kärryä, muu kroppa pitkästynyt.
  3. Peruskestävyystason yläpuoli on pölyttynyt käytön totaalisessa puutteessa, ja sillä kuitenkin pitäisi ajaa maastossa paitsi kisat myös normimäet. Kuntopohjalle voisi rakentaa, mutta en jaksa etsiä palikoita.
  4. Mistä tullaan siihen että olen ajanut polkupyörää vittu kerrankin kyllikseni.
  5. Painokin nousi kilotolkulla. Juhannuksen jälkeinen kolmen viikon rypistys ilman lepopäiviä jätti jälkeensä pysyvän nälän, joka jäi henkisesti päälle vaikka fyysisesti loppui. Mökillä maistui kalja ja makkara. Kotona on helpompi elää terveesti.

Miten tästä eteenpäin? Palasin juuri Helsinkiin. Kiertueesta jäljellä vielä pari etelän keikkaa ja Satakunnan pisto, muuten luvassa tiukkaa työelämää.

Ajattelin ajaa maastopyörällä tänä syksynä vain lyhyesti lujaa tai lyhyesti tekniikkaa.