Hurskastelua Luukissa

Luukin maratonilla ei tapahtunut mitään mainittavaa. Selkäruhje unohtui lähtövaatteen alla niin kuin pitikin. Alussa jäin hiekkamäkiin sutimaan koska ei ole voimaa. Keskivaiheilla Pohjasvuon Pasi kiusasi minua läskipyörällä. Lopussa pyydystin peruskestävyyskunnolla ja järkiajolla pari selkää, mutta luovutin yhden leveän selän jota oli kiva peesata. Rata oli kuiva paitsi siellä missä se oli mutainen, ja helppo paitsi siellä missä se oli tekninen.

No sellaista tapahtui, että oman seuran junnu AJ hengitteli alkusiirtymällä sen verran niskaan, että päästin hänet vetämään letkaa. Ja AJ veti, nimittäin risteyksestä ohi. Minä huomasin hetken päästä, stoppasin, jäin huhuilemaan letkaa, peruutin takaisin radalle ja olin tyytyväinen suureen hurskauteeni.

Sitä suurempi oli vitutus, kun vajaan tunnin päästä löysin harhailijat etupuoleltani. Niissä riitti hetkeksi tiputtelemista.

Harhaletka tuumasi, että harha ei oikaissut vaan hidasti. Siinä he olivat oikeassa. He eivät voittaneet aikaa, mutta minä hävisin sitä, koska palasin reitille.

Eipä sille mitään mahda. Joskus ajetaan harhaan mutta kukaan ei oio tahallaan. Merkinnästä ei voi tehdä idioottivarmaa, koska idiootit ovat hyvin kekseliäitä etenkin kisanaamalla. Loppujen lopuksi kaikki saivat ajaa kyllikseen ja pitkällä matkalla joku minuutin ero ei merkitse mitään.