sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Ulkoiluväylien ylistys

Helsinki on katsonut tarpeelliseksi palvella asukkaitaan rakentamalla ulkoiluväyliä. Ylistän tätä oivallista infrastruktuurin muotoa.

Missä on pienikin läntti metsää tai peltoa tai kulttuurimaisemaa, siellä kulkee ulkoiluväylä. Se on kovaksi tamppautunutta hyvälaatuista hiekkaa, joka ei riko renkaita. Se ei tahmaa märkänä eikä pölyä kuivana.

Ulkoiluväylät saattavat alkaa yllättävistä paikoista ja kiemurrella maaston mukaan vielä yllättävämpiin paikkoihin, mutta se ei haittaa. Tunnen alkupäät, ja loppupäät on kiva löytää. Yleensä ulkoiluväylillä ei ole järkeviä opasteita. Sama se. Ne kaikki vievät ensin syvemmälle maisemaan ja sitten maisemasta pois.

Maastopyöräilijälle ulkoiluväylät ovat parasta siirtymää. Cyclocrossaajalle ne ovat leppoista lenkkimaastoa. Maantiepyöräilijä löytää niiltä suojan tuulelta ja liikenteeltä. Ulkoiluväyliä voi ajaa kaikilla renkailla. Jos väylä muuttuu sepeliksi tai poluksi tai asvaltiksi, se tarkoittaa vaihtelua eikä U-käännöstä.

Sateella ulkoiluväylät antavat ns. flaamilaiset rusketusrajat. Paitsi jos käyttää lokasuojia niin kuin me järkevät ihmiset.

Tänään koivunoksilla oli tihkusadekristallipisaroita. En olisi päässyt ulos talosta, ellen tietäisi että ulkoiluväyliä on olemassa.

Harjoituspäiväkirja:
2 h, PK

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti