Käsivarsi Epic 2017 - osa 2

(Jaan tarkemmat reittikuvaukset ja .gpx-tiedostot kunhan ehdin...)

Lauantai 8.7.2017
Poroharju - Raittijärvi - Saarikoski - Karesuvanto

Aamu oli yhtä kaunis kuin edellinenkin, ja kallis kevytuntuvatakki odotteli edelleen nyssäkänpohjalla, mutta jäin ihmettelemään - vasta kaksi ajopäivää takana, mutta nyt jo joudun kääntymään takaisin. Jotain pitäisi keksiä. Hetken mietin, että kiertäisin Kobmajoelle Meekonjärven ja Pitsuksen kautta heikkoa uraa, joka erkanee Avzzasgorsasta. Sitä pitkin raittijärveläiset olivat menossa vasanmerkitykseen Pitsukselle. Mutta se on pitkä reitti - ruoka olisi loppunut. Entäpä toinen ura Rommaenoa ylös itään Terbmikselle ja siitä Kilpisjärvelle kauppaan? Mikä ettei, mutta Kilpisjärven seutu oli liian tuttu, ruuhkainen ja kivinen. Päätin palailla Raittijärven kylätietä pikitielle ja siitä Karesuvantoon kauppaan. Pöyrisjärven tienoilla olisi muutama kaunis paikka, missä olisi hyvä pitää leiriä.

Siispä omia jälkiä Rahpesoaivin yli, Raittijärvellä taas kiireettömät turinat, kahlaus munia myöten Rommaenon kivikossa ja ylämäkeen.

Raittijärven kylätietä.

Rommaenon kahlaamo. Tästä ne ajavat kotiinsa.

Seuraavat kolmisen tuntia mietin taas, että kyllä, Raittijärvi on oikeasti tietön. Ura oli selvä mutta kivinen, tekninen, soinen ja pitkä. Lasku Bassalahkusta oli erittäin työläs, eikä loppupätkä Nammakan porokylästä pikitielle suinkaan ollut mitään ison uran lasetusta, vaan helvetinmoisia kivikkotöyräitä ja pohjalla polviin asti vettä. No välillä riitti kyllä lepposteltavaakin.

Se ainoa helppo pätkä Raittijärven kylätiellä.

Normaalimpaa kylätietä.

Saarikoskella tuumasin, että äkkiäkös tästä Karesuvantoon polkaisee, kun on alamäki, mutta ensimmäisessä kyltissä taisi lukea 70 - ei 30, kuten ajattelin.

No istumista vartenhan ne kilsat vain ovat. Kahvitauko Ropinsalmella ja juttuhetki brittiläisen pitkänmatkanpyöräilijän kanssa saivat matkan taittumaan, ja sääkin kääntyi pilviseksi. Pikitie tuntui ihmeen hyvältä ollakseen pikitie. Saattoi johtua siitä, että tietöiden takia asvaltti oli pitkälti poistettu.

Maantie. Tylsä. Nopea.

Karesuvannossa käänsin Ruotsin puolelle, tsekkasin että kauppa on auki ja ajoin leirintäalueelle mökkiin. Sitten Rajabaarissa grillipihvi, kokis ja kaksi isoa lautasellista salaattia. Sitten kauppaan ja mökissä pari tuhtia salamileipää, puoli litraa jogurttia, pussi suolapähkinöitä, kaksi banaania, suklaalevy ja kyytiveijariksi olutta. Taisi olla nälkä.

En jaksanut Karesuvannossa kierrellä Laestadius-nähtävyyksiä, vaan vetäydyin mökkiin skypettämään pojalle ja yrittämään unta. Mutta ei helvetti, ne hyttyset. Noin kello yhdeltä olin jo aivan sekopäinen väsymyksestä ja ininästä. Vaikka tukin ovenrakoset vaatteilla, tapettavaa riitti ja riitti. Miksi en ollut oppinut Hirvasvuopion autiotuvasta mitään? Lapissa pitää kesällä nukkua aina teltassa. Aina.


Sunnuntai 9.7.2017
Karesuvanto - Lavivaara - Syväjärvi - Hietakero

Heräsin unenhorteesta myöhään ja havaitsin syöneeni melkein kaikki hankkimani eväät jo illalla. Toisen kauppareissun jälkeen pääsin lähtemään puolilta päivin, mutta mikäs kiire tässä enää oli, kun edessä oli tuttuja polkuja.

Lavivaaran tietä oli hyvä kruisia pohjoiseen kohti erämaata raikkaassa auringonpaisteessa. Tien päässä jatkui mönkijäura upottavan hiekkaisena ja kumpuilevan eksyttävänä. Olin ajanut uran kerran aiemminkin, joten en viitsinyt pitää Ambit3:n gps-navigointia päällä. Pummasin pari kertaa jo ennen kuin osuin Syväjärven autiotuvalle, mutta kunnon riemu repesi muutama kilometri tupatauon jälkeen, kun osuin omille jäljilleni. Mikä hupaisinta, olin tehnyt tismalleen saman pummin noin kahdeksan vuotta aiemmin. Muistin uran siis erittäin tarkasti ja yksityiskohtaisesti.

Laitoin navigoinnin päälle.

Double-doubletrack Syväjärvelle.

Syväjärven ura on periaatteessa hyvä, mutta Kieliselle noustessa se alkoi olla normaalijamassa eli vähän ajettu, märkä ja pehmeä. Vaan eipä hätää: tämä oli lyhyt päivä, melkein lepoa. Olin katsonut, että Hietakerolla olisi kiva telttailla niin korkealla kuin mahdollista, ja uran vierestä löytyikin hiekkainen kumpare sekä lähdepuro.

Hietakeron leiri.

Siinä iltaa viettäessä havahduin tunteeseen, ettei paremmin voisi olla. Mieli oli tasoittunut seikkailumoodista nautintomoodiin, kun jouduin tutuille poluille. Telttapaikalta riitti tundranäköalaa joka suuntaan, kevyt tuulenvire piti hyttyset poissa, lähdepuro oli kauniimpi ja käytännöllisempi kuin mikään design-hana, makuusija oli pehmeä ja tasainen.

Hietakeron leirin lähde. Hiekasta pulppusi vesi.

Illan ratoksi kävin vielä Hietakeron huipulla, jossa oli kotasija, heteka ja polttopuita. Talvella varmasti hauska leiripaikka.


Maanantai 10.7.2017
Hietakero - Härkäjärvi - Salvasjärvi - Kivilompolon ura - Kaamusjärvi

Taas kaunis aamu. Pikainen kropan tsekkaus herätessä: Perse alkaa olla kunnossa hellien Bevita-sivelyiden myötä, arkuus oli tottumattomuutta eikä hiertämistä. Alussa oireilleet polvet vahvat ja kivuttomat. Fiilis edelleen korkealla.

Jatkoin rajan pintaan Härkäjärvelle. Ura pieneni ja soistui mutta pysyi ajettavana. Härkäjärvellä pakolliset rajapyykkikuvat ja sitten parin kilometrin tunkkaus rinnesuota ylämäkeen. Kun tunsi paikan aiemmilta reissuilta, ei haitannut. Mutta jänkäpaikat tunturiselänteiden välissä olivat paljon märempiä kuin aiemmilla reissuilla ja hidastivat muuten loistavaa pätkää.

Härkäjärven pyykki pitää kuvata, vaikka sijaitsee keskellä ikävää varvikkosuota.
Reppu näyttää isolta mutta siellä on makuualusta.

Salvasjärvellä oli vasanmerkitykset meneillään, pari viikkoa myöhässä normaalista. Aiemmilla reissuilla saamelaisten kesäkylät ovat olleet autioina, mutta tällä kertaa tuli nähtyä alkuperäiskansaa ja kuultua saamen kieltä enemmän kuin koskaan: Raittijärvellä, Salvasjärvellä, Kalkujärvellä. Vasanmerkitykset ovat kesän kohokohta, ja kämpille tullaan koko perheellä. Isukkisilmällä havaitsin, että muutamallakin mönkijällä oli kuorman päällä potta.

Saamelaiset ovat rentoa, avointa ja suopeaa väkeä. Jutellessa maastopyörävaellus ei saanut aikaiseksi sen kummempaa hämmästelyä: "No se on tieten makukysymys..."

Lounaan vetäisin Salvaspalon purolla, vilkkaan mönkijäliikenteen (2) keskellä. Nousu Norjan puolen tunturiin sujui kevyesti tuttua baanaa ja lasku vielä kevyemmin, vaikka viidenkymmenen metrin lätäköitä riitti kahlattavaksi ehkä kolmisenkymmentä. Oikeasti. Siinä se vesi seisoi, kulku-uralla.

Helppoa lasetusta Salvasjärven suunnasta alas pikitielle.

Sitten pieni asvalttipätkä Kautokeinontietä pohjoiseen ja puikkaus rajaa pitkin itään Kivilompolon uralle. Rajamiesten vanha kinttupolku on hapertunut entisestään. Pitkokset ovat kauttaaltaan vaarallisessa kunnossa, joten kannattaa ehdottomasti seurata poroaidan huoltomönkijäuraa. Muutenkin rajanmyötäinen reitti on raskas: ylös jyrkästi, alas jyrkästi, vetinen suo - ja sama uudestaan. Spalloaivin näköalat kuitenkin nostavat saldon plussalle, ja onhan se parempi yhteys kuin pikitietä Näkkälään.

Kerrankin kuvasin sitä turhauttavaa pätkää. Etenepä tässä.

Aikanaan pääsin Kaamusjärvelle, jossa olen halunnut telttailla noin vuodesta 1999, kun kävin alueella ensimmäisen kerran. Silloin olin niin pioneeri, että kirjoitin Retki-lehteen maastopyörävaelluksesta peräti jutun.

Kaamusjärvessä on matalat hiekkarannat, ja telttapaikaksi voi valita joko tasaista jäkälikköä tai pehmustettua variksenmarjapatjaa. Valitsin edellisen ja kävin pikaisesti uimassa - nostatteli reipasta tuulta, ja sen myötä tuli rapsakka sade, reissun ensimmäinen. Hyvä syy loikoilla selällään ja ajatella sinisiä ajatuksia. Ja jatkaa siitä suoraan unten maille.

Kaamusjärven leirissä ei ollut hyttysiä.

Kunnon beach eikä ruuhkaa.

Jatkuu.