Tämän voisi kirjoittaa ala-asteen aineen tyyliin, mutta en enää osaa, eivätkä ala-asteen aineet koskaan ala krapulaisesta aamusta.
Seurakaveri Riston kanssa oli sovittu treffit Kivikon bemaksiradalle. Siellä vipeltää nuorta ja vanhempaa g-voimista innostunutta pikkupyöräilijää. Hyvä paikka odotella.
Aluksi kruisittiin Hallainvuoren baanat hyvällä menestyksellä. Jatkettiin Hertsikan yhteen hyndäalamäkeen, joka on minua suuresti ahdistanut. Spekuloitiin pari pikkuhyndää ja ajettiinkin ne. Ensin tuli nokilleen, sitten tasapainossa. Vanha setämies saa vähäisestäkin ilman ottamisesta riittävästi adrenaliinia darran tehohoitoon.
Tasapuolisuuden nimessä, XC-urpoja kun olemme, ajettiin Hertsikan hopan alastulorinne ylös.
Jatkettiin spekuloimaan tekniseen pallomeriylämäkeen, jonka Risto on kerran klaarannut. Spekuloitiin linjaa huolella ja kas, kyllä sekin meni, vaikka minulla vasta paloina.
Sitten kruisittiin Hallainvuoren baanat takaisin entistäkin paremmalla menestyksellä. Sitä yhtä railon ylösajoa en ole joutunut enää miettimään. Matkalta yhytimme itse Batmanin, joka liittyi seuraamme, vaikkakaan ei Korson Kaikuun.
Takaisin Kivikossa ajettiin kaksi kisavauhtista kierrosta kovennetulla VPCX-radalla. Bermipätkä ja kallioalamäki menivät lentämällä, samoin tukkihyndä. Ylämäissä lievästi sakkasi.
Kierrosten välillä Batman jakoi viisauksiaan: "Koska kisoissa ajetaan kovaa, harjoituksissakin valitettavasti pitää ajaa kovaa." Okei.
Yritin joka välissä valitella sekä Ristolle että Batmanille maastopyöräily-bluesiani, mutta mitä vittua. Uskottava valittaminen on vaikeaa hymy korvissa.
Adrenaliinia. Teknistä ratkomista, onnistumisia. Kisavauhtista tykitystä. Aurinkoa, alati paranevaa oloa ja toveruutta.
Harjoituspäiväkirja:
pari tuntia tekniikkaa, vauhtileikittelyä ja 2 x 10 min kisavauhtia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti