maanantai 23. tammikuuta 2017

Tämä ei ole mainos

Olli Miettinen on paitsi saakelin kova ajamaan pyörää, myös seniorikollegani polkupyöräbloggarina. Uusimmassa blogipostauksessaan Miettinen otti asiakseen valistaa lukijoita "maailman parhaasta talviajokengästä", joka on Lake MXZ 303.

Teksti on pitkä ja näennäisen asiantunteva, mutta uskottavuudeltaan vitullista höpöhöpöä. Joka helvetin sanakäänne tekee päivänselväksi, että Miettinen on saanut saapikkaat ilmaiseksi ja prostituoi itseään ylistämällä niitä maksusta.

Näinhän blogosfääri toimii, ja koko maailma, eipä siinä. Jos on näkyvyyttä, on myös ilmaisia talvisaapikkaita. Journalismin ammattilaisena haluaisin silti antaa Miettiselle pari vinkkiä.

Ammattimediassa on tapana kirjoittaa tavalla, joka antaa vaikutelman neutraalista ja tasapuolisesta tiedonvälityksestä. Hesari ei kopioi lehdistötiedotetta sellaisenaan, vaikka tiedotteen antaja antaisi toimittajalle talvisaapikkaat tai ostaisi Hesarilta puoli sivua mainostilaa. Neutraali ja tasapuolinen tiedonvälitys on illuusio, mutta sen luomiseksi on nähtävä vaivaa ja osattava tietty ilmaisutapa. Hesarin pääkirjoitus ja Miettisen arvio talvisaapikkaista operoivat samassa maailmassa, mutta vain toinen luo orastavan mielikuvan uskottavuudesta. Pitäisiköhän Miettisen ottaa silmä käteen tekstinsä kanssa ja pohtia uskottavuuden rakentamisen mekanismeja? Noin helvetin tökerösti ja näkyvästi mainostavalle bloggarille en antaisi ilmaiseksi edes puhkiajettuja sidejäni.

Polkupyöräblogosfääri olisi suppeampi ilman Miettisen blogia, ja ilmaiset talvisaapikkaat mitä ilmeisimmin pitävät blogin elossa, joten kyllä maahantuoja kaikin mokomin saa Miettiselle saapikkaita lahjoittaa. Moinen on moraalisesti erittäin kannatettavaa toimintaa, vink vink. Kehottaisin Miettistä kuitenkin suurempaan avoimuuteen lahjoitusten suhteen. Totta kyllä Miettisen blogin laidassa näkyy Laken mainos. Mutta jos haluaa uskottavuutta, ja sitä mainostaja haluaa, riippuvuussuhde pitää kirjoittaa auki. Mainita. Paljastaa. Tehdä selväksi.

Niin minä tein kun sain MCarbonilta hiirikuitukehän hajotettavaksi. Niin minä tein kun puoliso sai Pelagolta kiertuepyörän lainaan. Kansainvälisillä pyörä(tuote)bloggareilla on tapana kirjoittaa arvion alkuun, saivatko he tuotteen omaksi, arvioitavaksi vai ostivatko. Sillä saa uskottavuutta.

Talvisaapikas-esittelyssä, kuten viestinnän hätätilanteissa yleensäkin, Miettisen kannattaisi turvautua rehellisyyteen. Kukaan ei ole niin typerä että uskoo kritiikitöntä kritiikkiä. Siksi rehellinen kriittisyys on pohjimmiltaan paras tapa antaa tuotteelle näkyvyyttä.

Mitä niihin talvisaapikkaisiin tulee, minulla on ollut samanlaiset jo neljä talvea. Ne ovat ihan tavalliset talvipyöräilykengät.

Märällä ne ennen pitkää kastuvat joko varren kautta tai hiestä. Kuumalla ne saattavat hiostaa ja kylmällä tuntua kylmiltä, millä on valitettavan vähän tekemistä valmistajan speksien kanssa ja valitettavan paljon tekemistä käyttäjän osaamisen kanssa. Pitää olla omaan kehoon, olosuhteisiin ja ajoon nähden sopivasti kokoa, sukkaa, muuta vaatetta ja liikettä, että kengän saa toimimaan.

Ja niin kuin paksut ajokengät aina, myös Laket tuntuvat ikävästi huopatossuilta, joissa on klossi pohjassa.

Mitä tulee siihen Boan kiinnityssysteemiin jota Miettinen erityisesti ylistää, sen säätömahdollisuuksiin ja ikuiseen takuuseen, niin paskan vitut. Onhan sitä mukava säätää, mutta systeemi koostuu muoviräikästä, jossa on pikkuriikkiset hampaat ja vyyhti siimaa sisällä. Systeemi kiinnittyy kenkään pienimmällä mahdollisella torxilla. Voitte arvata, ettei Boa kamalasti tykkää mudasta tai jäästä.

Ikuinen takuu tarkoittaa, että Boa tietää systeemin hajoavan säännöllisesti. Siksi Boa-kauposta saa niitä räikkiä ja siimoja kun hakee vaan. Mutta ne pitää itse virkata sinne kengän sisään, mikä on vitullinen homma.

Minulta on hajonnut viisi Boa-räikkää, joista yksi juuri ennen kisaa. Lisäksi yhdestä kengästä rispaantui Boa-siima kengän tunnelin sisään, mikä teki kengistä käyttökelvottomat. Kengät kävivät Lakella amerikassa asti, mutta ikuinen takuu kattoi vain käyttökelvottomien kenkien paluupostin.

Niin että Miettis-Olli, mitä jos laittaisit siihen blogipostauksen alkuun, että sait ne kengät ilmaiseksi.

Vaaleansininen pomppis

Kuten tunnettua, puolisolla on Turkoosi polkupyörä. Se on kuuluisa mm. omasta polskasta ja todella paljon ajettu ja edelleen käytössä mammatangolla ja vapaarattaalla ja NS Bikesin hipofläteillä, mutta ai saakeli kun se ottaa minua päähän aina kauden vaihtuessa. Ei ole tilaa talvikumeille. Ja jos olisikin, niin pitäisi olla vielä täyspitkät loksut, pikkujarrut ja tarakka. Niille ei ainakaan ole tilaa, tai oikeastaan on, mutta siitä tulee hemmetinmoinen hässäkkä sinne takajarrusillan tienoille.

Onneksi sillä paremmalla polkupyöräilypalstalla tuli myyntiin askartelupaketti. Siitäpä joululahja puolisolle. Ja itsekin saisi melkein lahjan aina kauden vaihtuessa, kun olisi renkaalle tilaa! Hinta oli kohtuullinen 80 euroa, koska tolppa oli jumissa ja omistaja tiesi kokemuksesta millainen savotta se on.

Niin minäkin tiedän, mutta ostin silti. Kuten toisaalla on kerrottu, tolppa irtosi perinteisin menoin.

Muutenkin paketti oli ihan kiva hintaansa nähden. Ketjuna venymätön entinen skeneketju Sram PC-1, käyttöön. Fiksiratas hyvä, käyttöön. Vapaaratas halpana ja rohisevana roskiin. Molemmat irtosivat helposti toisin kuin pelkäsin. Ohjainlaakerin sai smuutiksi kun purki, liuotteli ja rasvaili. Jarrut olivat hyvät, jäivät kaappiin odottamaan sitä päivää kun cantileverit tekevät paluun. Stemmi ja spacerit olivat oikeinkin hyvät, käyttöön. Stonga ja kahvat hyvät, jäivät kaappiin. Takakiekkoon uusi pinna maksoi Velobiassa vitosen ja laakerit sai pelastettua, mutta kehässä oli pikkuinen repeämä, toistaiseksi kestää.

Sitten mätkin kaapissa olleita osia kiinni ja ostin lokarit Ylävitosesta. Pyörän budjetti 85 ja lokarit 50. Outo suhde. Tulihan siitä melko ruma laite, mutta tarkoituksenmukainen, ja on näissä pienissä pomppiksissa jotain söpöä, eikö?




Runko: On-One Il Pompino, S
Ohjainlaakeri: On-One Smoothie Light
Stemmi: Planet-X Superlight, 100 mm, 7 astetta
Stonga: Vectra tai biltsu tai motonet, mitä näitä on
Tupet: Ritchey Foam tietysti
Jarrukahva: Avidin ikivanha
Jarru: Shimano Deore
Tolppa: Thomson Elite
Tolpan kiristin: FixieInc siltä ajalta kun ne oli hyviä
Satula: Selle Italian aika hipo mutta aika loppuun ajettua
Takakiekko: Planet-X?
Takakumi: Schwalbe Rocket Ron
Etukiekko: Ritcheyn vanha Aeroad tai jotain
Etukumi: Schwalbe Marathon Winter
Kammet: Michen junnumaantie, 155 mm, 116 BCD (!!!, ebaysta piti kaivaa rattaita)
Ketju: Sram PC-1
Ratas: On-One
Lokasuojat: Bontrager NCS1, nämä on ihan parhaat
Tarakka: Ikivanha

Käyttötarkoituksesta sen verran, että puoliso on ajanut tällä nyt työmatkaa kahden soittimen ja muiden tavaroiden kera. Tarakka on siis oltava, samoin lokasuojat.

Onhan tämä pahasti päällekkäinen Turkoosin polkupyörän kanssa, mutta modernimpi, geoltaan parempi ja käytännöllisempi. Veikkaan että Turkoosi jää fiilistelypyöräksi, tai sitten siihen tulee kahdeksan vaihdetta kesän pikkukiertueelle. Itse en kyllä enää uskaltaisi Turkoosia rääkätä, on se niin vanha ja ajettu.

Tuossa vähän loksu+tarakka+partsbin -ihanuutta:




Ja tuosta näkee ettei se lipeäkylpy ja lämpö tee maalille muuta kun kellastaa:




Tarkkaavainen huomaa silti että satulaputkea on melkein kaksi senttiä vähemmän kuin pomppiksissa yleensä. Minusta sitä oli liikaa joten otin pois.

Perverssillä tavalla pidän tällaisista pyöristä, jotka kuin itsestään kasautuvat minibudjetilla ylijäämäosista. Mutta toisaalta - tämän neitsytajolla käytiin koko perheellä Toni & Tonissa, ja puoliso oli sitä mieltä että siellä on nättejä pyöriä...

Oho, sitten nykykuosi 7/2017, josta päivitän erikseen:



perjantai 13. tammikuuta 2017

Ajoittaista

"Joululoman ohjelmassa on vuorotellen traineria ja jääteitä."

Niinhän sitä toivoisi. Mutta kuka käski suunnata joululomalla paikkaan, jonne oli tulossa myös flunssan jälkitautivaiheessa oleva lapsiperhe? Ei kukaan, ja suunnattiin silti.

Ja tapahtui niinä päivinä, että tapaniin asti oli ohjelmassa vuorotellen traineria ja jääteitä, mutta sitten nousi kuume ja sitten tuli niin helvetillinen yskä, etten nukkunut kolmeen yöhön. Erinäiset seikat viittaavat A-mallin influenssaan, joka tuli "lievänä", koska otin piikin.

Oikein mukava mökkiviikko, vittu.

Vähitellen olen päässyt polkupyöräilynsyrjään takaisin kiinni, paitsi että bonkkailen tunnin lenkeillä ja työmatkoilla. Tällaista tämä nyt on ollut koko syksyn - saan ajeltua viikon melko hyvin, mutta sitten menee pari viikkoa taudissa tai työkiireessä. Syynä lienee talouteemme muuttanut pienikokoinen henkilö, joka poimii pöpöjä ja saa sekä päivät että yöt hujahtamaan ohi hämmentävällä nopeudella. Entisaikaan pärjäsin kisahommissa lähinnä sillä, etten koskaan sairastanut ja lepäsin hyvin. Nyt täytynee myös treenata, ja justeerata tavoitteita.

Into urheiluun tuntuisi kuitenkin kohtuulliselta. Ties vaikka ottaisin täksi vuodeksi taas ihan lisenssin, kun pääsen nelikymppisiin.