Paha olo

Toissa vuonna ajoin Merida MTB Finlandiassa lievästi kosteissa olosuhteissa yhdeksänneksi aikaan 3:23 häviten voittajalle 25 minuuttia.

Tänään ajoin Merida MTB Finlandiassa kuivissa olosuhteissa yhdeksänneksi aikaan 3:26 häviten voittajalle 22:36.

Luulisi että voisi olla tyytyväinen, mutta tuntui niin helvetin pahalta ettei voi, vaan vituttaa. Treenamattomuus, kisarutiinin puute, viime viikon stressi, huonot unet ja kehno ravitsemus tuntuivat enemmän kuin näkyivät.

Alussa olin tukkeena jyrkissä töytäreissä ihan kuin ennenkin, ei siinä mitään. Loivemmasti nousi hyvin ja poluilla meni ok, mutta 32-36 ei riittänyt edes lyhyisiin nyppylöihin. Ensimmäisen kierroksen loppunousuissa hätiköin suotta porukan keulille, ja toisella kierroksella kohosi seinä vastaan. Jalat kramppasivat, kyynärvarretkin kramppasivat ja oli paha olo, sellainen jota Korpelan Aki sanoo epäterveeksi. Siinä olossa ei voi ajaa rajoitinta vastaan.

Kisan viimeisen kolmasosan ajan inhosin maastopyöräkilpailuja koko sydämestäni. Halusin vain lopettaa. Vielä enemmän inhosin urheilujuomaa, jota oli pakko juoda, ja geeliä, jonka tuhrin käsilleni niin että piti ajaa ilman toista tahmahanskaa. Ihan vaan vittuillakseni pidin sentään yhden lahtelaisen takanani, mistä seurasi noin kymmenen minuutin luvunotto maalivaatteen alla. Ylös ei päässyt kun mustui.

Samasta olosta nautin viimeksi Tahkon 180 km jälkeen pari vuotta sitten. On se nyt helvetti kun normimaratonista tulee samanlainen.

Mitäpä tästä seuraa? Sen tiedän että terävään treenaamiseen ei tällä hetkellä riitä motivaatio. Täytyy ajaa kisoja mitä ennättää (no ei vittu ennätä), palautua niistä hyvin ja etsiä ajamisen iloa krossihommista.