Majavatien portaat eli Hertsikan näköalaportaat olivat päässeet vielä minuakin löysempään kuntoon. Ei kiemuraisuus mitään mutta puuttuvat palat ja nitinä louhikon yllä.
Loppusyksystä joku ystävällinen sielu oli työllistetty kansanterveyttä edistämään. Helsingin kaupunki soi asukkailleen uudet portaat. Jämerää lankkua tasaisina portaina, välissä yksi vittumaisesti jyrkempi osuus.
Oi mitä riemua. Oi mitä tuskaa. Joka askelmalle juosten. Joka toiselle harppoen. Varsahyppyä. Tasajalkaa. Alusta uudelleen. On ne pitkät.
Portaisiin pitää kotioveltani raahautua peräti satakunta metriä. Mikä pahinta joku perkeleen liikuntaintoilijataho pitää niitä talvikunnossa. On se perseestä kun liikuntamahdollisuudet tungetaan kurkusta alas tälleen väkisin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti