Muutama tuttu homo on oireillut keski-ikäänsä aloittamalla varovaisen juoksuharrastuksen. Ettei juokseminen olisi niin tylsää kuin on, he kutsuivat muita jakamaan ikävyyttä.
Matkana oli viisi kilometriä. Rata kiersi Töölönlahtea epäortodoksisesti myötäpäivään. Naamakirjakutsu oli sen verran suppea, että aivan kaikki juoksuhomot ja hangaround-heterot eivät etsiytyneet paikalle. Vältyttiinpähän ainakin selkkauksilta natsien ja muiden idioottien kanssa. Vaikka mistäpä natsiraukka olisi tiennyt, kuka siinä joukossa on oikea homo ja kuka feikkaa. Lastenvaunurouvat, tuulipukuiset muusikonretkut ja spandex-hölkkämiehet eivät jää homotutkaan.
Itse en ole juossut lujaa tai pitkään kahdeksaan vuoteen, joten aloitin tarkkaillen erään paljasjalkajuoksuhipin hiipivää askelta. Hän mitä ilmeisimmin oli oikea juoksija, ja siinä rinnalla minä löntystelin kuin kumppareilla. Ensimmäisellä kierroksella iskin tunnustelevasti vyön alle Linnunlaulun jyrkässä alamäessä, ja aivan oikein, siinä oli paljasjalkahipin heikko kohta! Eipä luonnistunut kanta-askel alamäkeen!
Toisella kierroksella kiduin löysät pois ylämäessä ja sitten: Napakka isku vyön alle! Lontsin alamäen täysillä! Tärkeintä ei ole rehti kilpa vaan voitto!
Emilia voitti naisten sarjan ja kaikki voittivat itsensä. Sitten mentiin saunaan, syömään ja juomaan. Tänään jalkani ovat juuri niin kipeät kuin pelkäsin.
Vaikka ei juokse, noin lyhyen rykäisyn pärjää hapenotollakin. Avg 175, max 187, eli kovemmat kuin kauden missään pyöräkisoissa.
 |
| Kuva: Sami Perttilä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti