Vuosia sitten kuntoajonöösinä kävin Vätternrundanissa. Joku ikuri kertoi ajaneensa sen viimeksi kymmeneen tuntiin eli kolmenkympin keskarilla. Ihan ok, ajattelin. Sitten ikuri kertoi pitäneensä pari tuntia taukoja ja syöneensä rauhalliset lasagnet välissä, mutta niitä ei lasketa mukaan.
Vittu mikä urpo ja vittu mitä kusetusta, ajattelin. Etenkin koska itse kärvistelin lasagnejonossa ja hotkin siitä pallon massuun. Ja kusin lennosta koivilleni ja paskansin levikkeelle ja muuta hauskaa. Että ehdin alle yhdeksän tunnin kokonaisaikaan.
Pystyisin ajamaan kolmesatasen yli neljänkympin keskarilla. Velon yläkaarteesta vauhtia ja kierros kerrallaan.
Keskinopeuden mittailu on pikkupoikien pilinmittailua. Pilinmittailulla ei ole tekemistä seksin saati parisuhteen kanssa. Keskinopeudet ovat pelkkää paskaa. Ne eivät kerro pyörällä ajamisesta mitään.
Idioottimaisinta on säätää mittari pysähtymään kun ei huvita ajaa. Saa elämänaikaisen keskarin kohdilleen.
Sitten on tuuli ja peesi ja mäet, jotka tekevät maantiepyöräilystä mielekästä mutta keskinopeuden mittaamisesta täysin mieletöntä. Ison porukan aurinkokannella on nöösien kiva tehdä keskariennätyksiä.
Jos ajaa aina saman lenkin aina samoilla välineillä, keskinopeuden seuraamisessa saattaa olla jotain järkeä. Paitsi että saman lenkin toistaminen on järjettömintä treeniä keskinopeuden nostamiseen.
Kun oikein mietin, löydän yhden mielekkään sovelluksen keskinopeudelle. Jos tietää keskinopeuden ennakkoon, voi valita sinkulalle tai fiksille vähiten väärän välityksen.
Muuten näytän keskarille keskaria.
Asiaa. Eräs kesä ilmestyi vieraileva kuski Rukalle porukkalenkin lähtöpaikalle. Kysyi sitten että "mitkä on speksit, millä keskarilla ajetaan?" Me paikalliset kateltiin toisiamme ja siihen että "ei aavistusta, me vaan ajetaan. Ajetaan miltä tuntuu ja mitä eteen tulee" Niin ajettiin lenkki, välillä reippaastikin. Kaveri kehui, että "olipa paras lenkki vuosiin kun sai ajaa vapaasti!".
VastaaPoista