Neljäs tunti

Kolme tuntia on helppo ajaa keskeytyksettä. Peruskuntosykkeillä energiaa riittää, jalkoihin ei satu, spurtteja voi ottaa, tuntuu pyöräilijältä.

Siksi pitää ajaa neljäs tunti.

Toinen tunti vasta. Tarkkana. Kuva: Jaakko Kangas.

Neljäs tunti on rajan ylitys. Neljännen tunnin aikana saattaa bonkata. Kroppa on käyttänyt lihasten varastoenergian. Uunissa palaa vain se mitä lenkin aikana on syönyt tai juonut, tai rasva. Rasva ei pala kovin kirkkaalla liekillä.

Jalkoihin alkaa sattua, kun lihassyyt ovat saaneet runtua.

Keskikroppa lyhistyy ja polkuajossa kuski uhkaa muuttua pyörän kuljettamaksi perunasäkiksi.

Tässä vaiheessa lenkkiä olen yleensä Länsimäessä matkalla kotiin, ja aina niin tilannetajuinen kosmos nostaa keskisormea - nenään leyhyy karkin ja pullan tuoksu Fazerilta. Tulee nälkä.

Neljäs tunti ei ole hauska, mutta hyvä se on. Sen ideana on kasvattaa rasvanpolttoliekkiä. Sen liekin pitää valaista niin ettei silmä tummu pitkässä kisassa. Neljäs tunti kertoo, missä muuri on, miten sitä voi siirtää ja miten sen yli voi livahtaa.

Aina kun energia loppuu ja joudun rämpimään spagettijaloilla mummisvauhtia kotiin, lohdutan itseäni, että ajoinpahan sentään neljännen tunnin, ja että väsymykseen ei kuole.

Mutta usein energia ei lopu. Esimerkiksi tänään Sipoonkorvessa Jaakon kanssa, kun aurinko paistoi ja oli lämmin ja vedin maksimisykkeet kohdassa 3:15 ja jaksoin vielä kotiinkin.

Harjoituspäiväkirja:
4:04, avg 135, max 172.