keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Kisaraportit on perseestä

Eilen aloitin kisakauden Bianchi-cupin maasto-osakilpailulla Eltsussa. Siitä voisi kirjoittaa jännän kisaraportin, mutten viitsi. Kisat ovat aina samanlaisia ja kisaraportit perseestä.

Valmistauduin huolella: Kävin jännäkakalla ja puin seuraverkkarit.

Sitten ajoin täysii.

Toistaiseksi ajan aina yhtä täysii. Sen sijaan junnut ajavat vuosi vuodelta enemmän täysii. Sasu Halme on ehkä reenannu ja voitti kaikki. Tiimikaveri ylävitosen tiimistä, pyöräsuunnistuksen junnumaailmanmestari Anders Blomster on myös reenannu ja iski häijysti lopussa. Oman seuran 16-junnu ja Team 2020:n toivo AJ on myös reenannu ja lisäksi härski, hän kuittasi minut ensimmäisessä mutkassa, mutta se oli liikaa. Seuraavassa sisäkurvissa laitoin massaa pikkumiehen tielle ja sen jälkeen suljin oven. Oppiipa kunnioittamaan setämiehiä. Kauden loppuun minulla ehkä on AJ:n kanssa saumaa lyhytkisoissa.

Vanha koira Erkko polki alun varjojen mailla, mutta kutsui sinne minutkin. Varjojen mailla mutkat ovat liukkaita ja kivet korkeita, joten tumpuloin kuten aina. Erkko ajoi ylitseni ja vittuili mennessään.

Sitten tuli maali ja oltiin kaikki niin vitun sankareita.

Kisat ovat aina samanlaisia ja kisaraportit perseestä. Tulokset.

Kisailme on aina sama ja raajat aina yhtä tikut. Ja kyllä,
linja meni tuon kiven yli. Kuva: Jere Keskiaho.

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Älä osta wattimittaria

New Yorkin polkupyöräsnobi tarjosi markkinoille uutta wattimittaria. Se oli tarra joka liimattiin stemmiin. Siinä luki You suck.

You suck on kaikki mitä amatööripyöräilijän tarvitsee wateista tietää. Wattimittari on (kuulemma!) loistava harjoitusväline, mutta amatööripyöräilijällä ei ole sen käyttämiseen osaamista, aikaa tai halua. On karua puuhaa lähteä watteja nostamaan. Suosittelen mieluummin itsensä kusettamista keskinopeutta seuraamalla.

Vaikka amatööripyöräilijä luulisi, että osaa ja viitsii ja pystyy treenaamaan wattimittarilla, sitä ei silti kannata ostaa.

Mittari maksaa 1500. Sitä varten pitää käydä neljä viikkoa töissä. Jos töissä käymisen sijaan ajaa neljä viikkoa polkupyörää, kehittyy enemmän kuin käymällä töissä ja murehtimalla iltaisin, ettei ole aikaa ajaa harjoituksia, joiden watit tietää täsmälleen: You suck.

Tämä laskelma pätee mihin tahansa pyöräilyvälineeseen, mutta erityisen julmasti se pätee välineeseen, jonka tarkoitus on suorituksen harjoittelu eikä suoritus.

Mutta kun! Wattimittarilla voi tehdä testejä! Seurata kuntonsa kehitystä! Suuret linjat!

Paskan vitut. Testin voi ajaa Kisiksen wattipyörällä. Wattimittarin hinnalla siellä voi käydä kerran kuussa kahdenkymmenen viiden vuoden ajan. Siinä ajassa oppii tärkeimmän: You suck.

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Keskinopeus on itsensä kusettamista

Vuosia sitten kuntoajonöösinä kävin Vätternrundanissa. Joku ikuri kertoi ajaneensa sen viimeksi kymmeneen tuntiin eli kolmenkympin keskarilla. Ihan ok, ajattelin. Sitten ikuri kertoi pitäneensä pari tuntia taukoja ja syöneensä rauhalliset lasagnet välissä, mutta niitä ei lasketa mukaan.

Vittu mikä urpo ja vittu mitä kusetusta, ajattelin. Etenkin koska itse kärvistelin lasagnejonossa ja hotkin siitä pallon massuun. Ja kusin lennosta koivilleni ja paskansin levikkeelle ja muuta hauskaa. Että ehdin alle yhdeksän tunnin kokonaisaikaan.

Pystyisin ajamaan kolmesatasen yli neljänkympin keskarilla. Velon yläkaarteesta vauhtia ja kierros kerrallaan.

Keskinopeuden mittailu on pikkupoikien pilinmittailua. Pilinmittailulla ei ole tekemistä seksin saati parisuhteen kanssa. Keskinopeudet ovat pelkkää paskaa. Ne eivät kerro pyörällä ajamisesta mitään.

Idioottimaisinta on säätää mittari pysähtymään kun ei huvita ajaa. Saa elämänaikaisen keskarin kohdilleen.

Sitten on tuuli ja peesi ja mäet, jotka tekevät maantiepyöräilystä mielekästä mutta keskinopeuden mittaamisesta täysin mieletöntä. Ison porukan aurinkokannella on nöösien kiva tehdä keskariennätyksiä.

Jos ajaa aina saman lenkin aina samoilla välineillä, keskinopeuden seuraamisessa saattaa olla jotain järkeä. Paitsi että saman lenkin toistaminen on järjettömintä treeniä keskinopeuden nostamiseen.

Kun oikein mietin, löydän yhden mielekkään sovelluksen keskinopeudelle. Jos tietää keskinopeuden ennakkoon, voi valita sinkulalle tai fiksille vähiten väärän välityksen.

Muuten näytän keskarille keskaria.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Iloinen kevätaamu

Tämän voisi kirjoittaa ala-asteen aineen tyyliin, mutta en enää osaa, eivätkä ala-asteen aineet koskaan ala krapulaisesta aamusta.

Seurakaveri Riston kanssa oli sovittu treffit Kivikon bemaksiradalle. Siellä vipeltää nuorta ja vanhempaa g-voimista innostunutta pikkupyöräilijää. Hyvä paikka odotella.

Aluksi kruisittiin Hallainvuoren baanat hyvällä menestyksellä. Jatkettiin Hertsikan yhteen hyndäalamäkeen, joka on minua suuresti ahdistanut. Spekuloitiin pari pikkuhyndää ja ajettiinkin ne. Ensin tuli nokilleen, sitten tasapainossa. Vanha setämies saa vähäisestäkin ilman ottamisesta riittävästi adrenaliinia darran tehohoitoon.

Tasapuolisuuden nimessä, XC-urpoja kun olemme, ajettiin Hertsikan hopan alastulorinne ylös.

Jatkettiin spekuloimaan tekniseen pallomeriylämäkeen, jonka Risto on kerran klaarannut. Spekuloitiin linjaa huolella ja kas, kyllä sekin meni, vaikka minulla vasta paloina.

Sitten kruisittiin Hallainvuoren baanat takaisin entistäkin paremmalla menestyksellä. Sitä yhtä railon ylösajoa en ole joutunut enää miettimään. Matkalta yhytimme itse Batmanin, joka liittyi seuraamme, vaikkakaan ei Korson Kaikuun.

Takaisin Kivikossa ajettiin kaksi kisavauhtista kierrosta kovennetulla VPCX-radalla. Bermipätkä ja kallioalamäki menivät lentämällä, samoin tukkihyndä. Ylämäissä lievästi sakkasi.

Kierrosten välillä Batman jakoi viisauksiaan: "Koska kisoissa ajetaan kovaa, harjoituksissakin valitettavasti pitää ajaa kovaa." Okei.

Yritin joka välissä valitella sekä Ristolle että Batmanille maastopyöräily-bluesiani, mutta mitä vittua. Uskottava valittaminen on vaikeaa hymy korvissa.

Adrenaliinia. Teknistä ratkomista, onnistumisia. Kisavauhtista tykitystä. Aurinkoa, alati paranevaa oloa ja toveruutta.

Harjoituspäiväkirja:
pari tuntia tekniikkaa, vauhtileikittelyä ja 2 x 10 min kisavauhtia

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kisakausi alkaa

Tiistaina on käsittääkseni Bianchi-cupin avauskisa Eltsussa. Siksi tänäänkin olen istunut koko päivän koneella.

Lässyti-lässyti en-oo-valmistautunu reenit-menny-huonosti oon-ollu-kipee ei-oo-huvittanu.

Eikun oikeesti. Toissapäivänä ja eilen ajoin pitkään. Tänään työmatkat tuntuivat kevyiltä. Huomenna ajan leppoisasti pitkään. Sunnuntaina ajan kolme kymmenen minuutin maastovetoa ja ehkä kruisailen illalla. Maanantaina rikon kisapyörää viime hetken säädöillä ja ajan pari mäkeä jos huvittaa ja tuntuu pirteältä.

Kiva se on taas mennä näkemään oranssipaitaisia seurakavereita ja kiusaamaan itseään. Treeniähän ne Bianchi-cupit on. Lupaan pyhästi aloittaa tiistaista kovan intensiteetin treeniblokin. Mitähän se sellainen tarkoittaa, en ole ennen kokeillut.

Tässä tyylinäyte vuosien takaa:

Eltsun Bianchi-cup 2011. Keväällä kaikki
ovat kalpeita ja luisevia.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Rengasjumppaa

Ikivanhat Armadillot pois maantiepyörän kiekoilta, koska kesä. Ikivanhat Armadillot maantiepyörän varakiekoille.

Yksi Ultremo varastosta maantiepyörän etukiekolle. Toinen Ultremo Uberton etukiekolta maantiepyörän takakiekolle, koska Uberto on käyttöpyörä ja maantiepyörä on lenkkipyörä.

Maxxis Refuse pois Emilian Bob Jacksonin etukiekolta, koska liukas.

23 mm Gatorskin Uberton takakiekolta etukiekolle. Maxxis Refuse Uberton takakiekolle, että saan sen kulutettua pois.

25 mm Gatorskin pois Cross-Checkin etukiekolta, koska ohut ja tyhmän näköinen. Tilalle varastosta 28 mm Gatorskin.

Cross-Checkistä poistettu 25 mm Gatorskin Emilian Bob Jacksonin etukiekolle.

Ei tässä ole mitään vitun järkeä.

Ja nyt kun katson, maantiepyörän molemmat kumit ovat tyhjinä, koska hipostelukeventelysisurit olivat ottaneet itseenä työkalupussissa. Ei jumalauta.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Työkalumaksiimi

Huoltotoimenpiteessä tarvittavien työkalujen määrä n =  x + 2y, jossa x on ne työkalut, joita uskot tarvitsevasi, ja y on työkalu, jota myös tarvitset ja jonka joudut hakemaan vintistä tai kellarista.

Samasta asiasta puhuu Stephen King kirjoitusoppaassaan On Writing. Sen aluksi Kingin isoisä menee kiristämään ruuvia mukanaan koko valtava työkalupakki.

En ole yhtä kokenut kuin Kingin isoisä enkä yhtä taitava kuin King itse. En osaa huijata työkalumaksiimia.

Tänä aamuna säädin Ortliebin uudet laukut puolison tartsille. Tilanteessa x = multitool, ensimmäinen y on pienempi torx kuin 25 ja toinen y on jakoavain. Eli n = 3.

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Sitten Hetta

Yleensä työmatkoilla ei ehdi urheilla, mutta Hettaan suunnatessa kannattaa yrittää.

Änkesin musiikkitoimittamisen lomaan viisi hiihtolenkkiä. Tämän talven ensimmäiset ja viimeiset viisi hiihtolenkkiä.

Hetta ei ollut seitsemäs hiihtotaivas. Viides ehkä. Latujen monipuolisuudessa, kunnossapidossa ja näköaloissa se häviää sekä Saariselälle että Muonion mäkikeskittymälle. Lisäksi pari tuhnuista päivää ja pari kuumaa aurinkopäivää saivat suksen imemään märkään latuun kiinni.

Sitä paitsi olen tullut vanhaksi. En aloittanut ensimmäistä lenkkiä täysillä. En hyökkäillyt ylämäkiin. En mennyt iltalenkille. En laskenut mäkiä täysillä.

Tai sitten hiihto on niin kuluttavaa kokovartaloliikuntaa, että yhdistettynä työhön, matkustamiseen ja hiihtokunnon puutteeseen se vie mehut. Hiihtoleiri pitäisi tehdä ilman muita virikkeitä kuin syöminen, nukkuminen ja hiihto.

Kävin toteamassa ryytymisvaikutuksen maastolenkillä. Yleensä kauden ensimmäinen lenkki lyhyissä tuntuu hyvältä. Tänään vitutti.

Auringon kärventämää talvimaisemaa Jyppyrän takana.
Harjoituspäiväkirja:
maastopyöräily, 1,5 h

sunnuntai 20. huhtikuuta 2014

Ensin Barcelona

Barcelonan saimme pyörillä haltuun. Joimme myös viiniä ja pusuttelimme.

On sekä hienoa että noloa että Barcelona on Helsinkiin nähden ylivertainen pyöräilykaupunki. En tarkoita nähtävyyksiä, ilmastoa enkä liikennekulttuuria, jotka nekin ovat ylivertaisia. Tarkoitan infrastruktuuria.

Luulemme että latinot elävät kaoottisessa manana-kulttuurissa, jossa asioita ei harkita vaan ne tapahtuvat. Olemme väärässä. Se pätee meihin ugrilaisiin, ainakin pyöräilyssä. Barcelonan pyöräilyrakenteet ovat nerokkaita, viimeisteltyjä ja käyttäjäystävällisiä. Siinä määrin että Helsingin sietäisi hävetä. Shokkipaljastus. Katso kuvat.

Barcelonan nerokkain oivallus: Kaksisuuntainen pyörätie
yksisuuntaisen monikaistaisen ajoradan reunassa.
Mahtuu ja toimii.

Rantabulevardien autuutta. Erotettu
muusta liikenteestä palmuilla.

Turvallisuutta käytännössä. Näin se kuuluu tehdä.

Mitkä reunakivet? Barcelonassa oli
pelkkiä täydellisiä luiskia. Miksei Suomessa?

Tämä talo näkyy maiseman etualalla Gaudin puiston
kukkulalta noin miljoonalle turistille vuodessa. Oikein.

Pikkukatujen liikenne on rauhallista ja helposti
ennakoitavaa yksisuuntaisuuden takia. Myös risteykset.

Värikoodaus on Barcelonan
hipsteripyöräilijöille edelleen muotia.

Vanhan kaupungin kujilla voi ajella
hiljaksiin tai taluttaa. Kukaan ei hurjastele tai töni.

Velodromilla oli pyhäaamuna hiljaista...

...vaikka päällyste on ns. kunnossa.

Helsingin olympiavelo on nätimpi mutta
Velodrome d'Horta on noin 100 % enemmän true.

Miksi en ota kuvia nähtävyyksistä?

Mitä treenaamiseen tulee, niin lentäminen, matkailuruoka ja nähtävyyksien taivastelu veivät kunnosta rippeetkin. Kaupungin pohjoislaidan pikkukujilla ja Monjuicille noustessa tosin sain koipeni kipeäksi. 44-18:lla pitäisi ajella enemmän mäkiä.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ei lenkkikamoja mukaan

Huomenna lähdemme puolison kanssa Barcelonaan. Otamme pyörät mutta emme lenkkikamoja.

Jos minulla on sekä pyörä että lenkkikamat, ajan vain pyörää, ja jos vain ajan pyörää, en jaksa illalla pusutella, etsiä tapaspaikkoja ja juoda viiniä. Koska pidän suuresti pusuttelusta, tapaksista ja viinistä, tämä lienee hyvä ratkaisu.

Suuren kaupungin myös ottaa parhaiten haltuun fillarilla. Nähtävyydeltä toiselle pääsee nopeammin ja helpommin kuin julkisilla. Illalla voi käydä tsekkaamassa vielä sen yhden ravintolavinkin. Ja ennen kaikkea kaupunkipyöräily ei ole pelkkää siirtymää, vaan itse asia.

En uskalla pakata Ubertoa, koska siinä ei ole jarrua. Lähden Cross-Checkillä. Mutta mitäpä pyörillä on väliä, tässä tapauksessa.


tiistai 8. huhtikuuta 2014

Väärin opittu reitti

Lammassaaren laiturilla.
Älä aja tänne pyörällä.

Tänään eksyilin Tapulikaupungin, Tikkurilan ja Malmin ulkoiluväylillä. Eksyily johtui siitä, että olen eksyillyt siellä aiemminkin.

Jos pyöräilijä eksyy jossain, se ei tarkoita, että hän seuraavalla kerralla löytäisi tiensä paremmin. Eksyilyreitit näyttävät seuraavalla kerralla tutuilta, joten ne vetävät puoleensa. Aivoihin on kaivertunut yksi reitti, ja sitä seurataan. Vaikka se olisi väärä.

Kylläpä on helvetin hieno laite se aivo.

Tapulikaupunki, Tikkurila ja Malmi ovat pannukakuntasaista ulkoiluväylien ja kelvien viidakkoa. Onneksi aurinko paistoi joten suunnistin sillä. Ajoin ensin aurinko vasemmalla ja sitten takaisin aurinko oikealla.

Lisäksi otin titaanipyörää haltuun teknisellä kikkailulla Pikkukosken enskabaanoilla ja kävin tsekkaamassa Lammassaaren. Se oli ennallaan, nimittäin täynnä jalankulkijoita, jotka syystäkin katsoivat lainsuojatonta pyöräilijää syyttävästi. Lupaan pyhästi tästä lähin ajaa Lammassaaressa vain paskalla säällä.

Harjoituspäiväkirja:
PK + cc-tekniikka, 2,5 h

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ulkoiluväylien ylistys

Helsinki on katsonut tarpeelliseksi palvella asukkaitaan rakentamalla ulkoiluväyliä. Ylistän tätä oivallista infrastruktuurin muotoa.

Missä on pienikin läntti metsää tai peltoa tai kulttuurimaisemaa, siellä kulkee ulkoiluväylä. Se on kovaksi tamppautunutta hyvälaatuista hiekkaa, joka ei riko renkaita. Se ei tahmaa märkänä eikä pölyä kuivana.

Ulkoiluväylät saattavat alkaa yllättävistä paikoista ja kiemurrella maaston mukaan vielä yllättävämpiin paikkoihin, mutta se ei haittaa. Tunnen alkupäät, ja loppupäät on kiva löytää. Yleensä ulkoiluväylillä ei ole järkeviä opasteita. Sama se. Ne kaikki vievät ensin syvemmälle maisemaan ja sitten maisemasta pois.

Maastopyöräilijälle ulkoiluväylät ovat parasta siirtymää. Cyclocrossaajalle ne ovat leppoista lenkkimaastoa. Maantiepyöräilijä löytää niiltä suojan tuulelta ja liikenteeltä. Ulkoiluväyliä voi ajaa kaikilla renkailla. Jos väylä muuttuu sepeliksi tai poluksi tai asvaltiksi, se tarkoittaa vaihtelua eikä U-käännöstä.

Sateella ulkoiluväylät antavat ns. flaamilaiset rusketusrajat. Paitsi jos käyttää lokasuojia niin kuin me järkevät ihmiset.

Tänään koivunoksilla oli tihkusadekristallipisaroita. En olisi päässyt ulos talosta, ellen tietäisi että ulkoiluväyliä on olemassa.

Harjoituspäiväkirja:
2 h, PK

lauantai 5. huhtikuuta 2014

2 x 20

Inhottavien intervalliharjoitusten sarjassa seuraa inhottavin: 2 x 20. Periaatteessa 2 x 20 kehittää kisatason maksimeita, mutta on kisaa inhottavampi, koska kisoissa on mutkia ja alamäkiä, kun taas 2 x 20 kuuluu ajaa tasaisella ja suoralla.

Minä ajan yleensä Vantaanjokivarren ulkoiluväylää. Lämpöä Vanhakaupunginkoskelle ja sieltä veto Haltialaan asti ja siitä vielä pari kilometriä länteen. Sitten vartti rullailua ja sama takaisin.

En ole ajanut 2 x 20:tä taas pariin viikkoon, koska se on niin inhottava. Mutta viikko sitten Emilia ajoi sen. Minä ajoin peesissä ja jouduin ajamaan kovaa mutten onneksi ihan täysii.

Koko ajan olin vahvasti sitä mieltä, että rakkaimpani ei pitäisi tuolla tavalla satuttaa itseään. En silti voinut pelastaa häntä itseltään.

2 x 20:n aikana ihmisraukka käy läpi ainakin seuraavat vaiheet:

Lämmittely:
1. Tyytyväisyys että uskalsi lähteä.
2. Tyytyväisyys että veto ei vielä ala.
3. Pelonsekainen päättäväisyys.

Veto:
1. Röyhkeä kiihdytys.
2. Vauhdin huomaaminen liian kovaksi.
3. Hyvän vauhdin löytyminen.
4. Ryhdistäytyminen koska muka hyvä vauhti oli vain yrityksen puutetta.
5. Kohtien 3 ja 4 toistoa.

Jäähdyttely:
1. Käsien pistelyn ja keuhkojen sattumisen ihmettely.
2. Ajamisen uskomaton helppous.
3. Ajamisen uskomaton vaikeus, kun ei meinaa jaksaa kotimäkeä ylös.

Harjoituspäiväkirja:
Reilut 3 h maastofiksailua, välillä teknistä ja reipasta

perjantai 4. huhtikuuta 2014

Töissä...

...viihdytin itseäni muistelemalla MTB-seikkailuja 2011 ja 2012. Hyviä reissuja, seurana Emilia ja iso lössi tamperelaisia maastopyöräurpoja.

Puutonta avotunturia, vähän koivikkoa, vielä vähemmän suota mutta loputtomasti hauskaa mönkijäuraa. Ainakin sata joenylitystä, joista jokainen tehtiin kengät jalassa eka päivän jälkeen.

Lounastaukoja auringossa, tuulessa, sateessa. Mutta aina hyvät kahvit ja selällään makoilua.

Illalla puolijoukkueteltassa paljon ruokaa, jokeen pesulle ja raikkaat unet teltassa.

Huumorin määrä vakio säästä ja olosuhteista riippumatta. Vaikka takana olisi jo kaksitoista tuntia ryynäämistä.

Jos kiinnostaa, niin tuolla ne taas virittelee tämän kesän reissua, ja tuollakin. Videomateriaalia on paljon tuolla.

Minä en ole mikään helvetin outdoor-kuvaaja, mutta koska kiinnostuitte niin tässä jotain.

Tie Hobittilaan, klassinen kuvausmesta ennen Pöyrisjokea.

Pöyrisjoen ylityksessä on tunnelmaa muttei syvyyttä.

Ajettiin tuo ura. Muun muassa.

Vuori nimeltä Vuorji tunnetaan runkojen hautausmaana.

Yhtä suloista kuin miltä näyttää.

Kevon lähellä, reissun lopulla.

Kun teen vetotreenejä räkä poskella, joskus tulee mieleen, että eiköhän olisi sittenkin mukavampaa vain kruisailla pitkin tuntureita kavereiden kanssa.

Harjoituspäiväkirja:
pyramidivedot titamiinipyörällä, bliss

torstai 3. huhtikuuta 2014

Heikkouksilla vai vahvuuksilla?

Heikkouteni maastopyöräilijänä:
- lyhyet voimanousut
- kirikyky tasamaalla
- kaikki mikä tapahtuu kovassa vauhdissa

Vahvuuteni maastopyöräilijänä:
- kestävyys kahden ja puolen tunnin jälkeen
- pitkät nousut
- hidasvauhtinen teknisyys

Kilpailun voi voittaa vain vahvuuksillaan. Heikkouksillaan sen voi hävitä.

Koska en voita maastopyöräkilpailuja enkä tule voittamaan, vahvuuksistani ei ole hyötyä. Minun olisi siis syytä harjoittaa vain heikkouksiani, että häviäisin vähemmän.

Enpä taida viitsiä. Se vaatisi heikkouksieni kohtaamista, ja sellainen on ahdistavaa. Mukavampi ajella pitkää siivua, kikkailla Hallainvuoressa fiksillä ja hinkuttaa hiekkatienousuja.

Niin kilpailuhenkinen minä olen.

Harjoituspäiväkirja:
pienessä kurkkukivussa sentään tunti maastofiksuttelua