Ansioton arvonnousu

Korson marassa oli väkeä kuin pipoa, ja eturivissäkin lähtöläävän täydeltä kiireisen näköisiä kavereita. Miten vitussa siis on selitettävissä, että ajoin sarjassani kuudenneksi? Se, näetsen, on elämäni toiseksi paras marttakisasijoitus, ja paras tuli kyläkisasta, kun ei ollut kilpaveljiä.

Lennossa, todistaa Emil Eklundin kuva.

Ettei totuus unohtuisi, muutama kova ajoi ysikuutosen eikä martta-cupin matkaa, ja ikämiessarjalaisia vilisi ohi peräti neljä. En ikinä halua täyttää 40, koska sitten saa pataan liian kanssa.

Mutta ajoin paremmin kuin koskaan. Pysyin porukoissa, en kaatuillut, imin Kyösti Soinin takarengasta suurella taktisella viisaudella, jaksoin loppuun asti ja jätin esimerkiksi Korpelan Akia ja Sairasen Iiroa minuuttitolkulla.

Pitäisi tuntua hyvältä, mutta oikeasti tuntuu petokselta. Olen kunnossa ilman harjoittelua, ilman omaa ansiota. En muista koska olisin tehnyt vetoharjoituksen. Viime viikonloppuna tuhosin jalat 24h-ajossa. Perjantaina vedin napakat viinikännit. Rytyytän menemään hitaalla takajäykällä.

Olisi mukavampi tehdä kovaa työtä ja pärjätä vasta sitten.

Tai no, oikeastaan tämä on kyllä aivan helvetin mukavaa. Tuosta vaan ottaa pyörän ja kaahaa kotimaan kärkiporukoissa että ryskyy.

Mitä rataan tulee, se oli nopea ja hauska.