lauantai 28. marraskuuta 2015

Pickenflick on valmis


Takakiekko paikoillaan ja pari lenkkiä ajettu tällä kokoonpanolla. Haikea olo - nyt se on valmis.

Ulkonäkösyistä stemmin voisi päivittää kokomustaan, ja myös eteen voisi vaihtaa epäkestävän mutta ah niin sippoisen Rocket Ronin, nyt kun VPCX-kisat on lusittu ja rymykiekot odottaa.

Mutta näin tämä on hyvä. Aivan helvetin hyvä. Pyörän asettuminen vaikuttaisi kestävän pari vuotta, siis siihen asti että enimmät osat on joutunut kertaalleen vaihtamaan. Onneksi putkiosat, jarrut ja runkosetti osui kerralla kohdalleen...

Runkosetti: On-One Pickenflick, L
Satula: SDG Ti-Fly
Satulatolppa: FSA SL-K, 31,6
Satulatolpan kiristin: On-One, 34,9
Ohjainlaakeri: FSA Orbit C-40 No. 42
Stemmi: Planet X Superlight Team 3D Forged, 100 mm 6 astetta
Ohjaintanko: Planet X Road Strada Shallow Drop, 44 cm
Kahvat: Sram Rival, 10-speed
Kammet: Sram Force, 170 mm 110 BCD
Eturatas: Absolute Black Oval, 38t 110 BCD
Kasetti: Shimano Ultegra, 11-28
Takavaihtaja: Sram X9 Type 2, short
Ketju: Sram PC-1071
Polkimet: Shimano XT
Jarrut: Avid BB7 Road
Jarrulevyt: Sram Centerline, 160 mm
Etukiekko: MCarbon Nextie 29er 30 mm hooked + Fun Works N-Light EVO + DT Aerolite
Takakiekko: Mcarbon Nextie 29er 30m mm hookless + Fun Works N-Light EVO + DT Revolution
Etukumi: Vittoria Cross XL Pro, 33 mm
Takakumi: Schwalbe Rocket Ron EVO, 33 mm

Mistäs tämä alkoikaan? Oli jotain monstercross-etukumia ja paskalaatuista kiekkoa. Oijoi.


torstai 26. marraskuuta 2015

Onko väärin jos treeni ei satu?

Muutaman kerran olen marraskuisen paskasään kunniaksi käynyt tapaamassa hattiwattipyörää. Kolmisenkymmentä hattiwattia on kadoksissa, vaikka olen tähyillyt niitä anakynnykseltä varttitunnin kerrallaan.

Ei ole kivaa se. On tylsää.

Tänään jatkoin etsintöjä anakynnyksen tuolta puolen. Viiden minuutin vetoja kynnyksen tuntumasta alkaen, viiden watin portaita ylös, muutaman minuutin palautuksilla. Viisi minuuttia on hauska aika - sen jaksaa istua vaikka seipään nenässä.

Ja kas - sieltä niitä hattiwatteja alkoi löytyä. Ei kovin monta mutta muutama sentään, ja selvästi saman oloisia kuin viime talvena.

Lopetin ajoissa ja tyytyväisenä, täynnä energiaa. Olen kuullut huhua, että ei tuskan määrällä ole väliä, vaan sillä miten pitkään yhteensä ja miltä alueelta niitä hattiwatteja etsii.

UV-säteilyä odotellessa

Uusista hienoista ajolaseistani en pysty sanomaan mitään neljään kuukauteen. Hienous kun on fotokromaattisuudessa; ne tummenevat ja vaalenevat UV-säteilyn mukaan, ja UV-säteilyä ei näille selkosille lähiaikoina tule haitaksi asti.

Kivalta ne näyttävät tuossa toimistopöydällä:




No jotain sanon sentään, kun olen pari pimeälenkkiä ajanut.

  • Laajentavat näkökenttää. Sekä sivuille että ylös ja alas. Maailman terävyydessä ei ole enää rajoja edes dropeilta ajaessa.
  • Eivät vääristä. Tai siis tietysti kaareva linssi vahvuuksilla vääristää, mutta nämä niin vähän, että totuin puolessa minuutissa teknisen lamppupolun ajamiseen.
  • Eivät pimennä pimeää.
  • Helpot säätää. Sangat toimivat minulle sellaisenaan, nenätyynyjen vääntely ei kuumota, eivät paina korvia kypärähihnojen alla (sic!).
  • Pysyvät paikoillaan. Normirillejä saa nostella lenkin mittaan, näitä ei.
  • Suojaavat viimalta. Näköni tapasi hämärtyä kylmässä tuulessa, ei hämärry enää.
  • Eivät toistaiseksi ole huurtuneet, kun pysähtyy tai siirtyy lämpimään.
  • Tulivat luvatussa ajassa, vaikka Helsingin Katse varoitteli että Italian pojilla on fotokromaattinen materiaalipula.

Jos nyt jotain negatiivista, niin kirkas linssi paljastaa liki nelikymppisen marraskuuväsyneen miekkosen naaman sellaisenaan. Olisi nätimpi vetäytyä isojen peililasien peittoon.




tiistai 24. marraskuuta 2015

Tuoretavaraa

Nyt ne Rubyt tuli. Luukutin eilen ratapyörällä hakemaan niitä, ja silmistä valui vesi. Luukutin takaisin eikä valunut enää. Laitan pärstäkuvan kunhan kerkiän.

Tuli myös Nextie-hookless-craboniittikehä taakse. Kumi loksahti hookless-laariin lupauksia antaen. Pakaksi röyhkeästi 11-28. Pyörään kiinni. Siitä tuli niin kaunis että jäin tuijottamaan.

Mutta kun viime viikonloppu meni krossia juhliessa, en jaksa kirjoittaa enempää.

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Hyvän kisan tunnusmerkit

Tänään tarjosin cyclocross-yleisölle parasta mitä oli antaa - näkymän kestävyysurheilijan valkoiseen kankkuun.


Aggressiivinen mänty haukkasi bibsistä. Siellä Hangon Tulliniemessä se mänty vieläkin mutustelee Korson Kaiun kolme vuotta vanhan edustuspöksyn aromeja.

Muutenkin oli hauskaa ajaa Hanko Open CX. Sen todistavat kuuden kierroksen tunnusluvut:

8.46 169/175: Pinnistelin Antti Kuiton takana, juoksupätkät hitaasti.
8.48 177/180: Ponnistelin Antti Kuiton takana, mutta kone lämpeni.
8.46 178/183: Ohitin Antin kierroksen puolivälissä ja vedin karkuun niin saatanasti.
8.57 176/180: Vedin niin perkeleesti karkuun etenkin juoksupätkillä, yksi kömpelöinti.
8.59 174/177: Toinen kömpelöinti ja himmailua.
8.50 174/178: Asiallisen smuutti kirikierros.

Viimeksi HEL CX Hietsussa tuli yhtä tasaisia kierroksia. Tasaisuudesta tietää että ajaa koko ajan täysii. Hakuninmaalla hiipui kun väsytti, Petikossa hiipui muuten vaan. Täällä ja Hietsussa pystyin puskemaan loppuun asti. Ehkä se kunto sieltä vielä pilkistää, kun kerran viikossa kisaa, saa työstressiä alas eikä viikolla höntyile treenien kanssa.

Hangon rata oli priimaa: persoonallinen mutta lajinomainen. Merinäköala, neulaspolkua, kangasmaastokikkailua kuoppiin ja ylös, suoraa hattiwatti-hiekkaa, mutkaista taitohiekkaa, kurvittelua hurvittelua ja lopuksi kärrypolkusuora.

Hiekat menivät pakostakin juoksuksi. Aikanaan aloin pyöräillä ettei tarvitsisi juosta, niin että miten meni omasta mielestä? Hyvin meni. Pystyn näemmä juoksemaan rajoitinta vasten, siis sykkeet tapissa, ja se on hyvä.

Mutta vitut näistä iänikuisista kisaraporteista. Mikä on olennaista? Se että kavereiden kanssa Hankoon, meri-ilmaa ja polkupyöräkisat, sauna, pizza, kavereiden kanssa takaisin, olut auki ja Youtubesta päivän Superprestige. Aah.

lauantai 14. marraskuuta 2015

Ajotyyliongelmia

Minulla on krossariin ja maastopyörään yhteensä kolme 29er-levyjarrutakakiekkoa: XT, e13-kehäinen enska sekä hipo.

Koko syksyn hipokiekko oli löysä ja katkoi pinnoja, joten tilasin siihen kuitukehän ja jätin Epulle kasattavaksi. Kuitukehä on edelleen ylittämässä Kiinanmerta, joten se siitä kiekosta.

Mutta onhan minulla XT.

Se tuli viime viikolla viidettä kertaa takuuhuollosta vapaaratasrungon ongelmien takia. Kertaalleen kiekko on vaihdettu kokonaan, nyt vaihdettiin vain osia. Lisäksi kisasin sillä ilman kumia muutaman kilsan, minkä jälkeen kehä on kaivannut tasoittelua. XT:stä on katkennut vain kaksi pinnaa, mutta toisaalta SM-kisoissa se poksautti kumin yltään.

Mutta onhan minulla e13-kehäinen enskakiekko: 32 normaalia pinnaa, perusvarma napa, jämy kehä.

Se on minulla ollut krossarissa koko syksyn, kun mikään muu ei kestä. Tänään kävimme skouttaamassa HEL CX -rataa, ja kotiinpaluumäessä räks! siitä katkesi pinna. Nippeli ampui teipistä läpi ja litkua pursui.

Huomenna pitäisi ajaa Hangossa krossikisa. Ilta siis kuluu vintillä, kun tekohengitän XT-kiekkoa ajoon. Kyllä se kuntoon tulee, mutta olen satavarma että se hajoaa alle kisassa. Taas tulee varikkopyörälle käyttöä.

Vaikka kuvailen kiekko-ongelmia, oletan että ongelma ei ole kiekoissa. Ongelma on ajotyylin, ajomäärän, rahan ja kaluston yhteensopimattomuudessa.

Paitsi että helvetti, kyllä kaikkien noiden kiekkojen pitäisi kestää 68-kiloisen kuskin cyclocrossia. Paha kapitalisti kusettaa.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Mitä opin Petikossa

Nyt kun yritän hetken polkupyöräillä kunnolla, yritän myös oppia, vaikka olen vanha koira. Tänään oli Petikossa VPCX-osakilpailu, jonka voitin. Siitä en oppinut mitään. Mutta matkalla kärsiessä ja pelätessä opin, että:


  • Märässä ja likaisessa mekaaniset levarit loppuvat puolessa tunnissa, kun ajaa kisaa. Pitää laittaa kovemmat palat, oikaista jarrulevyt, säätää lähemmäs ja sitten lopulta siirtyä hydraulisiin. Paitsi että vaihteissa olen valinnut Sramin, mutta jarruissa en halua valita Sramia.
  • Sadekisassa pitää olla buffi päässä. Nyt ei ollut. Vedensekainen likahiki valui kypärän pehmusteista otsan kautta silmiin ja etenkin sarveiskalvon arpeen. Kirvelsi niin etten nähnyt eteeni.
  • Ketju pitää vaihtaa ajoissa. Pari päivää sitten mittasin että krossarin ketju oli vaihtorajalla. En halunnut uskoa, koska se olisi jo toinen ketju tänä kesänä. Nyt kun rälläsin sillä mutakisan, upouusi soikioratas rutisi ja kului.


Siitä soikiosta. Kyllä se toimii, krossissakin. Voimaa ei saa lisää mutta sen annostelu polkuun on helpompaa. Loppujyrkässä ja muutenkin huomasin, että kadenssi ja liike pysyivät parempina ylämäissä. Kallionousussa ei sutinut. Sanoisin, että soikio on sitä parempi mitä röykkyisempi baana, huonompi kitka, jäykempi pyörä, tiukemmat mäet ja heikommat jalat.

Esko Lius otti nättejä kuvia, mutta ainoakaan ei ole radan normipolulta, eli tulee väärä kuva.

Skouttaamassa eka kaltsin päällä.


Skouttaamassa hiekkakuopalla. Kuoret tarpeen.


Paukusta kärkeen. Pari kiekkaa myöhemmin hyndälauta katosi. Tuli ns. yllätyksenä.


Pumppump. Välillä se lensi.


Hyvä kaula jo alussa.


Puunkiertoilme.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Onnesta soikeana not

Ovaalirataskiimassani tilasin krossariin soikeutta suunnilleen maailman ensimmäisestä tuotantosarjasta. Ratassoikeus on nimittäin keksintö, joka edellyttää sekä etuvaihtajasta luopumista että narrow-wide -hommia, ja siksi soikeutta ei ole juuri kippurasarvisiin pyöriin käytetty.

Paitsi tietysti Tour de Francen voittamiseen Rotorilla ja polvien tuhoamiseen Biopacella, mutta ne ovat eri asia. Rotorin tuplaratasviritykset katoavat maantiemarkkinoilta sähkövaihteiden myötä, koska servot eivät ymmärrä epätäydellistä maailmaa, ja Biopacet kadotti evoluutio.

Ensimmäisen kunnon narrow-wide-krossi-110-bcd-ovaali-rattaan teki Absoluteblack, pari viikkoa myöhemmin kuin lupasi mutta silti. Tänään se ratas tuli, ja yritin heti laittaa kiinni. Menin vitun hämilleni.

Okei, merkki kammen taakse, mutta miten päin? Kellotus muuttuu jos kääntää spideria vasten rattaan toisen puolen. Pinnistin geometrisen hahmotuskykyni äärimmilleen, katselin youtube-ohjeita, sain rattaan kiinni ja ajoin kaksi reippaan kovaa kierrosta.

Maasturissa ovaali tuntui heti kivalta, krossarissa se tuntui heti pöhköltä. Kampi lipsui jalan alta oudossa kohtaa, vapaaratas kolisi eikä ylämäkiin tullut tuuppausta. Piti tarkistaa kellotus, mutta oikein se oli.

Ehkä tämä on jotain hermotukseen liittyvää. Ennen sunnuntain VPCX:ää en ennätä ajaa, joten jalkalihakset ovat jännän äärellä.

maanantai 2. marraskuuta 2015

Silmävakuutus

Pari viikkoa sitten meni roska simmuun silleen pahemmasti. Sarveiskalvossa on tiheässä tuntohermoja, joten yö kului sikiöasennossa musiikkia kuunnellen. Noin aamukuudelta muotoutui kirkas ajatus - normilaseilla perseily saa ajohommissa riittää, suojaa on saatava.

Olen köyhä ja rikon paljon ajokamaa, joten en ole pitänyt ajolasi-investointia järkevänä, mutta viiltävän kivun argumenteille on paha panna vastaan aamuyöstä.

Ajokavereihini sattuu lukeutumaan muuan Mikko Sten, jolla on nättejä pyöriä, laaja kokemus silmälasipyöräilystä ja vieläpä sattumoisin silmälasikauppa Sanomatalossa. Siellä kävin tänään suunnittelemassa veronpalautuksille käyttöä.

Mikko taivutteli Rubyn linssiä suunnilleen kaksinkerroin (oikeesti), mikä näytti niin veikeältä, että aloin jonkin verran luottaa niiden kestävyyteen. Ja kun vaadin yksinkertaisuutta ja käytön helppoutta, homma kallistui fotokromaattisiin linsseihin. Ne siis yrittävät olla kirkkaat pimeällä ja pimeät kirkkaalla. Suomen valjuun valoon Mikko vakavasti suositti sitä pöhköä punaruskean sävyissä harhailevaa linssiä, ja vaikka se sävy näyttää setäisältä eikä sovi väripokiin, sillä sävyllä kuulemma näkee lumella ja pimeällä, mikä on myönteinen ominaisuus ajolaseissa, eikö?

Sitä tikulla silmään joka pimeässä ajaa. Mutta muutamassa viikossa Italian pojat saattavat saada lasit valmiiksi, ja postailen tänne sitten leuhkan selfien. Sporttilasit korostavat pottunenää kivasti.

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Vanha uskollinen

Toni & Toni -krossit Kuusijärvellä. Ison maailman meininkiä: maalikaari, bannereita, sälää jaossa. Rata aivan asiallinen niihin maastoihin - kaikkea lajinomaista hassuttelua siksak-alamäestä hiekkalaatikkoleikkeihin, ja hattiwattimestareille suoria. Minä mukana taas sillä huolellisella asenteella.

Ensimmäisen kierroksen lopulla päätän kiertää Kökän, koukkaan ratamerkin ylitse ja kumista kylki rikki. Tämä homma on vittu niin nähty. Rällään tyhjällä kumilla varikolle ja hyppään Cross-Checkin selkään. Ei helvetin perse että pitää näillä kilsoilla ajaa niin paskaa pyörää.

Paino ja lötköys joo, mutta pyörä tekee minulle kaikki vanhat vakiotemppunsa. Pudottaa ketjut. Nyökäyttää stongaa viisitoista astetta RÄKS kun ajan vastapattiin. Vikuroi mutkissa. Ja ne ah niin mukavat viilakuviorenkaat aiheuttavat ns. tilanteita.

Valitan, muttei pitäisi: vanha uskollinen Cross-Check pelasti. Yhden sijan saatoin menettää fillariin, mutta ajoin maaliin kelvollisella fiiliksellä ja voitin ne ketä piti voittaa.

Mutta kroppa on kesän jäljiltä edelleen rikki. En palaudu kisoista enkä treeneistä, en pysty kehittämään kuntoa mihinkään. Ajelen vanhoilla höyryillä.