Minä en harrasta urheilua "voidakseni hyvin". Niin kauniita asioita tapahtuu vain fitness-naistenlehdissä, jotka ovat kusetusta - "hyvinvoinnilla" myydään tuotteita.
Minä harrastan urheilua ollakseni "kova jätkä", mikä typerässä maailmankuvassani tarkoittaa maastopyörällä ajamista lujempaa kuin mahdollisimman moni muu.
Siksi kropassani on ongelmia, jotka haittaavat hyvinvointia. En viitsi hoitaa ongelmia kuntoon, vaan pyöräilen. Yksi ongelma on jäykät pohkeet. Aivan vitun jäykät.
Sattuneesta syystä en teini-iässä käyttänyt pohkeitani yli puoleen vuoteen. Niille kävi kuin mummolle vuodeosastolla - kutistui, jäykistyi ja sellaiseksi jäi. Pohkeistani katosi myös puolet hermoista. Mutta vittuako valitan. Jos olisin käyttänyt pyöräilyajan pohkeisiin, niillä voittaisi palkintoja näyttelyissä.
Pohkeeni eivät taivu enempää kuin normaaliseisoskelun yhdeksänkymmentä astetta. Siksi en ole tehnyt syväkyykkyä yli kahteenkymmeneen vuoteen. Luit oikein. Ei ole Eskolaa näkynyt slaavikyykyssä, ikinä.
Vaan tänään sain hyvinvointikohtauksen. Päässä kai naksahti kun kisakausi loppui. Päätin salilla syväkyykätä. Laitoin kantapäiden alle kymmenen senttiä korkoa ja kokeilin, kuinka alas voi ihminen vajota.
Tein kaksikymmentä syväkyykkyä ilman painoja.
Sitten hybriksen vallassa rakensin ylätaljasta ja käsipainoista tukihärvelin, ja yritin tehdä pistoolikyykkyjä. Sitten korjasin tavoitetta ja yritin tehdä pistoolikyykyn. KVG jos fakiirius kiinnostaa. En onnistunut.
Sitten yritin mennä penkille, mutta etureisi kramppasi niin saatanasti.
Kotirappua kiivetessä tiesin, mitä tästä seuraa. Tästä seuraa DOMS. Mitäs yritin käyttää lihasta johonkin outoon. Ylihuomenna en kävele portaita alas.
Se siitä vitun hyvinvoinnista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti