Neljän kierroksen viritys roikkui kelvollisissa kantimissa lauantaiyöhön asti. Sain seurakaverilta kyydin jo torstaiksi Tahkolle ja pääsin seura-aktiivien mökkiin. Korson Kaiku on hieno asia. Varmasti mikä tahansa polkupyöräilyseura on. Sitä paitsi samanmielisten seurassa on vähemmän kuolettavaa potea kilpailuodotusta.
Perjantaiaamuna lähdin laina-Scalpelilla säätölenkille. Se oli peräti kolmas kerta kun ajoin täysjoustopyörää, ja edelleen tuntui kuin polkisi puurossa. Sain puurosta tasakoosteista iskaripumpulla, ja satulan säädin päin persettä. Kaikki hyvin, ei muuta kuin eväiden lajittelu kierrospusseihin, pastaa koneeseen ja selälleen sohvalle murehtimaan tulevia kärsimyksiä.
Iltayhdeltätoista ylös, suihkuun, hammaspesu, rasvaa perseeseen, ajokamat päälle ja Tahkon kisakuusen alle. Kavereita oli kiva nähdä. Ajamaan.
Yökierros meni letkeästi. Peesailin alun ja kaikki tiepätkät joten syke pysyi aisoissa. Poluilla jumitin aluksi Tiimo Tonissonin perässä, mutta sitten ymmärsin, että maastossa ja alamäissä minun kannattaa olla kärjessä. Kinahmi ykkösellä Scalpel vikuroi, koska keulaan ei saanut tarpeeksi paluuvaimennusta. Muuten pyörällä kelpasi lasettaa. Röykkypätkät olivat todella hyviä hetkiä. Polkualamäkien jälkeen sain himmailla seuraa odotellen.
Sohkasen Simo oli tietenkin jo mennyt, mutta neljän seuraavan paketti pysyi sopuisena ja hiljaisena kasassa: minä, diesel-legenda Mikko Petäjämäki, moninkertainen voittaja Tiimo ja maratonmenestyjä Iiro Sairanen.
Loppupuolen linjanousuissa Iiro lähti omaa vauhtiaan. Polveen alkoi sattua. Il Grandea ajelin Tiimon kanssa ja polveen alkoi tehdä kipeää. Lumpion alapuolella sellainen tykyttävä paineen tunne, jota vastaan voisi hetken ajaa, jos ei piittaisi seurauksista. Pahempaa oli yleinen huono olo ja suuri vastenmielisyys kilvanajoa kohtaan. Vihasin juomia, geelejä, vatsani kipua, polveni kipua ja yliminää, joka komensi minut edellä ajavan renkaaseen eikä antanut nauttia elämästä.
Oletan että huono, kramppinen, oksettava, tärisevä olo johtui antibioottikuurista. Massu sekaisin, mikään ei imeydy, huono vastustuskyky, väärät mikrobit. Tietysti olo johtui myös aamuyöstä. Kroppa kertoi minulle, että tänä sudenhetkenä minun kuuluisi nukkua ja sairastaa.
Kroppa kertoi minulle tekosyitä. Tai syitä.
Ensimmäisen kierroksen huolto oli yksinkertainen. Lisää ruokaa taskuun ja pullon vaihto. Lähdin jatkamaan Iiron kanssa. Tiimo ja Mikko huolsivat huolellisemmin. Polveen sattui. Päätin kokeilla, josko se paranisi ajamalla Nilsiään. Ei parantunut vaan pahentui. Toivotin Iirolle hyvää matkaa. Odottelin Tiimon ja toivotin hyvää matkaa, odottelin Mikon ja toivotin hyvää matkaa. Nilsiästä lähdin asvalttia lähtöpaikalle.
Oli huono olo ja poljin yhdellä jalalla ja tärisin ja melkein oksensin. Ja kuitenkin oli koko yön hienoin hetki. Kaunista. Linnunlaulua. Pyörä liikkui itsestään. Ihan erilaista kuin kilvanajo.
Mitähän se tunne kertoo? En tiedä mutta tällä hetkellä polvi on edelleen kipeä ja bursan kohdalta sentin turvoksissa.
Toisaalta - henkiseen varastoon jäi paljon ajamattomia kilometrejä. Juuri nyt minun tekee mieli ajaa pyörällä auringonlaskuun. Minun tekee mieli olla hyvässä kunnossa.
Kuuri loppuun, polvelle lepoa, sillä välin muulle kropalle treeniä ja taas mennään.
Se täytyy sanoa, että kaikki jotka Tahkon 240 ajavat, ovat erittäin kokeneita, erittäin kovia ja erittäin erikoislaatuisia maastopyöräilijöitä. Nostan heille kypärää.
Se täytyy sanoa, että kaikki jotka Tahkon 240 ajavat, ovat erittäin kokeneita, erittäin kovia ja erittäin erikoislaatuisia maastopyöräilijöitä. Nostan heille kypärää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti