Ranskalaiset ovat perinteistä ja fiksua pyöräilykansaa. Heidän mielestään aika-ajo ei ole pyöräilyä vaan kuolemista pyörän päällä. Olen ranskalaisten kanssa samaa mieltä.
Aivan erityisen kuolettava on Bianchi-cupin perinteinen maasto-aika-ajo Petikossa. Siitä puuttuu kaikki mikä tekee maastopyöräkilpailusta mielekkään.
Rata on latupohjaa ja ulkoiluväylää ja se ajetaan edestakaisin, joten tekniset laskut tai vikkelät singletrackit eivät tarjoa haasteita saati yllätyksiä. Kilpakumppanit on tiputeltu minuutin päähän toisistaan, joten heidän kanssaan ei voi mitellä ylämäkikuntoa tai lasku-uskallusta.
Jäljelle jää puoli tuntia pyörän päälle kuolemista. Se on niin kamalaa, että sen on pakko olla hyvä treeni. Tänään ajoin Petikon aika-ajon jo neljättä kertaa.
Parasta oli siirtymät Emilian kanssa. Pahinta oli rengasongelmien eeppinen jatkuminen. Roskaläjästä pelastetun Ikonin kylkiviiltoa en saanut kunnolla paikattua, joten kumi sylki litkua Malminkartanoon asti, kunnes nöyrryin laittamaan sisurin.
Olisi mukava ajaa pitkästä aikaa yksi kunnon treeni ilman rengasongelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti