Polvisuojataika

Oikeassa polvessani ei ole nahkaa, vain arpea. Punaista, ryppyistä ja heikkoa arpea, jossa veri kiertää huonosti. Jos Kun sitä hieroo suomalaiseen moreeniin, se lähtee lihasta irti ja kasvaa takaisin paljon, paljon hitaammin kuin normaali iho.

Tällaisen maastopyöräilyansiomerkin voi kuka tahansa hankkia kaatumalla maastopyörällä kahden kauden ajan usein ja aina oikealle.

Viime ja toissa kesänä pidin polveani raikkaasti auki kesäkuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Se oli ihan okei eikä haitannut ajamista. Vain saunominen ja vuodevaatteiden peseminen harmitti.

Jos maastopyörälenkillä ei kaadu, ei ole yrittänyt tarpeeksi. Ajotekniikan pitää kehittyä, ja se kehittyy kun ajaa vaikeammista paikoista tai kovempaa kuin ennen. Rajan löytää kaatumalla, mikä ei tarkoita että siihen pitää lopettaa. Ensi kerralla pitää osata paremmin.

Koska olen oppivaisempi kuin tästä blogista muuten luulee, käytän silloin tällöin lenkillä polvisuojia. Ne hiertävät ja hiottavat, mutta tarjoavat täydellisen suojan. En ole koskaan kaatunut ne jalassa. En edes löynyt polveani imakasti stemmiin.

Joko ne antavat itsevarmuutta selviytyä vaikeista paikoista. Tai ne hidastavat minua niin etten löydä rajaa.

Polvi normaalitilaan! Kesäkuu 2013.

Harjoituspäiväkirja:

Uudestaan korjatun takakiekon testailua Kivikon radalla, 1:50 vauhtileikittely + tekniikka, mukana 3 x 12 min vikkelät kierrokset.